Palatsista palatsiin

 

Olen haaveillut joululounaasta melkein kaksi vuotta, koska viime vuonna en päässyt vointini takia oikein mihinkään. Nyt katselin netistä kaikki mahdolliset joululounaat, joita Pirkanmaalla oli tarjolla ja haarukoin niistä parhaista parhaimmat esiin. Valintaan vaikutti tietysti se ruoka; mitään liian modernia tai vegaaniruokaa en mene joululounaalle syömään, se on varmaa. Siellä pitää olla kinkkua, kaloja ja laatikoita. Toinen valintakriteeri oli paikka; ei ole järkeä mennä johonkin kolkkoon arkiseen paikkaan syömään vuoden erityisintä lounasta, vaan paikan pitää olla sellainen, jossa muuten harvoin - tai ei koskaan - tulee käytyä. Kolmas kriteeri oli tässä vähän kehnossa rahatilanteessa hinta. Jos raha ei olisi ollut este, olisin mennyt Hotelli Tammerin joululounaalle, mutta se ikäänkuin kaatui tuohon 72€ hintaan. Ehkä ensi vuonna! Valitsin lopulta kaksi paikkaa, toinen arkena kaupungissa käyntiä varten ja toinen viikonloppuun.

Ensimmäinen oli Finlaysonin palatsi, eli alun perin Alexander von Nottbeckin palatsi Tallipihan vieressä. Se on nykyään tilausravintola ja ainoastaan kesäisin palatsin terassille voi mennä vapaasti. Halusin kuitenkin huuhailla pitkin taloa ja koska joululounas vaikutti luettuna ihan hyvältä, valinta oli selvä. Talossa nuuskiessa ja kuvatessa törmäsin myös Alexanderin äidin valokuvaan; Marie Constance Elise o.s. Gräfin von Mengden, s.11.4.1824 Latviassa, k.4.12.1888 Tampereella.

En varannut pöytää ja siksi olikin ihan kiikun kaakun, että pääsenkö syömään ollenkaan. He pystyivät kuitenkin järjestämään minulle pikkuisen pöydän pikavauhtia ja pääsin kiipeämään toisen kerroksen saliin, josta aukeaa näkymä takapiha parvekkeen kautta puistoon. Samalla hetkellä kun istuin pöytään, alkoi ulkona sadella hiljalleen lunta! Ihana hetki, aivan kuten silloin 25 vuotta sitten, kun katselin Milavidan yläkerran ikkunasta, miten sankka lumisade peitti Näsijärven kaapuunsa. Taianomaista!

Odotukseni olivat varmaan vähän korkealla - palatsissa kun oltiin - että ruoka olisi myös jotain satumaisen ihanaa. En parhaalla tahdollakaan keksinyt siitä muuta sanottavaa kuin ’ihan perusjoululounas’ ja se vähän veti fiilistä alaspäin. Missä harmaasuolattu kinkku?! Listassa kyllä lukee ’kinkku’, mutta sehän ei meinaa nykyään mitään ilmeisesti. Joku leivänpäällyskinkku ei ole sama kuin joulukinkku. Ja haudutettu porsaanliha ei korvaa kinkkua myöskään. Taidan tosiaan olla aika vaativainen… mutta miksi tarjota ravintolaruokaa joka on ’ihan hyvää’? Miksi ei tekisi saman tien helvetin mahtavaa ruokaa? Kysynpä vaan.

No, jos ruoka olikin vähän latteaa, niin jälkkäriksi halusin vielä jäädä ala-aulaan istumaan ja siemailemaan mocktailia, joka puolestaan oli yksi parhaita, mitä olen koskaan maistanut! Voi olla, että ensi joulukuussa menenkin tuonne vain mocktaileja imuroimaan ja sohvalle notkumaan. Ja leikkimään, että täällä minä asun ja miettimään miten sisustan huoneita. Haa!

Talossa on luullakseni muutamia alkuperäisiä huonekaluja, tai ainakin ne sopivat sinne todella hyvin. Toisaalta; kaikki Nottbeckeihin liittyvä on Tampereella pyhää, joten ehkä ne eivät ole museoesineitä kuitenkaan. Ja onhan talossa vuosikymmenten saatossa asunut paljon ihmisiä muutenkin. Kenties huonekalut ovat Finlaysonin sinne aikanaan kööräämiä?

Yhdessä asiassa haukansilmäni havaitsi selkeän puutteen! Talon kaikki kristallikruunut olisi pitänyt todellakin kiillottaa säihkyviksi, vaan sumeitapa näkyivät olevan. Eihän semmoinen sovi ja vielä ylhäisöpalatsissa hyvänen aika sentään! Tikkaat vaan esiin ja kiillotusliina hyppysiin ja se on siinä. Pyytäisivät minua ensi kerralla suorittamaan tupatarkastuksen, ennen kuin päästävät rahvaan ovista sisään!

Päivän seuraava palatsi oli Milavida, joka on kivenheiton päässä Finskun palatsista! Vaikka justiinsa siellä kävinkin, niin nyt menin sinne ystävän kanssa ja aikeissa katsastaa museonäyttelyt saman tien. Ja muuten siitä toisesta joululounaspaikasta, jossa kävin viikonloppuna, kerron sitten eri postauksessa.

Milavidan puistossa oli monenlaisia jouluvalaistuksia ja ihan äänimaisemaakin oli, koska puihin oli äherretty kaiuttimia, joista kuului kulkusten kilinää. En saanut kuusista mieleistä kuvaa, joten nyt on pakko tyytyä tähän pääoven luona olevaan isoon kuuseen.

Kahvilan puolelle oli laitettu joulua, vaikka varsinainen joulunäyttely oli yläkerrassa. Ihan hiukan olin eri mieltä siitä, sopiiko joku uuden mallinen tonttuliina palatsiin, mutta semmoisia siellä kuitenkin oli. Tämä valonauha kellon edessä menettelee kyllä. Olisipa ihana tehdä joulukoristelusuunnitelma koko palatsiin! Minä laittaisin sen vähäeleisenä ja luonnonmateriaaleista ennen kaikkea. Sellaista tyylikästä, joka istuu 1800-lukuun myös. Kransseja, lyhtyjä, hopeisia käpyjä ja jotain sellaista. Ei missään nimessä liikaa, eikä missään nimessä jotain nuutuneita muovihökötyksiä!

Aula on yksi tämän palatsin lempipaikkojani ja voin vain kuvitella miten tuossa takassa on räiskynyt tuli joskus 1800-luvun lopulla. En tiedä koska tänne on vedetty sähköt, mutta olettaisin, että ensimmäisten joukossa, sillä Nottbeckit toivat sähkövalaistuksen ylipäätään Suomeen 1882.

Tässä on lämpöä, kauneutta ja herkkää tyyliä. Minun rupeaa tekemään mieli aina kermakakkua, kun katselen seinäkoristeita, sillä onhan tämä talo aika kermakakku! Olisi mukava asua täällä, kummitusten kanssa. Ainakin neljä ihmistä on kertonut minulle kokeneensa talossa kummallisia ääniä, jotka eivät mene kategoriaan ’vanhan talon luonnollisia ääniä’. Miten ovet paukkuvat ja portaissa juostaan, jos kukaan ei kulje ja talo on tyhjä? Kysynpä vaan. Mutta ystävällisiä he (aaveet) kyllä ovat. Ja onpa minulla omatkin kokemukseni selittämättömistä äänistä täällä.

Oikeita kynttilöitä täällä ei juurikaan uskaltaisi polttaa, mutta aika hyvä vaihtoehto on nykyään nämä tekokynttilät. Jos asuisin täällä, täyttäisin talon valosarjoilla. Ei mitään moniväristä ja vilkkuvaa ja räikeää, ei todellakaan. Pikkuisen joka huoneessa sellaisia lämpimän valkoisia valoja, jotta ei tarvitse kattolamppuja koko ajan sytytellä. Ja kuunvalossahan tämä kylpee tunnelmallisesti myös, koska palatsi sijaitsee niin korkealla kalliolla ja ikkunat ovat suuret.

Yläkerran joulunäyttely olikin muuttunut sitten viime näkemän. Nottbeckit olivat muuttaneet vallan toiseen huoneeseen ja joulu oli tehty eri tavalla. Pidän kaikkein eniten kotimuseoista ja sellainen tämäkin on! Nottbeckien koti jouluasussaan.

Nämä huoneethannon tapetoitu vasta 2000-luvulla tämän näköisiksi ja olen niihin hyvin tyytyväinen! Ennen täällä oli kermanväriset seinät ja museovitriinit. Nyt on paljon parempi.

Minä olen myös verhoista vähän tarkka. Siksi onkin ehkä yllättävää, että täällä on minusta tyylikkäät verhot. Miten kolkko tämä talo olisikaan nykymuodin mukaisena ilman verhoja! Menee ihan kylmät väreet. Tänne kuuluu paksuja samettiverhoja ja tyylikkäitä leikkauksia ja paljon pitsiä.

Itse patruuna on istahtanut sohvalle kahvipöydän ääreen. Niin oikealta näyttivät nuo tarjoomukset, että melkein ryhdyimme viettämään kahvikekkereitä Nottbeckien kanssa, minä ja ystäväni.

Patronessa katsoo, että kaikki on niin kuin pitää! Taustalla hengaa papukaija, jonka perhe sai joululahjaksi Ameriikasta. Onkohan se oppinut huutelemaan häijyyksiä? Ja onkohan se kummitusten joukossa palatsin asukkina edelleen?

Raskaita verhoja, tummaa puuta, pitsiliinoja, suvun valokuvia, kristallimaljakoita ja kukkia! Siihen minäkin tähtään, kunhan saan remppahuoneen kalustettua taas uudelleen.

Voi sitä kuhinaa ja kälätystä, joka tässäkin pöydässä olisi, jos aika olisi toinen! Kuuluisi kenties venäjää, ranskaa, saksaa… ruotsia tuskin ja suomea ei ollenkaan. Ruotsia puhuttaisiin ehkäpä kyökissä ja suomea ehkä talon ulkopuolella, jos sielläkään. Piioiksi ei huolittu ketä tahansa hommsua jostakin metsätorpasta.

Yläaulan kuusi on varsin jees minunkin silmääni. Nykysäädökset näkyvät täällä korotettuna kaiteena. Vanhaa ei tietysti voitu ruveta nikkaroimaan korkeammaksi, mutta siedettävän tyylikkäästi ja huomaamattomasti on uusi lasikaide asettunut vanhan viereen. Notkuisin täällä viikkoja kerrallaan, mutta se ei taida olla sallittua. Siispä näkemisiin arvon Nottbeckit!