Auringonläikässä

Rakastan auringonläikkiä, auringon säteiden siivilöitymistä pilvien takaa, auringon lämpöä poskilla, ikkunasta soljuvaa valoa, valoa tekstiileillä, valoa erilaisilla pinnoilla, etenkin vanhoilla esineillä ja valon heijastumista peileistä.

Rakastan vanhan tuoksua kodinomaisissa museoissa. Yksinkertaista kauneutta. Pehmeyttä, lämmintä tunnelmaa ja kodikkuutta. Kuvittelen AINA asuvani juuri tuossa museossa, tuossa huoneistossa, jossa vierailen. Pysähdyn hetkiseksi ja aistin tunnelmaa. Kuvittelen miten ehkä järjestelisin huonekalut itselleni sopivasti. Kuvittelen, miten istun juuri tuon ikkunan ääressä ja katselen ulos.

Myös joku sellaisessa vanhanaikaisessa tavaran vähyydessä kiehtoo kovasti. Se, että on lähinnä vain käyttötarkoitukseltaan tarpeelliset esineet ja siinä vain mausteeksi jotain ilahduttavaa, jotain turhaa. Sillä kauneuttahan ennen oli kaikissa esineissä.

 

Rintamamiestalon wc:n remontti

Mainitsinkin jo, että viime viikolla olin lapsuudenkodissani ja huhkin maalipensseli kourassa päiväkausia. Tässä kuvakavalkadi 50-luvun rintamamiestalon wc:n muutoksesta kesän aikana. Maalaamista ja tapetointia tuo yläkerta, jossa tämä wc:kin sijaitsee, kaipaa kyllä rutkasti. Koska olen päättänyt kääriä hihat ja maalata kaiken itse, päätin aloittaa helposta kohteesta, jossa on pienet seinät, ja joka ei heti ole näköpiirissä, jos jotain menee pieleen. Tai niinhän minä luulin, että tämä olisi helpoin kohde. Oikeastaan se taisi olla vaikein! Kaikkien johtojen ja yksityiskohtien paljous hidasti ja vaikeutti työtä uskomattoman paljon.

Olen viimeksi maalannut joskus yli kymmenen vuotta sitten muutamia huonekaluja, joten maalaamiseen on pieni tuntuma. Seiniä tai kattoa en ole maalannut koskaan, enkä siis ole käyttänyt telaa, enkä edes tiennyt mikä hitto on pohjamaali. Siihen nähden ja oikeastaan muutenkin, olen itseeni tosi tyytyväinen! Tuo oranssi on ollut wc:n värityksenä koko elinikäni ja voin sanoa, että inhoan sitä suuresti! Mutta nuo vanhat vaaleansiniset muovipaneelit sen sijaan ovat minusta ihastuttavat, eikä hetkeäkään ollut mielessä poistaa niitä. Arvostan suuresti myös vanhaa IDO 59:ä (tai ylipäätään vanhaa Arabian tehtaan valmistamaa) wc-kalustoa. Sen verran olen ulkomailla ärsyyntynyt toimimattomista vessanpytyistä ja täällä kotimaassa kuullut asiantuntijoiden kommenttia modernien pyttyjen tukkeutumisista, että mielessä ei myöskään ole näiden kiintokalusteiden vaihto.

Aivan aluksi pyyhin kaiken rautakaupasta ostamallani maalipesulla. Sitten olen pohjalle sutinut pohjamaalia; kattoon neljä kerrosta ja seiniin kolme kerrosta ja lopuksi pari kerrosta varsinaista maalia, joka on sävytetty hitusen sinertävän valkoiseen ja sävyn nimi on ”talvi”. Vertailin harkiten kaikenlaisia valkoisen sävyjen värimalleja seiniin ja totesin, että tämä sopii parhaiten alapaneelin kanssa yhteen. Maali on puolikiiltävä. Takaseinä ja vasen seinä ovat rapattua muuriseinää. Katto ja muut seinät ovat jotakin kovalevyn tapaista materiaalia.

Sain ainakin kolmelta ihmiseltä kommenttia, että jätä tuo oranssi putki maalaamatta. Ihan sekunnin ehkä katsoinkin sitä sillä silmällä, sillä tuleehan se herkullisesti esiin uuden seinän ansiosta, mutta ei sittenkään. Mutta koska arvelin kokonaisuudesta tulevan liian valkoisen ja kalsean, ajattelin valita putken alaosaan vaaleansinisen sävyn. Putki on valurautaa ja maalasin sen samalla pohjamaalilla ja puolikiiltävällä pintamaalilla.

