Tauluja mökin seinille

 

Mökillä on ihan hirveän sateinen ja harmaa sää, mutta ehkä juuri sen vuoksi innostuimme katsomaan mökin seinillä olevia ja seinille odottelevia tauluja uudella silmällä ja asettelimme kaiken uudella tavalla.

Tämä henkilö, josta emme tiedä kuka hän on, mutta jonka olemme nimenneet ’keuhkotautiseksi’, sai kynttilälampetit lämmikkeekseen. Olisi kiva tietää kuka hän oikeasti on ja millainen elämä hänellä oli. Häntä ei voi tietenkään heivata mökistä ulos, sillä hän on asunut täällä mökin seinällä kauemmin kuin me olemme omistaneet mökin. Mökin entisen omistajan tiedämme, eikä keuhkotautinen liity heihin, vaan on edesmenneen anoppini saama taulu. Käsittääkseni taulu on jonkun appivanhempieni tutun maalaama, mutta jossakin muualla kuin näillä main.

Hän taas on saanut tittelikseen ’kauppias’, mutta hänenkin tarinansa on samanlainen kuin keuhkotautisen, eli emme tiedä kuka ja mistä hän on, paitsi että mökin seinällä hänkin on anoppini tuomana asunut jo pitempään. Eihän sellaisia voi minnekään sysätä, vai mitä? Meidän jälkeemme kysymysmerkkejä on tietysti vielä enemmän ja arvatenkin jälkipolvet roudaavat keuhkotautisen ja kauppiaan jonnekin surulliseen kierrätyskeskuksen nurkkaan. Siihen saakka he saavat lämmitellä takkatulen lämmössä, mökin turvallisessa huomassa.

Anoppini oli todellä kätevä käsistään ja valmisti mm monia puuesineitä, huonekaluja ym. Appeni kyllästyi joskus kaiken symmetrisyyteen ja veisti vuonna 1971 rukinlavan, joka on piristävän erilainen! Heillä taisi olla vähän kissanhännänvetoa siitä, kumpi tapa lähestyä rukinlapojen maailmaa on oikeampi. Luulen, että museoiden varastoissa säilötyt upeat rukinlapayksilötkään eivät kaikki ole aivan kaavamaisia ja appeni osui erinomaisesti oikeaan.

Monia vuosia tämä metsälampi, jonka yllä linnut ovat juuri lennähtäneet puusta lentoon, on odottanut seinälle pääsyä ja nyt tuli se hetki. Kanavatyö taitaa olla anoppini tekemä ja sopii hyvin tänne luonnon helmaan, ruskeasävyiseen mökkisisustukseen. Se on kaunis, rauhoittava ja harmoninen teos.

Tämä lumoava haikara (tai kuka nyt onkaan hän) pääsi myös nyt seinälle. Oikeastaan näen sen kunnolla vasta nyt ja ihastelen sitä todella. Pidän sen eksoottisesta hengestä, sekä sen väreissä punaisesta, sinisestä ja tummanvihreästä aivan erityisesti. Anoppini on pistellyt tämänkin taulun joskus kymmeniä vuosia sitten. Kuka meistä enää tekee pikkutarkkoja käsitöitä ihan vaan iloksi ja kodin kaunistukseksi? Veikkaan, että melko harva!

Harrastatteko tilikirjaa?

 

Olen joskus ostanut kirppikseltä ja rompepäiviltä pari kolme tilikirjaa! Kyseessä ovat satavuotiaat isot tilikirjat, joista yhteen olen merkinnyt ylös kirppisostojani (kunnes kyllästyin kirjaamaan niitä - harmi, sillä ne on aika kiinnostavia hintoineen ja kuvauksineen!) ja yhteen taloudenpitoani ja yksi taitaa odotella vielä tyhjänä.

No nykyäänhän myydään kirjakaupoissa suomalaisten tilivihkojen lisäksi myös niitä hauskan näköisiä japanilaisia tilikirjoja, Kakeiboja, jotka on aika kivoja.

Sen lisäksi on tietysti olemassa vaikka mitä tietokoneversioita, sekä äppejä, joita kai nykyaikaiset ihmiset käyttävät. Mutta minä olen minä ja elän jossain muinaisuudessa tilikirjoinenikin.

Ennen oli aivan surkea säästäjä ja kaikki rahat menivät ennen kuin kuukausi kului loppuun. Siis palkkarahat! Työkkärirahathan tuskin riittävät mihinkään muutenkaan.

Sitten ryhdyin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja suunnittelemaan asioita. Ensin säästin kuitteja (koska maksan käteisellä lähes aina) ja sitten seurailin mihin rahani oikein menivät. Kauhistuttavaa! Järkeistin kulutustani ja tein suunnitelmia.

En edelleenkään ole mikään neiti näpsä, mutta olen sentään kartalla ja huomaan heti missä menee pieleen. Haaveena on joskus saada tulot sen verran hyviksi, ettei koko ajan tarvitse miettiä miten tässä taas saa kaiken balanssiin ja vähän säästöönkin. Kirjanpito on huippu juttu, teetpä sen millä tavalla tahansa! Joten suosittelen.

Parempaa mieltä

 

Sytojen loppu häämöttää tosiaankin ja se tekee mielen oikein hyväksi! Inhoamani piikitys (valkosolukasvutekijä, joka pistetään siksi, kun sytot vaikuttaa valkosoluja romahduttavasti ja piikki taas saa aikaan luuytimissä parantavan valkosolubuusterin), joka kylläkin aiheuttaa luusärkyjä muutamaksi päiväksi, on myös loppusuoralla, eli yksi piikitys enää jäljellä, jess! Tosin tämä piikitys sujuu paljon paremmin kuin ne erityisen ikävät ja tylsät napapiikit, joita piti pistää kuukauden ajan joka päivä leikkauksen jälkeen. Yök.

Ostin eilen sushia, luumuja (ummetusta varten), granaattiomenamehua ja matcha-teetä. Puutarhasta kahmin karhunvatukoita. Koetan kaikkeni, että tällä kertaa tosi inhottava ripuli jäisi vähälle tai jopa kokonaan pois! Viikonloppuna sen näkee.

Koetan myös vähentää stressiä kaikin tavoin. Muutama viikko sitten podin viiden eri asian takia aikamoista pahaa mieltä (esimerkiksi tuttavan äkillinen syöpäkuolema), joka painoi henkisen olotilan aika alas jopa pariksi kolmeksi viikoksi. Nyt olen jo paremmalla tolalla ja mieli on keveämpi. Nyt vain on se aika, kun pitää ajatella aika itsekkäästi, koska toisessa vaakakupissa on liian vakavia asioita! (Syövän uusiutuminen esimerkiksi.) On vähennettävä kaikkia stressitekijöitä, vaikka se merkitsisi jopa ihmissuhteille pientä notkahdusta. Toivon kuitenkin, että ihmiset ymmärtävät ja empatiaa löytyy.

Kun sytot on eletty loppuun, menen vielä kerran TT-kuvauksiin ja sitten on lääkäriaika. Siellä pohdimme uutta syövän estolääkitystä. Letrot jäävät historiaan ja hyvä niin! Vaihtoehtona on joko piikitys sairaanhoitajan luona kerran kuussa taikka tabletti omatoimisesti joka päivä. Molemmissa on aikamoisia sivuvaikutuksia, joita pitää märehtiä lääkärin kanssa sitten.

Syksyllä aion nauttia mieltä virkistävistä asioista, mennä syöpäyhdistyksen salille ja käydä taas uimassa pitkästä aikaa! Rahallisesti olen nyt aika ahtaalla. Vaikka alin peruspäiväraha vaihtuikin juuri vähän parempaan saikkupäivärahaan, on kuluja ollut paljon. Sairaalalaskua, apteekkilaskuja, lääkärilaskuja, kela-takseja, lahjoja, junalippuja ym. Ruokakin on kalliimpaa kuin vuosi tai pari sitten. Toisaalta odotan kiivaasti töiden jatkumista, mutta ensin pitää saada itsensä kuntoon, enkä yhtään tiedä tapahtuuko se vielä vuoden lopussa vai vasta keväällä. Olen kuitenkin toiveikas!

Sitä ja tätä

Nyt kun istun viidennessä sytostaattitiputuksessa, on hurjan onnellinen olo siitä, että asiat menee hyvin ja yksi kerta on enää jäljellä sytoa ja oireita. Tosi nopeesti menny tää aika toukokuun alusta tähän päivään! Kesällä tapahtui sellanen muutos, että tapasin yhdellä mökillä syöpälääkärin, sekä kuulin erään syöpäsairaan tarinan, josta sain paljon pirteyttä ja toiveikkuutta. Sen jälkeen en ole enää päivittäin ajatellut kuolemaa, enkä halua siitä vihjailua kuulla muiltakaan. Pahinta oli, kun ekan syövän aikoihin soitin eräälle ihmiselle ja kerroin hänelle sairastumisestani, niin hän alkoi välittömästi luetella kaikkia tuntemiaan syöpäsairaita ja tarkensi vielä kuka heistä kuoli. 

Ihmisillä on niin perushyvin asiat, ettei tarvii miettiä omaa kuolemaa tai oman perheen kuolemaa ja se kai saa jotenkin käyttäytymään ajattelemattomasti. Syövästä voin toki puhua, mutta kuolemasta vihjailu alkaa olla jo sietorajan ulkopuolella. Se vanha sanonta pätee tässäkin hyvin, että tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Me kiltit ei vaan haluta useinkaan röykyyttää ajattelemattomia ihmisiä samalla mitalla takaisin, vaan koetetaan olla fiksumpia ja hiljaa, mutta ottaahan se päähän ja sattuukin. Ei olla itse valittu tätä sairautta, eikä haluttais muuta kuin parantua! Haluttais myös, että koko syöpä häviäis maailmankaikkeudesta!

Mun syöpäantigeenikin oli mukavasti laskenut kolmessa viikossa. Vielä on matkaa sinne viiterajoihin toki. Vähän mua ärsyttää silti se, kun lääkäri keväällä lupasi, että kun mulla on uusiutunut syöpä, niin multa niitä antigeenejä mitataankin eri lailla kuin viimeksi, eli pitempään. Mutta viimeks kolme viikkoo sitten eri lääkäri sanoi, että ei niitä jatketa enää sitten sytojen jälkeen. Että valehteliko se lääkäri keväällä, vai mitä nämä sekoilee? Keväällä lääkäri myös sanoi, että mun syövän uusiutumisprosentti on NYT vielä korkeampi kuin aiempi 80%. Oliko se ihan pakko sanoa? Siitä voi tulla itseään toteuttava ennustus. Stressaan sitä ja hermoilen muitakin asioita ja syöpä innostuu sellaisesta uuteen kasvuun. Siksi olen vetänyt ja vetämässä rajoja stressille. Jos joku ihmissuhde tuo lähes pelkkää stressiä, otan etäisyyttä ihan itsekkäästi oman terveyden nimissä. Ja jos joku asia aiheuttaa stressiä, pyrin rauhoittamaan tilanteen ja puhallan syvään ja koetan keskittyä kivempiin asioihin.

Mun positiiviseen oloon vaikuttaa sekin, kun nyt tiedän ne ruokavalioasiat paljon tarkemmin. Toiveikkaasti ajattelen, että nyt menee nämä oireet helpommin ohi. Voin syödä maustamatonta valkoista riisiä, vähän kaurapuuroa, hiukan hapankorppuja ja marjoja. Kunnes tulee se ripulin aika, niin himmaan kaurapuuron ja hapankorput. Mutta karpalomehua ja puolukkamehua juon taas. Seuraavat 10-14 päivää tulee olemaan haastavia, mutta kunhan niistä päästään, niin elämä hymyilee taas! Pahinta melkein on se fyysinen ja psyykkinen nälkä, joka iskee joskus viikon kuluttua! Aivan järjetön ruoan himo, ennen kuin makumuutokset on kokonaan poissa, eli tekee mieli ruokaa, jota ei voi silti syödä!

Mulla on muuten aika vahvana neuropatiaa molemmissa jaloissa. Etenkin päkiöissä ja varpaissa. Se tuntuu siltä, kuin jalan sisällä olis hiilihappoa ja kuin tuhat muurahaista kipittelis jalan pinnalla. Samantapaista kuin jalan puutuminen, mutta sillä erolla, että jalka ei ole täysin tunnoton. Olo on epämiellyttävä ja tuntemus on 24/7. Nyt olen ryhtynyt taas testaamaan niitä fyssarin liikkeitä, joilla voi helpottaa neuropatiaa, ja muutaman päivän jälkeen voin sanoa, että mun ihmiskoe tuo tuloksia. Olen näet jumpannut vain vasenta jalkaa, ihan kokeeksi ja testin takia, ja huomannut nyt, että vasemman jalan oireet on paljon vaimeammat kuin viime viikolla! Oikean jalan oireet on samat. 

Ja se liikehän on siis sellanen, että mene selinmakuulle, nosta jalka lonkasta koukkuun polvi vatsan päälle ja pidä tiukasti käsillä tukea takareidestä, niin että reisi pysyy paikoillaan vatsan päällä. Pidä aluksi jalka polvesta koukussa ja ala sitten nostaa säärtä (polvesta varpaisiin), niin hitaasti kuin suinkin pystyt niin ylös kohti kattoa kuin suinkin pystyt. (Minä en saa jalkaa 90 asteen kulmaan, mutta nostan niin paljon kuin saan). Sitten päästä jalka takaisin alas ja toista nosto kahteen kertaan samalla tavalla. Tämä auttoi ekan syövänkin aikana mulla yllättävän paljon! Niin että suosittelen kokeilemaan. Ideana on siis liikuttaa jalkaa mahdollisimman hitaasti, jotta se vaikuttaa hermoihin, eikä tee liikkeestä lihaskuntoharjoitusta. Tsemppiä ja valoisaa mieltä kaikille syövän kanssa tarpoville!

 

Tampere-viikonloppu

 

Me ollaan yhdessä miehen kanssa hyvin hyvin harvoin Tampereella. Mies ei oikein tykkää siellä hengata ja haluaa viikonloppuisin yleensä lähteä jonnekin muualle. Mutta nyt oli sellainen harvinainen viikonloppu, että tykättiin ajella molempina päivinä varta vasten Tampereelle ja pyörittiin muutamassa hauskassa paikassa. Ihan ensimmäiseksi hain Tallipihan Suklaapuodista pari pussia Klepper&Kelpperin salmiakkia. Puotihan oli aivan tupaten täynnä asiakkaita, kuten hyvin usein muutenkin. Pääsin silti ujuttautumaan salmiakkieni luo ja onnekseni kassallakin oli vain yksi henkilö edessä, joten sain sujahdettua kaupasta ulos ennätysajassa.

Seuraavaksi mentiin Mustaanlahteen Munkkis-kahvilaan, (ihan ekaa kertaa ikinä), josta ostin mukaan melkein överin pistaasimunkin! Tiski pursusi toinen toistaan upeampia överimunkkeja, joiden välillä oli kyllä aika vaikea päättää! Mutta ainakin pistaasi maistui hyvältä ja tykkäsin paikasta muutenkin. Tänne pitää palata!

Munkkiksen takana häämöttää Särkänniemi, johon parhaillaan rakennetaan kävelysiltaa lahden yli. En tiedä mitä järkeä siinä on, mutta ehkä se elävöittää tuota kaupunginosaa jollain tavalla. Mustanlahden satamastahan pääsee höyrylaivoilla risteilemään Näsijärvelle ja vähän harmittikin, ettei olla tänä(kään) kesänä saatu itseämme sellaiselle risteilylle, vaikka on haaveiltu siitä varmaan 15 vuotta. Nytkin siitä oli kaksi laivaa lähdössä ja houkuttelevalta näytti!

Ajeltiin myös Vuorekseen, joka on hauska laajeneva asuntoalue Hervannan lähistöllä. Pidän Vuoreksen arkkitehtuurista ja etenkin siitä, miten taidetta täynnä se paikka on! Lähes joka toisen talon seinässä on jotain hauskaa erilaista katsottavaa. Vuores oli myös hyvin siisti, ei graffitteja pilaamassa näkymiä ja muutenkin hyvin nättiä ja siistiä joka puolella.

Vuoreksen monessa talossa oli teemana puut tai joku muu luonnon jutska. Useita taloja oli myös tehty puusta! Enimmäkseen pääkadun varressa on eri korkuisia kerrostaloja, mutta sivukaduilta löytyy myös rivitaloja ja omakotitaloja.

Tämä taideteos on Hanna Vihriälän Lapinvesitähti.

Kannattaa katsoa Vuoresta vaikka google mapsista, jolloin hahmottaa alueen laajuuden ja pääsee kurkkimaan katunäkymiäkin. Ratikkaa tänne ei vielä tule, mutta bussilla pääsee paikan päälle kätevästi. Vuoresta ympäröi metsä ja sen lähellä on viisi pientä järveä, eli jos tykkää modernista, rauhallisesta alueesta luonnon helmassa, niin tämä on sellainen.

Vanhan tavan mukaan haluttiin pyörähtää sitten myös Pyynikin näkötornilla, jossa on Tampereen kuuluisat munkit. Näkötornille johtavan tien varrella oli autoja hyvin pitkälle ja siitä jo aavistimme, että siellä on jonoa. Lopulta käännyimme ovelta pois, kun jono oli sisällä niin pitkä. Ehkä ehdimme sinne myöhemminkin. Joskus oli vuosi, kun kävimme moottoripyörällä täällä munkilla joka ikinen tiistai huhtikuun puolivälistä jonnekin syyskuun puoliväliin. Tiistai-iltaisin siellä on motoristien tapaaminen siis.

Hellepäivänä näkötornin suojissa on aina viileää ja siellä hengaisi mielellään vaikka kirjan kanssa. Näköalatasanteelta näkyy Pyynikkiä ja vähän keskustaakin, sekä tietysti järvet.

Näkötornin jälkeen menimme haahuilemaan Paasikiventien ja Nässyn väliselle rantakaistaleelle, joka on kokenut muutoksia Santalahden asuinalueen rakentamisen myötä. Jotenkin kaipaan hirveästi sitä 90-luvun Santalahtea, kun tien varressa oli rivistö kaarihalleja ja Tulitikkutehtaan pihassa oli Mäkisen vanhoja kuorma-autoja nuokkumassa, eikä tehdasrakennusta oltu vielä pantu päreiksi nuorisolaisten toimesta. Rantanurtsilla otettiin aurinkoa ja pelattiin pelejä.

Kävimme toteamassa, ettei tänne voi tulla enää lainkaan laskemaan venettä järveen (en tiedä mistä sen voisi tehdä! Vai eikö Nässylle enää haluta kaikkia veneilijöitä, jotka sinne olisivat tulossa?!) ja sitten löysimme vahingossa Uittotunnelin lättypaarin! Samalla sade alkoi tippua niskaan ja maisema muuttui harmaaksi.

Vahinko vain, Lättypaari on enää tämän viikon auki, emmekä ehkä ehdi käydä testaamassa muita lättyannoksia! Niin hyvä se oli, että vesi kielellä olisin sinne mennyt vaikka joulukuussa ja läpi talven. Täytyy pitää tämä paikka korvan takana ensi kesään saakka.

Minä otin ihan perus jauhelihatäytteisen lätyn ja olin aivan täynnä kun sain tämän syötyä! Tämä oli herkkua!! Saatavilla oli myös lohilätty ja kasvislätty, sekä hillo/kermavaahto/jäätelölätty. Mies söi hillolätyn ja piru kun sekin maistui hyvältä!

Menimme myös katsastamaan erään tutun tiluksia Ylöjärvellä. Paikka on vanha Ylisen kuntoutuskeskus, joka on ollut vammaispalveluiden kuntoutusyksikkö. Alueella on 1920-luvulla rakennettuja rakennuksia kolme kappaletta; kartano, renkitupa, jossa sijaitsee kahvila, sekä vanha viljamakasiini, joka on muutettu pieneksi kirkoksi. Loput rakennukset on rakennettu 1960-70-luvuilla, mutta nykyään autioita ja ilmeisen purkukuntoisia.

Renkituvan ovessa on kaunis lukko! Renkituvan on suunnitellut itse Wivi Lönn.

Kartanossa on kaikenlaista toimintaa eri päivinä ja lisää toimijoita etsitään.

Kartanossa on monia kauniita yksityiskohtia. Kukapa ei haluaisi asustaa Näsijärven rannalla tämmöisillä tiluksilla!

En jaksa lopettaa hämmästelyä, miten ennen on tehty joka rakennukseen jotain kaunista!

Vaan onpa päärakennuksen arkkitehtinä häärinyt kuuluisa Bertel Strömmer! Tämä oli ihan huippu kaupunkiviikonloppu, jollaisia voisi itse asiassa tehdä useamminkin kuin kerran kymmenessä vuodessa.

Syöpäruokavalio

 

Välillä multa kysytään, että onko mulle annettu ruokavalio-ohjeita nyt yhden syövän jälkeen ja toisen syövän alettua. No sairaalasta saa samat vihkoset joka kerta, esim ’Syöpäpotilaan ravitsemusopas’ (22 sivua). Opas alkaa ravitsemuksen merkityksestä syövän hoidon aikana. ”Syöpäleikkauksesta toipumiseen, haavojen paranemiseen ja kudosten uusiutumiseen tarvitaan tavallista enemmän energiaa. Energian puutteessa omaa lihas- ja rasvakudosta käytetään elimistön tarpeisiin. Tällöin ihminen laihtuu ja lihasvoima ja yleiskunto heikentyvät.” 

Sitten puhutaan yleisesti siitä miten hiilihydraatit toimivat elimistön ensisijaisena energian lähteenä ja luetellaan erilaisia hiilihydraattipitoisia ruoka-aineita. Seuraavaksi puhutaan proteiineista, miten haavojen paraneminen hidastuu proteiinien puutteessa ja miten proteiineja tarvitaan solujen ja kudosten rakennusaineiksi ja uusiutumiseen. Syöpäpotilaille suositellaan suurempaa proteiinien saantia kuin terveille.

Seuraavaksi käydään läpi rasvat, vitamiinit ja kivennäisaineet, sekä muistutetaan, että ”luontaistuotteiden, yrtti- tai rohdosvalmisteiden käyttöä ei suositella syöpähoitojen aikana”. Puhutaan ruokahaluttomuudesta ja siitä miten huonoinakin päivinä tulisi syödä edes vähän. Kehotetaan syömään sitä mikä maistuu, esimerkiksi lämpimien ruokien sijasta kylmiä ruokia. Pahoinvoinnin ehkäisemiseksi annetaan neuvoja; tuuleta huone hyvin ennen syömistä, kylmä ruoka tuoksuu vähemmän ja maistuu ehkä paremmin, suolainen aiheuttaa vähemmän pahoinvointia kuin makea ruoka jne.

Sitten loikataan makumuutoksiin, kipeään ja kuivaan suuhun ja nielemisvaikeuksiin. Ruoan rikastamisneuvoja annetaan; etsi kaupan valikoimista tavallista rasvaisempia vaihtoehtoja leivän päälle, koska näin saadaan ruoasta tuhdimpaa, annoskokoa lisäämättä. Käydään läpi ummetus ja ripuli, (mutta ei ole sellaisia yksityiskohtaisia listoja kuin mistä kirjoitin tekstissä ’Sytoripuli on yleinen’). Näiden jälkeen kerrotaan suun ja hampaiden hoidosta, kerrotaan liikunnan hyödyistä, sekä ruokailusta syömisongelmien väistyttyä. Eli ne yleispätevät ja ympäripyöreät ’runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, runsaskuituisia viljavalmisteita, rasvattomia tai vähärasvaisia maitovalmisteita, kalaa ja broileria, punaista lihaa vain vähän, pähkinöitä ja siemeniä, niukasti sokeria.’

Käytännössä hyvin ympäripyöreitä ohjeita siis ja se jotenkin ärsyttää. Vaikka valittaisit lääkärille migreeniä, niin tulee tuo sama litania. Tarkempia neuvoja olenkin löytänyt itse netistä! Ja mitä tulee siihen, että mikä ruoka tukee syöpähoitoja ja estää syöpäsoluja, ei sanaakaan. Ei sanaakaan siitä, mitä kannattaa yleensä syödä, jotta syöpä pysyisi mahdollisimman loitolla. Kuulostaa hyvin suomalaiselta; annetaan yleispäteviä ohjeita ja muussa vedotaan siihen, ettei tutkimustietoa ole tarpeeksi.

Ystäväni seuraa jenkkilän syöpäkeskusteluja, blogeja, videoita youtubesta jne. Itse ajattelen, että en ainakaan häviä mitään jos kokeilen näitä vinkkejä. Hän teki minulle listaa ruoka-aineista, joiden tavoitteena on vahvistaa elimistön omaa immuunijärjestelmää syöpähoitojen yhteydessä, niin että nekin tuhoavat syöpäsoluja. ’Immuuniterapian menestys on uuden tutkimuksen mukaan yhteydessä suolistobakteeri Acromancia mucinophiliin esiintymiseen peräsuolessa.’ Kyseistä bakteeria saa seuraavista ruoka-aineista; probiootit, granaattiomena, karpalo, viinirypäle, chili, chinese black vinegar. Verisuonien uudismuodostuksessa (angiogeneesi) jota syöpäkasvaimet käyttävät hyväkseen syövän leviämisessä, estäviä aineita ovat kahvi ja tee, erityisesti musta earl grey-tee.  Syövän kantasoluja tuhoavia ruokia ovat; matcha-tee, polyfenolit + kuitu, violetit perunat (antosyaniinit).

Tämäntyyppisiä ohjeita olen kaivannut koko ajan. Voi olla, että syöpälääkäri pitää niitä huuhaana, mutta ei niistä varmasti haittaakaan ole, joten aion kokeilla. Olenkin jo juonut granaattiomenamehua, karpalomehua, earl grey-teetä (yksi lempiteelaatujani) ja rouskinut chiliä. Voihan vaikutus olla placebotyylinen, mutta mitä väliä sillä sitten loppujen lopuksi on, jos se toimii? Minua kiinnostaa tutkailla asiaa enemmänkin ja ottaa näitä puheeksi ehkä syöpälääkärinkin kanssa. Voi myös olla, että syöpäyhdistyksessä on enemmän yksityiskohtaista tietoa, joten pitää kysellä myös sieltä. Kommentteihin voit laittaa mielellään myös omia vinkkejä, koska kaikki kiinnostaa!

Valokuvia, valokuvia, valokuvia

 

Miten paljon valokuvia voikaan olla! Ja silti vanhoja, ennen sotia otettuja, on vähän. Rakastan selailla valokuvia ja etenkin nykyään kun kuvasta voi napata kuvan ja sitten suurentaa sitä, näkee kuvat aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Lapsuudenkotini tursuaa lähinnä äitin ottamia kuvia, mutta on siellä myös näitä vanhoja. Ja albumien kannetkin on hienoja!

Pappa VR:toimistossaan. Hän siirtyi ulkohommista toimistohommiin vioittuneen kuulonsa takia. Kuvassa näkyykin kuulokoje, jota pappa käytti loppuelämänsä. Niin harmi, että olin vaivoin kolme, kun pappa kuoli! Olisin halunnut tutustua häneen ja jutella hänen kanssaan aikuisena. Olisin kysellyt loputtomasti suvusta, erityisesti Matildasta, joka oli papan isoäiti. Pappa oli tarkka, huolehtivainen, huumorintajuinen ja luki paljon, sekä seurasi politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita. Pappa kuoli vain 65-vuotiaana.

Mamma! Sen ajan naiset olivat tyylikkäitä käsilaukkuineen ja jakkupukuineen, vaikka olisivat olleet ihan tavallisia kotirouvia. Mammasta muistan tuiman olemuksen ja se mielikuva on siskollani sekä serkuillanikin. Silti joissakin harvoissa kuvissa mamma nauraa. Olisin halunnut tuntea mammankin paremmin. Hän taisi kaivata Viipuria kovasti, mutta en koskaan kysellyt häneltä asiasta. Harmi!

Harvoin ehkä otetaan tiskikuvaa, mutta nyt on otettu! Kovin kuluneet on kaapit VR:n työsuhdeasunnossa! Tässä asunnossa he asuivat noin 20 vuotta, kunnes muuttivat minun lapsuudenkotiini.

Mamman äiti Sandra mökkinsä edustalla Joutsan Hirvenlahdessa. Sandra asui parhaat vuotensa Viipurissa ja oli saunottaja, sekä hieroja, kunnes perhe muutti takaisin Sandran lapsuuden maisemiin. Muistikuvien mukaan Sandra kulki aina kutimet käsissä, metsäpolullakin! En tiedä onko tämä mökki enää olemassa, enkä edes tiedä tarkkaa paikkaa, missä se on ollut. Jossakin Hevosniemestä katsottuna toisella rannalla.

Tätini, tytöistä toiseksi nuorin. Hyväntuulinen, nauravainen ja kiltti ihminen. Tätini ei mennyt koskaan naimisiin, mutta kihloissa hän oli nuorena ollut. Kerran hän päätti mennä miehen luo yllätysvisiitille Tampereelle, mutta oven avasikin nainen ja eteisessä oli lastenvaunut. Silloin täti pettyi niin hurjasti, että hän meni Hämeensillalle miettien hyppäisikö alas koskeen. Onneksi ei hypännyt, sillä hän sai elää pitkän ja hyvän elämän, joskin kivikkoistakin elämän varrella oli. Voin sanoa, etten ole koskaan tuntenut ketään niin kilttiä ihmistä kuin hän. Koskaan en kuullut hänen sanovan kenestäkään mitään pahaa. Papan varhainen kuolema oli tädin elämän synkimpiä asioita.

