Suoritanko toipumista?

 

Kuulin jostain tämmösen luonnehdinnan, että voi ’suorittaa toipumista’ ja jäin pohdiskelemaan asiaa ihan omakohtaisesti. Suoritanko mä toipumista? Leikkauksista, joista eka oli suurin mahdollinen ’tyhjennysleikkaus’ ja toinen lukuisten kiinnikkeitten takia myös vaativa. Sytostaateista, joista kroppa toipuu jopa vuoden ajan. Syöpäkriisistä, jossa olen vielä sisällä. Jestas mikä massa raskaita asioita, joista on toivuttava!

Pitäisi toipua fyysisesti, ainakin työkuntoon. En kyllä ole fyysisesti vielä normikunnossa. Ja pitäisi toipua henkisesti, joka on hankalampi ceissi. Voiko siitä edes toipua? Siis tässä syöpätapauksessa, kun uusiutumisriski on yli 80%. Tuossahan se leijuu pään päällä koko ajan.

Silti mulla on jotenkin huono omatunto, että en ole jo töissä. Mietin, että joku varmaan ajattelee, että ’jaksathan sä siellä kartanollakin käydä’ - vaikka tämä se varsinaisesti pitää mut pinnalla. Jos jäisin kotiin kököttämään, luisuisin alamäkeen saman tien. Sehän on suorittamista, että mä mietin sellasia. Ja se, että mä laadin kalenteriin asioita, jotka pitää tehdä, jotta toipuu. Vesijumppaa ja kaikkea muuta. Tuntuu veitsenterällä taiteilulta. Vaikka jos mun tekemät asiat tuntuu mukavilta, niin sittenhän se ei ole suorittamista. Välillä ollaan välimaastossa, joten tarvii olla tarkkana. Ja edelleen henkinen toleranssi on aika nolla. Vähänkin ikävät asiat on vuoren kokoisia. Sitä on varmaan ulkopuolelta tosi vaikee tajuta ja itellekin se tuli ihan uutena asiana ja yllätyksenä. Eilen kävin kuudetta kertaa psykiatrisella hoitajalla. Näin hänet viimeisen kerran, koska hoitaja vaihtuu. En tiedä onko se huono juttu ja tulenko toimeen uuden hoitajan kanssa samalla tavalla. Lääkäri on laittanut asioita eteenpäin, mutta ilmeisesti tässä odotellaan kesän yli ennen kuin mitään tapahtuu. Tekis mieli mennä terapiaan ihan omakustanteisesti, mutta siihen ei oikein ole varaa.

Toipumista ja suunnittelua

 

Olen jaksanut viikonloppuna vaikka mitä! Mies osti minulle rollaattorin ja sen tukemana on helppo kävellä vaikka kaupassa. Tosin lauantaina kaupassa voimat hupeni kassajonossa kyyneliin saakka, kun en olisi jaksanut sekuntiakaan enää! Rollaattoriin on hyvä istahtaa, jos tulee äkillinen voimien kadotus, mutta selälle siinäkään ei ole tukea, eli se on vain hätätilanteita varten. Mun selkä kaipaa vielä paljon tukea ja mietinkin, että miten treenaisin sitä tässä tilanteessa.

Lauantain ajelu ja kauppakäynti suorastaan ylitti omatkin odotukseni siitä mitä jo jaksan. Sunnuntaina pitempi ajelu maaseudulla ja munkkikahvit Vehoniemessä, kyläily mökillä ja grilliruokaa! Vielä enemmän jaksamista siis, kuin edellisenä päivänä. Olen ollut hemskatin pirteenä kesän räjähtämisestä ilmoille ja kierrellyt jo omassa puutarhassakin vähän. Ihastellut uusia tulppaaneja, narsisseja ja hyacintteja!

Öisin saatan herätä siihen, että sänky on likomärkä! Se on mulle uutta, sillä ne mun edellisleikkauksesta saakka alkaneet kuumuuskohtaukset on olleet pelkkää kuumuutta, ei hikitsunameja. Nyt näköjään on ja ihmettelen, että miksi muutos on tapahtunut vasta nyt, kun tässä uudessa leikkauksessa ei ole mitään hormonaalisia juttuja klipsitty pois. Kohtuullisen epämiellyttävää, etenkin kun jo toivoin, että pääsisin kohta kokonaan vaihdevuosioireista.

Seuraava etappi on ne sytot. Niihinkin liittyy taistelua omien oikeuksien puolesta ja parhaillaan eräs hoitaja Taysissa hoitaa asiaani. Se on kummallista, miten tässäkin asiassa pitää itse vaatia ja taistella! Mutta siitä myöhemmin enemmän. Olen hyvin onnellinen siitä, että mieli on nyt valoisa. Viimeksi niin ei ollut ja tajuan vasta nyt miten huonossa kunnossa olin. Joinakin päivinä mietin, että olisiko vain parempi kävellä rekan alle. Pikku hiljaa ajan myötä pääsin syvyyksistä ja itkuisista päivistä pinnalle kuitenkin. Siihen en ainakaan saanut mitään hyvää apua. Siksi kirjoitan näistä nyt, ettei muiden tarvitsisi käydä samaa läpi. Voi olla, että joku edes havahtuu oman tai läheisen tilanteelle!

Olen siirtänyt katseen tulevaan. Toipumisen ja sytojen välissä on ihan pieni aikaikkuna, että pääsisin vielä käymään lapsuudenmaisemissa! Tai oli. Tänään sekin suli pois, sillä ensi viikolle kaavailemani matka tyssää pariin käyntiin Taysissa. No, aina on takataskussa Plan B. En vaan vielä tiedä mikä se on, mutta kyllä se selviää ennen pitkää. Nauttikaahan hiirenkorvista ja Suvivirrestä!