.

.

4.6.2014

KESÄ kesä KeSä kEsÄ


Vaikka vielä töissä huhkin niin hyvin rennon kesäisissä tunnelmissa olen. Pian alkaa pieni loma, mutta sitä ennen vietän pidennetyn viikonlopun Tallinnassa.







31.5.2014

Jo joutui armas aika!


Taas on se ihana hetki kun kansakoulujen avoimista ikkunoista kantautuu nostalginen "Jo joutui armas aika", harmoonilla säestettynä. Koululaisten rinnoissa väreilee todistusten jakamisesta aiheutuva pieni jännitys ja voimakkaana kohta koittavan Vapauden riemu! Pienissä päissä pyörii jo kaikenlaisia kesäisiä suunnitelmia; uintiretkiä, kalastusta, metsäretkiä ja muita seikkailuja.


Monille itseni ikäisille ja minua vanhemmille tämä on tuttu muisto kouluajoilta. Mutta nykynuoriksi luokiteltavien olen kuullut sanovan ettei se merkitse mitään. En tiedä onko se yleinen ilmiö, mutta jotenkin pohjattoman haikea ja surullinen se on. Monen sukupolven rinnassa läikähtävä ihana vapaudentunteen ketju on katkennut.

Onneksi esitys suvivirren kieltämisestä koulujen kevätjuhlissa ei mennyt läpi. Miten sellaista voidaan edes ajatella? Minulle, eikä kenellekään tuntemalleni henkilölle, virsi ei ole ensi-sijaisesti uskonnollinen, vaan nimenomaan kesäloman alkamisen symboli. Toivottavasti koskaan ei tule aika että joku ehdottaa esimerkiksi pääsiäisloman ja joulujuhlan kieltämistä!




30.5.2014

Viikonlopun viettoon


Riippuen säästä, joko enemmän tai vähemmän luonnossa aiotaan samoilla.






29.5.2014

Löytyykö vielä tilaa sille joka käyttää Mavis Talcumia?


Olen tullut siihen tulokseen että vaihdan deodorantit talkkiin. Olen ilmiselvästi allerginen ainakin alkoholille (onneksi vain ulkoisesti, huh!) joten on keksittävä toinen keino taistelussa hikeä vastaan. Jostain syystä päähäni pälkähti, että talkki on oivallinen deodorantin korvike. Siispä tilaus Mavisille oitis!






28.5.2014

Helsinki hohoi!


Viimeisestä Helsingissä käynnistä alkaa olla jo sietämättömän pitkä aika! Siksi suunnittelen uutta reissua mahdollismman pian. Pitäisi tavata useita ihmisiä, mutta isompaan shoppailuun tuskin on varaa. Vaan eipä siellä aika tule pitkäksi!






27.5.2014

Yksi kauneimmista - ihan huikea!



Uskomattoman kaunis tiarasormus, jonka hintaa en uskalla edes arvailla, ihastutti minua ja ystävätärtäni Helsinkiläisen kultasepänliikkeen ikkunalla jokin aika sitten, kun korukipinä oli juuri iskenyt minuun.





Tutkailin muuten uutta hankintaani (ei siis liity kuvan sormukseen, harmi kyllä) eilen mikroskoopilla; selvisi ainakin se että "timantit" eivät ole timantteja, sillä niissä oli naarmuja, mutta että helmi on aito. Olisi kiva olla gemmologi joka osaisi sanoa jotakin oikeasti fiksua ja tieteellistä koruista.

Mutta toistaiseksi - mutulla mennään ja koruja aion hankkia lisää!
Nälkä kasvaa syödessä.


26.5.2014

Ihastunut


...viikuna- ja taateliviinietikkaan,
jota myydään Punnitse ja Säästä-kaupassa!
Voit ostaa erilaisia viinietikoita irtomyynnistä lasipulloihin.
Jukra, olen syönyt kahdesti illan aikana salaattia ihan vaan tuon etikkakastikkeen vuoksi!!

 



25.5.2014

Viikonlopun fiiliksiä



Viikonloppuun kuului mm saunomista maakellarissa, talviturkin kastamista, joulukinkkua, hellettä, kosolti kavereita, valvomista ja musiikkia; Jethro Tull, Clash, Folkswagen, Billy Idol, Ratsia...