Toinen tätini, sisarussarjan nuorin. Hänestä tuli sylikummini. Hän muutti nuorena pois kotoa, oli töissä lehden toimituksessa ja meni naimisiin itseään aika paljon vanhemman miehen kanssa. Elämä heitteli paljonkin ja täti erosi, meni uusiin naimisiin ja erosi jälleen. Tädin kohtaloksi koitui syöpä, joita hän sairasti kolme kappaletta, suunnilleen saman ikäisenä kuin minä nyt. Olisinpa toivonut hänelle parempia elämänvaiheita! Kuvassa on vielä kaikki edessä, elämänjanoa ja valoa silmissä ja hymyssä.

Mööbleerausta ja hengailua

 

Olen vihdoin (9 vuoden jahkailun, odottelun ja suunnittelun jälkeen) mööbleerannut ihan kunnolla! Siirrellyt huonekaluja paikasta toiseen täällä lapsuudenkodin yläkerran olohuoneessa. Vitsit miten innokas olo ja heti myös sain uuden lempipaikankin! Vielä en laita kuvia isosta muutoksesta, koska kaikenlaista säätöä on vielä, mutta heti kun on jotakuinkin valmista, esittelen uutta ilmettä blogissakin.

 

Mööbleerauksen lisäksi olen kantanut ehkä tonneittain valokuvakansioita komeroon. Tähän saakka ne on olleet hyllyssä, pöydällä, sohvalla, lattialla… aivan tolkuton määrä kuvia siis! Sekin on ihana muutos, koska nyt kuvat on suojassa pölyltä ja auringolta ja mikä tärkeintä pois tieltä.

Olen myös käynyt moikkaamassa setääni, nähnyt pikkuserkkua ja koettanut kaivaa muistilokeroista sukututkimukseen liittyvää tietoa. Aivosumu sekoittaa asioita ja olen välillä ihan kaalimaalla. Mutta kyllä ne tiedot sieltä aivokopasta ja arkistoista jollain lailla hahmottuu.

Olen myös kaapinut hilseilevää lakkaa lasinpuitteista. On jo aika lakata! Vaikka jos valokuvia katsoo, niin tilanne on ollut yhtä kehno jo muutaman vuoden. Kaikenlaista maalausprojektia isossa talossa on alvariinsa. Pienin nykäyksin projektit etenee, mutta parempi niin kuin ei ollenkaan!

Tunnelmia lapsuudenkodista

 

Tykkään viipyillä tunnelmissa, olen aina tykännyt. Lapsena istuin keittiön lattialla äitin kutoman kirkasvärisen räsymaton päällä ja vajosin auringonpaisteen tuomaan kodikkaaseen lämpöön. Näin jälkeenpäin siitä tulee mieleen marttawendelinmäinen tunnelma, ikuinen sunnuntai ja auringonpaiste. Radiosta tuli merisää ’Kotka Rankki - yksitoista…’ ja isän flanellipaita tuoksui kuorma-autolle. Selailin Richard Scarryn Iloista sanakirjaa ja kuvittelin joka kuvaan lisää tapahtumia loputtomiin. Päässä vilisee loputon nauha filmejä, keskusteluja, muistoja ja tulevia, edelleen. Olen niitä ihmisiä, jotka voivat vain olla pitkiä aikoja, tekemättä mitään ja viihtyen silti. 

Koulussa ihmettelin taukoamatonta pulinaa, liikehdintää, tohinaa, tulemista ja menemistä. Minä halusin vain istua ikkunan ääressä auringonpaisteessa, metsää katsellen. Tai olla välitunnilla koulun metsässä ja rakentaa majaa, lakaista havuluudalla majan lattiaa joka päivä ja piilottaa ruplia (koivun tuohikäppyröitä) salaiseen paikkaan. Kerätä hajukumeja, keinua keinussa, miettiä miten isä ja paappa kävivät vanhaa koulua lapsena. Pyysin opettajalta lupaa päästä vanhaan kouluun sisälle, mutta se ei päästänyt. Se ei tajunnut, että jo silloin kaipasin menneisiin, halusin nuuhkia vanhaa hirttä, etsiä aarteita vintistä ja pysähtyä aatoksiini siellä sekoittuneessa ajassa. Lapsenakaan vanha talo ei ollut vain talo, pelto ei ollut vain pelto, rata ei ollut vain rata ja puro ei ollut vain puro. Kaikella oli joku suurempi ja kaukaisempi merkitys, kaikki ne linkittyivät esi-isiin, jotka olivat ihmetelleet asioita samoilla paikoilla omilla vuosisadoillaan. Kuinka kahden eri lapsen päänsisäinen maailma voikaan olla erilainen! Suurimmalle osalle mikään näistä ei merkinnyt mitään ja elämä koostui nykyhetken hektisyydestä.

Sisälläni asuu edelleen se sama lapsi, joka haluaa vain olla ja katsella, vähän seikkailla, miettiä ja kuvitella. Siksi ehkä Vihervaaran Anna teki niin suuren vaikutuksen aikoinaan. Siksi voin yhä vajota kellon raksutukseen ja auringonpaisteeseen, nuuhkia aitan hirsiseinää ja tuijottaa tähtitaivaita loputtomiin. Siksi inhoan melua ja ryntäilyä, kovia ääniä ja kovia valoja, sitä että vanhat asiat survotaan roskiin ja vuosisataiset talot lanataan alas. Sitä, että menneellä ei ole mitään merkitystä, vaikka ilman mennyttä ei olisi tätä hetkeäkään. Siksi koetan usein unohtaa nykyajan ja kellua jossakin menneen rajamailla. Semmoinen on minun aikani ja paikkani.

Kirjapinosta; Aivoblues

Tällä kertaa luettavana Aivoblues, joka on mahtava kirja! Kansantajuisesti kerrottuna monia tutkimustuloksia, valaisevia huomioita ja paljon evoluutionäkökulmaa.

Kirjan luvuissa käsitellään mm selviytymistä, tunteita, ahdistusta ja paniikkia, masennusta, yksinäisyyttä, ym. Koin aika suuren valaistumisen kirjaa lukiessa; kaikki johtuu evoluutiosta! Jos joku asia kehittyy miljoonien vuosien aikana jonkinlaiseksi, ei silmänräpäys nimeltä ’1900-luku’ tee kehitykseen mitään muutosta. Siksi ihmisen fysiologia ja psykologia on hämmennyksissä tässä nykyajassa. Vähän sama kuin jos työntäisi jonkun 1400-luvun esiäidin Prismaan, sanoen, että hae ruokaa. Eihän hän ole koskaan edes nähnyt kauppaa, saati että osaisi hahmottaa mitä siellä pitää tehdä ja mitä hyllyt edes notkuu. Moni meille nykyajassa niin tuttu ja selvä asia on meidän aivoille varsinainen temppurata, jossa mennään ihan sillä evoluution aikana opitulla kaavalla ja siksi ollaan pulassa monessa asiassa. Kun ajetaan nykyaikaa melkein apinamoodilla.

Eli esimerkiksi se, miksi ihminen lihoo nykyään. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että tämä on ensimmäinen aika, kun ruokaa on yllin kyllin ja aivot on miljoonien vuosien aikana koodautuneet niin, että jos ruokaa on, se pitää kahmia, koska muuten joenmutkan takana odottaa nälkäkuolema. Käytännössä se nykyään tapahtuu siis näin; ihmispolo raahautuu raskaan työpäivän jälkeen kauppaan. Siinä sitä sitten zombina päätyy jo melkein kassalle, kun aivot huomaa irtokarkkihyllyn. Aivosi karjuvat sinulle ”Kahmi nuo kaikki!!” ja niinhän sinä kutakuinkin teetkin. Pääset lopulta kotiin sen monen kilon karkkisäkin kanssa ja aivot kiljuvat, että ”Nyt sohvalle!!” koska sun aivot on sitä mieltä (miljoonien vuosien kokemuksella), että energiaa ei pidä tuhlata! Jos siis se sohva vetää kuin ihmismagneetti ja mättöruoka houkuttaa niin, että taju melkein lähtee, se ei ole sinun syysi, se on evoluutioaivojesi syy!! Mutta jos edes muutaman kerran viikossa muistat tämän ja sanot aivoillesi, että jep, mutta ensin vähän liikuntaa, niin olet voittaja.

Kirjassa käydään läpi isoja asioita ymmärrettävästi ja annetaan myös hyviä vinkkejä ongelmien selättämiseksi. Esimerkiksi en itse tiennyt, että masennusta voi torjua liikkumalla. Ei tarvitse juosta maratoneja, esim tunti viikossa sykettä nostavaa liikuntaa jo parantaa prosentuaalista todennäköisyyttä että ei masennu. Pätee myös ahdistukseen. Kirjassa selitetään fysiologinen perustelu tälle ja siitä erityisesti pidin. En pidä sellaisista epämääräisen hähmäisistä neuvoista kuten että ’liikunta nyt vaan on hyväksi yleensä’. Pidän tieteen faktoista ja täsmällisistä neuvoista, jotka on perusteltu järkevästi. Ja sitä kaikkea tästä kirjasta löytyy!

Yksi iso kirjan teema, jota ei sovi sivuuttaa, on yksinäisyys. Se tappaa. Kyllä, luit oikein! Yksinäisyys tappaa. Sitä käsitellään kirjassa luvun verran. Yksinäisyys aiheuttaa masennusta ja sairauksia ja siitä johtuen altistaa kuolemalle nopeammin kuin muuten. Siitäkin on tehty tutkimuksia. Siksi edes viikottainen säännöllinen yhteydenpito siihen yksinäiseen ikäihmiseen antaa hänelle enemmän psyykkistä ja fyysistä terveyttä, sekä tietysti mielihyvää ja iloa.

Jäin miettimään esimerkiksi nuorison pahoinvointia. Se on tutkimusten mukaan lisääntynyt selvästi 1990-luvulta lähtien. Tänä aikana on myös tullut netti ja some, se, että ihmiset (etenkin nuoret) ovat entistä vähemmän fyysisesti toistensa seurassa. Voisko  syy monenlaiselle pahoinvoinnille olla näin yksinkertainen, että ihmiset ovat vetäytyneet ruutujensa taakse? Ihmisten kohtaaminen, sekä kosketus ovat asioita, jotka ovat tärkeitä meille ihmisapinoille. Apinat näet sukivat toisiaan merkittävän osan ajastaan. Se on terveyden kannalta hyvin tärkeä asia! Jäin miettimään myös sitä, miten vähän esimerkiksi vanhainkodeissa tai sairaaloissa on kosketusta. Ihan vain pään silitystä tai kädestäpitämistä. Kellään ei ole aikaa pysähtyä siihen potilaan tai vanhuksen äärelle sellaisen jonninjoutavan takia. Olisiko sellaiselle päänsilittäjälle kysyntää, voisin nimittäin ryhtyä sellaiseen työhön!

Vahva suositus tälle kirjalle!

 

Koville ottaa

 

Koville ottaa niin henkisesti kuin fyysisestikin tämä kaikki sytoruljanssi. Nyt sytosta on 10 päivää, eikä kaikki makumaailmassa ole aivan paikoillaan vieläkään. Suolisto ja vatsa on kovilla. Hermoille ottaa, kun ei vieläkään oikein tiedä mikä maistuu ja mikä ei ja ruokaa joutuu heittämään kompostiin. Kaksi kertaa pitäis kuitenkin vielä jaksaa. Mietin vain sitä, että jääkö suolistoon tai mieleen jotain ongelmia tästä kaikesta. Mullahan oli jo sillon entisessä työpaikassa vatsaongelmia ainakin viimeisen vuoden tai kaksi, jotka johtuivat lähinnä henkisistä syistä. En millään haluaisi jämähtää takaisin siihen tilaan, että kaikki kotoa lähteminen pelottaa, kun vatsa on sekaisin aina aivan yllättäen. Siinä tilassa on vähän vaikea töihinkään palata.

Kuljeskelin eilen illalla puutarhassa poimimassa vähän marjoja kulhoon. Ensimmäistä kertaa karhuvatukka tekee isosti marjoja! Ne on mun lemppareita, vaikka mietoja maultaan ovatkin. Vadelmapensaat on sekaisin ja kaatuneet ja ne olisi pitänyt raivata jo keväällä. No, ehkä ensi keväänä. Mustaherukkaa olen vähentänyt ja punaherukkaakin on aika rajallisesti. Karviaista on yksi puska ja tykkään syödä marjoja jo raakana. Näitten lisäksi meillä on tyrniä, tosin vasta pensaan poikasia, joista on odotettavissa tuskin kourallistakaan marjoja. Ja sitten on kirsikkaa, joista linnut ehtii yleensä syödä lähes kaiken ennen mua. Tänä vuonna voimavarat ei ole riittäneet minkäänlaiseen sadonkorjuuseen. Mutta aion olla armollinen itselleni ja ajattelen, että ensi vuonna sitten!

Sytoripuli on yleinen!

 

Rupesi jo mieliala notkahtamaan ja toivottomuus nostelemaan päätään, joten päätin vähän selvittää asioita! Ja taas kerran sellainen ’uusi’ asia, josta ei juuri puhuta, josta kukaan ei ole mulle puhunut näiden kahden syövän aikana mitään erityistä (muuta kuin että ’joo, se ripuli on yks oire’). Niin, eipä tietenkään, tähän on törmätty jo moneen kertaan syövän kohdalla; tietoa jemmataan jossain ja sitten se pitää itse kaivaa esiin taikka siihen törmää sattumalta pitkien aikojen kuluttua. Suhteellisen ärsyttävää! Ja siksi päätin kirjoittaa tästä oikein oman jutun.

Ja tällaista mä sitten sain selville. Ensinnäkin, syöpähoitoja saavan ripuli on hyvin yleinen sivuoire!! Taas kerran sytot on tässä asiassa isossa roolissa, koska sytot vaikuttavat nesteen imeytymiseen, liman eritykseen ja suolen liikkeisiin ja koska suolen limakalvojen solut uusiutuu nopeasti, myös sytot vaikuttaa juuri niihin erityisen tehokkaasti. (Kuten kaikkiin muihinkin nopeasti uusiutuviin soluihin - hiuksiin esimerkiksi.) Mutta myös sädehoito vaikuttaa suolistoon. Syöpähoidoista vaurioitunut suolisto tulehtuu helposti, sinne syntyy haavaumia ja tulee ripulia. Melkein voisi siis sanoa, että olet onnekas, jos saat vain ripulin. Ja tietääkseni itselläni ei näitä muita oireita olekaan ollut.

Toinen täysin uusi asia mulle oli se, että kapseliprobiootteja ei saa käyttää sytojen aikana, koska siitä syntyy verenmyrkytysriski! Aika kiinnostavaa sikäli, että itse sain näiden laskimoporttitulehdusten hoitoon käytettyjen antibioottien takia kapselimuotoisia maitohappobakteereja (joka siis on probiootti), mutta kukaan ei muistanut mainita, että älä syö niitä sytojen aikana verenmyrkytysriskin vuoksi! Onneksi söin niitä vain ihan pari kolme kapselia koko kesän aikana. Mutta silti, mikä helvetti tässä tiedonkulussa sakkaa?!

No okei, mitä sitten voi tehdä, jotta pääsee ripulista jaloilleen? Minä tein viikonloppuna ja alkuviikosta juuri ne väärät valinnat, koska sekin asia oli ihan pimennossa, että mitä pitää syödä tai juoda, ja luultavasti siksi ripuli pitkittyi ja ryöpsähti aika pahaksi. Joten luettelen tässä nyt sitten listana niitä vältettäviä ja suositeltavia ruoka-aineita ja juomia. Täytyy sanoa, että oma olo helpottui heti eilen, kun älysin jättää kaikki vältettävät pois ja söin suositeltuja ruokia pieniä määriä. Tänä aamuna on virtaa ihan eri tavalla!

Vältettävät

•Laktoosia sisältävät (maito, jäätelö, jogurtit)

•Runsaskuituiset (leivät, puurot, tietyt hedelmät, raparperi, herneet, pavut, sipuli, lanttu, kaali, sienet ja parsa).

•Kofeiinia sisältävät (kahvi, tee, cola-juomat - myös energiajuomat!)

•Kylmät, poreilevat hapokkaat juomat.

•Alkoholi

•Runsasrasvaiset, paistetut, käristetyt, mausteiset ruoat.

•Laksatiiviset (luumut, sokerittomat pastillit ja makeiset, makeutusaineilla makeutetut syötävät ja juotavat).

Minä söin jo viikonloppuna paljon herneitä, koska ne maistui, paljon paistettua lihaa, koska se oli suunnilleen ainoa ruoka jota sain alas ja join pelkästään limsoja ja vichyjä!! Just sitä kaikkea, jota ei pitäisi!!

Suositeltavat

•Laimeat teet, laimeat mehut, liha- ja kasvisliemet, mehukeitot.

•Suolaiset keksit ja suolatikut korvaamaan menetettyjä suoloja.

•Banaani, riisi, omenamehu, paahtoleipä

•Rasvaton tai vähärasvainen liha ja kala

•Peruna, perunasose, keitetyt vihannekset (ei kaali, eikä parsa).

•Hedelmät, säilykehedelmät, kuorittu omena, omenaraaste.

Joten eilen hain illalla kaupasta uusia ruokatavaroita ja söin pelkästään mikrotettavaa valmisriisiä tonnikalan kera, sushia ja iltapalaksi vähän paistettua lohta, sekä join omenamehua. Nyt on ihan toinen ääni kellossa! Tätä juttua saa jakaa ja toivon, että etenkin sytoripulista kärsivät saavat tästä avun, jos ei muualta ole tullut tarpeeksi infoa.

Ja tässä vielä linkki sinne infosivulle, josta tietoa sain.