Mältinrannan taidelainaamossa

Saapastelin taas kerran - varmaan neljäs kerta vuoden sisään - Mältinrantaan kuikuilemaan taideteoksia. Sattui just oleen kahden näyttelyn vaihtoväli, mutta lainaamon teoksia pääsin syynään.

Syöpäsairaan kohtelu

 

Multa kysyttiin ihan hiljattain, että miten mä haluaisin, että mua kohdeltais syöpäsairaana. Jäin oikein miettimään asian laajuutta ja moniulotteisuutta. Se oli hyvä kysymys! Vaikka en tällä hetkellä sairastakaan aktiivista syöpää, voi kehossani uusiutua syöpä millä hetkellä hyvänsä ja se on hirveän paljon todennäköisempää kuin kellä tahansa muulla kadunmiehellä. Niin siinä mielessä omaan syöpäsairaan identiteetin kyllä.

Lääkäreiltä mä haluan, että he katsoo mua silmiin ja on läsnä. Että ne kuuntelee rauhassa, keskeyttämättä. Että he vastaa kansantajuisesti, eikä puhu sitä lääkärimongoliaa, josta ei tajua kuin kaks sanaa tunnissa. Että heihin voi luottaa. Että he ei kaunistele, mutta ymmärtävät kuitenkin puhua tilannetajuisesti. Sillä hetkellä kun istuu siinä lääkärin huoneessa, sitä tuntee itsensä kuulkaa hyvin pieneksi ja suojattomaksi. Vähän kuin olis joku kastematonen jossain jumalan valtaistuimen juurella, täysin suojattomana ja voimattomana. Siinä tilanteessa lääkärin vilkuilu kelloon ja hermostuminen ja tylyt sanat tuntuu vähän kuin puukon viilloilta sielussa. Kaikki itsesuojelu ja suojakuori on kadonnut jonnekin. Sitä vaan istuu ja odottaa kuoliniskua. Ei juuri naurata sillä hetkellä.

Läheisiltä toivon vain läsnäoloa. En voivottelua, enkä etenkään pään painamista pensaaseen. Tilanne on nyt tämä, eikä se muutu miksikään, vaikka joku sanoisi, että ei sulla nyt mikään oo. Mun aikana ei tarvitse keksiä paniikissa kivoja puheenaiheita. Mun aikana saa itkeäkin. Mutta älkää ihan vielä haudatko kuitenkaan, heh. Ystäviltä toivon yhteydenpitoa, mutta myös sen ymmärtämistä, että aina en jaksa. En ole enää kuten ennen. Niin hullulta kuin se tuntuukin! En tee tätä tahallani. Tämä ei ole se päivä, kun sanotaan ’aprillia!’ - voi kun olisikin. Myös sen ymmärtämistä, että koska tahansa voi olla se päivä, kun lääkäri soittaa, että nyt sinun pitää tulla lisätutkimuksiin, enkä sitten saakaan taas tavata ketään kuukausiin. (Voi myös olla, että ’kuukausiin’ vaihtuu sanaksi ’koskaan’.) Parhautta on nauraa käkättää vedet silmissä, itkeä ja kiroilla yhdessä ystävien kanssa!

Vierailta sen tajuamista, että ihminen, joka näyttää normaalilta ja terveeltä, voikin olla oikeasti aika sairas! Ulkoapäin kenenkään vointia ei voi tietää. Toivon etenkin sitä, että mulle ei lässytetä ja puhuta kuin pikkulapselle, vaikka syöpähoidot romuttaakin muistia. En ole menettänyt persoonaani, älykkyyttäni, huumorintajuani, mutta lähimuisti vähän temppuilee aika ajoin. Ja sillä hetkellä erityisesti inhoan alentuvaa asennetta! Kun hoipertelen joskus kuin humalainen, en ole vetänyt mitään. Se johtuu vain lääkkeiden aiheuttamasta tasapainon horjumisesta.

