Miten ihminen eroaa eläimestä

Luonto on suuri ihmeellisyys, mutta ihminenkin on osa luontoa ja se se vasta ihmeellinen onkin! On klisee miettiä miten ihminen ja eläin eroavat toisistaa. Näitä vanhentuneita muka-määritelmiä löytyy pilvin pimein. Että onko se fiksuus, no ei ole! Eläimethän on ihan yhtä fiksuja ja tyhmiä kuin ihminenkin. Ne on myös pirun oppivaisia ja kekseliäitä, paitsi jotkut, jotka on selvästi hyvin heikkolahjaisia. Eläimet on lempeitä ja äidillisiä, paitsi ne, jotka on puhtaasti vaan vittumaisia ja selkeästi psykopaatteja. Eläimillä on sydänsairauksia, masennusta, stressiä, vatsavaivoja, syöpää, silmäsairauksia, hengityssairauksia, flunssaa, loisia, kasvaimia ja ties mitä! Kenties jopa sukupuolitauteja?

Ja sitten se, että ihminen nauttii seksistä ja eläimellä se on vaan vaisto! Kyllä siitä on kuulkaa nautinto kaukana, kun puurretaan vuodesta toiseen sitä raskautta aikaiseksi, kellon ja kuumemittarin kanssa. Ja älkää nyt tulko väittämään, että yksikään eläin ei nauttisi seksistä! Hah hah! Miettikääs miltä jonkun alienin silmiin ihmisten seksi näyttää; tuolla joku on sidottuna, tuolla jotakuta piiskataan, tuolla joku rukoilee armoa… ”vitsit miten kiinnostavia nautinnon muotoja” - niinkö se alien muka heti päättelee?

Jokainen tietää, että eläin auttaa kaveriaan. Siis se mukava hemppa, joka tykkää auttaa. Mutta eläin myös kostaa, riitelee, väijyy, kiusaa, janoaa valtaa ja sotii. Sotii oikein joukolla ja yhteistuumin, tarkoituksena tappaa toiset ja vallata heidän pesänsä. Kysykää vaikka muurahaisilta! Lopputulema on siis se, että eläin on aivan yhtä ihana ja kammottava, aivan yhtä insinööri ja luuseri, tai aivan yhtä hapannaama ja auringonsäde kuin ihminenkin. Kaikkine hössötyksineen. Siis ihan oikeesti, hössäämisineen ja laput silmillä elämisineen. Älkööt nyt kukaan kuvitelko, että eläin on jotenkin ”luonnollinen” sen enempää kuin ihminenkään. Niinku suurissa linjoissa siis.

Mutta olen tullut siihen vakaaseen tulokseen, että yksi asia erottaa eläimen ja ihmisen toisistaan. Siis kuitenkin. Ja nyt vois ehkä jopa pikkasen sanoa, että ihmisen hyväksi, vaikka viherpiipertäjät näkeekin hetkellisesti punaista tämmösestä väitteestä. Ihminen näet kerää ensimmäisen puoliskon elämästään materiaa ympärilleen. Hiki hatussa ja vimmaisesti. Ei riipu kovin paljon hyväosaisuudesta tai maantieteestä tai historiallisesta ajanjaksosta, suhteellisella mittapuulla ajateltuna. Ja eläinkin kerää sitä sun tätä itselleen. Ei pelkästään ruokaa, vaikka toki sitäkin, jopa järjettömissä määrin. Mutta nyt tulee se ero! Ihminen käyttää näet loppupuolen elämästään hankkiutuakseen eroon kaikesta keräämästään. Vimmaisesti ja överistikin. Siis ilman järjen häivää! Ensin in, sitten out. Hulluutta alun alkaenkin. Eläin taas ei ole vielä löytänyt kirjastosta Marie Kondoa. Että sitä odotellessa… jolloin tämäkin teoria kumoutuu.