Kirralta kortisonia

 

Kävin eilen Taysin käsikirralla kuulemassa magneettikuvan tulokset. Peukalon jänne/ jännetuppi se siellä vihoittelee. Hassua että vain se, kun monen muunkin sormen heilahdus aiheuttaa kivun. No siihen peukalon jännetuppeen sitten pistettiin kortisonipiikki. Nyt meni paremmin kuin toukokuussa, kun kandi joka ei ollu koskaan pistäny sellasta, onnistu sählään kortisonit johonkin ranteen ihon ylle ja alle. Tämänkertaisella lääkärillä oli onneksi paljon kokemusta. Ite pisto sujuikin tosi hyvin. Se ei eronnut normaalista piikin pistosta mitenkään. Ehkä vähän kirveli vaimeasti. Kuulemma käsi voi olla nyt kaksi päivää kipeämpi. Jäin hengaileen sairaalan aulaan tunniksi siltä varalta, että jos sormet taas turpoo, kuten toukokuussa. No, sormet ei turvonneet, mutta massiivinen kipu hiipi käteen kymmenessä minuutissa. Siis vahva kirvely, polttelu ja leposärky. Puhumattakaan siitä, jos sormet vahingossa heilahtaa, huh huh!

Kysyin vielä erikseen, että kai tähän voi nyt ottaa kipulääkettä ja sain luvan. Siis ne perinteiset buranat ja panadolit vahvoina versioina. Jos kortisoni ei paranna tätä kahdessa kuukaudessa, niin sitten tulee leikkaus, jossa avataan vähän jännetuppea. Eli seuraava askel on, että lääkäri soittaa parin kuukauden päästä ja kysyy oonko parantunut. Tässä ei nyt olla siis hullua hurskaampia, eli ainoostaan (taas) odotellaan. Ite oon tästä kuitenkin ihan positiivisella mielellä.

Paitsi. Kysyin lääkäriltä, että saanko mennä tänään (eilen) vesijumppaan. Vastaus oli, että saat mennä, voit elää ihan normaalisti. Nyt herätessä pistoskohdan ympärillä on vaalea renkula puoli cm joka suuntaan, sen ympärillä punoittava alue, joka tuntuu kuumottavalta muuhun ihoon verrattuna. Kun netistä asiaa tutkin, osui silmiin, että samana päivänä ei saisi mennä uimaan bakteeritulehduksen takia, eikä saunoa. Myöskään kättä ei saisi liikuttaa saman päivän aikana. Soitin tietty Taysiin (joka ei ole mikään simppeli homma) ja sain lopulta jätettyä tietoni ja odottelen nyt jonkun vastausta. Vähän jännittää, että tuliko ehkä vaarallinenkin bakteeritulehdus ja mitä nyt mahtaa seurata, että jos niin on, niin reagoidaanko sairaanhoitopuolella tarpeeksi nopsasti vai eskaloituuko tämä johonkin sfääreihin…

Käsikirra ja muuta sekoilua

 

Tänään oli sitten se aika käsikirralle, jota oon odottanut kuin kuuta nousevaa ja ainaki viimesen kymmenen päivän ajan laskenu öitä, että ’enää neljä yötä, pian pääsen sinne’! Noh, nyt on jollain tavalla hölmistynyt olo. Kuvittelin, että lääkäri olis ollu perehtynyt tapaukseeni etukäteen edes päällisin puolin. ’Ai sä oot ollu  ultrassa?…Se ei näy tässä lähetteessä…’ Niin no, eipä tietenkään, kun lähetteen teki syöpälääkäri juhannusviikon tiistaina ja ultran TK-lääkäri saman viikon perjantaina. No löysi hän ne tiedot sieltä kannasta sitten kuitenkin pienellä penkomisella. ’Ei tää nyt kovin pahalta näytä, ei ainakaan leikkausta tarvita!’ Tässä kohtaa huokaisin helpotuksesta, sillä olin onnistunut eilen löytämään netistä jonkun lääketieteellisen julkaisun, jossa mainittiin, että käsileikkauksissa täytyy aivan erityisesti varoa jotain tiettyä hermoa, koska jos se vaurioituu, voi tuloksena olla krooninen loppuelämän kestävä erittäin kova kipu, jolloin potilas ei voi pitää edes pitkähihaista paitaa ja on tapauksia, joissa tämä on aiheuttanut jopa itsemurhia. Ja minähän näin jo itseni tepastelemassa junan alle. Melkein jo huusin ’eeeeiii, mä en haluu itsemurhaa…!!’

