Sairaalagourmet

 

Huomenta ja hyvää äitienpäivää kaikille! Olen tässä - sairaalasängyssä - ollut hereillä viidestä saakka. Ja koska nyt tuntuu olokin paremmalta kuin aiemmin, niin miksipä en kirjoittaisi samalla pikkuisen. 

Kuvassa on ihana hetki, kun toissapäivänä kahvitunnilla sain pienen siivun rähmäpullaa! En tosin jaksanut syödä aivan kaikkea, kuten kuvasta näkyy, heh. Mutta ruoka on kyllä yks niitä isoja asioita sairaalassa. Toissapäivän aikana mulla oli vielä osittain soseruoka ja eilen mulle sitten kannettiin lounaaksi perunaa ja jauhelihakastiketta (kenen helvetin hyvä idea?!) jonka tämä likka sitten vetäsi napaansa paljonkaan miettimättä. Siitä alkoi tuskainen loppupäivä, oksentelu ja vatsan kivut sekä ruokatorven korvennus. Semmoinen tähän heikkoon oloon lisänä oli aika vittumaista! Siihen ei ole mitään ihmelääkettä, pitää vaan odottaa, että vointi menee eteenpäin. Jotenkin sain illalla joskus kymmenen jälkeen vähän unen päästä kiinni ja yö meni paremmin. Aamulla sitten vessaan ja vatsa onneksi toimii hiljaksiin taas! En varmaan syö ikinä enää jauhelihakastiketta!!

Mutta palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Tämä on nyt viides päivä sairaalassa ja kelataan tästä takaisin keskiviikkoon. Leikkaussaliin astuin klo 7.30 ja pääsin sieltä pois kuulemma noin klo 12, eli leikkaus kestikin kauemmin, kuin oli oletettu 2-3 tuntia. Syöpää ei löytynyt enempää kuin ennalta oletettu 2 kasvainta, mutta vatsan alue oli niin täynnä kiinnikkeitä edellisistä leikkauksista, että niitä ratkoessa meni tunti jos toinenkin. Nyt olen siis puhdas ainakin syövän pirulaisista! Kaikki silmillä nähtävä syöpä on poistettu. Ja nämä kaksi oli siis munasarjasyöpää, joka on hyvä juttu, eikä esim imusolmukesyöpää yllättäen lisänä tässä.

Keskiviikkona mut nostettiin jo istumaan sängyn laidalle, jos nyt oikein muistan, koska torstaina jaksoin nousta seisomaan  ”Fordilla” (jonka nimi on ’Seppo’ - alakuvassa) ja perjantaina jo kävelin sillä huoneesta ulos vessaan. Toki päivät on välillä kipua (jolloin selkäydinkanyylin lääkepumpun annosta nostetaan) ja olo on uninen ja aika hemmetin monin tavoin toistaitonen koko ajan.

Joka päivä pitäis jaksaa enemmän; enemmän istumista, enemmän kävelyä, enemmän pulloon puhallusta (jonka välineet harmaa pullo ja letku näkyykin ekassa kuvassa), jotta keuhkot sais enemmän voimaa ja tilaa. Enemmän kaikkea, kunnes sut pullautetaan ulos sairaalasta, niin kuin linnunpoika pesästä. Se on kyllä vähän shokki. En tiedä vielä kotiutuspäivääni, mutta tuskin se ihan alkuviikosta vielä tulee olemaan.

Äitienpäiväviikonloppu Ruissalossa

Mieheni keksi ihanan yllätyksen äitienpäiväviikonloppua varten!

Lähdimme Ruissaloon, jossa majoituimme suloiseen Villa Rauhalaan. Minun pitkäaikainen haaveeni päästä asumaan Ruissalon villoissa - edes hiukkasen - toteutui siis nyt.

Majapaikkamme oli tarkemmin sanottuna villan puutarhassa olevassa rakennuksessa, joka  näkyy toisessa kuvassa. Ensimmäinen kuva on otettu sen terassilta kohti päärakennusta. Nämä upeat 1840-luvun rakennukset hurmasivat minut täysin! Hieno isäntäväki kaiken lisäksi. Suosittelen!

Kolmas kuva on otettu vuoteen vieressä olevasta ikkunasta ilta-auringon paistaessa. Valo vaihtui kauniisti pitkin vuorokautta. Aamulla varhain aurinko paistoi sisään, iltapäivällä oli varjoisaa ja illalla taas aurinko kurkisteli päärakennuksen takaa. Yölläkin näkymä oli kaunis, kun veteen kuvastui kaupungin valoja.

Muut kuvat on otettu Rauhalan tontilla, paitsi kaksi viimeistä. Kävimme pirteällä 20km pituisella pyörälenkillä, kuvasimme huvilapromenadin taloja kuola valuen (hitsi miksi esivanhemmat ei ole hankkineet huvilaa täältä?! Onhan Turussa asunut monia sukuni Sohlmaneja, Rosengreneja ja Sparfveneja!), hypin melkein tasajalkaa harmista. Oh, voisin asettua asumaan vaikka johonkin uimahuoneeseen niinkuin Tuutikki! 

Piipahdimme parissa kahvilassa, ihastelimme kasvitieteellistä puutarhaa ulkoapäin (näin Magnolian kukassa!!), hurmaannuimme ikivanhoista puista, istuimme sekä aamulla että illalla mökkimme kuistilla, saunoimme ja ennen kaikkea nautimme ihanasta rauhasta! Ei mopon ääniä, ei autojen hurinaa, ei paria venettä enempää vesilläkään.

Jos tekisin etätyötä, voisin oleilla täällä vaikka koko kesän. Tai jos asuisin täällä vakituisesti, keskittyisin valokuvaamiseen, kirjoittamiseen, lukemiseen, kokkailuun ja puutarhaan. Se olisi huippua. Keskustassa voisi käydä ehkä parin viikon välein täydentämässä ruokavarastoja. Itse asiassa tiedän jo tarkalleen miten sisustaisin jonkun täkäläisen Villan, mitä kasvattaisin puutarhassa ja miten muutenkin kaiken tekisin...