Viime vuonna me elettiin syöpähoitojen jälkeistä voimatonta joulua vesivahinkosekamelskan keskellä. Siis paskin juttu ikinä, että kaksi noin isoa asiaa ajoittuu sillä tavalla, että joululle käy kalpaten, koska joulu on mulle tärkein juhla ja ihanaa aikaa pitkään ennen ja jälkeen sen virallisen ajankohdan. Joten ajattelin ja toivoin, että tänä vuonna joulu olisi taas se kimaltava, kaunis, tunnelmallinen juhla, jota aina odotan kuukausikaupalla. Nyt on käyny selväksi, että remppa venyy ja vanuu, (vielä kuukausi sitten kuvittelin, että se olis ollu kokonaan valmis jo viime viikkoa edeltävällä viikolla!) koska listamies ei päässytkään paikalle. Sähkötyöt on tehty, mutta listoja tehdään joskus ens viikolla - eihän sen niin väliä ja onhan tässä kevättä, vai mitä? Äh! Huoneeseen ei voi viedä mitään, ennen kuin listat on kunnossa ja jos sinne ei voi viedä mitään, niin muut huoneet on yhä täyteentungetut. Aika käy vähiin. En mitenkään jaksa ja ehdi saada sitä huonetta kuntoon JA tehdä samalla joulusiivoja, jouluruokia ja joulukoristeluja.
 |
| Ainakin nää listat on hienot! |
Totta kai oon todella onnellinen, että oon elossa ja että jaksan paaaljon paremmin kuin vuosi sitten ja ruokakin maistuu ja että meillä on ihanaksi rempattu huone nyt täällä alakerrassa! Moni asia on hienosti. Olin vain toivonut, että vuoden tärkein juhla olis yhden paskan vuoden jälkeen ihana taas. Se menee jossitteluksi, mutta jos se kandi olis osannu pistää mun käteen kortisonin viime toukokuussa, niin mun käsi olis parantunut kesällä ja remppa olis sitä myöten jo kauan ollu valmis. Tää meni nyt tällai. Miks asiat menee melkein aina eri lailla ku ite on suunnitellu? Siinäpä elämänmittainen mysteeri.
2 kommenttia:
Mikä kauhea joulu teillä onkaan ollut viime vuonna. :(
Ja mikä näissä "ukoissa" on, ettei ne tule ajallaan? Tuntuu, että ihan jokainen rakennusalan ukko tulee, jos huvittaa ja ilmoittaa tulemattomuudestaan, jos sattuu vaivautumaan. Jos minä hoitaisin työni yhtä hälläväliä -meiningillä, ei olisi ainuttakaan asiuakasta.
Niin se oli!! 😢 Vaikka toisaalta olin vaan hiljaa onnellinen, että olin elossa - ja samalla pelkäsin, että miten kauan…
Joo se on kyllä ihmeellistä! Nytkin huomattiin, että yks oli rikkonut vanhoja talon osia ja lähti sanomatta mitään! Ei sellaisia samanlaisia 50-60-luvun juttuja enää saa välttämättä ikinä tilalle. Mutta hänelle se oli ehkä yks hailee.
Mäkin oon monesti miettiny, että jos hoitaisin työni niin huonosti kuin joku, niin eipä olisi haluttu yhä uudelleen tekeen duunia samaan paikkaan! 🙂↔️
Lähetä kommentti