Talvipäivänseisaus ja komplikaatio

 

Yks virstanpylväs on tänään; talvipäivänseisaus eli vuoden lyhin päivä! Hetki, jolloin pimeyttä on eniten, mutta ollaan myös taitekohdassa, jonka jälkeen jokainen päivä on edellistä valoisampi aina juhannukseen saakka! Tykkään tästä hetkestä vuodessa. Eipä ihme, että menneet sukupolvet aina muinaisuuteen asti on juhlistaneet tätä samaa ajankohtaa.

Tämä on se jouluunlaskeutumisen hetki. Aika monena vuonna oon harmitellu, että tämä aika menee niin nopsaan ohi ja että ei ehdi hiljentyä ja rauhottua paikoilleen. No nyt siihen on aikaa yllin kyllin! Ajattelen myös, että joulun paras aika on just ennen joulua. Mitenköhän tänä vuonna? Saattaa ens viikkokin olla mukavaa hissuttelua. Ainakaan ei oo kiire töihin.

Töistä puheen ollen, otin eilen puheeksi lääkärin kanssa saikkuasian. Että ihan oikeesti, miten voin olla helmikuun alussa tikkana valmis fyysiseen työhön. Kuulemma kela ei hyväksy sitä, että he jatkaa saikkua syöpähoitojen jälkeen. Pitäis kääntyä työterveyden puoleen. Jassoo, no pitänee selvitellä sitä sitten tammikuun jossain vaiheessa. En oo ees varma missä mun toinen työterveys sijaitsee. Tää tämmönen työterveysasia on aikamoisen uutta mulle. Sekin on yhdenlaista kyykyttämistä ja hyväksikäyttöä, että ihmistä pidetään pätkäduunissa niin kauan, että siitä kertyy lähes 10 vuotta työtä, mutta työterveyteen ei pääse. Naurattaa kyllä oikeestaan näin jälestäpäin. Se oli vaan yksi epäkohta siellä edellisessä duunissa.

Lääkäriin menin melko lailla jännittyneissä tunnelmissa. Mun vasen kämmenselkä alkoi näet punottaa viime lauantaina. Viimeisellä sytostaattikerralla sattui nimittäin sellanen juttu, että kanyyli rikkoi suonen ihan tiputuksen loppuvaiheessa ja sytostaattia pääsi kudokseen. Se on todella vakava tilanne, jos se tapahtuu tiettyjen solumyrkkyjen kohdalla; suurena vaarana on kuolio ja leikkaus, jopa amputoiminen. No, lääkäri kävi katsomassa mun kättä heti tiputuksen päätteeksi ja käski pitää siinä kylmää. Käteen ei sattunut, eikä se ollut punainen. Siinä oli vain paisunut kohta, joka kieli tapahtuneesta. Punaiseksi käsi muuttui 9 päivän viiveellä (joka on tyypillistä) ja koska se punaisuus vain syveni ja syveni päivä päivältä, olin jo keskiviikkona ihan hermoraunio. Menin siis todellakin googlettamaan tämän asian ja sain melkein halvauksen, kun luin kuoliosta. Edeltävinä päivinä olin kyllä pitäny yhteyttä sairaalaan ja he rauhoittelivat mua. No lääkäri rauhoitteli eilen lisää ja sanoi, että se karboplatiini ei ole sellanen sytostaatti, joka aiheuttaa kuoliota. Että käsi on nyt vaan punainen jonkun aikaa ja siihen voi jäädä tumma läiskä pysyvästi, mutta muuten mun pitää rasvata sitä ja varoa, etten saa siihen haavaa. Nyt sitten toivon joka aamu, että punaisuus on haalistunut ja käsi alkaa palautua. Kuulemma pienet verisuonet on laajentuneet, mutta muuten laskimot tuntuu olevan kunnossa. Että tämmöstäkin voi sitten sattua. Huh huijaa.

Versioita

 

Jokin aika sitten tilaamani Lucia on saanut erilaisia lamppuversioita. Varsinainen valopää on hän! Mutta sehän on lucian tarkoitus, jos tarkemmin miettii. Pidän näistä lampuista jokaisesta omalla hilpeällä tavallaan. Ja pääasia on, että nyt silmät ei sokaistu liian kirkkaan jääkaappilampun takia!

Virkkaus- ja neuletyöt 2/1937

Ohooo, mun lempivuosikymmen 1930-luku! 

Joulupuuhasteluita

… vai onko niitä? No tänä vuonna vähän, vähemmän kuin koskaan. En ole ojentanut räpylääni ainuttakaan joulukoristetta kohti (ja niitä on kiloittain!) koska mihinkään ei mahdu mitään. Koti on kuin pommin jäljiltä, mutta se nyt on tämän katastrofivuoden teema sitten.