Tiivistän tähän nyt vain, että mulle laitettiin lähete magneettikuvaan. Se on joskus kuukauden sisällä ja onnistuin stressaantumaan siitäkin jo aika lailla. Hoitaja huomasi sen ja päätti, että antavat mulle rauhoittavaa ennen sitä. ’Tuu hakeen se täältä, kun me ei voida antaa sitä sulle kotiin’ - juu ei tietenkään; mähän olisin heti myymässä sitä pilleriä Hämeenkadulla jollekin mukavannäköiselle ihan tavalliselle siistille nuorukaiselle! Eikös ne sellaisia nykyään ole, jotka näitä nappeja vetää? Koetin psyykata itseäni jo mennessäni kirralle, että tämä ei ole niin vakavaa kuin syöpä, tässä ei ole kysymys kuolemasta - vain kivusta! Ja tämän tuubin kohdalla ei ole kyse edes kivusta, vaan henkisestä psyykkautumisesta. Olen kerran ollut siinä puolen tunnin tuubi-kuvauksessa ja pidin silmiä kiinni visusti koko ajan. Kuvittelin olevani rannalla, koska koneesta tuli tuulenvirettä kasvoille. Se auttoi.

Tänään lääkäri totesi, että ei tämä nyt ihan selkeä juttu ole. Napsusormioiretta tuntui kuulemma muidenkin sormien kuin peukalon tyvinivelissä - niin; mähän oon jo kuukausia jankuttanu lääkäreille, että kaikkien sormien liikahdus tuo kipua! Laskin aamulla, että olen valittanut tästä puolen vuoden aikana kymmenelle eri lääkärille ja vain kolmesti on otettu tosissaan. Se voi olla aika lailla se prosentti, kun on tyytyväinen lääkärikäyntiin muutenkin. Sorge nyt vaan lääkärit, teihinkin pätee tämä, että kun yks ryssii, niin koko jengi saa epäluulon osakseen. Ei voi mitään.

Lääkärin jälkeen piti mennä fyssarille. Taikka niin mä luulin ja kysyin, että mihin mä nyt sitten meen tönöttään. Mut ohjattiin kasikerroksesta, jossa lääkäri oli, seiskaan. Siellä onneks menin infoon ilmottaan itsestäni ja kun istuin odottamassa, niin infohenkilö tuli sanoon, että et sää kuule oo menossa fyssarille, vaan toimintaterapeutille! No missä se on? Se on kasikerroksessa! Elikkä takasin sinne mistä tulin. Siellä sitten se terapeutti tuli ihmetteleen mulle jo odotusaulassa, että mitä sulle oikeen pitää tehdä? No mistä hitosta mä sen voin tietää??? Hän sitten soitti lääkärille, joka oli tässä välissä ehtinyt poukata jo syömään, ja päätti, että ei tehdä mitään, kun ei tiedä tarkalleen mikä on vialla ja miksi! Että jos sitä kättä nyt treenaa väärin, voi tilanne mennä pahemmaksi. Että tässä tilanteessa ollaan nyt ja en oikein tiedä oonko hullua hurskaampi. No ainakin tarkempi kuvantaminen on tulossa, eli sikäli asiat meni hiukan eteenpäin.