Arvasin väärin

 

Kun arvelin viimeks, että työeläkeyhtiö tekee lausunnon tän viikon aikana, niin arvasin väärin. Tämä uudelleenkäsittely kestää oudon kauan, vaikka heillä ei kuulemma ole mitään jonoa. Siellä se vakuutuslääkäri nyt pohtii ja pohtii mun ceissiä ties monettako kertaa, eikä osaa päättää. Vai onkohan se saanu burn outin? Voihan sillaikin käydä. Sielä se sit repii hiuksiaan ja huutaa, että minä en jaksa näitten homeisten ihmisten vaivoja! Juoksee ovesta ulos, eikä palaa enää koskaan. Ja muut työntekijät kattelee ihmeissään sen perään, että mikähän sille tuli. Eikä sille oteta sijaista, kun pitää säästää ja kaikkien asiat jää pöydälle ikuisiks ajoiks ja hakemuksia tulee vaan lisää ja lisää ja niitä tursuaa joka paikkaan ja lopulta tulee puskutraktori, joka tuuppaa koko talon läjään ja päälle rakennetaan iloinen uusi asuinalue lapsiperheille, jotka alkaa sairastua syöpään, kun sieltä yhdeltä työpöydältä haihtuu niitä vaarallisia vaivaisten huuruja heidän leikkikentän maaperään ja pohjaveteen ja yrttipenkkiin. Elä siinä sitten onnellista elämää keskellä modernia ekotalojen rypästä! Ei ole helppoa kellään. Onneksi minä saan istua sohvalla ja naputella kaukosäädintä, taikka ällistellä netflixiä ja kelata videokasetteja.

Eilen hyyppäilin kaupungilla ja kävin oikein huhkimassa vesijumpassakin. Ärsyttää kun sielä joku aina valikoi siitä screeniltä sen loppuelämän kestävän jumpan! Minä tykkään niistä vartin taikka viiden minuutin jumpista, joissa on joku rivakka käsitreeni tai kipakka jalkojen vispaus. Haaveilenkin parhaillaan yksityisestä uimahallista, jossa olis ihan oma allas vesijumpalle ja siellä olis vähintään kolme eri screeniä eri puolilla allasta, joista vois valikoida sopivaa jumppaa. Ei olis ollenkaan niitä puuduttavia tunnin sessioita, joiden aikana ehtii jo kymmeniin kertoihin kyllästyä. Jos ette oo käyny Kangaslan Kuohussa, niin kannustan kurkkaan senkin hallin! Siellä oli tosi kivoja vesijumppia! Oli balettimaista liikuntaa ja siinä tavallisessakin vesijumpassa näki koko ajan pylväsdiagrammina miten kauan joku liikesarja kestää ja mikä se on vaikeustasoltaan. Se on ihan mun juttu! Analyysiä vaan kehiin kuulkaa, niin aivotkin jumppautuu samalla.

Oon muuten moneen kertaan hiiltyny totaalisesti noihin uimahallien nettisivuihin! Jeesus siunaa kun ne on  aivan järkyttävän tylsiä ja niistä on välillä uskomattoman vaikee löytää muutamaa oleellista tietoa; vaikka sellasta, että mitä altaita ja saunoja kyseisessä hallissa on? Mitä sisäänpääsy maksaa? Onko jotain allasvarauksia? Siinä on taas tyrkätty homma jollekin halvimmalle kunnan koodarille. Että tee sää ny tää ku sää oot tehny kaiken muunki tän kunnan sivuille (sellasia sivuja, että ihmiset oksentaa pelkästä visuaalisuuden ankeudesta!) ja sit siel on kaikki kunnan jaaritukset samassa köntässä. Vaikka että mitä yläasteella syödään ens torstaina, että onko vispipuuroa vai kaalisoppaa. Eiku eihän ne lapsukaiset syö semmosia pöperöitä enää nykyään! Pizzaa ja hampurilaisia (hamppari on sitte ihminen, että älkää puhuko sen syömisestä) taikka sushia ja jotai vegaanista ja kaiketonta. Ei tunnistais Matilda-vainaa nykylasten ruokia ruoiksi.

Mää tepastelin eile nälissäni yhtee nimeltämainitsemattomaan intialaiseen ravintolaan. Se oli nippa nappa peruspaikka. Ruokaa sielä sai ja valikoimana oli salaattia, riisiä, raithaa ja kai viittä kastiketta, joista lihaa oli yhdessä. Pliisuja makuja, elikkä ei yhtää semmonen tunne, että waude, määpä tuunt tänne uudestaanki! Siihen nähden oli vähä hupaisaa, ku paikkaan tepasteli pari miestä, joista toinen sano, ettei ollu koskaa käyny sielä ja toinen sano, että mää käyn täälä usein, täälä on hyvä ruoka. Melkein multa lensi pavut syliin, ku nauratti, että mitä pirun erityisen hyvää tässäkin on? Mää en mee sinne ikinä enää, enkä olis menny eilenkää, ellen olis huhkinu vesijumpassa ja pyöriny kaupungilla jo monta tuntia syömättä mitään vielä koko päivänä ja alkoi jo olla melko horjuva olo. Viksua sinänsä olla syömättä tollai, niinpä.

Sit mää menin kurkkiin Plevnan leffateatteria, että mitäs siä menee. Muutamia kiinnostavia elokuvia kyllä on menossa, kuten Mielensäpahoittaja ja Lee ja joku äiten soffa, jonka oikeeta nimee en muista. Siinä jokku aikuset lapset joutuu pulaan ku niiden äitemuori istuu huonekaluliikkeen soffalle, eikä suostu enää nouseen. Mustaki vois tulla sellanen. Olis hauska kattoo mitä tapahtuu. Kantaisko poliisi mut putkaan vai yrittäskö jälkikasvu ja mies maanitella jollain lailla mua ylös siitä? ’Mää en lähe, ennenku pääsen Kämpin Mannerheim-sviittiin viikoks!’, mää tiuskisin, eikä ne voisi mitää, kun ei ne oo mitää kroisoksia nekää. Ja leffoista puheen ollen, joittenki leffateattereitten sivut ne vasta vaikeita on!! Eikö ne ny tajua, että siitä pitää yhellä silmäyksellä nähä viikon ohjelmisto alkamisaikoineen! Niagarassa on hyvät sivut, mutta finnkino on aivan toivoton nykyää. Ennen muinoin niilläki oli ihan järjelliset sivut, mutta ei enää vuosiin. Mikä niitä vaivaa ku kaikki pitää sekottaa tollai?

Mää muuten tykkään aika sikana näistä Juhani Palmun tauluista! Etenkin Pohjalaismaisemista ja vanhoista taloista. Ne ruokkii mielikuvitusta, luo lämpöö ja on niin kotoisia! Nää kuvat on sellasesta kirjasta, joka meille ostettiin joku aika sitte. Mutta mää jään tänne soffalle ny nyhjöttään ja ootteleen, että päättääkö ne ikinä mun raha-asioista. Jos siihen menee kuus vuotta, niin sitte mää voin anoo liitosta kuuden vuoden rahat yhellä kertaa ja pääsen sinne Mannerheim-sviittiin, niin että olishan seki kyllä aika hianoo. Menis liitto konkkaan ja mää vaan tirskuisin sviitin soffalla, että mitäs panttasitte mun rahoja, siitäs saitte senki pöljäkkeet!