Nyt kun kuume on nytistänyt petiin, niin on konttorin sisustaminenkin hyytynyt minimiin. Suunnittelen silti asiaa koko ajan ja onhan se sillä tavalla jo puoliksi tehty, eikös vaan?
Ihan ensimmäisenä huoneeseen muutti Lucia-lamppu. Kun tilasin Lucian viime vuonna, näin sen sieluni silmin juuri konttorissa. En tosin jakkaralla, mutta lopullinen paikka tarkentuu myöhemmin.
Tässä kohdassa mietin, että olisko se nyt siinä? Että jospa en toisikaan huoneeseen enää mitään muuta? Valmis! Mutta ehkä ei sittenkään. Vaikka olis niin houkuttelevaa nauttia melkein tyhjästä huoneesta.
Seuraavaksi huoneeseen muutti sixpack-mies, jolla on paapan lippis päässä. Hän on kolmen muun mallinukketorson kanssa valikoitunut jäämään meille niistä about 20:sta joita meillä joskus oli.
Ja koska olen tykästynyt vanhoihin opetustauluihin, niin niistäkin osa pääsee konttoria koristamaan. Erityisesti tykkään näistä vähän harvinaisemmista orient-aiheisista tauluista.
Ja koska huoneen ikkuna on juuri hyvä kukille, sai yksi viherkasvi jo muuttaa konttoriin. Tänne on tulossa aika monta kasvia ja koska kasvi-innostus on iskenyt yhä vahvemmin viime vuosina, on pakko jopa vähän yrittää suitsia niiden hankkimista.
Vanhan ajan henki ei ole mitään, ellei huoneessa ole tinapaperista tehtyä uskonnollista taulua!
Ja vaikka en vietäkään joulua tässä huoneessa, niin talvinen jouluverho tänne kuitenkin sopii. Kaikki mut tuntevat tietää, että mä oon verhoihmisiä ja vieläpä avarakatseinen sellainen. Onhan täällä riippunut mamelukkejakin (entisajan naisten pitsialushousut) ikkunalla! Talvinen pohjalaistalopihapiiriverho on mulle ihan paras valinta.
2 kommenttia:
Onpa kauniit tinapaperi- ja opetustaulut! 😀 Pikaista paranemista! ✨
Kiitos! ❤️ Ja kiitos, kyllä nyt on jo vähän parempi olo.
Lähetä kommentti