Nukketaloon kaivataan taloudenhoitajaa

Olen vähän kyllästynyt siihen että nukketaloni asukkaat porsastelevat kuin mitkäkin, eikä kukaa siivoa jälkiään. He eivät ilmeisesti tunne käsitettä tiskaaminen. Karhuvaarikin vain vetelee hirsiä, arvokkaan vanhan lintukuvioisen peitekankaan alla muuten, keittiön sivustavedettävässä. No hän on varmasti leponsa ansainnut, mutta talo pursuaa nuorta väkeä, joka voisi joskus vähän ryhdistäytyä. Ajattelin, että heitä piristäisi saada uudet julisteet keittiön seinille, ja ehkä he piristyivätkin - juhlimaan lisää! Viinipullokaapistakin on kadonnut yllättävän monta pulloa...

Työkaverini toi Italiantuliaisina heille komean astiaston, johon kuuluvan soppakulhon he ovat asettaneet turvaan nurkkakaapin päälle. Pitäisiköhän heidän hankkia enemmän astiakaappeja? Hmm... oikeastaan havahdun tähän taloudenhoitajaongelmaan vasta nyt. Talossa asuu väkeä kuin kesäsiirtolassa, mutta kaikki ovat sukulaisia tai ystäviä keskenään, eikä kukaan heistä tietenkään voi alentua taloudenhoitajaksi. Pitääpä laittaa lehteen ilmoitus. Hal. pest. kunnoll. ja rehell. tal. hoit. ensi til. Vast. täm. lehd. kont. nimim. 'Asunto taataan'.

Satupuita

Olen nauttinut lumesta käymällä lumisten puiden keskellä laavulla, tuijottamalla lumoutuneena hiljalleen leijuvia isoja lumihiutaleita ja tekemällä lumitöitä joka käänteessä riemumielin. Lumitöiden tekeminen on muuten yksi harvoja kotitöitä, joista pidän suuresti. Tuollaisten satupuiden sekaan voi helposti kuvitella Elsa Beskowin metsän väkeä tai Rudolf Koivun ratsastavan prinssin tai Martta Wendelinin iloisia lapsia tai Jenny Nyströmin hiippailevan tontun tai Bilibinin koristeellisen hirsitalon.

Kuumia tunteita verhoista

Ihmisillä on tarkkoja käsityksiä siitä, millaiset verhojen pitää olla. Minullakin on varma kuva oikeanlaisista verhoista, vaikka joku pyörittelee varmasti päätään minun ikkunoilla roikottamistani "rievuista". En esimerkiksi juuri koskaan ripusta ikkunaan kahta samanlaista verhokangasta. Jos ikkunalla on pakko olla useampi tekstiili, valitsen mieluiten keskenään sopivat mutta erilaiset verhot. Minun verhojani ei ommella; annan kankaiden roikkua sellaisina kuin ne kangaskaupassa käynnin jälkeen ovat. Suoristan toki alareunan, mutta en tunne tarvetta ommella mitään käännettä, kuten esim uusimmalle hankinnalleni kirjaston verholle (alin kuva) on käynyt.

Jonkun mielestä ikkunalle ei voi ripustaa mitään muuta kuin oikean verhon. Tiedättehän; sellaisen 'oikean mittaisen', oikealla tavalla ripustetun ja asiallisesti ommellun. Minusta ikkunalle voi ripustaa vaikka vanhan alushameen, kuten keskimmäisessä kuvassa olen kylppäriin ripustanut. Tilasta riippuen ikkunan pitää olla enemmän tai vähemmän peitetty; en halua asua akvaariossa. Pahin tapa peittää ikkuna on asentaa valkoiset metallikaihtimet. Mutta eniten minua puistattaa nykyinen tapa olla ripustamatta ollenkaan verhoja! Tekstiili-ihmisenä saan siitä näppylöitä. Voin tuohtuneena jupista vaikka kuinka monen ikkunan nähdessäni "vääränlaisista verhoista".... Vaikka poikkean verhovaltavirrasta, olen karmea tiukkapipo!

Avantoon!

Etukäteen pelkäsin vähän että olisi ihan lälly sää, kun tänään on vuoden ensimmäinen avantopäivä! Vaan ei sentään, pakkasta on juuri sopivasti, reilut kymmenen astetta. Kolme kertaa uskaltauduin veteen ja joka välissä kuumaan saunaan hyväksi toviksi. Ensimmäinen kerta on kyllä pahin vaikka vuodenkin tauon jälkeen. Mutta kun pääsee veteen niin huomaa, että eihän tämä nyt niin paha ollutkaan! Toisella kerralla voi mennä jo reippaasti ja kolmas on rutiinia. Kokeilkaas! :)

Turvallista ajomatkaa!

Tässä pitkillä automatkoilla, etenkin näillä säillä, toivoo aina ettei mitään sattuisi. Niin varmaan on seuraavan mainoksenkin suunnittelija ajatellut - vaikka ensimmäinen mielleyhtymä ainakin minulla oli, että missä grillissä tuo vauva tuolla autossa oikein on?

Mutta silti; laittaisitko vauvasi tuollaiseen härveliin, etenkin kun siihen aikaan (mainos taitaa olla 20-luvulta) ei tiedetty mitään turvavöistä? Voin kuvitella miten tuolta singahtaa kaaressa ulos, jos pahasti käy. Onhan tuo toki modernia ja kätevää, että äiti ei enää jumitu kotiin vauvan kanssa, mutta silti...

Kirppikselle käypi tie

Jyväskylässä kirppiksellä! Löytöinä yksi arkkitehtuurikirja Sortavalasta, jossa äitini on käynyt ensimmäisen luokan koulua, Pitsikirja ja Arabian rotanhäntäleimalla varustettu Willow-tarjoilulautanen. Oikein tyytyväinen päivän löydöksiin!

Luetun ymmärtäminen kangertelee (taas)

Tästä on jo tovi, mutta tuli vain jostain mieleen, että otsikot voi käsittää toisellakin tavalla mitä kirjoittaja tarkoittaa. Joskus kirjoittajalle sattuu tahattomia, joskus ehkä tahallisiakin kömmähdyksiä, niin että lööpin voi käsittää kahdella aivan eri tavalla.

Minulle käy aika usein niin, että luen nopeasti jonkun otsikon ja jään sitten ihmettelemään ja kääntelemään asiaa mielessäni. Aina en välttämättä edes huomaa että olen lukenut väärin, sillä maailma on ihmeellinen paikka ja kaikkea uskomatontakin saattaa tapahtua. Mutta useimmiten nauran itselleni tai häpeän, kun tajuan että olen pohtinut jotakin asiaa jota ei ole edes olemassa.

Näin kävi siis jokin aika sitten, kun nopsasti netissä silmiini osui lööppi: "Nuorukaisen Fergusonissa ampunut poliisi erosi virastaan". 

Minä tätä pohtimaan - että jaa-a, joku poliisi on sitten istunut jonkun nuorukaisen autossa ja ampunut. Hm hm - mitähän se siellä ammuskeli? Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut. Mutta missähän se nuorukainen sillä välin oli; olikohan poliisi kaapannut sen auton? 

Minä näin NIIN sieluni silmin sen poliisin istumassa yksin jossain Fergusonissa, (vähän niinkuin Mazdassa tai Corollassa), ampumassa laukauksen, ehkä jopa vahingossa. Ja hätääntynyt nuorukainen katselee kaapattua autoaan jonkin matkan päässä voimattomana! Pudistelin päätäni tuohtuneena moisesta käytöksestä ja samalla vähän ihmettelin miksi siitä on sellainen isohko lööppi tehty - mutta sellaista on maailman meno nykyään. Ei ole mitään kunnon asiaa uutisoitavana, niin pitää kärpäsistä tehdä härkäsiä. Mutta miksi se poliisi erosi virastaan...?!

Aika pian minulle selvisi kuitenkin totuus, että Ferguson on muutakin kuin auto (mun autotietämyksellä traktori = auto); se on myös pikkukaupunki jossain meren takana, ja sittenhän se uutinen tosiaan muutti merkitystään aivan täysin! 

Käykö muille koskaan samalla tavalla? 

Kehtaako kukaan myöntää...

Kirjastonhoitajattarena

Sain joululahjaksi kirjahyllyn, kaiuan kaivatun ja hartaasti toivotun! Sellaisen itsetehdyn, mittojen mukaan värkätyn ja seinään pultatun. Mielessä kangastelee jo kovasti valmis kirjastohuone, harmoninen tunnelma, keskellä kaksi muhkeaa nojatuolia ja niiden välissä pieni antiikkinen pöytä, jolle voi laskea kirjan hetkeksi ja sitten taas jatkaa lukemisen lumoavassa maailmassa.

Olen noin kymmenvuotiaasta lähtien ollut kova lukemaan ja edelleen ne kymmenvuotiaankin kirjat kelpaavat, kunhan ovat tarpeeksi vanhoja tai muuten koukuttavia.

Vanhimmat kirjani ovat 1600-luvulta. Ihan näin huonosti en niitä jatkossa aio säilyttää. Kirjastohuoneen ikkunaan aion muuten laittaa UV-kalvon. Ei tarvitse pelätä kaiken haalistuvan piloille.

Yhtähyvin uppoaa poikien kuin tyttöjenkin seikkailukirjat. Olen muuten pienenä ollut enemmän poikatyttö kuin prinsessa. Ja olen vieläkin. (Vaikka joskus hämäänkin rimpsuvaatteilla!)

Lempikauppani netissä on antikvariaatit. Juurikin tällä viikolla odotan kolmea kirjaa saapuvaksi kätevästi postilaatikkoon. Minun on pakko suitsia itseäni aikalailla nettidivareissa. Houkutuksia on sadoittain!

Yksi koukuttava juttu kirjallisuudessa on kaunis kuvitus! Uusintapainokset ihanista vanhoista satukirjoista harvoin kelpaavat sen vuoksi. Uusien kirjojen paperin laatu ja värit ja kuvien terävyys ovat aivan erilaisia, kuin vanhojen. Sitä paitsi vanhan kirjan tuntu ja tuoksu ovat tärkeitä elementtejä kokonaisuudessa.

Toinen tärkeä juttu kirjoja hankittaessa on sukututkimus. Kaikki matrikkelit, historiikit, tutkimukset jne, jotka vähänkin koskevat jotakin sukulaista, ovat tervetulleita. Näin saadaan "lihaa luiden päälle" niin sanotusti, eli pelkät sukupuun nimilistat muuttuvat inhimillisiksi kertomuksiksi.

Vanhat oppikirjat kiehtovat myös. Omat lukukirjani olivat aikoinaan aivan kauhea pettymys; jo lapsena inhosin sitä naivistista kuvitustyyliä, kun aikuinen yrittää piirtää kuin lapsi. (Ei lapsi ihaile lapsen piirtämää kuvaa, vaan aikuisen satumaisia kauniita kuvia ja tahtoo kovasti yltää rajoittuneilla taidoillaan samaan!)

Osittain kirjojen viehätys tulee niistä tunnelmista, joita koki kun luki näitä kirjoja ensikerran. Joskus lapsuustunnelmiin voi sukeltaa taianomaisesti kun lukee vaikka viisikon uudelleen. Kirjat ovat siis myös pieniä aikamatkoja. Mutta rentoutuminen ja arjen nollaus eivät ole pahasta nekään. 

Kirjastossamme minulla on 34 hyllyä, joiden kunkin pituus on 80cm. (Näiden lisäksi on elokuva-, teatteri-, ja näyttelijäkirjallisuus, joka asuu olohuoneessa sohvan takana olevalla hyllyllä.)  Koska tähän määrään mahtuu sekapäisen paljon kaksoiskappaleita ja jopa kolmoiskappaleita (vahingossa ostettuja), on tehtävä täysin uusi järjestys koko kirjastoon ja kirjalista. Rakennan parhaillaan uutta luokitusta, jonka mukaan hyllyt täytetään täysin uudella tavalla. Ihanaa ja työlästä puuhaa!

