Kirjapinosta; Lintuneidit

 

Sain pienimuotoisen ihastuttavan sätkyn, kun bongasin Pirjo-Riitta Tähden Lintuneidit Rosebudin kirjakaupassa. Ihan ensin en edes hahmottanut, että kyseessä ei varsinaisesti ole eri kirja kuin Rakkaudella sisaresi, vaan sen laajennettu ja uudistettu painos. Mutta ei se mitään, koska haluan ahmia heistä kaiken!

En suoranaisesti ryhtynyt vertailemaan kirjoja sivu sivulta, mutta sain sen vaikutelman, että Lintuneideissä  on perinpohjaisempia kuvauksia. Ei haittaa lukea molempia kirjoja, etenkään ilmestymisjärjestyksessä. Ja erityisesti pidin kirjailijan epilogista kirjan lopussa. Siitä, miten hän kertoo kiinnostuneensa Thiessin perheestä, penkoneensa arkistoa, käyneensä talossa ja etenkin siitä kun hän tajuaa viiveellä nähneensä nuo sadunomaiset vanhat neidit ihan elävinä Turun keskustassa vuosia sitten.

Lintuneideissä on kyse oikeasti eläneestä perheestä, emigranteista, jotka muuttivat Littoisiin pakoon Pietarin bolevikkeja ja muutenkin sekavia aikoja. Kirjoitin heistä perinpohjaisemmin reilut kaksi vuotta sitten ja se on blogini luetuimpia tekstejä. Linkki siihen tekstiin tässä. 

Lintuneideissä kuljetaan kahdessa ajassa; menneessä ja ”nykyajassa”, joka merkitsee lintuneideille vuotta 1987, viimeistä elossaolovuotta. Kirjassa käydään läpi eri henkilöiden näkökulmia ja tuntoja, isän, äidin, pojan ja neljän tyttären. Vähiten puhutaan ylhäisestä isoäidistä, joka vain haipuu kirjassa jonnekin. Olisin ehkä kaivannut hänestäkin enemmän tietoa. Perheessä kyllä muistetaan isoäidin varallisuus ja kerrataan yhä uudelleen mitä kaikkea rajan taakse jäi. Mittaamattomasti maaomaisuutta, palatseja, varallisuutta pankkitileillä ja arvoesineitä holveissa. Perhe joutui vuosikymmenien mittaan rahapulassaan myymään sitä arvotavaraa, jonka he saivat mukaansa. Tulee vaikutelma, että lopuksi ei ole enää mitään, mutta kaikki on niin suhteellista. Ehkä Pietarin ylimystöpiireihin tottuneille heillä ei tosiaan ollut lopulta enää mitään, mutta lintuneitien kuoleman jälkeisen irtaimiston huutokauppaluettelon perusteella tavaraa oli paljon ja se kyllä oli hienoa.

Kirja imaisee mukaansa. Vaikka tarina onkin äärettömän traaginen. Kahdeksan hengen perheestä neljä tekee itsemurhan. Eloonjäävilläkin on haasteensa. Jäin miettimään, voisiko olla niin, että osa lapsista peri isän geeneissä alttiuden masennukselle, toivottomuudelle, umpikujalle? Koska tarinassa käy ilmi myös se, että isän isä on aikanaan tehnyt itsemurhan. Äiti on etäinen ja kylmäkiskoinen, paitsi poikaansa kohtaan. Hän on ylhäinen, mutta ei lempeän ylhäinen kuten isoäiti, vaan kalsea. Perheen välisistä ihmissuhteista muodostuu kiintoisa verkko, joka ruokkii mielikuvitusta. Minua huvittaa kirjassa myös se, miten samaistun muutamiin asioihin heissä; millintarkkaan pikkutarkkuuteen, päässä pyörivään sukututkimussoppaan, mielikuvituksen poukkoiluun ja kiinnostukseen kauniita esineitä kohtaan ja menneen ylhäisön elämään.

Tälle kirjalle lämmin suositus!