Jotta wc:stä tulee täydellinen, aion hankkia lampun suojaksi vielä vanhan kuvun. Alkuperäinen kupu on rikkoutunut joskus ja uskon, että se on ollut pallomainen. Mahdollisesti hankin siihen kuitenkin kauniin levenevän sylinterinmuotoisen lasikuvun, jossa on uurteita. Pyyhkeet ovat Lapuan Kankureitten pellavaiset pyyhkeet ja väri luonnollisesti vaalean sininen. Kosmetiikka on pääosin luonnonkosmetiikkaa ja tällä hetkellä olen eniten ihastunut Manufactumin vanhanaikaisen tyylisiin purnukoihin. Voi olla, että ihan valmiina wc:n hyllyillä on muutama sellainen.

Vaikka tämä remppa on vasta alkua ja ihan pieni sellainen, se piristää aivan hurjasti! Wc:n neliömäärä kasvoi selvästi ja nyt siellä on raikas ja viihtyisä tunnelma.

 

Kesän viimeisiä veneretkiä

Taas suunnitelmiin iso muutos, kiitos koronan. Mutta oikeastaan parempaan päin! Lähdimme eilen illalla veneilemään. Eipä tänä kesänä veneretkiä taida enää monta olla tiedossa. Päädyimme tänään puolilta päivin pikkukaupungin venesatamaan ja väljäähän täällä on, todellakin, tähän aikaan vuodesta. Satamaravintolassa pippuripihvit. Aurinko paistaa, fiilis on rauhallinen ja kaikki on oikein jees.

 

Toisissa sfääreissä

Kuvitelkaa tilanne, että isovanhempanne ja vanhempanne ovat jo kuolleet, eikä setiä ja tätejäkään juuri enää ole haastateltavana. Ja kuitenkin suurin toiveenne olisi päästä aikamatkalle tapaamaan menneitä sukupolvia. Ja sitten tapaatte yllättäen iäkkään sukulaisen, joka on viettänyt koko lapsuutensa isänne isovanhempien kanssa ja osaa kertoa lähes mitä vain 1930-luvun kylästä, jossa asui. Hän osaa kertoa millaisia nämä 1860-70-luvuilla syntyneet isän isovanhemmat olivat, osaa jopa kertoa mitä kukin sanoi jossakin tilanteessa. Sydäntä pakahduttavaa todella!

Sellaisissa sfääreissä olen tässä juuri tällä hetkellä. Haluan tavata tuon sukulaisen uudelleen ja laatia siihen mennessä täsmäkysymysten listan hänelle. Tämä on parasta ja kalleinta perintöä, mitä voin kuvitella! Mikään paraskaan sukututkija ei voi tällaisia asioita saada selville arkistoista tai asiakirjoista. Olen aivan pyörällä päästäni ja niin onnellinen! Ihan kuin olisin puhunut yhden välikäden kautta näiden 1800-luvun esivanhempieni kanssa. Siihen ei ole tarjoutunut tilaisuutta koskaan aikaisemmin. Isäni ei ollut heidän kanssaan paljon tekemisissä. Häneltä olen kuullut oikeastaan vain yhden lauseen kummankin isovanhemman sanomana. Se on aika vähän. 

Ja nyt tuntuu kuin olisin saanut uuden tilaisuuden!

 

Jalat ja maalaaminen

Huh! Olen ollut tosi kiireinen koko alkuviikon. Matkustin maanantaina lapsuudenkotiini ja ryhdyin maalauspuuhiin. Käytännössä muutama päivä meni niin, että aamulla herättyäni maalasin heti jonkun kohteen, katsoin seuraavan maalausajankohdan kellosta ja siirryin toiseen kohteeseen jne, kunnes illalla olin jo ihan puhki ja maalannut sitä sun tätä ristiin rastiin. Nyt on WC maalattu valmiiksi, keittiön toinen muuriseinä valmiiksi, papan tekemän kaapin kansi hiottu ja maalattu valmiiksi, seinäpaneeleiden pohjamaalausta aloitettu, parin esineen maalinpoistoa aloitettu…

Kaiken tämän lisäksi olen tietysti nauttinut maisemista, kävellyt ja pyöräillyt. Heti alkumatkasta sain rakot molempiin kantapäihin ja uskomatonta kyllä, tänään sain rakon jalkapohjaan päkiän kohdalle! Nyt sitä sitten klenkataan jalat arkana, mutta mieli tyytyväisenä kaikesta valmiiksi saadusta puuhasta!

