Jäähileessä tarpomista

 

Syövän ja syöpäpelon kanssa eläminen on kyllä semmosta, että voi perhana! Mutta voin sanoa karaistuneeni tän reilun puolentoista vuoden aikana aika lailla. En enää hajoa itkuun välittömästi, kun vastaan tulee sana ’syöpä’. Ja sehän tulee ihan joka paikassa ja koko ajan. Mainoksissa, kirjoissa, elokuvissa, jopa piirretyissä, joissa joku animaatiokissa sanoo: ’Tässä on Mauku, hän on orpo sillä hänen äitinsä kuoli häntäsyöpään!’ Kiva. Voit vain lohduttautua sillä, että sinulla ei ole häntää. Tuttavapiirissä yhä useampi sairastuu syöpään. Tai muistisairauteen. Tuntuu, ettei mitään muita sairauksia enää olekaan! Kuka enää sairastuu tavalliseen rehelliseen lavantautiin, koleraan, lepraan tai edes isorokkoon? Niihin  minun nuoruudessa kuoli joka toinen luokkatoveri ja nyt nämä tutut ja turvalliset vaivat on vaihdettu syöpiin ja muistisairauksiin, joita vastaan tuskin voi edes taistella. No miettikää nyt, jos olisi vaikka lepra, pääsisi heti asumaan arkipelagiin, ikuiseen lomakotiin ihanassa saaristossa! Vähän niin kuin Tove Jansson eleli Harussa. Yritäpä syövän kanssa päästä edes kuntosalille, jossa voisit edes silmät kiinni kuvitella pyöräileväsi ihanassa auringonpaisteessa pitkin saaristoa. Ei onnistu!

 Näillä nykyisillä pääsee sytostaattiin, jossa annat jonkun pistää itseesi myrkkyä, niin että melkein kuolet, mutta et kuole, kun kuoletkin vasta sitten kun tauti kaikesta myrkystä huolimatta levähtää. Taikka jos olet muistisairas, pääset johonkin unohdetun terveyskeskuksen käytäville hoitajien tönimäksi. Kuvittele nyt, että heräät joku aamu ja sun ympärillä ollaan yksmielisiä siitä, että sun aivoissa ei tapahdu enää mitään! Vaikea siinä on väittää vastaankaan kuulkaa, kun muut tietää kaiken paremmin. Ja jompi kumpi suhun iskee, se on ihan varmaa. Ja miten ne tämän perustelee? Että nykyään eletään niiin vanhoiksi! Siinä kaikki! Paitsi, ettei eletäkään, kun ehditään ensin kuolla niihin syöpiin! Ja että itsepä hankit syöpäsi. Joit, poltit, söit ne palaneet grillimakkarat ja ainakin olit negatiivinen aamusta iltaan. Että olisiko vaan kannattanut hymyillen kantaa se kolera, että tämän siitä nyt saa! Ja missä kohtaa multa kukaan kysyi mitään?

Tietysti olen visuaalisena ihmisenä juuri nyt erittäin kiinnostunut siitä kuva- ja värimaailmasta, joka vatsanahkaani ilmestyi koepalan ottamisen jälkeen. Se kyllä tosiaan näyttää siltä, kuin jääkairalla olisi vähän veivailtu, eikä siltä, että otanpa tässä muutaman näytteen neulalla! Mustelma on noin 20x5 cm ja veikeän siksakkinen, joka tietysti johtuu siitä, että vatsani on täynnä raskausarpia. Väreinä vihertävänkeltaista, oranssiin vivahtavaa punaista ja luumunviolettia. Voin retostella uimahallimummoille olleeni rasvaimussa, vaikka ne ehkä arvaakin, että tuo on vaan aivosumussa, koska ei ole ampiaisvyötäröstä tietoakaan. Ennemmin ehkä merimakkaravyötärö, jonka lanseeraan käsitteenä täten. Näinä kehopositiivisuuden kulta-aikoina se on yhtä himoittava kuin ampiasivyötärökin kuulkaa! Näin muuten juuri unta, että teinityttöjen uusi muotivillitys oli kulkea pikkuhousuissa ilman mitään muita alavartalon vaatteita. Luojan kiitos ne oli niitä vanhemman mallin pikkuhousuja, eikä stringejä. Päivittelin unessa, miten kaikki voi olla niin päälaellaan, sillä oma painajaiseni teininä olisi todellakin ollut ilmestyä julkiselle paikalle vain pikkuhousuissa! Näenhän vieläkin painajaisia siitä, että lähdin kouluun vahingossa pelkissä sukkahousuissa ilman hametta tai pillifarkkuja. Sitä painajaista nämä nykyajan nuorisolaiset eivät ainakaan tule koskaan näkemään, sillä he käyvät pelkoja päin urhoollisesti leuka pystyssä! Miten minä en sitä aikoinaan tajunnut? Että kohtaa pelkosi pukemalla ne perhanan sukkahousut ja menemällä sinne ulos, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut! Älykästä.

Tämä alkava viikko näyttää siltä, että jälleen mennään yksiin verikokeisiin. Jos sulla on valtava piikkikammo, niin syöpädiagnoosin saadessasi voit välittömästi asettua ydinjunan eteen makaamaan, sillä pistoksia tässä tulee kyllä enemmän kuin näkkileipää ala-asteella aikoinaan. Vaikka siihenkin tottuu. Ei ydinjunaan, vaan verikokeisiin! Jo kohta alat väsätä exeliä erilaisista arvoista ja liityt facen verikoe-ryhmään ja haluat jopa vaihtaa kokemuksia niiden keskikaupungilla hengaavien narkkareitten kanssa, mikäli asut kaupungissa. (Muussa tapauksessa lue ’kirkonkylillä hengaavien’). Ja myöhemmin tällä viikolla odotellaan taas verikokeitten tuloksia kädet vapisten ja vatsa sekaisin. Ja sitten on vielä lääkärin soittoaika ja kuntoutusohjaajan soittoaika. Katsotaan mitä kivaa niistä urkenee. Tällä viikolla ehdin siis olla kotonakin muutamia päiviä ja saan ehkä konttoria taas hitusen edistymään. Ja mun täytyy myös ihan tosissaan ryhtyä miettimään plan B:tä kaupunkipäiviä varten, koska on taloudellisesti ja painonkin kannalta ihan kestämätöntä ryystää niitä sangon kokoisia rasvaa ja sokeria pullistelevia cappuccinoja ja latteja aamusta iltaan. Täytyy ryhtyä tekemään eväitä ja käyttää ne kahvilarahat vaikka kuntosaliin sitten tuonnempana.