.

.

24.2.2025

Pentin seikkailut Helsingissä

 

Pentti Puuhka kärtti pari viikkoa, että pääseehän hänkin mukaan Isolle Kirkolle ja lopulta suostuin. Hän halusi katsastaa, onko pääkaupunkiseudulla muita kaapista tulleita puuhkia, mutta tässä asiassa Helsinki taitaa olla sellainen paikka, jossa puuhkaparkojen pitää mennä kaappiin, eikä tulla ulos! Uskomatonta nykypäivänä, mutta minä lupasin suojella Penttiä, eikä mitään pahaa tapahtunutkaan. Pentti oli innoissaan ja aloitti seikkailun notkumalla hotellihuoneen ikkunalla silmät kiiluen.


Pentti osaa olla myös hyvällä tavalla nopea luikero. Olimme juuri astuneet ratikasta Bulevardilla ja ällistelimme suu auki ja niska kenossa kaikkia niitä hienoja vanhoja taloja, kun takanani olevasta talosta astui joku pukuherra ulos. Pentti sinkosi kärppänä ovenripaan kiinni ja iski silmää meille muille, nyt mennään likat!


Pentti ei tunnu koskaan kyllästyvän vanhoihin arkkitehtonisiin oivalluksiin ja vanhan ajan glamouriin, onhan hän vanhan maailman ylhäisöä itsekin! Pentti tiirasi silmät siristyen noita ovien koristeltuja ikkunoita, porraskäytävän kaaria ja kiemuroita, värejä ja loistoa.


Tässä kohdassa Pentti ihan kohahti; miten voi olla näin makeita funkistyylisiä koristemaalauksia! Kyllä täällä kelpaisi asua! Pystyn kyllä sieluni silmin näkemään, miten Pentti liukuisi portaita ja välillä kaiteitakin pitkin alas, ihan kuin Suomisen Olli aikoinaan. Siinäpä olisikin veijaripari!


Jos oikein ymmärsimme, niin tässä rapussa ei ollut kerroksien lukuisasta määrästä huolimatta asuntoja juurikaan. Oli monenlaisia asianajotoimistoja ja rahastoja ja muuta sellaista, joissa pitää osata pönöttää ja olla kovat kaulassa. Ehei, nyt Pentti huijasi; ei kai kukaan käytä enää ’kovia kauluksia’?


Pentin notkeus pääsi oikeuksiinsa näiden hienojen kaiteiden kohdalla! Mikä kikatus siitä kuuluikaan, kun se sujahti meitä karkuun aina kaiteen toiselle puolelle. Sellaisen riekkumisen jälkeen piti oikein istahtaa rappuselle ja huilahtaa hetkinen.


Seuraavaksi viipotimme Pentin jäljessä kohti kahvilaa. Pentin nenä vei kuin veikin upeaan paikkaan! Kyseessä on ChezJanet Bulevardilla. Meidän piti jo viime kesänä tutustua tähän, mutta ei ehditty. Nyt Pentin nenä johdatti samaan paikkaan, maagista!


Tuo paikka oli suoranainen Macarontaivas! Ahmimme niitä hymyssä suin ja kiittelin Penttiä tästä keksinnöstä. Pentti sanoi mulle vähän ilkikuria silmänurkassa, että ’Macaron päivässä pitää nutturan löysällä!’ Voi sitä Penttiä!


Täällä soi ihana ranskalainen musiikki ja kaikki oli jotenkin hyvin mietittyä ja linjassa keskenään. Teekin oli kauniisti tuoksuteltavana. Jos asuisin lähellä, kävisin täällä varmaan päivittäin!


Koska pystyn nykyään juomaan kaikenlaisia erikoiskahveja, niin täälläkin tilasin kahvin. Ja ohhoh miten kaunis kuppipari eteen tuotiinkaan! Penttikin vähän maistoi mun kupista, mutta hän olisi ehkä halunnut enemmän kanalientä. Minä sanoin, että en minä kuule voi tässä nyt kanaliemeksi muuttua, latkihan maitovaahtoa tästä vähän.


Kauniit yksityiskohdat, ihan pienetkin, tekee kyllä sielulle hyvää! Täällä olisi notkunut pitempäänkin, mutta seikkailu jatkuu.


Seuraavaksi minä johdatin retkikuntamme Beamhilliin, joka on niitä harvoja kauppoja Suomessa, josta saa mielenkiintoisia parfyymeja! Olin netistä selannut jo moneen kertaan heidän koko tuoksuvalikoimansa ja olin todennut, että ruotsalainen StoraSkuggan on kiinnostava uusi merkki!


Täällä Pentti mykistyi aivan täysin. Se kuunteli silmät suurina ja pyöreinä, (kuten me muutkin) miten myyjä kertoi erittäin asiantuntevasti meille suunnilleen kaiken oleellisen kuudesta eri merkistä. Pienen pohdinnan ja nuuhkinnan jälkeen Stora Skugganin testeripakkaus tosiaan lähti mukaan. En katunut! Olen nyt testannut kahdeksasta testeristä viittä tuoksua ja pitänyt jokaisesta paljon! Pentillä ei oikein ole mielipidettä näistä, vaikka ’Pine’- tuoksu saikin sen viiksikarvat väpättämään hullunkurisesti.


Seuraavana iltana heitin leikinpäiten Pentille kysymyksen, ihan noin vain retorisesti, että lähdetkös Pentti meidän kanssa baanalle? Olisihan se pitänyt arvata, että tuollaiseen ehdotukseen Pentti takertuu kuin haukka, eikä siinä sitten auttanut kuin lähteä yhdessä vähän Helsingin yöhön.


Istuimme hyvän tovin naapurihotelli Hansan baarissa. Kesken drinkkien ryystämisen keksimme, että siinähän notkuu vino pino kirjoja viereisellä pöydällä. Ja koska olemme varsinaisia kirjatoukkia joka ikinen, niin kippasin kasan kirjoja omaan pöytäämme. Joku oli ne varmaan asetellut pöydälle kaikkien taiteen sääntöjen ja feng shuin mukaan, mutta mepä ei välitetty. Kirjat tänne ja sassiin!


Pentti suorastaan huumaantui näistä valokuvista! Se nuuskutteli ja zoomaili kuvia antaumuksella. En ollenkaan arvannut, että Pentti tykkää olla näin paljon baanalla! Tästä riittää kyllä Pentilläkin kerrottavaa kavereille vielä pitkäksi aikaa.


Tarjoilija katsoi meidän tihrustamista sekunnin ja tuli sitten pahoittelemaan, että hän ei saa meille kohdevaloa aikaiseksi, koska muuten syttyy kaikki mahdolliset valot, jos hän pelkkiä pöydän yllä olevia koettaa sytyttää. Mutta sitten hänellä sytytti ja hän taikoi meille eteen pienet pöytälamput ja sen jälkeenhän me vasta kirjoja ahmimmekin! Tämmöistä tämä maalaisten kaupungissa toljailu sitten on!


En meinannut saada Penttiä irti kirjoista millään. No, saimmepa siskon kanssa rauhassa katsella sisustuskuvia ja interiöörejä, kun Pentti kuolasi valokuvataidetta. Vaan sitten tapahtui kummia!


Siskoni oli selaillut kirjaa Helene Schjerfbeckin maalauksista jo jonkun aikaa ja minä ryhdyin sitten selaamaan samaa kirjaa hänen jälkeensä. Kun Pentti huomasi kirjan, hän melkein tippui tuolilta! Siinä vaihtui valokuvataide maalaustaiteeseen nanosekunnissa. Huh huh.


Tämän taiteen sävymaailmaan Pentti ihan rakastui! Hän katseli ja tassutteli maalauksia, nuuhkutteli ja viipotteli viiksillään niiden pintaa. Lopulta hän käänsi katseensa minuun arvoituksellisen näköisesti. Tiedättekö mitä hän kuiskasi minulle silloin?


’Harva tietää, että on olemassa myös eräs vähemmän tunnettu taiteilija, Bengt Schjerfbeck, minun esi-isäni!’ Pentin taiteellinen geeniperimä se tässä olikin saanut hänet ahmimaan taidekirjoja niin intensiivisesti! Meidän iltamme baanalla oli kuitenkin jo päättymässä. Näissä tunnelmissa oli aika lähteä takaisin hotellille ja käpertyä nukkumaan. Penttikin oli päivän riennoista jo aivan reporankana.


6 kommenttia:

Satu kirjoitti...

No johan oli Pentillä seikkailut. 😂 Sain lukea aika pitkälle, ennen kuin tajusin, kuka Pentti on – vaikka sanoit heti ensimmäisessä lauseessa, että Pentti on puuhka. En tiennyt puuhkia olevan enää olemassakaan, ainakaan käytössä. 🤭

Thilda kirjoitti...

Pentti on jäänne menneen maailman luksuksesta! 😄 Minä pelastin Pentin kirpparilta joskus toissavuonna, luulisin. Olen ehkä Suomen viimeinen puuhkanpitäjä… 😂 koska mitäs sitä roskiin heittämään hyvää lämmintä vaatetta, joka ei enää vaikuta mihinkään turkistuotantoonkaan! 😃
Mua jäi kiinnostamaan, että mihin asti sä luit, ennen kuin Pentti paljastui?

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hauska stoori! Äidilläni oli Pentin sukulainen kaulassa, ellei peräti kaksi.
Kylläpä oli kauniita ja mainioita kuvia, kivoista paikoista.
Riemastuttavaa! -Viiru

Thilda kirjoitti...

Oi, kiva kuulla! 🥰 Kiitos! Mun äidillä oli myös puuhka ja kettulakki. Varmaan aika monella oli 80-luvulla.

Mannaryyni kirjoitti...

Tätä oli odottanut - ja nautin. Hieno lukukokemus ja ihanat kuvat 😍 Näitä käyn varmaan tiiraamassa useammankin kerran...

Thilda kirjoitti...

Wau, ihanaa! Kiitos! 🥰