En tiedä pitäiskö mun esitellä itseni jatkossa siihen tapaan, että ’Olen Thilda 1700-luvulta, päivää!’, koska siltä se alkaa yhä vahvemmin tuntua! Esim se, että en ole meseä kummemmassa somessa (ja mesessähän on vaan muumiot), joka tarkoittaa käytännössä sitä, että minä oon se hankala ihminen, jolle pitää viestittää kaikki erikseen sähköpostilla. Ja jos se joskus unohtuu, niin käy niin kuin tänään, kun tulin kartanolle. Kummastelin heti alaovella, että mitä ihmeen jengiä täällä heiluu, vaikka kahvilakin on kiinni, että onko täällä uusia harjoittelijoita tai joku opastettava ryhmä vai mitä tapahtuu. Aina vaan oudommaksi meni, kun yritin työhuoneessa pistäytymisen jälkeen tepastella paraatiportaikon kautta keittiölle aamukahvilla ja portaissa törmäsin johonkin lamppuviritykseen. Kysyin, että mitäs täällä tapahtuu, kuvaattekos te jotain ja sain vastaukseksi että kyllä vaan, lyhäri on tekeillä.
No, tein siinä paikassa uukkarin ja menin keittiölle sihteeriportaikon kautta (olen muuttanut portaikon nimen, sillä piikarappu se ei ole koskaan ollut, koska se on ilmeisesti rakennettu vasta Nottbeckien jälkeen tehtaan konttoristeille) ja haastattelin siellä yhtä projektin avainhenkilöä. Heillä oli tosiaankin lyhäri tekeillä ja vieläpä erittäin kiinnostava sellainen! Minä kun en tiennyt tästä mitään. Ilmeisesti meitä on infottu whatsapissa ja minä olen jäänyt johonkin kuolleeseen kulmaan könöttämään, sillä en pysty lataamaan sitä laitteilleni.
Mutta hienoa, että kartano pääsee elokuvaan! Ja hauskaa, kun huonekaluja on siirrelty ala-aulasta ja kirjastosta pois. Nyt alakäytävä ja ruokailuhuone ja asukastilat ja vielä monitoimihuonekin näyttävät kodikkaammilta, kun niissä on enemmän huonekaluja. Jos minä olisin kartanon sisustussuunnittelija, niin täällä näyttäisi vallan toiselta! Roudaisin kaiken uuden pois ja täyttäisin talon vanhoilla tai edes vanhan näköisillä huonekaluilla. Kuka on sanonut, että neukkarissa pitää olla uutta toimistokamaa? Miksi ei yksi paikka Tampereella voisi olla sellainen, että ihmiset henkäisisivät ihastuksesta ihan joka huoneessa, ilman että se olisi museo?
Josta tulikin mieleen, että kuulin, että elokuvantekijät olivat kysyneet tosi monesta paikasta lupaa tulla kuvaamaan, mutta vastaanotto oli ollut kielteistä, nuivaa, epävarmaa, kallista… paitsi täällä Lielahden kartanossa! Tampere haluaa vetovoimaa ja kulttuuria - mutta käytännössä se on monessa paikassa vain sanahelinää. Ihme juttu. Suomessa ollaan jotenkin tosi lukossa kaikenlaisen kielteisyyden kanssa. Me ei osata markkinointia juuri ollenkaan. Ite oon sitä mieltä, että kaikki on kiinni vaan mielikuvituksesta! Olen jo ideoinut kartanollekin vaikka mitä, mutta jotkut nuivat säädökset vesittää kaiken kivan tähän asti. Täytyy pinnistää mielikuvitusta vielä enemmän siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti