Kaiken summa

 

Eilen syöpäkontrollikäynnistä fyysisesti puhtaat paperit niin sanotusti. Mutta jotain asioita jäin toki miettimään. Mulle nimittäin sanottiin alussa, että ainakin ekan vuoden ajan kontrollit on 3kk välein. Nyt lääkäri yhtäkkiä ilmoitti, että seuraava käynti 4kk päästä. Kun ihmettelin ääneen, että eikö se ole ’3kk’, niin hän katsoi tietoja koneelta ja totesi, että sulla oli täällä viimeksi erikoistuva lääkäri, joka on laittanut tuon ’3kk’, mutta yhtä hyvin se voi olla 4kk. En lähtenyt väittelemään, mutta näinhän viimeksikin kävi, että puheista huolimatta sytojen jälkeinen vuosi ei ollutkaan 3kk kontrolliväleillä, vaan just viimenen laitettiin sinne 4kk päähän. Tämä nyt ei ole mikään kynnyskysymys, mutta yhtä hyvinhän lääkäri voi sanoa jatkossa, että ’ihan hyvin se voi olla 5kin kk’ ja sitten, että 6kk jne… mun matemaattiselle ajattelulle vähän epämääräistä tämmöinen. 

Hän myös sanoi, että nyt kun mieleni on niin alavireinen, niin kiinnitän niin helposti huomiota kaikkiin oireisiin. Ja minä kun luulin, että etenkin uusiutuneen syövän jälkeen kaikkeen pitääkin kiinnittää huomiota erityisen matalalla kynnyksellä. Niin on sanottu ja niin olen lukenut. Eikä mun oirelista ollut eilen mitenkään pitkä ja suurenneltu. Siinä oli 9 asiaa, jotka on mulla olleet vahvana syksyn jälkeen ja jo ennemmin; osa koko tämän syöpäajan (ekoista hoidoista syksystä -23). Kuten yskä, joka vaan on ja on joka päivä, vaikka keuhkot on kuvauksessa todettu useaan kertaan puhtaiksi.

Samoin jäin miettimään sitä, että nyt tuli taas uusia tulkintoja oireisiin. Siis ihan erilaisia kuin aiemmin! Tuntuu, että kaikki sanoo eri asioita ja minä tässä sitten vaan ihmettelen asioiden keskiössä, että mitä uskoa. Vaikuttaa lähes arvailulta. Kuten esim se mun selkäsärky, josta ei lääkäreillä ensin ollut mitään mielipidettä, sitten että se johtuu kiinnikkeistä ja nyt, että se olisi tadexin sivuvaikutus. Ajallisesti kuulemma sopisi lääkkeen aloittamisen kanssa yksiin. (Sivuoireet ei ala välttämättä saman tien vaan noin ekan 3kk aikana, ja tadexin aloitin syys-lokakuussa, kun selkä alkoi oireilla tammikuussa). Hän myös arveli, että mulla on sytojen jälkeinen kognitioalenema. En tiedä… mietityttää hiukan, että voisiko olla. Siis siinä mielessä mietityttää, että en mä kokenut ehkä tämän syövän aikana, että mulla olis ollu niin erinomainen hoito, että niiden loppuminen olis rysäyttänyt johonkin kuoppaan. Mielestäni olin jo aika realisti, koska tuttuahan se kaikki jo oli.

Vähän mulle jäi sellainen olo, että hänen asenne oli, että reipastuhan nyt ja ryhdy liikkumaan, niin paranet! Hän kyllä toisaalta näki, että miten vajonneessa tilassa mieleltäni olen, kun en voinut välttää itkua tuollakaan käynnillä. Hän varasi ajan mulle TAYSin psykososiaalisen tuen yksikköön. Menen sinne jo ensi viikolla. Mietiskelin tässä asioita ja tein listan itselleni kaikista niistä isommista fyysisesti ja psyykkisesti kuormittaneista asioista, joita on ollut oikeastaan reilun neljän vuoden sisällä. Nyt kun listaa katsoo, niin älyää saman tien, että ei tuon kaiken jälkeen voikaan olla tolpillaan ihan heti. On moninkertaista fyysistä sairautta, joiden hoito on osittain myös viivästynyt kaikenlaisen pallottelun takia, on vesivahinkoa kotona sekä lapsuudenkodissa, on kaikenlaisia henkilösuhteisiin liittyviä kuormituksia, on useaan kertaan myös miehen sairautta. Ajattelin esitellä sen listan terapeutille, jos sinne joskus pääsen.

Olen helpottunut tietysti siitä, että syöpä ei ollut uusiutunut, mutta jäin vähän epämääräiseen fiilikseen noiden muiden asioiden osalta. Jos niistä joku olisi tapahtunut yksittäisenä (esim se eka syöpäleikkaus), niin olisin jo tolpillani, mutta kun tuntuu, että koko ajan tulee lisää ja lisää painavia asioita. Terve ihminen olisi käsitellyt jo yksittäisen asian saman tien, mutta mulla on tunne, että en pääse ollenkaan suoristautumaan, kun joku uus asia painaa jo taas alaspäin. Tuntuu kuin jotain tappavia rakeita ropisis päähän jatkuvalla syötöllä. On vaan vahvasti sellanen olo, että antakaa nyt herran jumala mun jo olla ja toipua rauhassa!