Mamma ja minä

Mamma, näin kutsutaan äitini äitiä erotukseksi isän äidistä, joka on ’mumma’. Syntynyt eräänä syyskuisena päivänä Viipurissa. Isä vossikkakuski (hevosajuri) ja äiti saunottaja sekä hieroja. Mamman vanhemmat olivat muuttaneet Viipuriin Kotkasta. Kumpikaan ei ollut syntynyt Kotkassa, mutta töiden perässä lähdettiin sinne ja tänne. Viipuria mamma ajatteli ja muisteli paljon, tai sellainen mielikuva mulle hänestä jäi, mikä on toisaalta hassua, sillä mamma oli aika vaisu ihminen, joka ei etenkään tullut toimeen lasten kanssa. Oikeastaan muistan hänestä pääasiassa vain kaksi lausetta; toinen oli ”matto on rypyssä, suorista se!” ja toinen taisi olla aivan erityisen intohimoinen asia hänelle, sillä sitä kuulimme serkkujeni kanssa kukin omana aikanamme rutkasti. (Me serkut olemme hyvin eri ikäisiä.) Se kuului ”ovi äkkiä kiinni, ettei tule kärpäsiä!” Mamma se tykkäsi istua portailla, pieni styroksilevy peffan alla ja turkoosi kärpäslätkä kädessä, joka viuhui armotta ja tiuhaan. Kärpästen Mamma.

Mammalla oli kaksi vuotta vanhempi isoveli ja kaksi vuotta nuorempi pikkusisko, sekä kolme vielä pikkuisempaa veljeä. He asuivat Kolikkoinmäessä ja Talikkalassa ja minä olen monta kertaa miettinyt millaistakohan se on ollut. Mamman käsiala oli aivan erityisen huonoa, lieneekö koulu jäänyt hyvin vähälle? Toisaalta se on ristiriitaista, sillä vanhemmat olivat ihan hyvää työväkeä. Kenties se johtui sormista, joissa oli nivelongelmaa jo varhain. 

Mamma oli monta kertaa huokaillut sitä, että kaikissa muutoissa (kenties juuri sota-aikana?) katosi mm monta valokuva-albumia. Siksi mamman nuoruudesta on olemassa vain nämä kuvat ja lapsuudesta ei yhtään. Mamman ja papan hääkuvaa ei ole olemassa, eikä mamman isästä ole meillä ollenkaan kuvia. Mamman äidistä on vain muutama kuva ja tuossa perhekuvassa hänestä on vanhin kuva. Haaveilen siitä, että löydän joku päivä pikkuserkkujani, joilla olisi näitä kuvia. Sitä paitsi luulisi, että Viipurissa on joka tapauksessa otettu kuvia heistä kaikista. He muuttivat sieltä pois, kun mamma oli 17-vuotias. Venäjän vallankumous ja sisällissota saattoi vaikuttaa heidän poismuuttoonsa Viipurista. Tosin Viipuri oli itsenäisen Suomen kulttuuripääkaupunki, kun he muuttivat pois. Joka tapauksessa toinen maailmansota oli vielä kaukana edessäpäin, eikä ollut lähelläkään, että heidän olisi pitänyt lähteä evakkoon. Onneksi!

Kun he olivat muuttaneet Joutsaan, mamman äidin kotipaikkakunnalle, kului vain muutama vuosi, kun mamman isä kuoli. Hän oli vain 67-vuotias kuollessaan, enkä tiedä kuolinsyytä. Mamma asui äitinsä ja sisarustensa kanssa Joutsassa, kunnes muutti 31-vuotiaana Tampereelle. Joskus mietin, että mahtoiko hänellä olla rakkausjuttuja Viipurissa ja Joutsassa? Tarina ei kerro. Tampereella hän oli talousapulaisena siellä täällä. Pyynikintorilla hän asui hetken aikaa ja Pispalassa ja Amurissa. Lähes tasan vuoden kuluttua muutosta hänet vihittiin Aleksanterin kirkossa papan kanssa. Pappa oli 6 vuotta mammaa nuorempi, mutta ei mamma silti mikään kehdonryöstäjä ollut, sillä olihan pappakin jo 26. Papalla oli kuitenkin jo ollut likkakavereita, ainakin valokuvista päätellen. Kaupunkilaishurmuri ja maalaisneito silti löysivät toisensa.

Mamma oli tuohon aikaan nähden aika vanha ensisynnyttäjä; 32-vuotias. Myöhemmin hän kertoi, että se raskaus mursi hänen terveytensä. Hän synnytti näet kaksoset ja se mahtoi olla aika rankkaa pikkuriikkiselle mammalle. Kaksosten jälkeen syntyi vielä pari muutakin tyttöä, jälkimmäinen vasta kun mamma oli jo 40-vuotias. Kuvassa on mamman sylissä ihana (keskimmäinen) tätini A. Näihin aikoihin he olivat Ruotsissa, koska mamma lähti kolmen tyttären kanssa sotaa pakoon. Omituisia ratkaisuja perheen jakamisessa siellä tehtiin. Äitini (toinen kaksosista) joutui erilleen johonkin perheeseen ja mamma kahden muun lapsen kanssa oli toisessa perheessä. Minusta tämä oli vähän julma jako, etenkin kun äitini oli kiltti, herkkä ja melkein aran oloinen lapsi. Hän sitten joutui ypöyksin johonkin outoon perheeseen!

Tässä mamma tönöttää puutarhassaan. Luulin pitkään, että mamma oli aina vähän takakireä, mutta kun näin kuvat, joita äitin kaksoissiskon albumeissa mammasta on, niin näyttää hänellä olevan huumorin pilkettäkin silmissä. Silti kukaan ei muistele häntä pehmeäksi ja lapsirakkaaksi ihmiseksi, vaan äksyksi ja tiukaksi mammaksi. Enpä tiedä, haluaisin kyllä nähdä kokonaiskuvan. Olin 18 kun mamma kuoli ja me asuimme samassa talossa kun olin lapsi. Minulla oli siis rutkasti tilaisuuksia jutella mamman kanssa, mutta niin ei vain käynyt. Nyt ajattelen, että voi jukra miten olisin halunnut tutustua sinuun mamma! Haluaisin ymmärtää ja haluaisin kuulla sinun oman tarinasi. Etenkin kun olen havainnut, että minussa on sinua ilmeisesti enemmän kuin neljännes geeneistäni. (Minullakin on nivelongelmia sormissa, mamma!) Useampi vanhempi sukulainen on sanonut, että nähdessään minut ensi kertaa, he ajattelivat heti mammaa. Minä olen kuulemma mamman näköinen tai oloinen. Sieltäkö se minun sisuuntumisgeenini tuleekin? Heh. Itse asiassa tajusin tässä kerran, että se minun Tamperelainen ”kaksoisolentoni” saattaa olla mamman veljen jälkeläinen! Minulla on nimittäin näitä pikkuserkkuja Pirkanmaalla. Huhuu? En ole teitä saanut kiinni, olisi mukava tutustua!