Uintia, ruokaa, jouluttamista…

 

Tänään oli ihana Tamperepäivä! Suhahdin ratikalla heti aamusta Kalevan uimahalliin, jossa treffasin jälkikasvun. Me vesijuostiin, uitiin ja vielä vesijumpattiinkin hiki päässä pitkän aikaa. Mutta sitten saunassa piti taas yhden mummelin kanssa keskustella löylyn heitosta, voi pyhä jysäys! Hän itse tuli saunaan ja kysyi voiko heittää löylyä. Sanoin hänelle, että joo, heitä vaan, mutta älä kovin paljon. No lopputulos oli, että hän ei heittänyt ollenkaan mutta luennoi miten Aamulehdessä on nykyään niin paljon valitusta uimahalleissa tapahtuvista käytösongelmista, että hän on jo ajatellut, että lopettaa koko lehden tilauksen. Hän myös ohjeisti, että voin mennä viereiseen isoon saunaan, jossa on vähemmän löylyä. Kerroin, että nuo itse keksityt säännöt ei ole virallisia, eikä henkilökunta allekirjoita niitä ollenkaan. Että kaikissa saunoissa on yhtä kuuma, eikä täällä ole olemassa mitään lempeämmän löylyn saunaa, johon hän tietenkin vähän marttyyrmaisesti vastasi, että kun hän tulee tuolta kylmästä, niin olisi ollut niin kiva saada kunnon löylyt. Silti hän ei heittäny löylyä ollenkaan, vaikka se olis ollu mulle ok, että heittää yhden tai maksimissaan kaks kauhallista. Oma vika ja sillä sipuli.

No kävin kolmessa saunassa (neljästä), eikä mikään ollut selkeästi lempeämpi. Pois lähtiessä sanoin kassalla asiasta, että voisiko yhden saunan valjastaa ihan virallisesti lapulla merkiten ja kiuasta säätämällä lempeämmäksi, mutta hän ei kuulemma voi asiaa auttaa, vaan mun pitää ottaa yhteyttä Tampereen kaupunkiin. Tää ihme löylyvääntö on siis tapahtunu mulle reilun vuoden aikana Tampereen uimahallien saunoissa ainakin viisi kertaa. Aion siis todellakin ottaa yhteyttä kaupungin liikuntatoimeen. Toinen asia josta sanoin kassalla, oli ranneke-asia. Nyt kun mulla on vuoden uintiranneke Treen uimahalleihin, mutta en ole pystynyt sitä käyttämään huhtikuun jälkeen, tästä ei ole tullut ihan kannattava rannekevuosi, eli halvemmalla olisin päässyt jos olisin mennyt uimaan kertalipulla. Tosin ero ei ole onneksi kovin suuri. Kysyin, että voiko rannekkeeseen saada lisäaikaa (noin puoli vuotta), koska olin syöpähoitojen takia estynyt käyttämään ranneketta. Siihen sain jonkun puhelinnumeron, johon kuulemma kannattaa soittaa, mutta hän arveli, että tämä olisi pitänyt puhua jo ennen saikkua. En muistanut, ehtinyt, tajunnut ajoissa, se on kyllä totta.

No, seuraava kiva asia oli palata keskustaan, Ruuskasentalon Pyymäen kahvilaan, jossa päätettiin ottaa reteesti lounaat. Lounaspöytä ei näyttänyt kovin suurelta, mutta loppujen lopuksi ruokaa olikin tosi paljon ja olin ihan pinkeenä kaikesta syömisestä! Ja hyvääkin se oli, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys. Huh! Tosi hyvä juttu siis. Ja lounaaseen kuuluvan teen sai valita listalta, eikä se ollu vain joku ankee liptonin keltanen pussi. Ja sen sai mukaan! Joten seuraavaksi me hiihdeltiin keskustorille teemukit kourassa ihailemaa joulukojuja. Ylitin itseni, enkä ostanu mitään. Paljon ihastuttavia juttuja siellä kyllä oli! Jätin jonkun jutun hautumaan mieleen ja mulla on kyllä vielä aikaa hakea sieltä ihanuuksia, jos haluan. Olkapäällä järjen ääni sanoo, että kuule, tarviitko varmasti, mihin laitat sen ja onko ees rahaa. Jos vastaa kaikkeen, että en tiiä, niin sillon kannattaa miettiä tarkemmin. Joulutorilla en ottanu yhtään kuvia, joten joudutte kuvittelemaan kaiken. Ja tästä linkistä voi kurkkia netistä mitä siellä oli - laiha lohtu, mutta silti.

Kävimme myös parissa muussa ihanassa kohteessa, mutta niistä joku toinen päivä enemmän. Päivä päättyi Kuninkaankadulla kahvila Karalikseen. Kävin siellä nyt ensimmäistä kertaa ja tee sekä kakku oli erittäin hyviä! Palvelu oli myös hyvin ystävällistä. Sisustustyyli sen sijaan ei ollu mun lemppari. Se oli vähän kolkko ja kylmä ja sekava, mutta pesiydyin nojatuoliin ja olin tyytyväinen kaikkeen muuhun.

En tiedä mahtaako kukaan enää muistaa, kun Laukontorilla oli 30 vuotta sitten kahvila nimeltä Rose rokokoo? Se oli mun lempparipaikka; sisustettu täpötäyteen antiikkihuonekaluilla ja seassa oli omintakeista kitschiä, kuten muovikoristeita. Joka tapauksessa siellä oli ihana notkua antiikkisohvilla ja kuvitella olevansa herttuatar, ilman pönötystä. Sisustuksessa arvostan aina eniten lämmintä tunnelmaa, yhtenäistä tyyliä ja hauskuutta. Ja sitä lämpöä puuttuu nykyään joka paikasta aika paljon.