Jos jossakin tilanteessa käytän syöpäkorttia - eli sanon ventovieraalle että ’minä sairastin juuri syövän’, niin siinä tilanteessa haluan hiukan ymmärtämystä. Sitä, että se otetaan tosissaan, että en todellakaan ole normikunnossa. Se kaikkein tyrmistyttävin reaktio on ollut yleisissä saunoissa, kun joku oman elämänsä löylysankari on siihen todennut, että mene sitten muualle. Mulla ei oikein ole edes sanoja sellaiselle henkilölle. Se on jotain niin käsittämätöntä, että se mykistää mut ihan täysin.

Ja vielä haluan sanoa tämän; vaikka en itse jaksanut aina olla yhteyksissä ystäviin - etenkään jokaiseen yksitellen (siksi annoin blogini osoitteen aika laajalle porukalle), niin silti oli ihanaa kuulla ja lukea muiden kuulumisia! En jaksanut puhelimessakaan juuri puhua, toivottavasti ymmärsitte. Blogi oli aika lailla elossa pitävä voima ja muistan erityisesti ne hetket, kun luin ihania blogeja, ihan tavallisista asioista; kävelylenkeistä, leikkokukista, uudesta mekosta, matkustamisesta ja sen sellaisesta. Ne todella ilahduttivat ja virkistivät! 

Verikokeitten jälkeen

 

Tässä on nyt reilu kuukausi odoteltu jännityksellä uusintaverikokeita, joilla mitataan syöpäantigeeni CA 12-5:n muutosta. Tällä välin olen lukenut kahden suomalaisen vakavasti syöpäsairaan naisen keskustelukirjan, jonka lopussa toinen kuolee. (Lehmuskoski, Launonen: ”kesken kaiken”) Olen miettinyt syövän uusiutumista, uusia hoitoja, kipuja, kuolemaa, sitä onko kuolema kivulias, hautajaisiakin. Täytyy sanoa, että nyt olen niin perkeleen täynnä tätä aihetta, että ällöttää. Ja ne verikokeet oli nyt sitten tiistai-aamuna.

Koska kyse on tällaisesta erikoisemmasta verikokeesta, sen tulos ei tule fimlabin sovellukseen. Näen tuloksen omakannasta, kunhan he ehtivät sen sinne kirjata. Vaan mitä nyt; päätin, että enpäs mene katsomaan koko tulosta! Perjantaina, kun lääkäri soittaa, saan sen kuitenkin tietää. Ja nyt kun mulla on ihan jees-fiilis, en todellakaan pahenna sitä hysteeriseen stressiin katsomalla tuloksia etukäteen. Tietysti voi olla se mahdollisuus, että jos tulos on nousussa reippaasti, niin lääkäri saattaa ehkä soittaa ennen perjantaita. Täytyypä vastata kaikkiin puheluihin, vaikka niinhän mä muutenkin teen.

Tässä odotusviikkoina olen häärännyt kuin hurjapää! Juossut uimahalleissa ja tavannut ystäviä, singahdellut Helsinkiin ja notkunut ravintoloissa. Järjestellyt konttoria ja aloittanut kukkamultien vaihtamisen. Selvitellyt ensi viikon työasioita. Epätodellista, että saikku todellakin loppuu vihdoin; vuoden ja melkein kahdeksan kuukauden jälkeen! Huippua!

Olen myös kuulostellut itseäni ja ollut huomaavinani kaikenlaisia oireita. Mutta ei niistä nyt sen enempää! Ei voisi vähempää kiinnostaa. Se syöpäantigeenilukema pitäisi muuten terveellä olla alle 35, mutta mulla se oli yli 1600, sillon kesäkuussa 2023! Leikkauksen ja sytojen jälkeen se laski johonkin 38:een ja nyt se oli yhtäkkiä 151. Tämä selvennyksenä niille, jotka miettii mistä tässä hetkessä on kyse.

