Tajusin hiljattain käyttäväni ihan omaa metodia oikeastaan melkein kaikkiin tilanteisiin, poislukien sellaset, joissa aika hujahtaa huomaamatta ja iloisesti ohi kaikkien rajojen. Mun metodi on se, että mä jaan asiat osiin. Mua helposti vähäsen jännittää tai stressaa pienikin matkalle lähteminen tai esim päivä kaupungissa, jos siihen liittyy useita aikataulutettuja asioita, esim lääkärikäynti, jonkun tapaaminen, ehtiminen sinne ja tänne, mutta tällä asioiden osiin pilkkomisella selviydyn päivästä/matkasta/tapahtumasta/kaikesta paljon rennommin ja stressittömämmin. Ei mua ehkä ihmisten tapaamiset sillä tavalla enää jännitä, niin kuin ennen muinoin, mutta vaikka se, että miten ehdin johonkin, olenko ajoissa, ja ennen kaikkea että pystynkö suhtautumaan päivään rennosti ja olemaan hetkessä ja nauttimaan hetkestä, eikä miettimään koko ajan kaikkea kaaoottisena lankakeränä, josta pitää jotenkin selviytyä, eli olemaan puolella teholla ja hermostunut.
Ja näin se tapahtuu! Leikitään, että lähen vaikka kaupunkiin ja käyn siellä ensin kahvilassa aamupalalla ja sitten mulla on vaikka tapaaminen klo 10 ja lääkäri klo 12, jonka jälkeen menen vielä uimahalliin ja sieltä kartanolle hetkeksi. Varaan kaikkiin siirtymiin aina ihan tolkuttomasti aikaa, sillä saan hirveän stressin pelkästään siitä ajatuksesta, että olisin myöhässä jostain. Joten sekin jo auttaa tässä, mutta etenkin se, että kertaan kaiken aamulla bussissa, että mitä mulla nyt onkaan edessä ja moneltako ne on ja sitten vain päätän että jaan päivän esim viiteen osaan!
Osa 1) kahvilaan meneminen ja siellä olo, osa 2) tapaamiseen siirtyminen ja sen kulku, osa 3) lääkäriin meneminen, odottelu, lääkärin tapaaminen yms, osa 4) uimahalliin lähteminen ja siellä polskiminen, ja osa 5) uimahallista kartanolle siirtyminen ja siellä olo. Ja sitten alan laskea (kuka naurahti?) että nyt ollaan osiossa yksi. Unohdan kaiken muun ja keskityn vain kahvilaan menoon ja siellä oloon, ihan kuin maailmassa ei olisi mitään muuta. Kellon kanssa toki olen valppaana koko päivän, jotta en ajautuisi kaaokseen sitä kautta. Kun lähden kahvilasta tapaamiseen, lasken, että okei, yksi takana, neljä edessä! Ja näin etenen päivän loppuun saakka. Tärkeää on keskittyä aina vain siihen yhteen osioon kerrallaan! Ja muistuttaa itseään, että osiot vähenevät, yksi ’suoritettu’ - enää näin ja näin vähän jäljellä.
En tietenkään koe ystävien tapaamisia suorittamisena, mutta aikataulutuksen ja osioiden kannalta jäsennän nekin mukaan ja nimitän niitäkin näin. Välillä haahuilen vaan rentona, eikä mitään osioita ole. Mutta pahimmissa tilanteissa, kuten esimerkiksi syöpäleikkauksen jälkeen sairaalassa maatessani tämä metodi todellakin auttaa! Siellä jaoin aikaa osiin, esim ’nyt on pahimmat kolme päivää leikkauksesta ohitettu, tulee tasaisempi neljän päivän jakso, sitten kolme-neljä päivää treenausta ja pystyssä olemisen harjoittelua - sitten kotiin!’ Ne jännittävimmät ekat päivät menee nopeammin, kun jakaa päivät osiin vaikka ruokailujen mukaan ja nukkumisen mukaan.
Ja johonkin jännittävään ja pelottavaan tilaisuuteen menemisen jaan todellakin osiin! Se voi olla vaikka pakollinen epämiellyttävä tapaaminen ja sen jaan näin; osa 1) meneminen paikan päälle, 2) tervehtiminen ja ilmapiirin tunnusteleminen, 3) (hyvällä mallilla jo ollaan, voi vähän rentoutua! Ehkä puoliväli on jo tässä!) jotain pönötystä vaikka etukäteen päätetyn ajan verran (rannekelloa voi kurkkia aika huomaamattomasti!), 4) hyvästeleminen ja jotain loppuhöpinöitä, 5) tepasteleminen pois paikalta huojentuneena. Siinä se, helppoa!
Tsemppaan kokeilemaan osio-metodia! Se on ihan sun ite päätettävissä, että missä tilanteessa sitä käytät ja miten ne osiot rakentuu. Jos elämä on rentoa ja mikään ei ikinä jännitä tai stressaa, et tarvitse osioita! Mä luulen, että tää sopii parhaiten sellaisille autisminkirjolla haahuileville (kuten itse koen olevani) ja introverteille (kuten itse olen) ja ehkä keskittymishäiriöisille (kuten itse olen). Mutta kokeilkaa kaikki vapaasti ja kertokaa jos toimii. Saa kertoa myös, jos ei toimi ja jos et näe tässä mitään järkeä ja pidät mua umpihulluna. Mä oon aina sitä mieltä, että kaikilla saa olla mielipide, eikä sen tarvii suinkaan olla sama kuin jonkun muun. Nonni, näillä mennään! Kolme päivää viikosta jo ohi, neljä jälellä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti