.

.

23.12.2016

Kokkausprojekti osa 92; Punajuurimassa (->Punajuurilaatikko)




Keittokirja nro 21




Halonen, Kauppinen, Kokki:
Armas aika, intohimona joulu, sivu 96;
(Porvoo 2015)

Punajuurimassa


2 kg punajuuria
öljyä
puolikas valkosipuli
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
vettä
1,5 tl kuminaa
250 g smetanaa
suolaa maun mukaan (2 tl)


Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Kuori ja paloittele punajuuret suuriksi lohkoiksi. Aseta lohkot uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskota punajuuripaloille hiukan öljyä. Aseta pelti uunin yläosaan ja ruskista punajuuria 30-45 minuuttia. Voit käännellä palasia välillä. Ne saavat saada hiukan väriä, mutta niiden ei pidä antaa palaa. Kuori valkosipulin kynnet, murskaa ne veitsen lappeella ja paloittele huolettoman kokoiseksi murskaksi.

Sulata voi kattilassa, lisää oliiviöljy ja paista valkosipuli kellertäväksi. Kun valkosipulin tuoksu muuttuu ja väri alkaa taipua kultaan, lisää äkkiä kupillinen vettä, etteivät valkosipulit vain pala. Lisää joukkoon kumina ja uunista ottamasi punajuurilohkot. Lisää vettä niin, että punajuuret peittyvät. Keitä punajuuria reilu tunti tai kunnes palat ovat kunnolla kypsiä. Lisää välillä vettä mikäli tarpeellista.

Älä kaada keitinvettä pois vaan soseuta punajuuret tasaiseksi massaksi keitinvesineen päivineen sauvasekoittimella. Lisää smetana ja suola. Kiehauta.

Punajuurilaatikko

Voitele vuoka, kaada massa siihen, muotoile massan pinta lusikalla aalloiksi, ripottele päälle korppujauhoja ja muutama nokare voita. Paista 175 asteessa 1-1,5 tuntia vuoan koosta riippuen.


Tein tästä puoli annosta; 1 kg punajuuria, 1/4 valkosipulia, 1 rkl voita, 1 rkl oliiviöljyä, vettä, 0,75 tl kuminaa, 125 g smetanaa, 1 tl suolaa

Laatikko on yllättävän helppo tehdä, vaikka resepti saattaakin (ainakin minunlaisestani amatööristä) näyttää vähän monimutkaiselta. Valmista laatikkoa tästä tuli 2 kpl, kooltaan 0,5 ltr vuokaa. Maku on hauskan makean suolainen ja sopii erittäin hyvin joulupöytään. Varmasti kasvissyöjien, mutta myös muiden suosikki!



Ei kommentteja: