Päivärinta on tosi kiinnostava henkilö ja olen tykännyt hänestä aina. Mutta nyt se vielä vahvistui. Tosin alkuun mietin, että hmm, tämä on aika eri tyylinen kirja kuin Wivi ja Maire, jotka luin viimeksi, mutta äkkiä Susanne salakavalasti sieppasi mukaansa ja lopulta ihan ahmin kirjaa. Voin sanoa, että nyt olen Päivärinta-fani! Ihastuin todella syvästi hänen rehelliseen ja tinkimättömään tapaansa tehdä journalismia. Ja myös siihen, miten hän kertoo suorasukaisesti jos joku käyttäytyi aivan paskasti. Joillakin valta nousee päähän ja yksi sellainen on kirjan mukaan Sanna Marin. Myös Ylen johtoporrasta suomitaan kovasanaisesti ja syystäkin. Mietin kirjaa lukiessani, että pitääpä googlettaa voiko noin vajaakykyiset pomot edelleenkin meuhkata Ylessä vapaasti, mutta sitten selvisi, että he ovat siirtyneet muualle meuhkaamaan.
Mutta ei tämä kirja pelkkää journalismia käsittele, ei ollenkaan! Tässä on aluksi paljon Susannen lapsuutta ja nuoruutta, vanhempien tarinaa, isovanhempien tarinaa ja varhaisempiakin juuria. Susannella on sekä äidin, että isän puolella hienoja etnisiä juuria, joista oli hyvin kiinnostava lukea. Rakastin niitä Rauha-mummon tarinoita ja nyt katson uudella tavalla Tampereen Hotelli Tammeriakin! Oli myös ihana lukea siitä miten Italia valtasi Susannen sydämen ja millaista siellä oli asua. Jännä maa kerta kaikkiaan!
Myös itkin pari kertaa tätä kirjaa lukiessani. Rauha-mummo, Susannen lapsettomuushoidot, Susannen isän viimeiset ajat. Kyllä maailmassa voikin olla kylmiä tilanteita! Sitten niistä vain eletään eteenpäin, koska muutakaan ei voi, mutta joku kipu sisälle jää ainiaaksi. Ehkä siksi Susanne ymmärtää niin hyvin muiden kokemia vääryyksiä. Ajattelen, että Susanne on kuin Karpon työn jatkaja, oikeudenmukaisuuden etsijä, tinkimätön ja siinä kaikessa rehellisyydessään aivan loistava.
Tämä kirja kannattaa lukea!
2 kommenttia:
Taidan kuunnella tämänkin kirjan. Thildan blogista löytyy parhaat kirjavinkit <3
😄 Ihanaa, mikä mieltä lämmittävä palaute! 💕
Lähetä kommentti