Tuulettelemassa ajatuksia järvellä

 

Tänne järvellehän me sitten taas lähdettiin, vaikka lähtiessä satoi ja paikka paikoin ukkosti. Illan aikana tummimmat sateet jäi kuitenkin taakse ja saatiin viettää ilta ja yö rauhassa, ilman jyrinää ja veneen hurjapäistä keikutusta.

Siitä eilisestä työterveyslääkäristä vielä. Mä niin odotan, että se mun ’oma lääkäri’ palaa lomalta! Hän oli ainoa, joka tuossa lafkassa keksi heti alkuunsa ehdottaa, että käsi pitäis ultrata ja röntgata.

Mulla on tämän toisen kanssa sellainen olo, että hän ei ihan täysin usko mua ja luulee, että mä liiottelen, saadakseni löffäillä saikulla niin pitkään kuin mahdollista.

Kun puhuin hänelle käsikirrasta, hän sanoi, että siellä ne pistää sulle ultraohjatusti sen kortisonin ja sä oot samana iltana jo kunnossa ja voisit palata töihin vaikka heti!

Mulla oli jostain syystä vähän epäluuloinen olo ja siksi luinkin jänteiden tulehduksista ja rispaantumista (jota mulla on kahdessa jänteessä) lääkärikäynnin jälkeen kotona jonkun aikaa.

Jos nyt oikein käsitin, niin rispaantuneeseen jänteeseen ei missään nimessä saisi pistää ainakaan kortisonia! Ja tämä rispaantuma näkyi siis siinä surullisenkuuluisassa ultrassa myös.

Sitä paitsi sain sen käsityksen, että on monia muitakin keinoja hoitaa tätä ceissiä, kuin vain kortisoni tai leikkaus. Olen hyvin luottavaisella kannalla siitä Taysin käsikirran käynnistä, joka on elokuun alussa. Ja jos mä kuulostan välillä äärimmäisen negatiiviselta ja jopa pessimistiseltä, niin ne on kuitenkin vain hetkellisiä tilanteita ja kokonaiskuvassa aika pieniä tapauksia. Ne on vähän niin kuin tarroja, joita on liimattu tähän elämän pintaan, niitä tulee ja menee. Siellä pohjalla se perusminä koen kyllä olevani vahvasti optimisti ja tilanteiden mukaan toki myös realisti. Että sillain en ole missään suossa nyt. Vaan järvessä. He he.