Mitä yhteistä on leipomisella ja (kone)ompelemisella?

Huomenna on kylään tulossa eräs sukulaistäti, jota en ole koskaan aikaisemmin kutsunut meille. Olemmehan tunteneetkin vasta pari-kolme vuotta. Ajattelin tarjota hänelle ensin porkkanakeiton, sellaisen samettiseksi pyöräytetyn, johon tulee kermaa ja pinnalle ripottelen yrttejä. Sen teen huomenna aamulla, koska se on kuumana ja tuoreena parasta.

Toiseksi ajattelin tehdä Ranskalaisen sieni-juustopiirakan, johon tulee kangassieniä ja suppiksia ja fetaa ja juustoraastetta. Siitä tulee aika ruokaisa ja uskon että mikään ei voi mennä pieleen... valmistan sen myöhemmin tänään.

Teen kanssa ajattelin tarjota paitsi pieniä jouluksi tekemiäni leivonnaisia; appelsiininkuoripipareita, rahka-luumutorttuja ja pikantteja kaneliässiä.

Eilen kuitenkin ryhdyin tekemään lisäksi vielä jotakin isompaa makeaa tarjottavaa, jotakin näyttävämpää ja hienompaa. Jotakin sellaista jota en ole ennen tehnyt. Burlesque Baking-kirjan kakut vaikuttivat hiukan liian haastavilta aloittelijalle, joten päädyin Isoäidin parhaat leivonnaiset-kirjaan. Sieltä valkkautui Appelsiinipiirakka.

Se vaikutti tarpeeksi helpolta mutta silti herkulliselta. Mutta. Piirakka epäonnistui Täydellisesti!! Pohjasta tuli näkkileipä, vaikka suljin uunin 10 min ennen aikojaan ja kuorrutus jäi ihan vetiseksi, vaikka keitin siitä kokoon ainakin puolet! (Ohjeessa sanotaan että kolmannes.)

Melkein itku kurkussa alistuin. Teen kiireesti appelsiinipiirakan tilalle tänään pannukakun, sen ainakin osaan. Ja voi hyvänen aika miten välillä inhoan leipomista! Ihan yhtä vaikeaa kuin kaveerata ompelukoneen kanssa... Ja miten paljon haluaisin osata molempia, ompelua ja leipomista! 

KÄÄK - parfyymit lopussa!

Nyt on käynyt niin että parfyymit on ihan lopussa! Parhaimmillaan minulla oli vuosi sitten muistaakseni noin 12-13 pulloa (kun nuo pienet miniatyyrit lasketaan mukaan) mutta nyt ne on huvenneet niin, että jäljellä on enää Pradan Candy-pullossa tilkka pohjalla. Se on hassu tuoksu; minulle tulee mieleen pöly ja museo siitä tuoksusta ja siksi pidän siitä.

Parfyymit on sikamaisen kalliita, ellen sitten tilaisi netistä jotain sokkona...

Laivallekin menen  näillä näkymin vasta parin kuukauden kuluttua. Ja minähän käytän parfyymiä ihan joka päivä, olin sitten töissä kuralammikossa tai once in lifetime-juhlissa!

Minusta jokaisessa päivässä pitää olla parfyymin verran luxusta. En ollenkaan allekirjoita mitään murheen laaksossa vaeltamista! Sitä paitsi liiallisen säästämisen seurauksena kalliskin parfyymi muuttuu etikaksi, eihän siinä ole mitään hupia. Käytettäväksi ne on tarkoitettu!

Joskus tosin mieheni vihjailee, että olen ruiskuttanut päälleni hyönteismyrkkyä, mutta miehet nyt vaan ei ymmärrä tätä juttua ollenkaan, vai mitä ladyt? 

(Miehissä on monia asioita joita minä en ymmärrä!)

Lapsuuden kadonnut talvi

Eivätkös lapsuuden talvet olleet aina tällaisia?

Päämäärä

Tänä vuonna lupasin jälkikasvulle, että harrastamme joka kuukausi jotakin urheilu/rentoutuslajia, niin että aina on eri laji kyseessä. Tammikuussa on päätetty mennä avantoon ja saunaan! Muita talvisia lajeja voisi olla vaikkapa luistelu ja pulkkailu, mutta ei kuitenkaan hiihto, sillä omistan vain tosi leveät Ruotsin armeijan sukset, joilla ei ole mitään asiaa valmiille laduille, enkä omista monoja ollenkaan. Vähän vaikeaa kaupungissa hiihto niillä nääs.

Muissa maailmoissa

Yömyöhälle selaan vanhoja kirkonkirjoja etsien tietoa sukulaisista. Pelkään että unirytmi on jo aivan kääntämättömissä, kiepsahtanut pahasti sijoiltaan. Lopulta sänkyyn kömpiessäni en välttämättä saakaan unta pitkään aikaan, vaan funtsin kaikenlaisia ongelmanratkaisuja ja lähestymistapoja johonkin menneen ajan mysteeriin. Päivisin olen kun muissa maailmoissa, eikä mikään oikein huvita - paitsi sukupuun väsääminen. Tähän on taas tultu!

Välillä melkein kyllästyn omiin juuriini ja mietin kenen muun puuta voisin alkaa rakentaa. Sitten yleensä järki voittaa ja palaan niiden kesken olevan kuuden puun ääreen, mielessäni joku uusi suunnitelma. Toisten samanlaisten höyrypäitten kanssa on hyvä pitää yhteyttä ja vaihtaa kuulumisia ja antaa vinkkejä. Ypöyksin tämä olisi hidasta ja jumittaisi paljon enemmän. Esim minä olen aiva valmis antamaan vinkkejä: kommenttilootaan tai sähköpostiin vaan kysymyksiä!

 

Tässä pieni luettelo niistä yleisimmin käyttämistäni hakupalveluista ja sivustoista, joista on aina apua sukututkimuksessa,

Hiski (historiankirjojen hakutietokanta - syntyneet, vihityt, kuolleet jne puhtaaksikirjoitettuna. Siksi myös virheitä enemmän!),

SSHY (Suomen sukuhistoriallinen yhdistys; ->arkistot->kirkonkirjat, sama kuin ed, mutta skannatut alkuperäiset. Jäsensivuilla paljon uudempia -1900-luvun- skannattuja),

Digitaaliarkisto (sama kuin ed, mutta vähän hankalampi käyttää. Saattaa olla enemmän skannattuja kirkonkirjoja kuin edellisessä),

Kansalliskirjasto (sanomalehtiarkisto josta voit hakusanalla - vaikka esi-isän nimellä - hakea vanhoista lehdistä mainintoja),

Siirtolaisuusinstituutti (siirtolaisrekisteristä voi nimellä hakea mahdollisia ulkomaille muuttaneita sukulaisia tai siellä käyneitä esi-isiä)

Hautakivitietokanta (josta voi vaikka pelkällä sukunimellä hakea tiedostoon tallennettuja hautakivien kuvia. Kaikkia siellä ei siis ole!)

 Merimiestietokanta (joka on nykyään vain Suomen sukututkimusseuran jäsenille...)

Lisäksi käytän paljon Googlea, josta voi löytää ällistyttäviä linkkejä kehen hyvänsä!

Ja muiden ihmisten sukupuita, joista on useimmiten apua, jos itse on pulassa - niistä saa yleensä hyvän vinkin, jonka voi itse käydä yllä luettelemistani linkeistä tarkistamassa oikeaksi tai vääräksi. Huom! Älä luota sokeasti muiden tutkimuksiin! Alkuun pääsee kysymällä vanhimmilta sukulaisilta kaiken mahdollisen sukuun liittyvän, mutta yleensä riittää kun saa isovanhempiensa nimet, syntymäajat ja -paikat tietoonsa. (Aina parempi mitä enemmän tietoa saa joltakulta hyvämuistiselta sukulaiselta.) 