Hotellibongausta; Presidentti, Ax, Hansa ja Marski

 

Jälleen Hesan reissulla oli intoa katsastella vähän muitakin hotelleja. Vaakuna sai meiltä tietenkin lämpimän arvosanan, mutta jatketaan tässä postauksessa muihin hotelleihin, joissa kävin kuikuilemassa nyt ensimmäistä tai jopa toista kertaa. Aloitetaan hotelli Presidentistä.

Hotelli Presidentti

Presidentissä kävin jo viime vuonna ja siitä kirjoitin täällä. Silloin se jätti vähän sellaisen olon, että mahdollisesti voisin kiinnostua menemään sinne asumaankin, mutta nyt olo tarkentui ja se on ei.

Hotelli Presidentti

Vaakunassa ei ole omaa kuntosalia ja siksipä he ovat tehneet sopimuksen Hotelli Presidentin kanssa, että kaikki Vaakunan asukkaat voivat avainkorttia näyttämällä mennä Presidentin kuntosalille. Minäpä tietysti kiinnostuin ajatuksesta ja pakkasin salikamat mukaan. Presidentti on noin kahden korttelin päässä Vaakunasta, joten matka ei tuntunut mahdottomalta. Kaikki hyvin, kunnes pääsin Presidentin respaan. En tiedä onko vallan tavatonta, että joku Vaakunalainen tepastelee kyselemään kuntosalia, mutta jotenkin vastaanotto jäi köykäiseksi. Kysyin, onko salilla lukittavat kaapit, koska minulla oli kuitenkin mukana kaikenlaista tavaraa, esim lompakko ja tabletti, mutta he eivät osanneet sanoa! Kuntosali olikin varsin piilossa ja minun piti kysyä toisessa kerroksessa uudelleen, mistä sinne mennään. Mitään opasteita en nähnyt.

Hotelli Presidentti

Hassua oli sekin, että ensin menin kakkoskerrokseen ja sitten toisesta rapusta alas ykköskerrokseen! Olisiko salille kulku voitu avata suoraa aulasta, ettei asiakkaiden tarvitse sompailla ylös alas? Löydettyäni salin, totesin että siellä ei ole ristin sielua ja toisekseen että eipä ole niitä lukittavia kaappejakaan. Ei myöskään minkäänlaista pukukoppia! Ainoastaan eteiskäytävässä oli henkarikaappi ulkovaatteille. No, minäpä sitten ahtauduin naisten vessaan vaihtamaan salivaatteita! Oli vähän hankalaa ja ärsyttävää! Annoin palautteen tästä toki molempien hotellien respaan. Muuten sali oli ihan ok, peruslaitteineen. En tosin ensin osannut laittaa kuntopyörää päälle ja jonkun toisen kuntoilijankin kanssa sitten sitä ihmettelimme. Joku suomenkielinen simppeli aloitusohje ei olisi seinällä pahitteeksi! Kun laite yllättäen alkoi toimia, olin sitten varsin tyytyväinen kuntoilusessioon. Silti tästä kokonaisuudesta jäi ikävä olo. Minusta hotellien pienet epäkohdat voi antaa anteeksi hyvällä asiakaspalvelulla, mutta tuo ’en tiedä onko siellä koppeja’ ei minusta ole sellaista.

Ax

Yhtenä päivänä päätimme ajella ratikalla Jätkäsaareen katsomaan, millainen on jo aika kuuluisaksi muodostunut hotelli Ax. Olimme molemmat lukeneet hotellista ja vinkeät kuvat, sekä taidehotellin maine veti meitä puoleensa.

Ax

Alku olikin lupaava! Tuo iso lohikäärme oven ulkopuolella oli hauska, vaikkakaan ei niin iso kuin olimme kuvitelleet. Ovista sisälle astuessa lämmin tunnelma ja moninainen taide hyppäsi harteille. Ensin tuli kiinnostunut ja hauska fiilis. Vaihdoimme muutaman sanan respatyöntekijöiden kanssa.