 

Surullisen suloiset autiotalot

Pohjalaistalot sykähdyttää sisintä, mutta autioissa taloissa on niin surullinen fiilis!

 

Elokuu

Elokuu on tullut. Se on jotenkin monesti aika ristiriitainen kuukausi. Yhtä aikaa mielen täyttää kesän loppumisen haikeus ja syysiltojen odotus. Tänä vuonna en kyllä yhtään odota pimeitä syysiltoja! Samaan aikaan jostain lapsuudesta kumpuaa tunnemaailmaan edelleen koulun alkamisen ahdistus ja samalla koulutarvikkeiden hankkimisen innostus. Minua koulu enimmäkseen ahdisti ja stressasi. Syksy on usein tunteiden vuoristorataa ja selviytymistä. Lopulta kuitenkin huomaa, että eihän se niin paha ollutkaan!

 

Mökillä

Kuukauden tauon jälkeen päätimme viettää mökkiviikonlopun. Ja oikeastaan koronallakin on jotain tekemistä asian kanssa. Meidän piti oikeastaan veneillä nyt Päijänteellä ja käydä Vääksyssä, istahtaa panimoravintolaan ja kuunnella eräs keikka. Mutta tämän viikon hurjien lukemien ja luvattujen sateiden takia peruimme kaiken.

Lohdutukseksi aloin eilen suunnitella serkusten kanssa tehtävää pientä kotimaanmatkaa reilun parin kuukauden kuluttua. Meitä on neljä samanhenkistä naista ja olemme innostuneet samantapaisista asioista. Ja mikä ehkä tärkeintä; huumorintajumme on samanlainen! Haaveilu ja suunnittelu on lähes yhtä kivaa kuin toteutus! Ja sen näkee sitten lähemmin, toteutuuko sekään.

 

Ostolupa joka kolmas kuukausi

Tämä itselleni asettama joka kolmannen kuukauden vaatteidenostolupa toimii! Tammikuussa ostin talvisia juttuja, huhtikuussa jotakin täydentävää (en edes muista mitä) ja nyt heinäkuussa tarkan harkinnan jälkeen alusvaatteita. Vielä on yksi päivä aikaa ja pähkäilenkin tässä ihanan uuden Sjödenin kuvaston kanssa... 

Tämä ei mennyt niin, että ryntään tuhlaamaan kuin mieletön, kun vihdoin on lupa. Vaan yllättäen tämä meni niin, että olenkin tosi harkitseva ja nuuka ja mietin tarvitsenko oikeasti jotakin ja tuleeko sitä pidettyä varmasti. Kun ennenhän se meni niin, että ostelin hetken mielijohteesta mitä sattuu kivaa ja sitten olikin äkkiä kaapit täynnä, enkä ikinä löytänyt mitään.

Nykyään kaapit on järjestyksessä, sillä tein inventaarion viime kesänä ja poistoja syntyi pelkästään henkarikaapista (jossa joitakin housuja ja hameita, paljon paitoja ja mekkoja) viisi täyttä muovikassillista! Ja tiedän, että vähemmälläkin pärjäisi, sillä en ole edelleenkään mikään minimalisti, enkä siihen ole pyrkimässäkään.

Kuvissa on vanhoja tekstiilejä, joita ihailen aina yli kaiken!

Jollekulle voisi sopia erilainen ostolupajaksotus. Joku voisi hyvin elää vaikka ostamalla kerran vuodessa ne tarpeelliset. Jotakuta auttaisi jos ostaisi vain joka toinen viikko. Itse koen hyväksi nimenomaan sen, että haastan itseäni ja olen totuttautunut pois äkkinäisistä heräteostoista. Se tapahtuu tarpeeksi pitkän ostolakon aikana ihan itsestään. Kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa! 

Voi kuitenkin olla, että ensi vuonna muutan suunnitelmaa ja annan itselleni ostoluvan joka neljäs kuukausi. Tai kahdesti vuodessa. Minua houkuttaa kovasti haastaa itseäni ja katsoa missä ne mukavuusrajat oikein menee. Erääseen asiaan en ole kuitenkaan yhtään tyytyväinen. Nimittäin siihen, miten paljon mikromuovia edelleen joudumme tuottamaan! 

Vaikka miten eläisi pellavavaatteissa, niin mistä löytää ohuet sukat tai sukkahousut, jotka olisi silkkiä? Mistä löytää kauniita rintaliivejä, joissa ei olisi yhtään tekokuitua? Tehdäänkö tylliä ja pitsiä enää muusta kuin muovikuiduista? Tässä on selkeä ongelma! Veikkaan, että kysyntääkin olisi. Suorastaan naurettava oli yhden rintaliiviliikkeen ohjeistus; "Ei saa pestä vedellä!" Kun ihmettelin mielessäni, että ei kai näitä nyt kemialliseen pesulaankaan joka kerta voi roudata, luin ohjetta eteenpäin ja näin se meni; "Mikromuovin takia tätä materiaalia ei saa pestä ilman pesupussia!" Siis mitä? Eikös ne pesupussitkin ole tekokuitua?! Ja niistäkö ei muka mene läpi mikään mikrokuitu? Tämä on viherpesua jos joku! Mutta vaihtoehtojakaan ei ole tarjolla. Olen jo harkinnut opettelevani ompelemaan alusasuni itse.

 

Sadonkorjuu tuli taas ihan puskista!

Huvittavaa on se, että sadonkorjuusta jotenkin aina yllättyy. Mitä, nytkö jo pitäisi olla kaikki kerättynä; punaherukat, mustaherukat, vadelmat, raparperit? Nytkö jo on aika keittää mehua? Enhän minä ole vielä edes tilannut pullonkorkkeihin tiivisteitä! Ai niin, olikos mulla koko kesän pöydällä pino keittokirjoja, jotka käsittelevät sadonkorjuuruokia, grilliruokia, limuja, smootheja, jäätelöitä, soosseja, villikasviruokia, salaatteja, keittoja...?! No ohhoh, enpäs olisi arvannut! Olenko avannut yhtäkään?

Yllätyksenähän tämä kiire tulee joka vuosi, ihan niinkuin jäätyvät tienpinnat ja ensilumi autoilijoille. Miten jonain vuonna olisi aikaa KAIKELLE? En tiedä. Lieneekö semmoista vuotta tulossakaan?

 

Likkojen hemmottelumatka Hesaan

Kun nyt korona-aikana on parasta vaan haaveilla matkoista tai muistella menneitä matkoja, tai korkeintaan matkustaa turvallisesti kotimaassa, niin pistänpä tähän muutaman kuvan viime vuoden heinäkuussa tekemästäni Helsingin matkasta.

Olimme sisareni kanssa haaveilleet jo talven stressaavina työpäivinä matkasta Helsinkiin ja varasinkin sitten hotellin ajoissa. Kevään kuluessa alkoi näyttää koronan takia epävarmalta, mutta loppujen lopuksi matkamme aikaan, heinäkuun puolivälissä, koronalukemat olivat koko koronahistorian alhaisimmat! Suhteellisen turvallisin mielin siis pääsimme matkaan.

Hotellihuone oli varattu Kämpistä, sillä olen rakastunut siihen vanhan ajan luksukseen ja hyvään palveluun, jota se edustaa. Missään hotellissa ei ole ollut niin ystävällistä palvelua ja mikään hotelli ei ole ollut koskaan niin moitteeton ja kaunis joka puolelta, kuin Kämp. Ja sisareni rakastui oitis tuohon upeaan hotelliin myös!

Kävimme kävelyllä vanhan keskustan alueella ja tottakai Uspenskin katedraalin luona, sillä esi-isämme oli sen rakennustöissä rakennusmestarina. Se on vähän niinkuin pyhiinvaelluspaikka meille; tuonilmaisiin siirtyneiden muistelua aidoilla paikoilla. Kävimme käsityöläiskaupoissa, Marimekon liikkeessä, Mujissa, Fazerilla... todellista itsemme hemmottelua siis! Kävimme spassa hierottavana ja höyrysaunassa lepuuttelemassa mieltä. Todella tuntui siltä, että kaikki talven ankeudet sulivat pois näiden parin ihanan päivän aikana!

Tänä kesänä tämä kaikki piti ottaa uusiksi, mutta korona on vähän saanut muuttamaan suunnitelmia. Odottelemme aikojen rauhoittumista ja katsotaan sitten uudestaan.