Uimaharjun asemalla papan jalanjäljissä

Kolilta lähtiessä kattelin googlemapsia sillä silmällä, että oisko lähiseuduilla jotain muuta kiintoisaa. Silmiin osui Uimaharju, joka on ollu papan yhtenä asemapaikkana, kun hän on rautateillä työskennellyt. He ei ole asuneet Uimaharjussa, mutta tämä on ollut kauttakulkupaikka ja pysähdyspaikka papan työasioissa ja se riittää mulle.

Uimaharjun asema avattiin liikenteelle 10.9.1910. Pappa on ollut silloin vuoden ikäinen. Mutta myöhemmin; onkohan pappa käynyt tässä makasiinissa?

Mietin montako kertaa pappa on avannut nuo aseman ovet ja saapastellut sisälle. Harmi toisaalta, että asemarakennus on yksityiskäytössä, eikä sinne voi enää mennä, mutta asemalaiturilla voi toki olla edelleen, kunhan ei portaille ja aidattuun pihaan työnny.

Hirmuisen kaunis asema-alue kaikkineen! Jugendtyylisen asemarakennuksen suunnitteli Thure Hellström, joka tunnetaan rautatieasemien suunnittelijana. Uimaharjun asema oli Hellströmin varhaisia asemasuunnitelmia.

Asemalle tullessamme mietin ääneen, että mikähän pömpeli se tuo on, vesitorni kenties… (Yleensä ne ei ole näin siroja, vaan säiliömäisiä ja raskaan oloisia.)

Aseman takana on edelleen muutamia rakennuksia, jotka on oletettavasti kuuluneet alkuperäiseen asemamiljööseen. Tosi hienoa, että ne on näin hyvässä kunnossa! 

Ja sitten suuntasin nuuskimaan sitä pömpeliä… joka on hirmu kaunis, mutta huonokuntoinen rakennus!

 

Jaahas, toiselta puolelta löytyy ovi ja kieltokyltti, joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettei rakennusta voi kiertää menemättä rata-alueelle. Menin silti. Sillee nopsaan ja ympärilleni luimuillen.

Olispa aika kiva asua tässä! Katella junia ja auringonlaskua yläkerran ikkunasta.

Ja toden totta; vesisäiliöhän se on! Ainakin Aku Ankkaa lapsena lukeneet muistaa miten tämmönen toimii. Ja vanhemmat ihmiset on nähneet käytössä tämmösen joskus höyryveturiaikakaudella.

Tuo vesiputki on aika kiva! En muista montaa nähneeni, vaikka näitä vesitorneja onkin vielä sielä täälä jälellä.

Ja tietysti tästäkin oli joku urhoollinen saanu ikkunan rikottua.

Josta oli kyllä kätevä kieltämättä kuvata, että mitä siellä sisällä mahtaa olla.

Pönttöuuni ainakin siis. Sillä lienee lämmitetty pakkasilla yläkerran säiliön vettä, jottei se jäädy vallan möhkäleeksi. Möhkälettä olis ollu vaikeempi työntää putkee pitkin höyryveturin säiliöön. Vasemmalla on joku toinen tulipesä.

Tää putkisysteemi on mun mielestä vallan söpö ja kiinnostava!

Ja voin kyllä kuvitella höyryveturin tulevan tähän tankkaamaan. Ja toisen ja kolmannen. Voi sitä mennyttä aikaa! Kaipaan sitä, vaikken ole edes elänyt siellä. Lieneekö pappakin katsellut tämän tankkauspisteen käyttöä? Mistä sen tietää, vaikka olisi käynyt tuossa rakennuksessakin juttelemassa vesityypin kanssa. Hei hei, pappa! Täällä ollaan!

Tekemistä Kolilla

 

Musta tuntuu, että Kolilla viimeksi käydessä (80-luvulla) siellä oli vain se maisemahissi ja kenties joku pieni kahvila? En ole siitäkään varma. Mutta nyt täälä on tapahtunu sama kuin vaikka kaikissa laskettelukeskuksissa Lapissa; paikalla on hotelli. Hotelli ei onneksi vyöry maisemaan, eikä Kolin kukkuloita ole ahdettu täyteen discoa ja pizzeriaa ja rihkamakauppaa.

Kurkattiin hotelliin ja kieltämättä tuli sellanen olo, että oispa aika kiva nukahtaa noita maisemia katellen.

Pieni matkamuistohylly löytyi sentään hotellin aulasta.

Aika kutsuvan ja pehmeän näköisiä olivat nämä aulan sammalenvihreät nojatuolit, joista näki kyllä myös maiseman (joka on kuvan ulkopuolella).

Niin, ei hotelli varsinaisesti helli kauneudentajua, mutta ei se onneksi räjähdä verkkokalvoillekaan.

Hotellin vieressä oli Metsähallituksen Luontokeskus Ukko, jossa oli näyttelyä, kahvilaa, kauppaa ja sen sellaista. Kurkkasimme vain kauppaa pikaisesti ennen Kolille kiipeämistä. Siellä myytiin jos jonkinlaista kivaa; aina Sudenpentujen käsikirjan uusintapainoksesta lähtien. Ei kuitenkaan tullu sellanen olo, että pakko saada jotain, joten ei ostettu mitään.

Silloin 80-luvulla mielestäni autolla pääsi ihan sinne ylös maisemahissin kupeeseen, mutta nyt alhaalla oli useita parkkipaikkoja ja ylös hotellille ja luontokeskukselle (ja Kolille ylipäätään) pääsi tämmösellä kätevällä kiskohissillä - tai portaita. Vähän jännitti kyllä, mutta hyvinhän se sujui. Eikä maksanut mitään tuo hissi.

Retkeilyetiketti! Ihan ykkösenä kunnioita luontoa. Melko itsestäänselviä asioita useille, mutta aina joku tekee jotain pöljää, niin että tämmöset säännöt pitää laittaa näkösälle.

Kivikauden ihminenkin hiippaili jo Kolilla. Mietinkin, että koska ensimmäinen ihminen on täällä mahtanut käydä, kuka hän oli ja mitä mietti? No sitä mietin edelleen.

Tästä näkyy kätevästi parkkipaikat, kiskohissi, hotelli ja kaikki muut lähialueen paikat.

Sitten vähän laajemman alueen paikat. Kyllähän täälä menis viikkoja, jos oikein jäis fiilistelemään joka kohtaan.

Kolin Relax Spa herätti ainakin mun kiinnostuksen aivan oitis! Erilaisia altaita, suihkuja, saunoja ja relax-huone. Mutta miks se ei voi olla vaikka lötköhuone taikka rentoiluhuone… englanninkieltä vilisee täälä mun mielestä nykyään ihan liikaa.

Isoäitien viisaus. Viiden päivän päihteetön tapahtuma kestikievari Herranniemessä Vuonislahdessa. Ohjelma tarkentuu kevään aikana. Toisaalta ihan kiintoisa. Alkuperäiskansoja ja kasvisruokaa.

Nevalan luontotila ja hoitosauna. Ihanalta vaikuttava paikka! Perinnesaunotus, hoitava vihdonta, turvesauna, ruususauna, morsiussauna ym. Aittamajoitus 50€/hlö/yö, jurttamajoitus 100€/yö/1-2hlöä, kammarimajoitus lähtien 75€. Miltä kuulostaisi järjestetty luontoretki ja eräruokailu? Entä auringonnousun retki? Aivan hykerryttävän kivan kuuloista! Tässä on ymmärretty mitä maatilan tarjonta voi olla!

Ja miltäpä kuulostais Lammaspaimenloma?! Melkein heti ilmoittauduin! Jurttamajoitus ja tepastelua suomenlampaiden seurassa. Tehtävänä katsoa, että lampailla on aina puhdasta vettä ja ilmoittaa tilalle jos joku lampaista ontuu tai käyttäytyy oudosti. Viikon loman hinta 590€. Häikäisevän kutsuvaa kyllä, voi hitsi…

Villasukkarentoutus Luontokeskus Ukossa. Tunti lempeää Yin-joogaa ja loppurentoutuksessa mukana japanilaisen tuulikellon äänimaailma. Järjestetään joka keskiviikko klo 17, ympäri vuoden. Maksaa 30€. Tämäkin olis niin mun juttu!

Muuta tekemistä Kolilla; Akka-Kolin Hiljaisuuden Temppeli on suosittu vihkipaikka! Luontokeskuksessa on tarjolla shiatsua. Opastettu Myyttinen metsä -kierros Kolilla muinaisihmisten hengessä. Ja paljon muuta! Waude mikä paikka!

Ihana ihana Koli!!

 

Iisalmesta lähettiin ajeleen Kolia kohti. Kumpikin meistä on käyny Kolilla joskus 80-luvun alkuvuosina, mutta ei sen jälkeen ja muistot on hataria. Mutta paikkahan on klassikko, ollut jo ehkä 150 vuotta!

Jo ensimmäinen kurkkaus hotellin takapihalta kohti maisemia olis sykähdyttävää!

Kalliota, lunta, metsää, järveä, saaria, pilviä…! Jo tähän voisi stopata.

En ihmettele yhtään, että Eero Järnefelt on tullut katsomaan näitä maisemia, maalannut ja saanut reliefinsä tänne. Toki täällä kävi varmasti moni muukin.

Kipuamista metri metriltä ja yhä upeampaa maisemaa hetki hetkeltä.

Ollapa orava ja asustaa puumajassa tässä näin!

Polkukin on viehättävä. Kallio ja isot kuuset suojana, mutta maisema silti siellä seassa. Miten ihana paikka myös tässä olisi pienelle tupaselle!

Ja sitten viimein Ukko-Kolin huipulla!

Tuulee ja pelkään että heittäydyn vahingossa kielekkeen yli.

Mutta voi luoja; kuvitelkaa millaista täältä olisi katsella revontulia, tähtitaivasta, kesäyötä, salamoiden räiskettä, myrskyä ja sateenkaaria! Ja pilviä, tietysti aina myös pilviä!

