Kimchihimo

 

Mun loppuviikko kului autuaassa kimchihimossa! Eilen oli pakko mennä markettiin (jossa jouduin taas turvautumaan pyörätuoliin) ostamaan mausteista korealaisittain hapatettua kiinankaalia. Pizzakin kävi kuvioissa, mutta ei ollut niin jumalaista kuin viimeksi. Popsin sitä neljänneksen lähinnä siksi, että viiden päivän hyvin vähäisen ruoan tuoma voimienmenetys tasapainottuisi. Ostin myös wingsejä, makaronilaatikkoa, niitä suolaisia olutmakkaroita, erilaisia sitruunalimsoja, mangorahkaa… ja koska ruokahalu ei ole vielä palautunut, suurin osa odottaa vielä jääkaapissa. Enkä vieläkään pystynyt huijaamaan ripulia, vaan se saapui mukavalle visiitille eilen joka tapauksessa. Mutta fakta on ainakin se, että tästä on suunta vain ylöspäin!

Sitä en ehkä ole muistanut mainita koskaan aiemmin, että iho menee mulla sytojen takia ihan oudoksi. Yhtäkkiä kasvoissa ja räpylöissä on sellainen ryynimäinen iho, joka varisee hankaamalla pois. Niin ku ois mannaryyneissä tepastellu. Wrlll, huis huis vaan, minä varisen ja varpaitten väleissä on kuin hiekkaa. Se kestää ehkä viikon, ehkä vähän kauemmin. Tosi outoa, eikä yhtään minua. Ei paljon auta, vaikka rasvaan räpylöitä päivittäin.

Ja tiesittekös, että lihakset surkastuu sytojen myötä? Vaikka näyttäisin kuinka pirteältä, en vaan jaksa juuri mitään. Ja kerta kerran jälkeen tilanne pahenee, eli nyt syksyllä olen jo aikamoinen raakki verrattuna alkukesän ekaan sytoaikaan.

Ennen syöpähoitojen rinnalle suositeltiin lepoa. Nyt on todettu, että jo diagnoosivaiheessa pitää aloittaa lihasharjoitteet! Minäpä kuulin siitä mutkan kautta vasta viime viikolla. No tokikaan en olis jaksanut heti leikkauksen jälkeen mitään treenatakaan, että on sillä vähän tapauskohtainenkin puolensa. Mutta nyt mun mieli alkaa vetää niin vesijumppaan, että ihan kohta matkustan vähintään kerran viikossa Treelle polskimaan. Jännä miten näistä asioista kuulee niin usein viiveellä. Missähän sitä tietoa taas pantataan? No, mun alkuviikko koostuu syömisen palauttamisesta päivien puuhiin ja hengityksen kuuntelemisesta. Luin siitä eilen ja se tuntui niin mukavalta, että ihan kuin mönkisi johonkin turvalliseen pesään, kun hengittää hitaasti ja syvään ja keskittyy vaan siihen hengittelyn ääneen hetkeksi. Paha maailma on jossain kaukana poissa.