Yhtenä iltana istuin portailla nauttien viileästä myöhäisillan ilmasta. Äkkiä viereisestä kukkatarhasta alkoi kuulua rapinaa ja ryskettä. Ällistellen odotin, että mikä kumma sieltä kömpii esiin; mäyrä? Karhunpoika? (Juu, on mulla vähän korkeahkoja rikkaruohoja kukkatarhassa, onhan nekin ihan nättejä!) Lopulta esiin rytisi aivan tavallinen keskikokoinen siili. Huh, ei sentään mitään sen vaarallisempaa. Vaikka on siili kyllä kerran purrut minua sormeen. Nostin käden ylös ja siinä se siili roikkui, sormi suussa, MINUN sormi!
No, tällä siilillä oli parempi maku. Katselin siilin puuhastelua hetken ja minusta alkoi tuntua siltä, että tarhasta kuului massutusta. Maiskis maiskis tuhinaa tuhinaa maiskis. Zoomailin siinä aikani siilin toikkarointia ja niinhän selvisi sekin, että siilin ruokalistaan ei tosiaankaan kuulu pelkät etanat ja madot, kuten olen aina luullut, vaan tarhasta väheni hitaasti mutta varmasti huolella vaalimani villimansikat. Samana päivänä olin katsellut mansikoita todeten etteivät ne vielä ole aivan täysin kypsiä...
Siilin mielestä ne olivat. Ok, eihän siinä muuta voinut kuin katsella siilin touhuja hymyillen heltyneenä. Minä voin ostaa niitä mansikoita vaikka tuhat kiloa, siili ei voi. Ei kai siilinkään suu tuohesta ole!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti