Lääkäri soitti eilen vasta kolmelta iltapäivällä. Ehdin olla jo aika hermorauniona! Hän aloitti kertomalla radiologin lausuntoa; luut on tosi hyvässä kunnossa, ei ole murtumia, eikä osteoporoosia tai mitään huomautettavaa. (Hyvä!)
Mutta sitten yksi imusolmuke aortan vieressä on suurentunut. Se oli 5mm edellisessä kuvassa ja nyt se on 10mm, joten se on juuri ja juuri vielä normaalin rajoissa. Mutta nyt halutaan selvittää, että kasvaako se ja miksi. Tavallisestikin imusolmukkeet saattavat suurentua flunssan tms seurauksena, mutta tätä pitää kuitenkin seurata. Se tapahtuu uudella TT-kuvalla joskus parin kolmen kuukauden päästä. Jos siinä olisi syöpä, se voitaisiin leikata robottiavusteisella tähystyksellä. (Okei, ei kuulosta pelottavalta.)
Ja toinen juttu; alavatsalla näkyy kuvassa tihentymä, jota aloin puhelun aikana tunnustella ja toden totta, siellä on noin 1,5cm kokoinen kova pallukka, joka on noin 1cm syvyydessä ihon alla. Siitä halutaan koepala ja se otetaan ultraohjatusti neulalla mahdollisimman pian. Jos se olisi syöpää, leikkaus tehtäisiin tähystyksellä. (Tähystysleikkaukset on ihan tosi jees; olen ollut kahdessa ja niistä pääsee kotiin jopa samana päivänä.)
Koska mun syöpätyyppi on ”low grade”, se tarkoittaa, että syöpätyyppi on hidas, mutta voi uusia useiden vuosienkin päästä vielä. Näiden lähiaikojen toimenpiteiden lisäksi sitä mun syöpäantigeenia -joka nyt on nousussa- tarkkaillaan, eli menen verikokeeseen huhtikuun alussa. (Ja sitten kun ei enää seurata, niin menen omakustanteisesti labraan ilman lähetettä, koska tämä kiinnostaa!)
Olin ihan hemskatin helpottunut puhelun jälkeen! Olin pelännyt luusyöpää ja ties mitä sisuskaluissa riehaantunutta syöpää ja uutta hoitojen kirjoa. Nyt tilanne näyttää hallittavalta ja voi olla, ettei mitään edes ole! Siispä juhlat pystyyn! Mätän tässä juuri valkosuklaakahvia ja supertuulihattua naamaani kahvilassa ja aion lähteä humputtelemaan täksi päiväksi! Stressi helpotti! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!
16 kommenttia:
On olipa hyvä uutisia. Onnittelut. Syytäkin juhlia elämää!
Kiitos! No oli kyllä!! Vaikka voi se toki kääntyä vielä syöpäänkin, mutta pahintahan olisi, jos olis kaikkialle levähtänyt syöpä, jolle ei voida tehdä enää mitään. Sitä kai tässä syöpäpotilaana pelkääkin eniten. Nyt on kuitenkin hyvä tilanne! Ja vieläpä mun lempilääkäri P.R. soitti ihan itse. Hän siis leikkasi mut toisen lääkärin kanssa, silloin kesällä -23. 🥰
🥳 🎉 🥳 🎉
Helpottavia uutisia❤️ nyt isosti juhlimaan!
T. Anu
🩷😄
Niin oli! Täältä juhlan humusta juuri… 😄🥳
Oi sentään. Ihanaa 🥳 Minunkin jännitykseni laantui, olen näköjään myötäelänyt isosti 😁
Oijoi! 😬 Mutta hyvä, että laantui! 👍
Ihania uutisia! Juhlin hengessä mukana.t.Selja
Niin on! 🥳 Kippis! 🥂
Mahtava juttu 😀🤸♀️ - Viiru
Onpa hieno uutinen! Ja erittäin humputtelun arvoinen! Tuo kuvan supertuulihattu pisti kyllä täälläkin suun napsumaan 😋
Katariina
Ihanaa !!!!! 💃💃💃
Jeee! Niin todella on! 🥳
Niin on! 🥰 Kyllä, mietiskelin joka paikassa miten ihanaa on ELÄÄ ja olla suht terve! Ja taisin löytää uuden kiintoisan lounaspaikankin, (menin vain ohi) …. 😋🥗🫒🥘🍝🫔
Niin on!!! 😄🧚♀️
Lähetä kommentti