Upea Tampere-päivä siskon kanssa (osa 2)

 

Seuraavaksi matka jatkui Milavidaan, eli Nottbeckien vanhaan palatsiin, joka on nykyään museona ja kahvila/ravintolana. Hitsit miten rakastan tätä ihanaa palatsia ja asuisin kyllä täällä mielelläni, jos saikkupäivärahalla voisi ostaa palatseja! Täällä ryystimme pink spritziä ja skumppaa kakun kera. Palatsissahan kuuluukin ryystää semmoisia ja tunkea posket täyteen kermavaahtoa, vai mitä?

Olisimme haahuilleet palatsissa varmaan tuntitolkulla, mutta paikalle tuli joku eläkeläisryhmä, jolle oli varattu lähes kaikki kahvilan huoneet. Meidät heitettiin siis terassille (miten surkeaa!) ja saimme kuvailla palatsia vain pikkuriikkisen pois lähtiessä. Terassilta ihmettelimme myös palatsin edustalla olevaa komeaa autoa ja jotain ihmeen hiphoppareita (taikka mitä nää on), joita kuvattiin oikein fiinisti varmaankin johki musavideoon. Kaippa semmosiakin vielä tehdään?

Tämän palatsin yksi lempijuttujani on aina ollut tämä ala-aulan takka ja etenkin sen kivikasvot! Kokeilkaapa joskus miten ihanan siloiset kasvot ne on! Mun on ainakin aina pakko hypistellä niitä, kun kuljen ohi. Joku päivä ne kuluu pois ihan vaan mun takia.

Yksi palatsin kauneimpia huoneita on tämä kasettikattoinen tumma kulmahuone. En osaa sanoa mikä siinä huoneessa niin vetoaa, mutta jotain siellä on. Ehkä joku hyvä henki? Ankkuroituisin soffalle tuohon erkkerin ääreen kesät talvet aamusta iltaan, jos saisin valita.

Joku on valinnu mulle hitsin nätsyt tapetitkin jo valmiiksi! Miten ihanasti valo lankeaa verhoon ja seinään ja juuri oikeanlaiset patteritkin siellä pilkottaa! Ja sitten tietysti vielä tuo verhonpidikekukka, josta en edes tiedä miksi sitä kutsutaan.

En pääse eroon tästä tapetista! Melkein voisin astua siihen sisälle, tuonne kukkien ja lehvien taakse, johonkin höpsöön satumaailmaan. Tai kietaista sen ylleni kuin shaalin.

Ja tiesittekös, että Milavidassa myös kummittelee? Kuuluu askelia, ovien pauketta, koputuksia, rappusissa juoksentelua… en tiedä kuka siellä kuljeskelee, mutta moni henkilö on kertonut, että semmoista ääntä siellä kuuluu. 

Seuraavaksi hipsimme Tallipihaan, mutta huomaankin nyt, etten ottanut yhtään kuvia sieltä. Siksi kuvissa siirrytään suoraan Mältinrantaan. Yläpuolella oleva kuva on taidelainaamosta (katsokaas tarkasti; se on ihanan kolmiulotteinen!) ja sieltä siirryttiin saman tien taidenäyttelyyn.

Ensiksi Susanna Aution ’Nukka’-näyttely.

Nämä on siis kaunista keramiikkaa.

Pidän tällaisesta abstraktista taiteesta!

Nämä värit on hyvin harmoniset ja kauniit!

Ja toisessa hallissa oli Mira Hyvösen tauluja.

Osa niistä oli erittäin värikkäitä ja pirteitä!

Näistä tulee hyvälle tuulelle!

Omalle seinälleni voisin napata kuitenkin tällaista hiukan hillitympää värimaailmaa.

Ja sitten tämä kiinnitystapakin! Ei kaiken tarvitse olla suoraa, sileää, täynnä normeja ja sääntöjä.

Tässä melkein näkee paljon tapahtumaa, mutta toisaalta ei mitään.

Ja vielä Susanna Aution kertsunippeleitä lattialla…

Ennen poislähtöä kurkistelimme vielä taidelainaamon käytävällä Tuula Lehtisen ’Viipuri-Kelkkala II’ -taulua…

… ja tätä Lotta Nevanperän pirteää ’please hold the line’ -taulua.

Mältinrannan jälkeen menimme Finlaysonin palatsin terassille hörppäämään vähän juotavaa, ennen matkan jatkumista. Kysäisin henkilökunnalta, että onko tässä palatsissa kummituksia ja kuulemma on! Täälläkin siis Nottbeckit edelleen asustelevat, salaa.

Viimeisenä kohteena kipusimme Tampellan pamppujen omalle mäelle, ’Herrainmäelle’, jossa on viisi omakotitaloa. Täällä on ollut upea asua ikään kuin kattojen yllä! Nykyään vierellä on aika paljon kerrostaloja, joten enää ei olla minkään yllä.

Ja tuolla kallion sisällä on kuulemma aika isosti kaikenlaisia tiloja myös. Kyllä mulle kelpais täältäkin joku tönö!

Lopen uupuneena hipsimme viimein kohti Hämeenkatua ja nappasin matkan varrella vielä kuvan kivasta muraalista. Niitä sais kyllä olla vaikka joka toisen talon seinässä!