Näillä tiedoilla jotkut onnistuvat jo saamaan puun juuresta kiinni ja kurkkimaan itse em linkeistä taaksepäin. Usein joutuu kuitenkin ensin pyytämään suppean (maksullisen) sukututkimuksen isovanhempien syntymäkunnan kirkkoherranvirastosta - eli  tiedustelemaan isovanhempiensa vanhempien nimet, syntymäajat ja -paikat. Kannattaa kuitenkin ensin lukea ko khranviraston nettisivuilta ohjeet, sillä käytännöt (avuliaisuus, hinnat, tietojen saatavuus, ym) vaihtelevat todella paljon seurakunnasta riippuen! Kyselyn voi tehdä sähköpostitse ja hintakatonkin voi tutkimukselle asettaa.

Mutta... Arvon tässä vain sitä, että viitsisinkö lähteä ulos tänään ollenkaan, sillä se on ainoa kiinnostava asia sukututkimuksen lisäksi juuri nyt... Mutta ulkona sataa vettä ja on liukasta... Hm, mennäkö vai eikö mennä... Netti vetää puoleensa julmetusti, etenkin kun viime yönä selaillessani mamman vanhempien liikkeitä Kotkassa, sain selville että mamman isän veli oli myös muuttanut Kotkaan ja perusti perheenkin siellä. Hänen lapsilukuaan tarkastellessani silmiin osui yksi tutulta kalskahtava nimi (kastettujen luettelossa isän nimenä) - pikainen tarkastus äidin isän eli papan sukupuuhun ja bravo! -löysin erään kadonneen henkilön ihan sattumalta! Uskomattomia käänteitä tässä harrastuksessa ainakin tapahtuu! Mutta taidan silti haukata ensin vähän happea ennenkuin häivyn historian hämäriin  :)

Parempaa vuotta 2015 kaikille!

Niinhän se sitten vuosi vaihtui. Aika matalalla profiililla; ihan vaan sohvalla televisiota katsellen ja paukkeen alkaessa vähän ulos kurkistellen. Hiljaisesti toivon mielessäni että tuleva vuosi ei ole niin väsyttävä ja että huolta ja stressiä on paljon vähemmän kuin edellisessä vuodessa oli. Toivon myös että pirteitä, aurinkoisia ja huikeita päiviä mahtuu myös kosolti mukaan! 

Hyvin tärkeitä asioita elämässä ovat ystävät, ne läheiset lämpimät ihmiset, joiden puoleen voi aina kääntyä ja jotka ovat aina tervetulleita luokse. Huolissa kuunteleminen ja auttaminen, onnen jakaminen ja mukana iloitseminen! Ne ihmiset joihin voi täysin luottaa, joilta ei tarvitse salata mitään.

Toivon myös parempaa terveyttä. Jonkinlainen valaistuminen on mielestäni koettu ja nyt alan hiljalleen odottaa näkyviä tuloksia tulevan vuoden myötä. Positiivinen mieli on tärkeämpää kuin ehkä mikään muu! Toivon hyviä asioita läheisille, mukavia juttuja yhdessä koettaviksi. Pieniä matkoja, elämyksiä ja innostusta!

Hitusen täytyy menneeseenkin katsella; löysin eilen illalla vielä Sandralle toisenkin pikkusiskon. Hänen nimekseen oli ensin merkitty Miina, mutta se oli sitten yliviivattu ja tilalle oli kirjoitettu Aina. Mamma ei ole koskaan puhunut Elina-tädistä sen paremmin kuin Aina-tädistäkään. En tiedä mitä näille ihmisille on tapahtunut 1900-luvun aikana. Netistä pystyn näkemään heidän elämäänsä vain 1800-luvun osalta, joten uudemmista asioista pitää tehdä sukututkimustilaus joko kirkkoherranvirastosta tai maakunta-arkistosta. Heidän lapsensa ovat mamman serkkuja ja lapsenlapset äitini pikkuserkkuja. Ei niinkään kaukaista porukkaa! Tässä siis muutama uusi sukulainen selvitettäväksi ja kenties tutustuttavaksikin!