Mutta koska nyt kuitenkin jo vähäsen jaksan, niin kaksi laatikkoa on tekeillä; lanttu- ja imelletty peruna-, sillä kaupan laatikoista en oikein tykkää. Kinkku istutetaan takkaan viikonlopun tienoilla kypsymään. Sienisalaatti ja perunasalaatti on suunnitteilla. Eiköhän niistä jo jouluateriaa saada ihan tarpeeksi.

Joulumusiikki soi täällä joka päivä, kynttilöitä poltetaan, suklaata mussutetaan, joululehtiä selaillaan ja joulukirjoja toki myös. Joulukorvikset on korvissa, toden totta! Että kyllä se sisäinen joulufiilis löytyy. Televisio syytää enemmän jouluelokuvia kuin koskaan, mutta ne jenkkileffat ei oikein iske. Ainut ulkolainen jouluelokuva josta tykkään, on Holiday. Niin ja Napapiirin pikajuna-animaatio!

Yksi hyvä puoli tässä hetkessä on, ettei tarvii tehdä joulusiivoja. Ei sillä, etteikö koti olisi kuin New Yorkin viemärihuoneisto, mutta jaksaminen säätelee tämän poikkeusluvan. Ihan sama siis onko puhdasta vai ei. Kynttilän valossa sitä ei kuitenkaan erota.

Muistan kyllä niitä stressaavia joulunaikoja, kun kävin töissä ja samalla yritin jaksaa ihan kaikki. Nyt en ole töissä, enkä yritä. Joulu tulee silti! Toivottavasti tekään ette stressaa joulua liikaa.

Aapinen 1978

 

Tällä kertaa esittelyssä aapinen, jota on tavattu hiki päässä 1978 ja pari ekaa lukukirjaa. Sen verran visuaalinen pentu olin, että tämä kuvitus oli mulle aivan järkyttävä pettymys! Olin selaillut ihaillen isosiskon aapista ja lukukirjoja 1960-luvulta, rakastin sitä kuvamaailmaa, marttawendelinmäistä suloista nostalgiaa. Ja sitten meidän ekat koulukirjat oli näin rumasti piirretty! En koskaan oikein toipunut tästä. Muutama vuosi sitten näin aapisnäyttelyssä aapisia noin sadan vuoden ajalta ja oli uskomatonta, että juuri ennen meidän aapista oli vielä kauneutta ja meidän jälkeen sitä tuli taas. Tämä oli ainut sysipaska aapinen. Onneksi se ei vienyt mun rakkautta kirjoihin ylipäätään.

Laukkuja, osa 33

 

Tämä iäkäs sulotar on ollut minulla 90-luvulta saakka. Olen jopa käyttänyt sitä muutamia kertoja ja pitkän aikaa se on myös roikkunut seinällä koristeena. Seinällä roikottaminen ei tee kuitenkaan hyvää laukun rakenteelle, joten nykyään se on lempeämmässä säilytyksessä.

Tämä laukku on ohut juhlalaukku, johon ei mahdu paljon tavaraa. Ulkopuoli on kaunista vaaleanpunaista kangasta ja remmi on punottua narua, joka on mahdollisesti jossain vaiheessa uusittu. Se onkin laukun heikoin kohta ja luulen, että se kuluu rikki ensimmäisenä.

Sisällä laukussa on kaunis vaaleanharmaa kangasvuori. Laukussa on vain yksi sivutasku, vaikka ei sinne juuri enempää mahtuisikaan. Tämä on yksi lempilaukuistani, josta en ole luopumassa.

Ei rahaa joululahjoihin?

 

Joululahjaperinne on kinkkinen asia. Valotan ekana omaa tietäni tämän hetken aineettoman lahjan perinteeseen. Mun joululahjahistoria on suunnilleen tämmönen; ihan pienenä lapsena ei ollut mitään kauheeta lahjatykitystä, kuinkapa 70-luvulla muutenkaan olis semmoseen ollu varaa, kun oli energiakriisit ja elintaso muutenkin alhaalla. No sitten 80-luvun puolella alkoi kulutusaika ja se näkyi kyllä isoina lahjasäkkeinä työväenluokkaisessakin perheessä. Tosin, ei silloisiakaan lahjoja voi verrata siihen mitä nyt toivotaan, vaaditaan ja saadaan. Maailma oli niin eri ja isoin lahja oli silloin ehkä joku rannekello tai sukset tai laskin. Aikuisiän kynnyksellä aloin tuskaantua tavarapinoihin ja halusin, että kaikki vähentää lahjojen määrää. Se oli tuhoon tuomittu yritys, mutta omalta osaltani ryhdyin vähentämään annettuja lahjoja ja sitten kun olin muuttanut omilleni, tein joinakin jouluina lahjoja ihan itse. Muistan vieläkin, miten ostin Tiimarista paperimassapalloja ja maalasin niitä vesiväreillä, liimasin niihin tähtiä ja kiinnitin värikkään nauhan jokaiseen, jotta pallot voi ripustaa joulukuuseen. Ihan kelvollinen pieni lahja siis.

Aikuisena jatkoin hillittyä lahjojen antamista oman perheen ja lähimpien kanssa, kunnes alkoi sekin tökkiä. Pääajatuksena se, että tarvitaanko tähän maailmaan yhä enemmän tavaraa ja stressiä sen antamisesta? Mielestäni ei! Sovin kaikkien, paitsi jälkikasvun kanssa, että nyt saa lahjat riittää. Lahjatouhu alkoi suorastaan ahdistaa. Me päädyttiin yhdessä tuumin ajankäyttölahjoihin. 

Nyt ollaan monen monena vuotena antaneet 12 ”lahjakorttia” (joka tulevan vuoden kuukaudelle omansa) johon on kirjoitettu esim; ’käydään yhdessä ravintolassa syömässä’, ’mennän uimahalliin’, ’tehdään valokuvausretki x kaupunginosaan’, ’viedään kynttilöitä haudoille, joissa ei pala kynttilää’, ’tehdään bussiretki jollekin paikkakunnalle’, ’opetellaan kampauksen tekeminen toisillemme’… jne. Lahjan saaja saa valita, minkä lahjakortin missäkin kuussa valitsee. Ja meillä on ollu valtavan ihanaa näiden askareitten kanssa! Mitä mielikuvituksellisempaa sen hauskempaa. Samaa voi soveltaa tietysti pienemmässä määrin ja antaa esim vain yhden ”lahjakortin” ensi vuodelle. Näitä voi antaa naapurin yksinäiselle vanhukselle, sukulaiselle, ystävälle, perheelle, kelle vain! Voi esimerkiksi sopia, että soitellaan vaikka joka sunnuntai puolen päivän aikaan pieni kuulumisten vaihto, jos henkilö asuu kaukana.

Muutakin voi jouluksi antaa. Voi esim pitkin vuotta varautua pieniin juttuihin, eli kaikkea ei tarvii tehdä ja hankkia viime tipassa joulukuussa. Voi vaikka tehdä lahjaksi muutaman purkillisen hilloa syksyllä tai tehdä käpykransseja tai esim ruusunmarjoista taikka pihlajanmarjoista lankaan pujottamalla huonekoristeita taikka kaulakoruja. Voi tehdä tyhjään muistikirjaan kalenterin ja piirtää joka toiselle aukeamalle jotain suloista tai hauskaa. Voi virkata, kutoa, askarrella. Lankoja ei tarvitse ostaa kalliilla, vaan puretustakin neuleesta voi tehdä uutta ja ilmaisia tai lähes ilmaisia neuleita löytyy kyllä kirppareilta. Appelsiinin siivuista voi tehdä kuivattamalla ja naruun pujottamalla ikkunakoristeita. Kirjominen on ihanaa ja sillä saa aikaan vaikka mitä hienoa esimerkiksi pienistä huopapalasista värikkäillä langoilla ja napeilla koristelemalla. (Hattukoristeita, rintakoruja, heijastimia, hiuskoristeita, rannekoruja yms.) Vain mielikuvitus on rajana! Huolestuneena tosin olen nyt lukenut pientenkin lasten toiveista, jotka yllättäen on tosi kalliita. Ipadeja, kalliita pelejä, älypuhelimia… Joulu ei mielestäni ole kenellekään aika saada jotain hulppeaa, vaan ennemminkin niin päin, että jos toisessa vaakakupissa on ”ei mitään” niin lahjana pienikin juttu on ekstraa.

Ympäristöoppi eli YPI 1970-luvulla

 

Muistaakseni YPI oli yks niitä kouluaineita, joista tykkäsin aika paljon! Ja nyt kun kattelee näitä lempeitä tokaluokkalaiselle mietittyjä oppeja, kaikki näyttää fiksulta alulta elämälle. Ei mitään puisevia pitkiä jaarituksia, vaan käytännön juttuja ja neuvoja ja paljon kuvia ja mietiskeltävää. Onkohan nykyään mitään vastaavaa?

Viimeisestä lauseesta voidaan olla montaa mieltä!