Yö veneessä meni hyvin. Rauhallisen aamupalan jälkeen lähdimme ajalemaan ’joelle’ kohti Alvettulaa. No pizzaahan meidän piti mennä syömään sinne kyläkaupalle, mutta eikös juuri meidän tuuriin sopivasti se oli just tämän päivän kiinni yksityistilaisuuden vuoksi. No niinpä tietysti. Onneksi tajusimme tämän vähän ennen, kuin olisimme olleet kuola valuen roikkumassa ovenkahvassa.
Joella ihastelin tätä uimakoppia ja vanhaa rantasaunaa.
Eipä meillä paljon ollut muita vaihtoehtoja, kuin ajella Vihavuoden kahvilalle, jonka laiturin äärellä ällistelin säyneparvea! Jos katsotte tarkkaan, siellä ne kalat on. Paljon ja isoja. Sorsa ui säyneiden selässä ja kurkisteli välillä varpaisiinsa, että kuka kutittaa.
Okei, lainaan mieheltä kuvaa ja näytän millaisia kuvia kunnon kännykkäkameralla saa aikaiseksi. Säyneparvi, joka ei pelännyt mitään!
Vielä on kesäistä, ainakin hiukan. Niin kaunis kuin tuo kukka onkin, se on itse saatanan rehuja. Älä siis erehdy istuttamaan sitä puutarhaasi! Nimim. kokemusta on. Kyseessähän on siis Karhunköynnös.
Muistan lukeneeni, että ’Vihavuosi’ olisi ollut alun perin Vihavuoksi, vihainen vuo. Aika vihaiselta se vaikuttikin.
Vihavuoden kahvilan vieressä on myös myllymuseo, jota piti tietysti kuvata joka puolelta.
Joskus noiden hirsitupien välistä on päässyt kulkemaan läpi, sitä sanottiin ’läpikäytäväksi’.
Asuapa tässä! Kökkisin joka päivä ulkona ällistelemässä näkymiä sisälle ja ulos.
Koska emme päässeet sisälle, tyydyimme kurkkimaan ikkunoista.
Museoiden elävöitys kukilla on ihana juttu!
Joskus joku kukka on vaan itsekseen löytänyt täydellisen paikan!
Se mikä ennen oli paremmin, oli muotoilu! Jokainen pienikin juttu tehtiin kauniiksi!
Vaan tämäpä onkin yksityinen tupa. Ei siis sen ikkunoista tirkistelemään.
No ihan vähän voi tätäkin kai kuvata.
Harmaissa seinissä ja pikkuruutuisissa ikkunoissa on viehätystä!
Suomessa vesimyllyt yleistyivät 1300-luvulta lähtien. Sitä ennen jauhot punnerrettiin käsikivillä.
Tämä uusi kukkavillitys on kaunista! Minun lapsuudessa oli kyllä vielä ihan niitä oikeita niittyjäkin. Taukoa tässä kukkahässäkässä on ollut muutaman kymmenen vuotta.
Auringon lämmittämä hirsiseinä kutsuu nojailemaan vaikka kahvikupposen kanssa.
Punnitsen aina silloin tällöin, että asuisinko näin alkeellisesti ja vastaus on aina, että asuisin!
Paluumatkalla onnistuimme vielä bongaamaan joutsenperheenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti