…alkaa tulla konttoriin, kun vain sitkeästi etenee. Olen suorastaan vältellyt huoneen järjestämistä, sillä se on ollut niin tuskainen kaaos, enkä oikein tiennyt mihin kaiken tavaran pistäisin. Miten sitä kertyykin kaikenlaista turhaa pinoiksi asti?! Löysin esim kaksi Aamulehteä kesältä -24 (eikä meille edes tule Aamulehteä!) ja yhden Hesarin, muutaman Voima-lehden, tyhjiä Pirhan kirjekuoria. Nauhanpätkiä, rikkimenneen peikon, jonka sain sisareltani joskus 80-luvun alussa ja jonka maltoin viimeinkin heittää roskiin. Jo kymmenisen vuotta sitten sen pää notkahti, niskaan tuli viiltoja ja sitten sen materiaali alkoi kovettua. Viimeiset vuodet se oli kivikova ja sen pää katkesi irtipoikki. Siinä vaiheessa peikon sisältä alkoi valua jotain ihmeen puuhioketta! Sen pintamateriaali oli siis kumia. Ihmeellisiä ovat esineen vanhenemisprosessit. Pidin peikosta aina, mutta nyt oli sen hautajaiset, koska kaikella vaan on aikansa.
Vanhoja puhelimia mulla oli joskus noin 60 kpl. Nyt niitä on kai vähän vähemmän, mutta edelleen tuskastuttava määrä! Osa menee jälleen hyllylle, joka pitäisi kiinnittää seinään, mutta osa ihan suosiolla vaan komeroon. Komero on nyt jo sellainen ’tämä pitää järjestää joskus perin pohjin’-komero. Kuvan luurankopuhelin on feikki, eli ihan uustuotantoa vaan. Valokuvan pariskunta on jotain tuntemattomia. En edes muista mistä olen sen saanut! Sillä ei ole mulle mitään merkitystä.
Vanhoja lehtiä meillä on kamalat pinot! Välillä työlästyn niihin aivan täysin. Kerran leikoin niitä ja kuvitin meidän vieraskirjaa vanhoilla mainoksilla. Välillä suunnittelen tapetoivani lapsuudenkodin seiniä lehdensivuilla. Ne on kivoja esineinä, mutta niihin pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin; liika on liikaa! Lehtipinon päällä lapsen tekemä ihana lintumobile. Se menee johonkin hyvään paikkaan tässä huoneessa.
Kirjoituspöydän päällä oli vielä hetki sitten kauhea keko kaikkea ja nyt siinä on vähän ilmaakin jo. Tuo peikon näköinen ei ole se peikko, vaan sieni, kässämessuilta joskus ostettu neulatyyny. Arvaa vaan miten tuskallista siihen on pistää neuloja! Joskus on hämärää olla niin herkkä ja reagoida mielikuvitusolentojen kärsimyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti