Haaveita

 

Aurinko paistaa niin kauniisti, että se saa mut aina hyvin haaveelliseksi. ’Kyllä tämä tästä’ ja ’vielä minä täältä nousen’! Ei ole pitkä aika pakkasiin, lumeen, jouluun. Ja meidän koti on jo vuoden ollu kaaoksessa sen vesivahingon vuoksi. Aluksi olin niin huonossa kunnossa, ettei huoneiden tyhjäämisestä tullut mitään (isoja täyspuisia huonekaluja ei mieskään yksin saa liikkumaan) ja sitten kun remppa vihdoin pyörähti keväällä käyntiin, niin se tyssäsi uudelleen alkukesästä siihen, että mun käden tulehduksen takia en pystynyt irrottelemaan tapetteja niiltä kolmelta seinältä, jotka päätettiin omaan laskuun ottaa mukaan tapetointiin. Vaan nyt käsi on hiljalleen asettunut sen verran, että pystyn pitelemään höyrytintä ja kaapimaan lastalla tapetteja veks. Miten hurjan onnellinen fiilis!!

Sandra Kantanen

Televisiossa on yks mainos jossa sairaan lapsen äärellä soi laulu ”kunpa huomenna ois ihan tavallinen  päivä…” ja se on jotenkin kolahtanut sieluun mullakin. Muistelen sitä, miten sängyn pohjalla katselin joskus vuosi sitten televisiosta urheilevia nuoria ja hurrasin heille mielessäni ’juokse tyttö, juokse ja hypi kun voit!!’ Nyt minä pystyn jo kävelemään aika hyvin ja olen onnellinen jokaisesta päivästä, jonka olen elossa. Ja tällä hetkellä mieli vaeltaa jouluun ja siihen, että jospa koti on muutaman kuukauden päästä taas tavallinen, jollainen se oli joskus. Sellanen ’meidän tavallinen’ -jossa on paljon tavaroita, mutta joka ei tunnu varastolta. Mä oon niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että asun kuin varastossa! Nyt mä katselen kalenteria ja mietin, että millä viikolla vois kutsua tapetoijat ja rempan viimeistelijät paikalle. Jos kaikki menee hyvin, se on ennemmin kuin huomaakaan!