22.5.2014

Kesän varjopuolia


Pelkään hämähäkkejä, enkä ole koskaan järkyttynyt niiden takia niin paljon kuin Englannissa, jossa niitä tuntui olevan joka paikassa ja ne olivat muhkeita! Samassa verkossa rötkötti ties montako ällötystä! 

Tämä melko suloinen otus on kuitenkin ihan vaan Suomen metsissä asusteleva pikkuinen.






21.5.2014

Ihmeiden aika ei ole ohi!


Alkajaisiksi tänään sain vanhoja kirjoja ihan noin vain. Rakastan kirjoja! Etenkin vanhoja kirjoja, kauniita kirjoja ja tietysti kirjoja niiden sisällön vuoksi.

Sitten en meinannut uskoa silmiäni kun näin tänään neljännen kerroksen ikkunoita pestävän katutasossa seisten! Miehillä oli teleskooppionkivavan näköiset harjapäiset pesimet, joiden sisällä virtasi vesi. Hyvin näytti sujuvan.

Ja vielä; näin nuoren miehen joka oli pukeutunut suunnilleen 1930-luvun vaatetukseen! Lippis, paitapusero, golfhousut, mustat hienot kengät... Näitä ei näe kovin usein!

Melkein heti näiden jälkeen tuli 1920-luvun Hot Rod-auto vastaan.
Aika täydellinen päivä!




20.5.2014

Nyt se sitten on tehty


Tänään olen hankkinut ensimmäisen arvokoruni.
Olen erittäin tyytyväinen!


Työkaveri kysyi minulta mitä kerään nykyään. Sanoin että olen siirtynyt pienempiin kohteisiin. Tästä se kai sitten alkaa. Uusi kokoelma mahtuu tulitikkurasiaan! (Ainakin aluksi.)

19.5.2014

Huh


Tänään helle oli aivan veitsellä leikattava ja kesän ensimmäinen ukkonen tuli tervehtimään.




18.5.2014

Mekkokesä


Jo talvella päätin, että tästä kesästä tulee mekkokesä! 
Eilen menin vaatekaapille ottamaan esiin jonkun ihanan mekon. Voin kertoa, että trikoinen melko vartalonmyötäinen mekko ei ollut aivan nappi valinta! Laitoin sen takaisin kaappiin itsekseni aika hämmentyneessä mielentilassa. Seuraavaksi ajattelin ottaa erisävyisistä vihreistä froteekankaista ommellun pitkän mekon esiin. (Sekin on aika kapeaa mallia...) Yläkautta en onnistunut ujuttautumaan mekkoon, mutta alakautta kuitankin pääsin siihen kiemurtelemaan, todetakseni, että mekon vetoketjua ei saa kiinni. Sitä paitsi (voitte ehkä kuvitella tuntemukseni kun) peiliin katsoessani näytin selvästi Shrekin vaimolta... paksulta ja vihreältä. Kaiken kukkuraksi juutuin mekon sisälle joksikin aikaa! Kun vihdoin sain rimpuiltuani itseni siitä irti, valitsin turvallisen koon 42; vintage-kotitakin joka on jäykkää paksua puuvillaa, psykedeeliskuvioinen ja mikä parasta väriltään musta-harmaa-vaaleanpuna-turkoosi. 








17.5.2014

Timantteja



En ole koskaan ollut yhtään innostunut timanteista. Miehenikin huokaisi varmasti helpotuksesta kun aikoinaan suunnilleen ensi sanoikseni kerroin hänelle, että minulle ei sitten tarvitse ostella timanttikoruja! Vaan nyt asiaan on tullut muutos, jotenkin salakavalasti. Aidot korut ja myös timantit ovat alkaneet kiehtoa ja vetää puoleensa. Tämä alkoi ehkä siitä, kun ystävättareni kanssa katselimme hänen perintökorujaan, jolloin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni aavistin mistä koruissa on kyse. Minä kun olen roikottanut kaulassani kaiken maailman puhelimen pyörityslevyjä ym epäkoruja aina, ja nyt kuola alkaa valua kun näen kauniita aitoja koruja.

Uskomatonta!


P.S.Mieheni on alkanut hikoilla reippaanlaisesti viime aikoina...



16.5.2014

Suomen vähälumiset kesät


Nyt kun koleus on muuttumassa helteeksi - niin lupaavat - voi lähipäivät ottaa melkein etelänloman kannalta! Odotan kyllä mielenkiinnolla...





15.5.2014

Minetti, Tamperelainen perinnejäätelö


Olen vallan ihastunut jäätelömerkkiin nimeltä Minetti!
Herkullisesta yli 40 jäätelön valikoimasta on  vaikea valita vain kahta tötteröön (aitoon vohveliin) ympättävää laatua. Vai mitä mieltä olette vaikkapa näistä mauista; juustokakku, piparkakku-kaneli, Amarena-kirsikka, yrtti-vanilja, pistaasi... ja nämä olivat vasta perusmakuja!

Niiden lisäksi valikoimassa on useita silmilläkin syötäviä kausimakuja.
Olen syönyt mm juuri sopivan tulista chili-suklaata ja ihanan kirpakkaa vihreää omenaa.
Minua kiinnostaisi kovasti maistaa punaviinijäätelöä ja sen aion tehdäkin lähiaikoina!!



Jäätelön "isä" Giuseppe Minetti ryhtyi myymään jäätelöä Tampereen kaduilla jo 1925.
Nykyään Minetti-myyntipisteitä on Koskikeskuksessa, rautatieaseman Foodstation-tunnelissa, Kalevan Prismassa, sekä kioskeina Ratinassa ja Mustassalahdessa.



14.5.2014

Paitsi minä


Kaikki käyttää deodoranttia, paitsi minä. 
On pärjättävä hetkisen ilman, koska allergisoiduin viime syksynä jostain syystä eräälle deodorantille. Kohtaus meni kyllä aika pian ohi, mutta ihottuma levisi kaulaan ja kyynärtaipeisiin, joissa se kutisi yllättävän kauan. Samoihin aikoihin olin töissä tekemisissä kemikaalien (tai oikeastaan niiden jäämien) kanssa, josta syystä luulinkin ensin, että olin allerginen myrkyllisille kemikaaleille. Nyt deodorantti (eri kuin syksyllä) on kuitenkin aktivoinut allergian uudelleen. Tällä hetkellä pelkään, että jonain päivänä en voi enää käyttää hajuvesiä!! Mikä kauhukuva! 

Käytän hajuvettä joka ikinen päivä, vaikka olisin rikkinäisissä maastovaatteissa konttaamassa kurassa äijäporukan kanssa. En välitä tippaakaan siitä mitä äijät ajattelevat (varmaan että hullu eukko!), sillä tämä parfyymipahe on todella tiukassa. 
Eijei, en voi allergisoitua hajuvesille!




Olen juuri löytänyt kokonaisen uuden universumin netistä;
useita ihania parfyymikauppoja, joiden valikoima maksaa houkuttelevan vähän...
Älkää ottako tätä pois minulta!




13.5.2014

Jos kuulette epämääräistä lapsen höpinää eetteristä...


...se olen minä!
Pienenä nimittäin kuulin tai luin jostakin, että ääniaallot jatkavat matkaa loputtomiin. Siitä päättelin, että jos höpöttelen itsekseni, niin joku kuulee ne esimerkiksi tuhannen vuoden päästä. Ajatus kiehtoi minua äärettömästi. Taitaa olla niin, että silloin alkoi minun itsekseenpuhumisen historiani, koska muistan useita kertoja höpötelleeni kaikkea tärkeää (hiukan ehkä normaalia kovemmalla äänellä ja selkeästi artikuloiden) tulevaisuuden tyypeille.

Kuvitelkaa nyt sitä ihmetystä kun yhtäkkiä saadaan yhteys tuhannen vuoden taakse; ei voida edes aavistaa mitä sen ajan ihmisen päässä on liikkunut! Sitten selviää: "Mä täällä kävelen kettiötä ympäri, oho, joku tulee, pakko piiloutua eteisen oven taakse, musta tulee vakoilija ja salapoliisi, hysss...."