.

.

30.8.2022

Innostuksia


Tyttäreni kysyi kerran, että mihin kaikkiin juttuihin olen hurahtanut vuosien varrella. Ryhdyin pohtimaan asiaa ja tein oikein jonkinlaista listaakin aiheesta. Nyt kun minut on vallannut uusi innostus, voin hiukan katsella taaksepäin ja pohtia aihetta. 

Tällä kertaa olen hyvää vauhtia menossa virkkaamisen syövereihin! Olen virkannut viimeksi ala-asteella ja nyt innostus on vasta vallannut minut uudelleen. Katselen lankakauppojen nettisivuja, haeskelen omista käsityölaatikoistani virkkaukseen liittyviä juttuja, selaan nettikirjakauppojen kirjavalikoimaa aiheena virkkaus, imen itseeni pinterestin upeita virkattuja tekstiilejä ja kuvittelen ymmärtäväni niistä jotakin! Siis oikeasti luulen muka osaavani tehdä niistä vaikka mitä, vaikka ihan realistisesti osaan nippa nappa ketjusilmukan, kiinteän silmukan ja pylvään. En oikein osaa vielä lukea ohjeita, enkä tajua mitään monimutkaisista jutuista. Silti sitä vaan kuvittelen jo olevani lähes pro-tasolla! Tyypillistä pohjalaista itsetuntoa?


Minua suitsii ainoastaan se, että tajuan hyvin, ettei ihminen tarvitse esim sataa paria villasukkia taikka useita kymmeniä neulepaitoja. Minulla kun on niitä molempia sekä myös lapasia ja huiveja kutakin kymmenittäin. Näen selvästi, että huojun taas niillä rajoilla, mikä on liian vähän ja mikä on ahdistavan paljon! Sujahdan niin helposti johonkin ääripäähän, yleensä siis siihen överipaljouteen. Olen oppinut tiedostamaan tämän lähivuosina ja hillitsemään itseäni hankinnoissani.

Virkkauksen lisäksi käsityökategorian alle voin listata muitakin innostuksia, jotka jo vaanivat nurkan takana. Kutominen (se mitä muu Suomi sanoo neulomiseksi, vaikka sitä ei tehdäkään neulalla! Höh..), lautanauhat, pirtanauhat, nyplääminen, neulakintaat, huovutus, kirjominen, verkonkudonta, värjäys, kangaspuilla kutominen, kehrääminen ja aika moni muu juttu… näitä edellisiä olen siis tehnyt innoissani joskus yli 15 vuotta sitten. Ja sittenhän on kaikenlaisia vanhan ajan tekniikoita, kuten käpypitsit ja sen sellaiset, joita en ole koskaan kokeillutkaan. NEKIN vaanivat jo nurkan takana!

Muissa kategorioissa innostuksia on olleet saippuan teko, kokkailu, helmikorujen ja hopeakorujen teko, valamalla tehdyt korut (hiekkavalu ja alipainevalu), lasinpuhallus, valokuvaus, kirjansidonta, paperinteko, pajutyöt jne jne. No olen innostunut myös parfyymeistä, huulipunista, hiusväreistä, piirtämisestä, kirjoittamisesta, sukututkimuksesta, arkeologiasta, historiasta, puutarhasta, keräilystä, vihreästä teestä, lukemisesta, elokuvista, luonnosta, liikunnasta… ja huh huh vaikka mistä! Sanoinkin eilen tyttärelleni, että tämä menee varmaan taas överiksi; löydän itseni 200 virkkauskirjan keskeltä ja kahden kuukauden päästä olen jo väsynyt koko juttuun. Hän sanoi onneksi, että ei se haittaa! Pääasia on, että juuri nyt on kivaa. Ja niinhän se onkin! Kunhan hiukan muistan suitsia itseäni.

Mistäs sinä olet innostunut?


2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Heh. Tutulta kuulostaa :D.

Kun innostun jostain, innostun siitä niin täysillä, että elämään ei tunnu mahtuvan mitään muuta, kun koko ajan pitäisi päästä tekemään vain sitä, mistä just sillä hetkellä on innostunut. Ja yleensä (eli siis aina) se johtaa siihen, että totaali-innostusta seuraa jossain vaiheessa totaalikyllästyminen, joka tapahtuu sekin yhdessä hetkessä ja sen jälkeen se on sitten kokoloppu sen innostuksen aiheen osalta ja on aika siirtyä seuraavaan :D.

Ja kiitos tosta kutomis- vs. neulomismielipiteestä, koska mullekin kutominen on nimenomaan kutomista, ei neulomista, sanokoot muut mitä hyvänsä.

Sulla oli listalla muutama tosi mielenkiintoinen juttu, jota en vielä ole kokeillut, mutta alkoi kiinnostaa :D

Thilda kirjoitti...

Annukka; Voi hyvät hyssykät, näinkö sullakin? :D Mahtavaa!
Kutomis-sanasta oon vouhkannu niin kauan kuin muistan. Muu Suomi neulokoon (sen on pakko olla peräisin siitä, että neulakinnastekniikka on paaaaljon vanhempi juttu ja muu Suomi kutsuu kaikkea neulosta edelleen sillä NEULA-johteisella sanalla. Mutta mites selittävät sanan kudinpuikot, kutimet??)

Jee, siitä vaan kokeilemaan! :D