Ax

Wau mikä määrä kirjoja, wau miten paljon taidetta… sitten alkoi jotenkin ahdistaa! Joka puolella soi kovaan ääneen (minun makuun ihan liian kovaa) rauhaton musiikki, ja todellakin ihan liian rauhaton. Mihinkään ei oikein päässyt pakoon sitä liiallista ääniärsykettä.

Ax

Paikka viehättää varmasti nuorempaa sukupolvea, ja heistä etenkin niitä, jotka eivät ole introvertteja ja ääniherkkiä ja joiden silmät rakastavat tuhatta silmiin sinkoavaa räikeää silppua!

Ax

Pidin toki monista yksityiskohdista siellä, mutta se kaikki yhdessä ja myös se värimaailman räikeys oli vain ihan liikaa! En ollut ajatellut, että tämä on näin ylitsepursuava taidehotelli. Jotenkin olin ajatellut aina, että teokset on aseteltu hyvällä maulla niin, että ne tulevat esiin ja luovat ympärilleen kauniin kehän. Mutta kaikki oli vähän kuin olisi mennyt jonkun teinin huoneeseen ja viiskymppistä se ei kyllä yhtään viehätä enää.

Ax

Sinänsä kamalan sääli, koska tuolla oli kyllä myös hyvin kekseliäitä ja hienoja teoksia!

Ax

Yleiskuva hotellin yleisissä tiloissa siis pisti vastaan. Kävimme aulan lisäksi myös alakerrassa, jossa oli lisää taidetta, lisää musiikkia ja lisää silmille sinkoavaa värimaailmaa.

Ax

Mutta piste kaiken päälle oli tiedättekö mikä? Henkilökunta! Toinen respahenkilöistä selitti meille, että ala carte-ravintola on suljettu kannattamattomana, mutta että eipä kannata muillakaan! Olin vähän äimän käkenä, että miten tällaista kukaan voi sanoa asiakkaille? Tämä ei ollut rehellisyyttä, vaan oman työpaikan alasajoa.

Ax

Vielä ennen poistumista kuulin, miten sama henkilö selitti jollekulle muulle asiakkaalle jotain muutakin ankeaa tästä hotellista! Lähdimme vähin äänin ja päässämme oli molemmilla yksi ajatus; ’ei tänne!’

Hotelli Hansa

Illalla menimme hyvin kiinnostavaan hotelliin, eli Vaakunan naapuriin Hansaan vähän drinkille. Olimme täällä tutustumiskäynnillä jo viime vuonna ja kirjoitin siitä silloin tänne.

Hansa

Hansa jakaa mun mielipiteet, mutta pääasiassa se on kiehtova, kaunis ja kauniisti ylellinen. Palvelu täällä on myös hyvää! Tällä kertaa kyselimme respassa kaikenlaista ja saimme hyvin ystävälliset vastaukset kaikkeen. Edelleen olen tulossa tähän hotelliin joku päivä.

Hansa

Ihan pieni häiritsevä visuaalinen juttu täällä kuitenkin oli tällä kertaa. Ehkä olen tiukkis ja vaativa, mutta minusta tämän näköiseen ja ylellisen tuntuiseen kalliiseen hotelliin ei vain mitenkään päin sovi vaaleanpunaisista ilmapalloista askarreltu jättikranssi, vaikka miten olisi juuri ollut ystävänpäivä! Vielä enemmän silmään karahti baarin katosta roikkuvat punaiset blingbling-sydämet. Hirviömäistä.

Hansa

Mutta laitan tähän vielä kuvan tarjoilijan meille taikomasta johdottomasta pöytälampusta! Eniten pidin hänen kekseliäisyydestään ja asiakaspalvelualttiudestaan. Hänellä oli myös huumorintajua, toisin kuin toisella, paljon nuoremmalla tarjoilijalla. Testaan kurillani usein asiakaspalvelun huumoria/totisuutta löpisemällä ties mitä omituisia. Pilke silmäkulmassa tietenkin. Monesti kokeneempi asiakaspalvelija osaa vastata huumoriin, nuoremmat usein jäykistyvät ja lukittuvat. Liekö sukupolvien kuilu?

