Talvipäivänseisaus takana ja joulu edessä! Vuoden ihaninta aikaa siis. (Jos ei kevättä ja alkukesää lasketa...)
Meillä tosin vietettiin joulua jo lauantaina, kun jälkikasvu ahkeroi jouluna hyväntekeväisyyden parissa. Mahtavaa, olen kyllä ylpeä nuorison valinnoista! Itsekin vuosia, tai oikeastaan jo vuosikymmeniä olen miettinyt miten voisin auttaa yksinäisiä mummoja. Mitään en ole saanut tehdyksi kuitenkaan. Vaan ehkä sen aika tulee vielä joskus.
Meillä olikin melko räväkkä ja vauhdikas lauantai. Asumme 1950-luvun talossa, jossa on öljylämmitys ja vesipatterit. Mies kävi lisäämässä vettä patterikiertoon ja noin vain yks kaks alkoi keittiön katosta tipahdella pisaroita! Voin todeta vain, että hetkeksi siinä joulufiilis kääntyi paniikin puolelle. Vaan sitten vedentulo lakkasi ja tutkimme keittiön katon sisustaa endoskoopilla, eikä siellä ollut vuotavaa putkea tai kuutiokaupalla märkiä villoja tai mitään muutakaan hälyttävää. Kosteusmittari ei näytä huonoja lukemia. Että tässä sitä nyt remonttia odotellessa täytyy varmaan pakata keittiötä pahvilaatikoihin. Meillä on siis vesikaton alla välikatossa paisuntasäiliö, joka todennäköisesti pursusi yli. Mutta tällä hetkellä aiheesta ei oikein osaa muuta sanoa. Luojan kiitos vettä ei kuitenkaan valunut kirjastohuoneeseen! Astiat voi kuivata, kirjojen kanssa olisi vähän toisin.
Nyt on vielä edessä mukavia laiskoja juhlapäiviä. Olisiko aika nojua sohvalla suklaakonvehteja imeskellen, glögiä siemaillen, joulupiirrettyjä katsellen (niistä tulee niin nostalginen olo!) tai Barksin joulusarjakuvia selaillen... Kuusen katkaisemme omasta pihasta sähkölankojen alta ja kuten yleensä, se saa olla olohuoneessa ainakin helmikuulle ja kasvatella rauhassa kerkkiään kevätauringossa, kunnes teen niistä siirappia.
Koska ulkona on vihreää ja mustaa, ei ehkä huvita haahuilla kovin paljon pihan puolella. Tosin mieheni on lisäillyt tänä vuonna ihania jouluvaloja muutamaan paikkaan, joita voisi tepastella ihastelemaan. Ja säätiedotus näyttää tällä hetkellä, että saisimme lunta joulupäivänä! Noin kolmet lumet tässä jo onkin eletty tämän marras-joulukuun aikana - ja siis myös menetetty ne kaikki palaten mustuuteen. Silti jaksan odottaa lapsen innolla lunta ja pakkasen riemuja; narisevia askeleita, tähtitaivasta, revontulia, jääkakkuja ja -muffinsseja, jäädytettyjä pitsiliinoja, jäätyviä saippuakuplia, kuuraa ja tietysti niitä aina niin kauniita lumikiteitä!
Se joulukirjeperinne, josta mainitsin aiemmin, on hautunut mielessä. En siis ole lähettänyt ainuttakaan (vielä), mutta olen miettinyt kenelle niitä lähettäisin ja mitä kirjoittaisin. On esimerkiksi eräs perhe, johon vanhempani tutustuivat harrastuksensa kautta, joiden kanssa olen viettänyt monia hauskoja hetkiä lapsuudessa. Heitä olisi kiva muistaa lapsuuteen liittyvillä muistoilla ja mietteillä. Voi olla, että saan kirjeen aikaan ennen uutta vuotta, tai sen jälkeen, mutta joka tapauksessa aion sen kirjoittaa.
Onkin hassua miten suunnitelmat ja odotus ovat usein tärkeämpiä ja merkityksellisempiä kuin itse toteutus. Pätee jouluun ja moneen muuhun. En tarkoita, etteikö toteutusta tarvitse tehdä, mutta ainakin painotus on jännästi erilainen kuin luulisi. Toivottavasti teillä kaikilla on myös ollut söpöjä suunnitelmia ja kuplivaa odotusta! Nautinnollisia joulunpyhiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti