Niitä Järnefeltin näyttelyn helmiä…

Lehmisavu on mun pitkäaikainen rakas suosikki!

’Katsele pilviä’ pitäis olla jokaisen ohjelmassa vähintään kerran viikossa.

Oli ihan pakko palata ottamaan lähikuva vielä näistä pyykkäreistä. Jotenkin nuo jalat puhutteli.

’Idän myrskyssä’ on varmaan melko symbolinen teos. Ja ajankohtainen yhä uudelleen!

Metsä, kuutamo, pilvet, sade…

Ja tämä uskomattoman elävästi maalattu vesi!

Tunnelmia Ateneumissa

 

Jo pelkästään tämä talo! Ateneum! Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun ja Taidemuseon talo. Kauneutta, arvokkuutta ja juhlallisuutta vuodelta 1887. Varmaankin jokainen kuvaa jo pelkästään tämän lattian ainakin kerran elämässään.

Lattioista katse lipuu unelmoivana porrashuoneen seiniin. En osaa päättää kumpi on parempi, alkuperäinen ruskea vai nykyinen vaalea. Ruskeassa ainakin on enemmän sävyjä.

Kaaret ja kiemurat. Miksi nykyajan talot on niin susirumia näihin verrattuna? Sanotaan, ettei ole rahaa rakentaa kiemuraisia muotoja. Voi herran poo mitä soopaa! Miten se sitten ennen onnistui?

Taidemuseoissa yksi parhaita puolia on istahtaa fiilistelemään tunnelmia. Voi istua vaikka koko päivän jonkun gallerian penkillä ja vain juopua tunnelmista.

En ole ihan satavarma olinko menossa katsomaan Järnefeltiä vai Edelfeltiä… mutta onneksi seinästä voi luntata. Millä nekin hyvänen aika erottaa toisistaan?! Kultakauden tyypeistä joka tapauksessa käy kaikki.

Hengästyttävän ihania kirjepapereita! Olenko koskaan saanut itse koristeltua kirjettä? Koska olen edes saanut kirjeen viimeksi? Kuka sitä paitsi enää osaa kirjoittaa kaunolla - meistä vanhoistakaan?

Kesätunnelma on sama, oli vuosisata - tai tuhat - mikä hyvänsä.

En melkein uskaltanut istahtaa tälle penkille, kun sen printti oli niin hieno. Melkein kun olisin istunut jonkun taulun päälle, help!

Tässä seinällä olevasta pisaranmuotoisesta teoksesta tulee mieleen raskausmaha, mutta sen herkät viivat ja viileän näköinen kivipinta (en tiedä oliko se edes kivi) miellyttivät silmää.

Ja sen alla vitriinissä oli huikea idea; Petri Ala-Maunuksen vuonna 2007 tekemä teossarja, jossa New Yorkin kaduilta kerättyihin roskiin oli maalattu öljyväreillä taidetta. Hienoa!

Ateneumin yhdessä huoneessa sai myös taiteilla itse. Pöydissä oli printtikuvioita tunnetuista taideteoksista ja siihen joku oli teroittanut kyniä ja piirtänyt omalle paperille omia juttuja. Ihana idea sekin!

Oman työn sai jättää seinälle osaksi näyttelyä tai tietysti ottaa halutessaan vaikka mukaansakin. Itse harkitsin hiukan piirtämistä, mutta olisin tarvinnut aikaa paljon enemmän siihen hapuiluun, etenkin kun en ole piirtänyt vuosikymmeniin.

Mutta tuollaisen printatun vanerisen pöydän kyllä huolisin kotiini koska tahansa!

Arvokkaaseen vanhaan rakennukseen sopii hillityssä määrin myös moderneja kohtia, joista esim tämä käytävä oli miellyttävä silmälle sekä rauhallinen olla. Levähdin penkillä hetken katsellen seinällä olevia teoksia.

Seinillä oli hitaasti liikkuvia kuvia osana näyttelyä ’ajan kysymys’.

Näistä isoista harmaasävyisistä Ulla Rantasen teoksista tykkäsin tosi paljon!

Minua on myös kiehtonut kauan kaikenlaiset kaupunkinäkymät tauluina. Etenkin vanhat kaupunkitaulut!

Ja sitten; ihan vaan noi varpaat!!

Ateneumissa tekisi mieli vain istuskella pitkin portaita, mutta niin radikaaliksi en ole vielä heittäytynyt. Ehkä sekin olisi soveliasta jossain kohtaa pahimman ruuhkan ulkopuolella.

Seuraavissa postauksissa esittelen ihanimmat taulut, joita Järnefeltin näyttelyssä näin. Jotenkin fiilis oli kuitenkin ehkä liian kiireinen ja ihmisiä liikaa paikalla, jotta olisin kuohunut sisäisesti, kuten etukäteen odotin tapahtuvan. Silti; menkää katsomaan! Vielä ehtii. Se on joka tapauksessa niin ihana!

Työelämän kaikki tai ei mitään

 

Eli miksi vähempi ei riitä? Tai jotain siltä väliltä? Yhteiskuntarakenne on Suomessa nyt vaan semmonen, että töitä kuuluu painaa viitenä päivänä viikossa sen kaheksan tuntia päivässä. Paitti esim poliisit, joilla on paljon pitemmät päivät ja ihan erilainen työkierto. En kadehdi. Mietin vaan, että mikä siinä on, ettei vähempi riitä ihan normistikin? Ite tähtään siihen, etten ikinä enää tee 8 tunnin päiviä viitenä päivänä viikossa! Siihen vaikuttaa yhä se ikävä väsyminen edellisessä työssäni, siis ennen kuin vaihdoin tyystin alaa. Rakastin sitä itse työtä ja rakastaisin edelleen, mutta tuo 8/5 ja siihen päälle joka päivä kolme tuntia matkoja plus ikävä ilmapiiri. En ikinä palaa siihen. Ennemmin vaikka dyykkaan ruokani ja asun rappukäytävässä.

No sehän se tietysti on, että on pakko maksaa isot vuokrat taikka vastikkeet ja lainat ja mitä kaikkia sitä nyt ihmisellä onkaan maksettavanaan noin yleensä. Ymmärrän sen, mutta en sitä, että jo lähtökohtaisesti työviikot on niitä viiden päivän viikkoja ja päivät kaheksan tunnin päiviä. Arvostan työpaikkoja, joissa on mahdollista valita mitä tahansa tuntimääriä ja joko etä- tai lähipäiviä. Nykyisellä alallani voin tehdä vaikka yhtä tuntia viikossa tai sitten vaikka 70 tuntia, jos siltä tuntuu. Musta on tuntunut tähän saakka 9 tuntia viikossa ihan hyvältä.

Ihmettelen kovasti myös sitä, että joku säädös pakottaa ihmiset tekemään töitä tiettyinä kuukausina ja lomat on pidettävä tiettyinä. Ei siis niin, että minäpä tässä pidän lomani vaikka kuudessa osassa, eli joka toinen kuukausi, vaan juurikin niin, että se neljä viikkoa on ainakin pakko pitää lomakauden aikana. Ihan hemmetin typerää! Jotkut ihmiset on sellaisia kuuden viikon lomailijoita, mutta minä olen eri maata. Jo kouluaikana ahdistuin jo heinäkuussa valtavasti siitä tietoisuudesta, että elokuussa se koulu taas alkaa. Samalla lailla ahdistuisin töistä lomalla ja se ahdistus olisi suunnilleen aina prosentuaalisesti se sama. Eli viimeistään puolivälin jälkeen alkaisi ahdistaa.

Ja sitten matikkaa. Jos loma kestää kuus viikkoa, niin ahdistusta kestäisi kolme viikkoa. Aika ankeeta, vai mitä? Mutta jos loma olisi ripoteltu vaikka viikon jaksoina sinne ja tänne, niin ahdistusta kestäisi about kolme päivää. Paljon mukavampi visio! Sitä paitsi töitä jaksaa painaa, kun tietää että aika pian on edessä joku kiva breikki. Toki se, että jos olisi vaikka taiteilija, niin se taas ei päde ihan täysin näihin laskelmiin. Jos intohimo vie niin vieköön! Joo maalatuttaa vaikka yökaudet, niin maalaa. Se onkin ihan eri asia.

Tässä mietin millä laskukaavalla nostaisin työmäärääni sitten kun palaan töihin. Ansiosidonnaista on vielä jälellä 107 arkipäivän edestä. Se humpsahtaa nopsakasti. Leikittelen mielessäni ajatuksella, että mitä jos kaikilla ihmisillä olis sama tuntipalkka. (Tiedän; ei ole mahdollista!) Sais vaikkapa nettona 50 euroo tunti. Tekiskö se keskimäärin kaheksan tonnia kuussa, jos tekee tuota 8/5 viikkoa. Niin siitä vois sitten laskea paljonko itselle riittäis, jotta pääkin pysyy kasassa eli olis vapaata kunnolla töiden välissä. Vois tehdä viikon duunia ja lomailla kolme. Joka kuukausi. Veikkaan, että aika paljon sairauspoissaolot vähenis ja mielenterveystilastot paranis. Samalla useammalle riittäis duunia. Mutta ei. Eipä tietenkään, niin.

Teemana TAIDE

Oikeastaan mä inspiroiduin siitä Päivi Haanpään Pysähdyskoe-kirjasta sen verran vahvasti, että päätin ottaa omaankin elämääni teemaksi Taiteen, juuri tähän hetkeen siis, eli loppukesään ja varmasti sitä riittää alkusyksyynkin. Miks hitossa elämässä ei voisi olla ite luotuja kausia, joille antaa teeman ihan itse?! Ettei oo vaan vuosikymmenestä toiseen aina se ’tammikuu’; jahas teemana talvi. No hoh hoijaa!

Joo, Taide sen lisäksi siis, että mun elämän ikiteema on seikkailu! Mä aion siis seikkailla nyt erityisesti taiteen parissa. Why not, hyvänen aika, kun kerran rakastan taidetta! Pysähdyin oikein miettimään tässä yks päivä, että siellä Purnussa hyvällä tavalla sattui oikein sydämeen, kun menin ekaan galleriaan. Mikään muu elämysasia ei tunnu sillä tavalla. Ei musiikki, ruoka, kirjat, elokuvat…

Ja jos taide on vain sitä että ’pitäis varmaan mennä sinne ateneumiinkin tänä kesänä, no katotaan jossain kohtaa’ - niin kerronko kuinka käy? Ei tule mentyä! Yhtäkkiä kesä humpsahti ohi ja työt ja koulut alko ja flunssat ja täitartunnat ja isotädin syntymäpäivät ja joulukiireet. Ja jos tällä mennään, niin elämässä ei ikinä pääse mihinkään muuta kuin minimaalisesti! Eli nyt olen selaillu kalenteria ja nettiä ja ripotellu melkein joka päivälle jotain. Jos elämä on sitä, ettei töiltään ehdi taiteen pariin, niin mulle se on liian ankeeta elämää.

Arvatkaa mikä on ihan huippu sivusto etsiä taidetta? Google maps! Kun vain tarpeeksi suurentaa, niin löytää vaikka mitä ihan joka nurkalta. No ainakin melkein joka nurkalta! Ja jos omilla kulmilla ja mannuilla ei ole mitään virallista taidenäyttelyä, niin voi haastaa naapuruston tekemään omia teoksia pihamaalle. Tai ainakin voi haastaa itsensä ja edes jäädyttää talvella pitsiliinat heilumaan puihin taikka pakottaa lapset tekemään ’Lassi ja Leevi’-tyylisiä lumiukkoja, joissa lumiukko tönöttää tien varressa ilman päätä ja punajuurimehua roiskuu joka paikkaan! Mielikuvitus rajana ja pinterestistä inspiraatioita. TAIDE täältä tullaan!

Laukkuja, osa 62

Kolmanneksi viimeinen laukku tulee tässä! Vaikka täytyy sanoa, että en ole aivan varma, löytyykö jokunen laukku vielä eräästä yläkerran lapekomerosta, sillä tällä hetkellä se paikka on aika pääsemättömissä vesivahinkorempan takia. Mutta jos sieltä joskus löytyy lisää laukkuja, esittelen ne sitten täällä kyllä.

Tämän laukun löysin jokunen vuosi sitten Helsingistä. Merkki on Miiko ja päämateriaalina on hirvennahka! Jo pelkkä materiaali viehätti mua suuresti ja laukun tuntu (aivan järjettömän pehmeää nahkaa!!) oli toinen wau-tekijä. Pinkki hirvennahka on sitä paitsi mun mielestä aika vitsikäs. Ja siihen vielä tuo turvavyöremmi-hihna päälle, niin tuote on kyllä aivan huippu! Kokoahan tällä laukulla ei ole kovinkaan paljon ja taskuja siinä ei myöskään ole, mutta eipä haittaa. Sen verran tuore tapaus tämä on, etten ole sille vielä sopivaa käyttötilaisuutta bongannut. Etenkin kun tuo viime vuosi meni puoliksi ihan hyeenoille, enkä päässyt liikuskelemaan normaalisti. Pidän tästä paljon ja mulla on pari hirvennahkaista avainremmiäkin samalta Miikolta. Kantsii tsekata tämä merkki tuolta linkistä.

Tuulettelemassa ajatuksia järvellä

 

Tänne järvellehän me sitten taas lähdettiin, vaikka lähtiessä satoi ja paikka paikoin ukkosti. Illan aikana tummimmat sateet jäi kuitenkin taakse ja saatiin viettää ilta ja yö rauhassa, ilman jyrinää ja veneen hurjapäistä keikutusta.

Siitä eilisestä työterveyslääkäristä vielä. Mä niin odotan, että se mun ’oma lääkäri’ palaa lomalta! Hän oli ainoa, joka tuossa lafkassa keksi heti alkuunsa ehdottaa, että käsi pitäis ultrata ja röntgata.

Mulla on tämän toisen kanssa sellainen olo, että hän ei ihan täysin usko mua ja luulee, että mä liiottelen, saadakseni löffäillä saikulla niin pitkään kuin mahdollista.

Kun puhuin hänelle käsikirrasta, hän sanoi, että siellä ne pistää sulle ultraohjatusti sen kortisonin ja sä oot samana iltana jo kunnossa ja voisit palata töihin vaikka heti!

Mulla oli jostain syystä vähän epäluuloinen olo ja siksi luinkin jänteiden tulehduksista ja rispaantumista (jota mulla on kahdessa jänteessä) lääkärikäynnin jälkeen kotona jonkun aikaa.

Jos nyt oikein käsitin, niin rispaantuneeseen jänteeseen ei missään nimessä saisi pistää ainakaan kortisonia! Ja tämä rispaantuma näkyi siis siinä surullisenkuuluisassa ultrassa myös.

Sitä paitsi sain sen käsityksen, että on monia muitakin keinoja hoitaa tätä ceissiä, kuin vain kortisoni tai leikkaus. Olen hyvin luottavaisella kannalla siitä Taysin käsikirran käynnistä, joka on elokuun alussa. Ja jos mä kuulostan välillä äärimmäisen negatiiviselta ja jopa pessimistiseltä, niin ne on kuitenkin vain hetkellisiä tilanteita ja kokonaiskuvassa aika pieniä tapauksia. Ne on vähän niin kuin tarroja, joita on liimattu tähän elämän pintaan, niitä tulee ja menee. Siellä pohjalla se perusminä koen kyllä olevani vahvasti optimisti ja tilanteiden mukaan toki myös realisti. Että sillain en ole missään suossa nyt. Vaan järvessä. He he.

Viipyilevistä päivistä hektisyyteen

 

Vihdoin Kela teki päätöksen niistä viimeisistä saikkupäivärahoista! Tiedättekö sen tunteen, kun rutiköyhänä saa yhtäkkiä jonkun melko mitättömän summan rahaa ja sitten kuitenkin tuntee muutaman huumaavan hetken itsensä kroisokseksi? Sellainen fiilis on ollut eilisestä lähtien!

Viime päivinä on ollut viipyileviä ja melkein tylsiä hetkiä kahdesta syystä, vaikken juuri koskaan tylsyyttä suostu tuntemaankaan. Ensinnäkin, koska rahan puute alkoi estää jo kaupunkiin lähtemisen kokonaan, kaupassa käynnin ja kaiken suunnittelun myös. Toiseksi, koska käden kipu estää lähes kaiken tekemisen. Siispä istun, mietin asioita, luen… kuulostaa ihanalta, mutta pakon edessä se ei aina huvita.

No nyt olenkin sitten innoissani suunnitellut seuraaville parille kuukaudelle aika lailla kaikenlaista. Jokaisella viikolla on joku kiva juttu, jota odottaa. Ja lähiviikoille on ohjelmaa lähes päivittäin. Tuntuu kuin heräisin eloon taas! Toki syyskuulle en voikaan suunnitella joka viikkoa täyteen, koska on mahdollista, että palaan töihin silloin. Sekin ajatus kuitenkin innostaa aika lailla!

Tänään menen jälleen kerran työterveyslääkärille. Tiedän, että siellä väitellään taas siitä, että saako hän väännellä kättäni vai ei. On se kummallista! Jos on jo kertaalleen todettu joku kipu, niin miksi se pitää joka kerta tutkia uudelleen, silläkin uhalla, että kipu palaa entistä voimallisemmin ja mennään taas takapakkia aika lailla? Se ei voi olla lääkärikäyntien tarkoitus! 

Sitä paitsi Kela otti nyt kantaa siihen, että sairauslomat on liian lyhyitä!!!! Virkailija sanoi mulle puhelimessa, että mieluummin niin, että ne määrättäisiin vähän pitemmäksi aikaa, kuin niukin naukin neljäksi viikoksi. Ymmärrän! Koska sehän sitoo joka penteleen kuukausi heidänkin virkailijoitaankin tähän mun tapaukseen ihan turhan päiten. Kiva tietää tämä näin jälkikäteen, kun kelasta ei enää haeta mitään tukia! Työterveyslääkärihän mulle sanoi kahteenkin eri kertaan, että hän ei voi määrätä yli neljän viikon saikkua, koska kela ei todennäköisesti hyväksyisi sitä, ja sitten sä olet kusessa!

Kaikkein ärsyttävintä tässä kaikessa vuoden ruljanssissa on ollut se, että yks sanoo yhtä ja toinen toista ja molemmat on virkailijoita, joihin mun pitäis luottaa. Koko ajan pitäis tajuta kyseenalaistaa kaikki ja etsiä jotain oikean tiedon lähdettä, jotta tietää miten toimia. Mutta ehkäpä joku saa näistä mun horinoista ees hitusen vinkkiä omaan tilanteeseensa. Valoisaa perjantaita lukijat!