Marski

Illan Hansakäynnin jälkeen pyörähdimme vielä hotelli Marskissa, joka kiinnosti minua aika lailla, koska en ollut koskaan käynyt siellä ja ajattelin, että olisi upeaa, jos se olisi 60-luvun alun klassinen tyylihotelli. No, ei ollut. Siellä on ilmeisesti tehty lähiaikoina remonttia, joka on muokannut sisätilojen näkymää paljonkin. Kieltämättä käynnin ajankohta oli huono, sillä kahvila-ravintola Kuusi Palaa suljettiin ihan nenän edestä. Haahuilimme siis aulassa, katsastimme aulabaarin ja hotellin myymälän. Jäin kaipaamaan sisätiloilta aivan erilaista stailausta!

Marski

Kaunein kohta hotellissa oli tämä silmä lehvästössä, vaikka ei edustakaan 60-luvun designia millään lailla. Eniten täällä kuitenkin tökki hyvin hämmentävä näkymä respaa vastapäätä olevalla penkillä. Siinä nimittäin nuokkui vahvasti tatuoitu mies, joka vaikutti olevan vahvasti jossain aineissa. No aineissa tai alkoholissa, mutta missään nimessä sellainen henkilö ei voi paremmassa hotellissa nuokkua suoraan respan edessä! Minusta se kertoi tästä hotellista valitettavan paljon ja yliviivasin hotellin listaltani. Tänne ei kaiken kaikkiaan houkuta mikään.

Täydellisen hotellin varustus olisi; sauna (+höyrysauna), uima-allas vesijumppascreenillä, kuntosali vähintään kolmella laitteella (esim juoksumatto, kuntopyörä ja soutulaite), kampaaja, spa-hoitoja esim hieroja, joogahuone screenillä, kapsulikahvikone, hiilihapotusjuomalaite, parveke -edes ranskalainen, minijääkaappi, iso televisio, netflix, spotify kuulokkeilla, leikkokukkia huoneessa ja oikeita (!!) viherkasveja, runsas aamupala, fika, iltapala, parfyymitesterit-lahja sekä peruskosmetiikkaa, kuten shampoo, suihkusaippua, vartalovoide ja kasvovoide. Moottorisängyt jämäkillä, mutta pehmeillä patjoilla, untuvapeitot, ergonomiset tyynyt ja muutama iso koristetyyny. Ei kokolattiamattoa! Sohva ja nojatuolit, kirjoituspöytä, vaatekaapit, kylpyamme, riittävästi naulakkoja ja peilejä. Monia lamppuja, jotta voi valita mukavia tunnelmavaloja. Paksu irtomatto, jolla voi joogata myös huoneessa. Ja tietysti täydellinen asiakaspalvelu! Ei alentuvia katseita, lässytystä kuin pikkulapselle, ei välinpitämättömyyttä tai turhaa pönötystä. Taide ja kirjat sekä kauniit hengailualueet ja ravintolat toki sisältyen tähän kaikkeen.

Pentin seikkailut Helsingissä

 

Pentti Puuhka kärtti pari viikkoa, että pääseehän hänkin mukaan Isolle Kirkolle ja lopulta suostuin. Hän halusi katsastaa, onko pääkaupunkiseudulla muita kaapista tulleita puuhkia, mutta tässä asiassa Helsinki taitaa olla sellainen paikka, jossa puuhkaparkojen pitää mennä kaappiin, eikä tulla ulos! Uskomatonta nykypäivänä, mutta minä lupasin suojella Penttiä, eikä mitään pahaa tapahtunutkaan. Pentti oli innoissaan ja aloitti seikkailun notkumalla hotellihuoneen ikkunalla silmät kiiluen.

Pentti osaa olla myös hyvällä tavalla nopea luikero. Olimme juuri astuneet ratikasta Bulevardilla ja ällistelimme suu auki ja niska kenossa kaikkia niitä hienoja vanhoja taloja, kun takanani olevasta talosta astui joku pukuherra ulos. Pentti sinkosi kärppänä ovenripaan kiinni ja iski silmää meille muille, nyt mennään likat!

Pentti ei tunnu koskaan kyllästyvän vanhoihin arkkitehtonisiin oivalluksiin ja vanhan ajan glamouriin, onhan hän vanhan maailman ylhäisöä itsekin! Pentti tiirasi silmät siristyen noita ovien koristeltuja ikkunoita, porraskäytävän kaaria ja kiemuroita, värejä ja loistoa.

Tässä kohdassa Pentti ihan kohahti; miten voi olla näin makeita funkistyylisiä koristemaalauksia! Kyllä täällä kelpaisi asua! Pystyn kyllä sieluni silmin näkemään, miten Pentti liukuisi portaita ja välillä kaiteitakin pitkin alas, ihan kuin Suomisen Olli aikoinaan. Siinäpä olisikin veijaripari!

Jos oikein ymmärsimme, niin tässä rapussa ei ollut kerroksien lukuisasta määrästä huolimatta asuntoja juurikaan. Oli monenlaisia asianajotoimistoja ja rahastoja ja muuta sellaista, joissa pitää osata pönöttää ja olla kovat kaulassa. Ehei, nyt Pentti huijasi; ei kai kukaan käytä enää ’kovia kauluksia’?

Pentin notkeus pääsi oikeuksiinsa näiden hienojen kaiteiden kohdalla! Mikä kikatus siitä kuuluikaan, kun se sujahti meitä karkuun aina kaiteen toiselle puolelle. Sellaisen riekkumisen jälkeen piti oikein istahtaa rappuselle ja huilahtaa hetkinen.

Seuraavaksi viipotimme Pentin jäljessä kohti kahvilaa. Pentin nenä vei kuin veikin upeaan paikkaan! Kyseessä on ChezJanet Bulevardilla. Meidän piti jo viime kesänä tutustua tähän, mutta ei ehditty. Nyt Pentin nenä johdatti samaan paikkaan, maagista!

Tuo paikka oli suoranainen Macarontaivas! Ahmimme niitä hymyssä suin ja kiittelin Penttiä tästä keksinnöstä. Pentti sanoi mulle vähän ilkikuria silmänurkassa, että ’Macaron päivässä pitää nutturan löysällä!’ Voi sitä Penttiä!

Täällä soi ihana ranskalainen musiikki ja kaikki oli jotenkin hyvin mietittyä ja linjassa keskenään. Teekin oli kauniisti tuoksuteltavana. Jos asuisin lähellä, kävisin täällä varmaan päivittäin!

Koska pystyn nykyään juomaan kaikenlaisia erikoiskahveja, niin täälläkin tilasin kahvin. Ja ohhoh miten kaunis kuppipari eteen tuotiinkaan! Penttikin vähän maistoi mun kupista, mutta hän olisi ehkä halunnut enemmän kanalientä. Minä sanoin, että en minä kuule voi tässä nyt kanaliemeksi muuttua, latkihan maitovaahtoa tästä vähän.

Kauniit yksityiskohdat, ihan pienetkin, tekee kyllä sielulle hyvää! Täällä olisi notkunut pitempäänkin, mutta seikkailu jatkuu.

Seuraavaksi minä johdatin retkikuntamme Beamhilliin, joka on niitä harvoja kauppoja Suomessa, josta saa mielenkiintoisia parfyymeja! Olin netistä selannut jo moneen kertaan heidän koko tuoksuvalikoimansa ja olin todennut, että ruotsalainen StoraSkuggan on kiinnostava uusi merkki!

Täällä Pentti mykistyi aivan täysin. Se kuunteli silmät suurina ja pyöreinä, (kuten me muutkin) miten myyjä kertoi erittäin asiantuntevasti meille suunnilleen kaiken oleellisen kuudesta eri merkistä. Pienen pohdinnan ja nuuhkinnan jälkeen Stora Skugganin testeripakkaus tosiaan lähti mukaan. En katunut! Olen nyt testannut kahdeksasta testeristä viittä tuoksua ja pitänyt jokaisesta paljon! Pentillä ei oikein ole mielipidettä näistä, vaikka ’Pine’- tuoksu saikin sen viiksikarvat väpättämään hullunkurisesti.

Seuraavana iltana heitin leikinpäiten Pentille kysymyksen, ihan noin vain retorisesti, että lähdetkös Pentti meidän kanssa baanalle? Olisihan se pitänyt arvata, että tuollaiseen ehdotukseen Pentti takertuu kuin haukka, eikä siinä sitten auttanut kuin lähteä yhdessä vähän Helsingin yöhön.

Istuimme hyvän tovin naapurihotelli Hansan baarissa. Kesken drinkkien ryystämisen keksimme, että siinähän notkuu vino pino kirjoja viereisellä pöydällä. Ja koska olemme varsinaisia kirjatoukkia joka ikinen, niin kippasin kasan kirjoja omaan pöytäämme. Joku oli ne varmaan asetellut pöydälle kaikkien taiteen sääntöjen ja feng shuin mukaan, mutta mepä ei välitetty. Kirjat tänne ja sassiin!

Pentti suorastaan huumaantui näistä valokuvista! Se nuuskutteli ja zoomaili kuvia antaumuksella. En ollenkaan arvannut, että Pentti tykkää olla näin paljon baanalla! Tästä riittää kyllä Pentilläkin kerrottavaa kavereille vielä pitkäksi aikaa.

Tarjoilija katsoi meidän tihrustamista sekunnin ja tuli sitten pahoittelemaan, että hän ei saa meille kohdevaloa aikaiseksi, koska muuten syttyy kaikki mahdolliset valot, jos hän pelkkiä pöydän yllä olevia koettaa sytyttää. Mutta sitten hänellä sytytti ja hän taikoi meille eteen pienet pöytälamput ja sen jälkeenhän me vasta kirjoja ahmimmekin! Tämmöistä tämä maalaisten kaupungissa toljailu sitten on!

En meinannut saada Penttiä irti kirjoista millään. No, saimmepa siskon kanssa rauhassa katsella sisustuskuvia ja interiöörejä, kun Pentti kuolasi valokuvataidetta. Vaan sitten tapahtui kummia!

Siskoni oli selaillut kirjaa Helene Schjerfbeckin maalauksista jo jonkun aikaa ja minä ryhdyin sitten selaamaan samaa kirjaa hänen jälkeensä. Kun Pentti huomasi kirjan, hän melkein tippui tuolilta! Siinä vaihtui valokuvataide maalaustaiteeseen nanosekunnissa. Huh huh.

Tämän taiteen sävymaailmaan Pentti ihan rakastui! Hän katseli ja tassutteli maalauksia, nuuhkutteli ja viipotteli viiksillään niiden pintaa. Lopulta hän käänsi katseensa minuun arvoituksellisen näköisesti. Tiedättekö mitä hän kuiskasi minulle silloin?

’Harva tietää, että on olemassa myös eräs vähemmän tunnettu taiteilija, Bengt Schjerfbeck, minun esi-isäni!’ Pentin taiteellinen geeniperimä se tässä olikin saanut hänet ahmimaan taidekirjoja niin intensiivisesti! Meidän iltamme baanalla oli kuitenkin jo päättymässä. Näissä tunnelmissa oli aika lähteä takaisin hotellille ja käpertyä nukkumaan. Penttikin oli päivän riennoista jo aivan reporankana.