Jo pelkästään tämä talo! Ateneum! Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun ja Taidemuseon talo. Kauneutta, arvokkuutta ja juhlallisuutta vuodelta 1887. Varmaankin jokainen kuvaa jo pelkästään tämän lattian ainakin kerran elämässään.
Lattioista katse lipuu unelmoivana porrashuoneen seiniin. En osaa päättää kumpi on parempi, alkuperäinen ruskea vai nykyinen vaalea. Ruskeassa ainakin on enemmän sävyjä.
Kaaret ja kiemurat. Miksi nykyajan talot on niin susirumia näihin verrattuna? Sanotaan, ettei ole rahaa rakentaa kiemuraisia muotoja. Voi herran poo mitä soopaa! Miten se sitten ennen onnistui?
Taidemuseoissa yksi parhaita puolia on istahtaa fiilistelemään tunnelmia. Voi istua vaikka koko päivän jonkun gallerian penkillä ja vain juopua tunnelmista.
En ole ihan satavarma olinko menossa katsomaan Järnefeltiä vai Edelfeltiä… mutta onneksi seinästä voi luntata. Millä nekin hyvänen aika erottaa toisistaan?! Kultakauden tyypeistä joka tapauksessa käy kaikki.
Hengästyttävän ihania kirjepapereita! Olenko koskaan saanut itse koristeltua kirjettä? Koska olen edes saanut kirjeen viimeksi? Kuka sitä paitsi enää osaa kirjoittaa kaunolla - meistä vanhoistakaan?
Kesätunnelma on sama, oli vuosisata - tai tuhat - mikä hyvänsä.
En melkein uskaltanut istahtaa tälle penkille, kun sen printti oli niin hieno. Melkein kun olisin istunut jonkun taulun päälle, help!
Tässä seinällä olevasta pisaranmuotoisesta teoksesta tulee mieleen raskausmaha, mutta sen herkät viivat ja viileän näköinen kivipinta (en tiedä oliko se edes kivi) miellyttivät silmää.
Ja sen alla vitriinissä oli huikea idea; Petri Ala-Maunuksen vuonna 2007 tekemä teossarja, jossa New Yorkin kaduilta kerättyihin roskiin oli maalattu öljyväreillä taidetta. Hienoa!
Ateneumin yhdessä huoneessa sai myös taiteilla itse. Pöydissä oli printtikuvioita tunnetuista taideteoksista ja siihen joku oli teroittanut kyniä ja piirtänyt omalle paperille omia juttuja. Ihana idea sekin!
Oman työn sai jättää seinälle osaksi näyttelyä tai tietysti ottaa halutessaan vaikka mukaansakin. Itse harkitsin hiukan piirtämistä, mutta olisin tarvinnut aikaa paljon enemmän siihen hapuiluun, etenkin kun en ole piirtänyt vuosikymmeniin.
Mutta tuollaisen printatun vanerisen pöydän kyllä huolisin kotiini koska tahansa!
Arvokkaaseen vanhaan rakennukseen sopii hillityssä määrin myös moderneja kohtia, joista esim tämä käytävä oli miellyttävä silmälle sekä rauhallinen olla. Levähdin penkillä hetken katsellen seinällä olevia teoksia.
Seinillä oli hitaasti liikkuvia kuvia osana näyttelyä ’ajan kysymys’.
Näistä isoista harmaasävyisistä Ulla Rantasen teoksista tykkäsin tosi paljon!
Minua on myös kiehtonut kauan kaikenlaiset kaupunkinäkymät tauluina. Etenkin vanhat kaupunkitaulut!
Ja sitten; ihan vaan noi varpaat!!
Ateneumissa tekisi mieli vain istuskella pitkin portaita, mutta niin radikaaliksi en ole vielä heittäytynyt. Ehkä sekin olisi soveliasta jossain kohtaa pahimman ruuhkan ulkopuolella.
Seuraavissa postauksissa esittelen ihanimmat taulut, joita Järnefeltin näyttelyssä näin. Jotenkin fiilis oli kuitenkin ehkä liian kiireinen ja ihmisiä liikaa paikalla, jotta olisin kuohunut sisäisesti, kuten etukäteen odotin tapahtuvan. Silti; menkää katsomaan! Vielä ehtii. Se on joka tapauksessa niin ihana!
