Aika kuluu

 

Hyvä puoli tässä ajan kulumisessa on se, että sytot lähenee loppuaan. Kahden viikon kuluttua on viimeinen! Huono puoli on se, että tässä yhtäkkiä havahtuu siihen, että kas kesäpä se jo menikin tuossa (voi ei!) helvetti sentään. Jos joku miettii, kuinka tässä sytojen kanssa tällä kertaa kävi, niin lyhyesti; ripuli tuli ja voimat meni ja muutenkin aika samaa kaavaa edetään. Nyt himottaa pizzojen lisäksi kebab, Subit ja etninen ruoka. Suussa maistuu pahalta, eikä mikään vielä maistu oikein siltä kuin pitäisi. Se siitä.

Eilen katselin Leavingsien Göstasta dokkaria ja jäin miettimään miten äkkiä kaikki menee. Ensin jokainen on pikkulapsi pilvilinnoineen ja traumoineen ja sitten yhtäkkiä luovankapinallinen teini ja kahden sekunnin kuluttua joku vanha patu, jonka höpinät ei kiinnosta ketään. Mihin kaikki katosi? Aika traagista suorastaan! Ja tämä toistuu sukupolvi sukupolvelta vuosimiljoonasta toiseen! Paitsi silloin kun istuu työpalaverissa, hammaslääkärissä tai taistelee uhmaikäisen kanssa karkkihyllyllä. Ne hetket venyy tuhannen vuoden pituiseksi ihan joka kerta.

Ja voi sitä kuuntelemattomuuden maailmaa, jossa me kellutaan erillisinä nyytteinä, niinku mykyt jossain hemmetin perinnesopassa. Jokainen katsoo toiseen vain omien lähtökohtiensa kautta ja ärsyilee kaikesta mahdollisesta. Eniten tukkanuottasilla on teinit vastaan patut. Toinen tuskailee, kun toinen ei tajua nykyaikaa, ja toinen sitä, kun toinen ei tajua mennyttä aikaa. Kun molempien pitäis asettua toisen asemaan ja tuskailun ja hammastenkiristelyn, sekä tuomitsemisen sijaan pitäis katsoa maailmaa hetken toisen silmillä. Sitähän nämä meidän isot lapset noissa valtamaiden johtopalleilla ei tietysti koskaan edes oppisi, kun ne on jääneet sinne karkkihyllylle potkimaan 70 vuodeksi. Ehkä niiden äidit vaan kyllästyi ja käveli eräänä päivänä tiehensä ja kaupan apulainen ryhtyi vaihtamaan niiden vaippoja ja lappamaan karkkia niiden naamariin, muttei koskaan vienyt niitä kotiin. Semmoista siitä sitten tulee.

Tajusin yhtäkkiä mikä sukututkimuksessa on niin hienoa ja koukuttavaa. Se ei ole salaisuuksien kaivaminen matojen lailla kiven alta ja tunkiolta, vaan se, että siinä sitä aina automaattisesti asettuu kulloisenkin henkilön asemaan ja yhtäkkiä osaakin katsoa hänen elämää hänen omasta kulmastaan. Sillä tavalla toteavasti. Että tämä tappoi 140 neitsyttä ja kylpi heidän veressään, mutta hänen aikana ylipäätään ajateltiin että haittaako se niin paljon, kun lapset ei oikein ole ihmisiä ja olihan hän myös vähän vaurioitunut, kun imettäjä pallotteli häntä linnantornin ikkunasta toiseen torniin siivoojan tyttären kanssa. Että selviäisitkö tasapainoisena itse? Sitä paitsi meidän ’tasapainoa’ ei ollut vielä olemassakaan, koska silloin oli ihan eri tasapainot. Sellaiset vaikkapa, että perheen pää piiskasi joka lauantai varmuuden vuoksi koko perheen ja jos niin ei käynyt, niin jumala rankaisi heti, jos silmä tai mieli vilkaisi syntiä kohden ja koko kylä joutui nälkävuosien kurimukseen. Ja jos sitten siitäkin selvisi jotenkin tulematta aivan kaistapäiseksi, niin kohta oli inkvisitio kolkuttelemassa ovella ja vääntämässä peukaloita irti jos et pystynyt aukottomasti todistamaan, että eihän tässä mitään noitia olla.

Hirvittää ajatellakin, millainen ’tasapaino’ elämässä on vaikka kolmen sadan vuoden kuluttua! Enkä tarkoita nyt sitä, että mitä sotia silloin on ja ja ketä kulloinkin riistetään (sillä se on vakio, että riistetään), vaan sitä, että mikä on se ’normi’ mihin silloin nojataan. Ja jännä muuten, että ajatus tulevaisuudesta pelottaa enemmän kuin ajatus siirtymisestä isonvihan aikaiseen savutupaan, synnyttämään 17 lasta ja kuolemaan johonkin haavakuumeeseen ilman hammaslääkäriä ja terapeuttia tai cappuccinoa perjantai-iltapäivisin. Voihan siellä tulevassa olla paremmin kaikki, vaikka en kyllä usko, sillä mikään kokonaisuus ei ole lineaarinen, vaan sekasotku, jossa yksi asia nytkähtää parempaan, mutta toinen huonompaan ja kolmas johonkin ihan eri suuntaan. Ja luulenpa, että ne tulevaisuuden ihmiset pelkäis ihan sikana aikamatkustaa tänne meille, koska täällä voi heti saada syövän ja joka tapauksessa hengittää ja nielee muovia koko ajan ja ainakin netti aivopesee hänestä uutta ihmistä, ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Tämähän on ihan eri tavalla toksinen paikka kuin luulemmekaan.

Aika on kyllä jännittävä käsite! Mutta setäni sanoin; sellaista elämä on!