Viikonloppuna tein sellaisia sukututkimuslöytöjä, että päässä vilisee. Se on sellainen tunne, kuin avaisi jonkun tavallisennäköisen oven huoneesta toiseen, eikä odottaisi paljon mitään, mutta eteen avautuisikin suunnattoman suuri vintti täynnä aarteita. Hengästyttävää. Ensireaktio on sulkea ovi ja istua lattialle ja pidellä päästä kiinni ja ottaa pieni aikalisä. Materiaalia pursuaa niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa. Sellainen päivä on nyt. Kurkin varovasti aarteita ja koetan olla pyörtymättä. Ehkä pitäisi hypähtää sokkona vinttiin ja alkaa tunnustella esineitä silmät kiinni? Tai ottaa päiväunet pölyisellä sohvalla ja katsoa tuleeko unissa joku idea.
Kartanossa meillä on keittiö, johon olen jättänyt vähän eväitä jääkaappiin, jotta ei tarvitse joka ikinen päivä aloittaa Tampereelta lounaan merkeissä. Vesi täällä ei maistu kovin hyvältä; lieneekö syynä joku 130-vuotias putkisto? (Tuskin ne oikeasti on niin vanhoja putkia.) Toin viikko sitten työhuoneeseen viherkasveja, mutta ne ei ole ihan sellaisia vanhoja kasveja kuin olisin halunnut. Kenties makustelen niiden kanssa ja teen jotain muutoksia ajan mittaan. Odotan yhä niitä hienoja huonekaluja pompsahtavaksi jostain. Torissa niitä olisi, mutta rahatilanne on toistaiseksi liian heikko sellaiseen.
On hiukan vaikea keskittyä. Ehkä tähän on joku metodi? Tehdä joku to do -lista? Mutta jos ei tiedä mistä aloittaa! Hiukan hähmäistä, mutta aion pinnistellä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti