Ikävä sanoa, mutta lokakuu on inhokkikuukauteni! Onneksi se on ohi nyt. Ja oikeastaan se meni niin nopeasti, että en taas ymmärrä miten se voi olla mahdollista!
Lokakuussa olen siis:
Lomaillut lapissa ja Norjassa kokonaiset 10 päivää!
Luonut uusia suhteita työrintamalla.
Kyläillyt ja hengannut kaupungissakin.
Kokkaillut useita keittoja pitkästä aikaa.
Tehnyt käsitöitä.
Aloittanut syksyn mökkeilykauden!
Leikkinyt salapoliisia koettamalla tunnistaa 30-luvun luokkakuvien lapsia.
Lasittanut itsetehtyä keramiikkaa ensimmäistä kertaa ikinä.
Raivannut portailta viimeisetkin ruukut varastoon.
Maalannut lapsuudenkodissa seiniä.
Käynyt Dannyn keikalla!
Ja siinähän se sitten olikin. Mutta tuosta Dannyn keikasta haluaisin sanoa sen, että ihailen kyllä häntä, että hän jaksaa vielä 80-vuotiaanakin keikkailla!! Hänen 60-70-lukujen tuotantonsa kuuluu vahvasti lapsuusmuistoihini ja osittain siksi halusin hänet nähdäkin. Kyynel nousi silmään, kun hän keikan lopuksi nousi jakkaraltaan, käveli lavan poikki kohti takahuonetta, heilautti kättään yleisölle ja totesi ääni sortuen, että ”taisi olla viimeinen kerta…”
Yleisössä keski-ikä oli varmasti ainakin 75 vuotta. Mietin itsekseni hymyillen, miten huikeaa on ajatella, että useat heistä ovat varmasti fanittaneet häntä teineinä jo silloin 1960-luvun alkupuolella. Voi miten haluaisin päästä 1960-70-luvuille Dannyn, Kirkan ja Baddingin keikoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti