Näe tutut maisemat uudella tavalla

 

Ootko koskaan leikkinyt ihan jossain tutussa paikassa (sen voi tehdä jopa kotona!), että oletkin turisti, joka on siinä paikassa ensimmäistä kertaa ja näkee kaiken turistin silmin? Tutussa paikassa ’turistina’ haahuileminen on muutenkin kivaa. Näkee yllättäviä asioita ja kiinnittää huomiota ihan eri juttuihin, sillä niinhän se menee, että tuttuihin juttuihin jotenkin sokeutuu.

Toinen tapa murtaa totuttua, on unohtaa ne tavalliset reitit, joita yleensä kulkee ja antaa intuition viedä ihan uusille urille. Esim toissapäivänä kävelin ehkä miljardinnen kerran Hämeenkadulla Hildenin ohi ja päätin vihdoin mennä kurkkaan, että mikäs se tää liike oikeen onkaan. Ikkunoilla on kivoja takkeja usein (olen niitä ihaillut vuodesta -95!) ja siellähän olikin värikkään Aino-merkin vaatteita rutkasti. Jotenkin oon aina aatellu, että se on sellanen keski-ikästen rouvien liike, mutta… hmmm… rouvahan tässä jo ollaankin ja mitä vahvimmin myös keski-ikänen. Hintataso ei natsannu mulle ehkä ihan nyt juuri, mutta kenties joskus. Silti; olin hyvin positiivisesti yllättynyt ja suosittelen kurkkaamaan liikkeeseen sisälle!

Kun valitsee kaupungissa uusia katuja käpyteltäväksi, voi löytää lähestulkoon ihan mitä vaan. Maalla voi vaikka pyöräillä pienillä teillä ja kääntyä sellaisista risteyksistä, joista ei ole ikinä ennen kääntynyt. Se on kuulkaa seikkailua! Arkipäivän seikkailua on myös tepastella marketissa eri hyllyväliin kuin yleensä ja katsella hyllyjä eri korkeudelle kuin yleensä. Sitten tuleekin ehkä valittua joku sellainen ostos, jota ei muuten valitsisi ja saattaa löytää jotakin aika upeeta, jota ei koskaan muuten löytäis. 

Tietysti sitten on se, että jos vaan mahdollista, kantsii joskus - vaikkapa kerran kesässä - kiivetä kaupungin korkeimpaan tai ees toiseksi korkeimpaan kohteeseen (jos se on joku muu kuin viljasiilo) ja katsella elämää lintuperspektiivistä! Minä katoin jo eilen säätiedotusta, jossa luvattiin Tampereelle tänään puolelta päivin aika loistokasta ukonilmaa, ja päätin tottakai tulla Tornihotellin Morobaariin bongaamaan salamoita. No jossain meni pieleen ja kastuin läpimäräksi kun olin vasta matkalla tänne ja koko sadekin meni ohi ilman ukkosta. Mutta on se silti kiva katella ylhäältä haukansilmällä miten ihmiset on tuolla jossakin alhaalla pieniä ku muurahaiset!

Museoissa harrastan joskus sammakkoperspektiiviä. Niin, älkää nyt ajatelko, että ryömien siellä räsymattojen alla, vaan ylipäätään istun vaikka rappusilla ja pidän kameraa koko kierroksen ajan alhaalla ja napsin kuvia alakulmasta. Se on semmoista näkymää mitä pienet lapset näkee, joten sanon sitä myös lapsinäkökulmaksi. Julkaisin blogissakin joskus lapsiperspektiivin kuvia Amurin työläismuseosta.

Nykyään tykätään jankuttaa, että pitää mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Mä oon täysin eri mieltä! Miks pitäis mennä, ei kyllä mun mielestä tarvii! Menkää ihmeessä miellyttävillä urilla ja etsikää oikein sitä omaa ominta mukavuusaluetta. Siitä muka oppii jotain, jos menee ulos mukavuusalueelta, höpöhöpö! Se on pelkästään epämukavaa, pelottavaa, kiusallista ja päässä takoo koko ajan, että koska tämä loppuu tai miten täältä pääsee pois! Miks pitäis kiusata itseään?

Keksin tänään bussissa yhden uuden tavan katella tuttuja maisemia! Ajattelin, että näkymää voi tarkastella siltäkin kannalta, että kuvittelee olevansa kuollut ja matkaa täällä henkenä. Heti näytti ja tuntui kuulkaa erilaiselta. Se oli sellanen hauska fiilis, kun päähän alkoi tulla ajatuksia kuten: ’voi tuosta paikasta mä tykkäsin, tuolla mä kuljin usein, tuolla menenkin heti hengaamaan, kun en eläissäni koskaan ehtinyt…’