Tässä kalliolla istuisin eväiden kanssa mieluusti ja vain nauttisin äärettömästä kauneudesta. Jasmiiniteetä tai kenties kardemummakahvia, tuoreita korvapuusteja, hedelmiä, marjoja, savulohileivät…

Tämän ajankohdan hyvät puolet on se, että vielä ei ole lehdet puissa (näkee kauas), ei hellettä, ei hyttysiä, ei massoittain turisteja. Siis täydellinen aika olla esim Kolilla!

Niin mielelläni jäisin tähän vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Istuisin tuossa auringon lämmittämällä kalliolla ja vain haaveilisin. Minkähänlaista täällä olisi kirjoittaa?

Viimeiset silmäykset ja paluu alas. Hyvä oli, että tultiin tänne nyt! Meillä ei ole oikein enää varaa ajatella niin, että ’joskus sitten tullaan tänne paremmalla aikaa’ - mikä helmasynti ajatella tuolla tavalla. Ja niin me on aika paljon ajateltu. Mihin meillä on muka ollut kiire? Kuolemaan? No, huomenna esittelen teille maisemien sijaan Kolin hotellia ja tapahtumia. Mekin siis vaan vilkaistiin niitä ja yövyttiin asuntoautossa lähitienoon puskaparkissa. Jossa sammakoitten kurnutus valvotti ison osan yötä. Tulipa semmonenkin koettua sitten.

Ihimettelyä Iisalamessa

 

Me stopattiin eilen Nivalassa kyläilemässä ja sitten pohdittiin hetken, että mihin suuntaan sitä lähtis; että Kalajoelle, Lohtajalle ja Oravaisiinko vai Kajaanin suuntaan, mutta sitten saatiin päähämme ajella Haapajärven ja Kiuruveden kautta Iisalmeen.

Yötä oltiin Iisalmen kirkon parkissa, ihasteltiin jäniksen hortoiluja kirkkomaalla ja vietettiin rauhallista iltaa. Kaunis ja iso kirkko heillä!

Käyn aina nykimässä kirkkojen ovia, koska kirkot on arkkitehtonisesti ja historiallisesti kiinnostavia rakennuksia. Harvoin pidän niitä kovin uskonnollisina paikkoina; puhun jumalalleni ja edesmenneille lähinnä kaikkialla muualla. Täälläkin ovi oli lukossa, mutta olipa ees nätti kahva.

Kirkossa oli aika monta ovea, joka sivulla ainakin yksi. Ja tapuli oli nätti myös.

Tapulin seinässä oli infokyltti; Iisalmen ensimmäinen kirkko on rakennettu 1627, mutta salama tuhosi sen 1699. Toinen kirkko valmistui 1700 ja purettiin 1779. Nykyinen kirkko valmistui samana vuonna ja on siis kolmas.

Hautausmaalla oli hyvin monta isoa puuta ja aivan valtavia puun kantoja! Tämä lähes bonzaipuun mallinen koivu ihastutti. Siinä oli jo hennon vihreät hiirenkorvatkin.

Olen aina suruissani, kun näen näitä hyljättyjä hautamuistomerkkejä. Ketähän olivat ’Nils och Greta’? Koska elivät? Mihin kuolivat? Olivatko iloisia lapsia? Vai nälkäkö vei?

Minusta on suorastaan rikollista mättää näitä ristejä, kiviä ja muita muistomerkkejä rikkonaisina tänne aitojen vierille, joskus aitojen taakse ja jopa kompostikasoihin. Hävetkää seurakunnat saakeli!

Erityispiirre tällä hautausmaalla oli pienet pronssipatsaat. Useammalla haudalla näimme patsaita, joista suurin oli tämä, ehkä puolimetrinen rakastavaisten patsas.

Myös hautakivien päällä oli pieniä kauniita patsaita. (Huom, eroaa kuin yö jä päivä siitä, että oksennetaan haudalle joku rihkamaläjä, ihan kuin Tiimarin hulluilla päivillä olis käyty…)

Ja koska ollaan itäisen kulttuurin vaikutuspiirissä, on hautausmaalla myös oma osio ortodokseillekin. Siinä kulttuurissa on jotain mykistävän kaunista ja mystistä.

Ortodoksihautasmaan porteissa lukee: ”Olkaat iäti muistetut”, hyvin kaunis ajatus!

Jokaisessa vanhassa rakennuksessa on herkkiä ja kauniita yksityiskohtia.

En yleensä julkaise kovin uusien hautojen kuvia, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä risti oli aivan uusi, jonkun nykyaikaisen taitavan sepän takoma! En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja tämä pysähdytti.

Yleensä vain vanhat hautamuistomerkit ovat kauniin koristeellisia, kuten tämä. (Viittaus edelliseen kuvaan.)

Yksi vanhan ajan kiinnostavista kirjailijoista on kiistämättä Juhani Aho. Niin kirjallisten töidensä vuoksi kuin yksityisestikin. Hän oli naimisissa taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin kanssa, mutta hänellä oli suhde myös vaimonsa pukkusiskoon Tillyyn, jonka kanssa hänellä oli lapsi. He asuivat kaikki samassa pihapiirissä.