Mä aloin parisen vuotta sitten, taikka voi olla vähemmän tai enemmän aikaa, en hahmota enää kovin tarkasti lähivuosien aikajanoja, pohtia ensin ihan vaivihkaa ja sitten enemmän ja huomioita tehden, että voisiko mulla olla ADHD ja päädyin siihen, että tuskin, mutta että sen kaksoisveli ADD taitaa kyllä pahemman kerran vaivata! Ja kun sen huomasin, diagnosoin ja hyväksyin, aloin hahmottaa itseäni ja käytöstäni ja reagointiani paremmin. Nykyään osaan jo lähes ennakoida; että kun tuntuu tältä, niin se tarkoittaa sitä että taas mennään! Että se hyppääminen syvään päätyyn on just nyt tulossa, että nyt pärisee niin, että nyt joko himmataan, ennen kuin aloitetaankaan, taikka sitten kohta ollaan syvällä jonkun jutun syövereissä ja ihan huolella!
Mulla on aikojen saatossa pärissyt mm sukututkimus (se on kyllä ehkä ainut asia, joka on jäänyt yhtä vahvana olemaan; ehkä siksi, että se on mun vanhin hyperkiinnostuksenkohde), keräily, elokuvat, Suomifilmien näyttelijät, vintagevaatteet, korut, käsilaukut, kirjat, valokuvat, kirjoittaminen, kokkaus, parfyymit, nukketalo, taide, tekstiili, vanhan ajan menetelmät… ja kaikenlainen.
Nyt taas pärisee ja se liittyy siihen, että pian mun vesivahingosta kärsinyt konttorihuoneparka on taas kunnossa, sisustettu ja entistä paljon ehompi! Että pian voin laitella sinne viherkasveja ja hioa se juttu ihan huippuunsa. Eli mitä? Nyt on aika vaihtaa kukkiin mullat ja se on nyt sitten suistanut mut siihen uuteen suohon, joka pärisee niin, että päässä melkein surisee. Hioa huippuunsa? No katsokaas, eihän se ole vain mullan vaihto, ei tietenkään! Otetaan kasvi varoen ulos vanhasta ruukusta. Mietitään, pitääkö ruukku vaihtaa suurempaan tai muuten vaan vaihtaa. Mallataan eri muotoisia ja värisiä ruukkuja kasvin vierellä, että mikä sopii sen väreihin, muotoon, lähiaikojen kokoon. Selvitellään netistä mikä on kasvin oma tahto; haluaako se paahteeseen vai varjoon vai kaikkea siltä väliltä. (Plus mitä kaikkea muuta se voisi haluta.) Harva kasvi haluaa ihan paahteeseen, eli siinä ikkunan lähettyvillä parin metrin säteellä on paljon paikkoja, missä kasvi voi elää ja joku viihtyy melkein pimeydessäkin. Ja sitten kun kasvi on uudessa ruukku-kodissaan, suunnitellaan sille se omin paikka.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Sen jälkeen selataan kiihkeästi ja loputtomasti netin viherkasvisivustoja, että mikä olisi kiva tämän vieressä ja millaisen kasviyhteisön näistä loisi. Ja siinä kohdassa ollaan jo yhden napin painalluksen päässä siitä syvän pään hypystä; tilataan kymmeniä outoja kasveja lisää ja heittäydytään tälle asialle koko sielun voimalla - kunnes kiinnostus katoaa, joko hiljaksiin tai yleensä melko rysäyksittäin. Ei vaan huvita enää. Ja pahimmillaan on sitten käsissä kymmeniä kasveja, jotka asuvat samassa kodissa kanssasi ja nurkat väärällään välineitä ja kirjoja aiheesta ja suunnitelmia vihoissa ja suunnitelmanriekaleita päässä, jotka ei tahdo häipyä, vaikka ajaisit! Jos ennen tuota loikkaa syvään päätyyn havahtuu miettimään asiaa, saattaa voida ehtiä painamaan jarrua. En ole varma auttaako sekään. Nyt olen havahtunut, mutta jarru tuntuu auttavan vain osittain. Tietysti se on parempi kuin ei mitään!
Ei voi edes ajatella, että onneksi ei ole rahaa, sillä se ei ole mikään este! (Harvoin raha edes on este; mielikuvitus on pahin este!) En tiedä saako kukkakaupoista jollain pennosilla poistokasveja, mutta ainakin tuttavapiiristä voi pyytää pistokkaita ja julkiset paikat on täynnä kasveja. Tosin usein ne on myös muovikasveja, mutta ei aina. Niistä voi ehkä vaivihkaa nipsaista lehden tai pikkuoksan ja juurruttaa siitä itselleen oman kasvin. Minullakin oli joskus Koskikeskuksen käytävältä varastettu muratin lehti, josta kasvoi kelpo muratti vuosien mittaan. Mitäpä tähän muuta sanoa, kuin että se nähdään muutaman kuukauden kuluttua, että mihin sfääreihin menin kasvieni kanssa ja minkä verran jarrukahvan nykiminen auttoi.
