Uh, olipa vähän stressaavaa odotella perjantaina sitä lääkärin soittoa! No ensinnäkin sieltä soitti hoitaja, eikä lääkäri ja tietty iltapäivällä vasta, niin että ehdin jo olla koko päivän stressissä. Niinhän se sitten oli, että se syöpäantigeeni CA 12-5 oli noussut. Silloin tammikuussa se oli 151 ja nyt 189.
Eka reaktio oli, että voi äh! Mutta hän rauhoitteli ja sanoi, että syövässä se lukema on tuhansissa ja näissä pienemmissä lukemissa kyseessä todennäköisemmin on joku tulehdus tai muu sellainen, joka ei oireile muuten. Seuraava askel tässä on nyt se, että hoitaja soittaa mulle ens viikolla ja varaa mulle ajan TT-kuvaukseen. Sitten tiedetään enemmän! Itekseni mietin puhelun jälkeen, että kyllä tässä silti saattaa olla vielä kaikki ovet ammollaan, ne huonotkin, koska syöpä alkaa pienestä ja luulis, että lukemakin on alussa pieni. Mulla se oli kesällä -23 riehunu sisuksissa jo sen verran, että syöpää oli munasarjojen lisäksi maksan pinnalla ja vatsakalvolla, antigeenilukeman ollessa päälle 1600. Että mitä lienee antigeeni ollut sillon, kun syöpä oli vasta munasarjassa aloittelemassa? En ole nähnyt mitään tutkimusta siitä, että korreloiko lukeman suuruus ja syövän laajuus jotenkin. Mutta jollain oudolla tavalla olen kuitenkin helpottunut, vaikka toki toivoin, että lukema olis laskenut. Kuitenkaan se ei ole räjähtänyt käsiin! Tätä sulatellessa tulee varmaan kaikenlaisia fiiliksiä vastaan, mutta aion silti ja etenkin nyt elää sitä mun listaa eteenpäin. Hotelleja, ihmisiä, tekemistä, ravintoloita. Sitä luksusta arkeen!
20 kommenttia:
Sinulla on upea asenne Thilda. Meidän kaikkien pitäisi muistaa nauttia elämästä.
Sinulla on se taito ja osaat huomata kauneutta arkisissa asioissa. Sen takia olen jäänytkin blogisi lukijaksi.t.Selja
Oih! Nyt hymyilen ja sydänalassa tuntuu lämmin tunne! 🩷
♡
🩷 Kiitos kun olet!
On toi stressaavaa, hengessä mukana ❤ - Viiru
<3
Kiitos! 🩷
🩷
❤️
Arvostan tuota Aion elää listaa eteenpäin-ajatusta.
Toivon ettei nuo arvot tosiaan ole muuta kuin joku tulehdus.
🩷
Kiitos! Mä ajattelen nyt niin, että jos elämällä on taas joku matto jalkojen alta- juttu mielessä, niin ainakin haluan siihen rinnalle kivoja juttuja niin paljon kuin vain pystyn! 😄
Voi kultanen 🧡 tsemppiä taas odotteluun. Positiivista tosiaan että luku ei ollu iso, mutta oli kuitenkin. Elämän iloja isoja ja pieniä ja kivoja kohtaamisia ja löytöjä matkojen varsilta, niistä pitää osata nauttia. Kevättä kohti, vaikka väkisin 💪🏻🧡
T. Anu
Uhhuh, kun kouraisi sisuksista. Toivon todella, että kyseessä on vain harmiton tulehdus, eikä mikään syöpäryöpsähdyksen alkusoitto.
Ihana Anu! Kevät on tässä yks iso positiivisuus! 🥰 Mietitään jo ajokauden avajaisiakin. 😄
Mä en oikeastaan edes kauheasti uskalla ajatella muuta, kuin että harmiton hairahdus. Mutta kaikkeen pitää kuitenkin varautua ja koetan ainakin kerätä kivoja juttuja ”varastoon” ja miettiä myös, että mikä olisi piristävää sitten, jos ei taas saa/jaksa/pysty riekkumaan kotia kauempana. 😊
Ehdottomasti elät listaa eteenpäin ja keräät ihania asioita varastoon ❤️
Jess! 🥰 🧜🏻♀️🧚♂️💃
Tuo odottelu on kyllä pirullista hommaa. Olen täällä myös kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoen parasta. Ja kannustan täysillä uusien elämysten hankkimiseen ☺️
Katariina
Onhan se! Oikeastaan pahinta.
Kiitos ihana!! 🩷
Joo, suunnitelmia jo on ja kalenteria hahmottelen (paitsi pitää jättää se vara, että koska lie TT-kuvaus ja muita lääkäreitä…)
Lähetä kommentti