Sunnuntaiajatuksia

Nykyisellään, kun käymme koronan takia kerran viikossa ruokakaupassa, kauppalistaan kuuluu itsestäänselvästi kukkakimppu. Tänään poimin mukaani sekavärisen tulppaanikimpun.

Silti, tai ehkä juuri sen vuoksi, kesä vetää puoleensa kukkineen kaikkineen ihan hurjasti! Kävin taas läpi siemenpusseja ja valitsin seuraavat kylvettävät. Maissi, kurkku, pari kurpitsaa... Tuijotan kalenteria, montako viikkoa vielä kesään. Ja ensimmäiset "kesä on pian ohi"-ahdistuksetkin on jo mielessä itäneet.

Viikonloppu mökillä. Pari saukkoa jäällä juoksentelemassa ja touhottamassa. Ihastuttavaa, sillä harvoin sielläkään villieläimiä onnistuu näkemään - noh, joutsenia lukuunottamatta. Riistakameran kuvissa kuitenkin usein kömpii supikoiria ja vilahtelee kettuja. Kerran törmäsin kesäiltana huussiin mennessä kettuun. Se oli tumma varjo pimeydessä. Palasin varovasti nuotiopiiriin ja yllätyin, kun kettu tuli muutaman metrin päähän kurkkimaan. En voinut olla heittelemättä sille makkaranpaloja, jotka se kyllä ahmi innokkaasti.

Kotiinpaluu jännittyneenä; mikään itusista ei ollut kuollut, mutta muutama uusi papaija ja tomaatti on itänyt. Uuden sarjan aloitus eilen mökillä ja loppuun ahmiminen tänään kotona; Ivalo! Huikean koukuttava ja minulle melkein liian jännittävä. Mutta pakko katsoa. Ja miten se osattiinkin tehdä vuosi ennen koronaa? Tarina viruksesta, joka leviää lapissa ja uhkaa koko ihmiskuntaa...

 

Aatelishaudoilla Eestissä

Paitsi maaseutu, vanha arkkitehtuuri, tekstiilit ja taide, minua kiinnostaa Eestin aatelissuvut. Siksi syynään aina tarkasti hautausmaiden vanhat rautaristit ja katson onko näköpiirissä yhtään Suomesta muuttanutta sukuhaaraa. Joitakin omiakin sukujuuria kulkee Eestin läpi, kun mennään ajassa satoja vuosia taaksepäin. Enimmäkseen Eestin aatelissuvut ovat kuitenkin Saksalaista alkuperää.

 

Eestin vanhat tekstiilit

Ja kun nyt kerran Eesti otettiin aiemmassa postauksessa puheeksi, niin tässä vähän alkusoittoa siitä, mitä kuvia minulla on Eestin vanhoista tekstiileistä. Eestin vanhat tekstiilit on mielestäni ihan hirmu kauniita ja meillä taitaa olla yllättävän yhteneväinen historia silläkin saralla. Ottaisin tuollaisen talviturkin ihan koska vaan! Käsinefriikki olen ollut jo kauan ja alakuvan hameen yksityiskohta kiehtoo suht paljon. Että sitä voikin näppärästi ohuemmalla kankaalla tehdä ylärypytyksen ja samalla varsinainen villainen hamekangas pääsee koko pituudeltaan käyttöön. Vai pitäisikö sanoa leveydeltä, sillä kangaspuissahan kankaan leveys on sama kuin valmiin hameen pituus.

 

Sielunrauhaa maaseudulla Eestissä

Pidän Eestistä!

Sen samankaltaisesta kulttuurista, sen kotiseuturakkaista ihmisistä, sen vanhoista rakennuksista, sen maaseudusta ja keskiaikaisista kaupunkitaloista. Pidän eestiläisestä käsityöstä, taiteesta, ruoasta, kieliemme samoista juurista. 

Olen 18 vuotta käynyt Eestissä vähintään kerran vuodessa. Olen tepastellut, moottoripyöräillyt, autoillut maalla ja kaupungeissa. Käynyt pohjoisessa ja etelässä, idässä ja lännessä. Voi miten kaipaan sinne tämän viheliäisen tauon aikana! Viime kesä jäi välistä, tuleva kesä todennäköisesti myös. Mutta onneksi on kuvat joihin voin palata.

 

Sukua etsimässä

 

Sukututkimus on loppuelämän projekti. Olen aloittanut tutkimuksen jo lapsena 1980-luvun alussa. Jos ei tyydy pelkkään suoraan esi-isälinjaan, pelkkiin nimiin ja päivämääriin, tämä ei lopu koskaan. Yksi tämän vuoden teemani on sukututkimus ja olenkin siinä edennyt varsin uusille urille!

Ensinnäkin olen tilannut kansallisarkistosta muutamia asiakirjoja ensimmäistä kertaa. Helppoa! Toisekseen olen rohkaistunut soittamaan muutamille iäkkäille sukulaisille ja yllättynyt miten mukava heidän kanssaan on ollut puhua!

Olen ryhtynyt verkostoitumaan. Löytänyt nuorta polvea, joka on kiinnostunut vanhoista tapahtumista ja entisajan elämästä. Jakanut kuvia ja tietoa ristiin rastiin ja myös saanut niitä hengästyttävissä määrin!

Ja olen viimein ryhtynyt suunnittelemaan DNA-testiä. Mutta siitä hiukan myöhemmin, kunhan saan asiat rullaamaan ja jotakin konkreettista kerrottavaa.

Kaskinen

Olemme käyneet viime vuosina Kaskisissa monta kertaa. Ensimmäisen kerran vanhan ajan junakyydillä, josta postasin kuvia vähän aikaa sitten. Huomasimme, että tämähän on valloittava pieni kaupunki! Sitten kävimme geokätköilemässä, muuten vain ajelemassa ja valokuvaamassa ja nyt viimeksi olemme käyneet kävelemässä ja potkulautailemassa sen kaduilla kauniina kesäpäivänä, jolta retkeltä nämäkin kuvat ovat. 

Kaskisissa on myös oivallinen ravintola, jossa olemme syöneet kahdesti. Ravintolan ulkoseiniin tarkkaavainen kiinnittää huomiota, sillä ne on muurattu vääntyneistä tiilistä, jotka on kaivettu esiin vanhan tiilitehtaan sopukoista. Seinä näyttää vähän Hullun Hatuntekijän tekosilta...

Kaskinen perustettiin jo 1785 ja kaupungin viehättävä asemakaava on jo 1700-luvulla tehty ruutukaava ja siellä on edelleen useita käyttämättömiä tontteja. Vanhimmat talot ovat myös 1700-luvulta. Kaikenkaikkiaan viehättävä paikka, vaikkakin palveluja kaipaisin sinne enemmän. Haaveilin siellä haahuillessani miten suloista olisi, jos pienet liikehuoneistot olisivat edelleen liikekäytössä.

 

Tuokaa minulle aikakone, muuta en pyydä

Kaipuu menneisiin aikoihin asuu sisälläni aina, mutta toisinaan se hyökyy voimakkaampana. Tällä hetkellä haluaisin mennä lapsuuden kotikylääni, katsomaan kylän elämää 1930-luvulla. Opetella tuntemaan isovanhempiani ja heidän sisaruksiaan ja vanhempiaan. Minusta tuntuu, että jokin on ikuisesti kesken, jos en saa sitä palapeliä koottua täydemmäksi.