.

.

16.1.2022

Kukin tavallaan kulttuurista



Nyt on kulunut jo hirveen pitkä aika siitä, kun viimeksi olen käynyt museossa! Joskus kaipaan sitä maailmaa ja tiedän, että nautin eniten museoista jossain kaukana kotoa. Tutut museot on koluttu jo niin moneen kertaan, että ähky on tullut jo ajat sitten. Sitä paitsi jossakin muualla ote näyttelynrakentamiseen ja visiot siitä miten asioita voisi esittää ja myös se mitä oikein voisi esittää, tuntuvat monesti hyvin raikkailta ja kiinnostavilta. Myönnän olevani aika kriittinen katsoja.

Vaadin siis museolta paljon, mutta vaadin myös itseltäni ja kanssakatsojilta ehdottomuutta. En tiedä miten päin olisin jos näen jonkun hiplaavan museoesineitä. Joskus olen huomauttanut asiasta, mutta yleensä koetan vain keskittyä olemaan räjähtämättä kappaleiksi. Siksi en voi sietää sitä suuntausta, että museoissa saa kosketella esineitä nykyään. Siis ei tietysti kaikkia, mutta niitä vähempiarvoisia esineitä. Jos minä päättäisin, en sallisi sitäkään. 

Olen katsellut joskus mikroskoopilla miltä tekstiilissä näyttää ruoste, tahra, ryppy, reikä, kuluma, tai joku muu vaurio. Uskokaa pois, se hiplaaminen aiheuttaa myös aina vaurion. Ja sitäpaitsi; en hiplaisi esinettä, josta en ole varma mitä se sisältää. Vanhassa esineessä/tekstiilissä voi olla ties mistä peräisin olevaa likaa. Niissä voi olla radioaktiivisuutta. Niissä voi olla syöpää aiheuttavia väriaineita. Niissä voi olla jopa taudinaiheuttajia. Kannattaa siis vaan katsoa!













Minä nautin museoissa yksinäisyydestä ja toisaalta pahinta on meluava koululuokka! Nautin hiljaisuudesta tai ainakin siitä, että kukaan ei höpise vieressä. Nautin aikojen havinasta. Nautin fiiliksistä ja mielikuvista. Nautin ahaa-elämyksistä. Nautin helppoudesta; en jaksa tavata 20 pienipränttistä tekstiplanssia saadakseni selville jotain kommunismista. Mieluummin katson Leninin muotoista saippuaa ja siirryn siitä ihmettelemään hajustettua neuvostovessapaperia. Nautin selkeydestä; pöydällä on kuppi ja sen vieressä ehkä pieni infolappu, jossa sanotaan kupin valmistanut tehdas ja kupin ikä. Infon ei tarvitse alkaa aatamista ja eevasta. Katson museoita siis aika tavalla myös keräilijänäkökulmasta ja laiskana, elämyshakuisena!

Museoihin pätee mielestäni sama mikä teattereihinkin; suuri ammattiteatteri voi näyttää upeutta ja suurta glamouria, mutta se tarvitsee myös suuresti rahaa. Sen vuoksi näytösvalinnat tehdään pomminvarmoiksi kassamagneeteiksi. Joskus tai rehellisesti sanottuna lähes koskaan, se ei vaan huvita. Menisin tuhat kertaa mieluummin Huoneteatteri Jurkkaan katsomaan Emmiä kahden metrin päästä muutaman muun kanssa, kuin kansallisteatterin isolta lavalta operettia joka pursuaa bling blingiä ja huippusuosiota.

Mutta kulttuurista on varmasti niin monta mielipidettä, kuin on kokijaakin ja nyt korona-aikana on aikaa mietiskellä sitä myös teoreettisesti. Kulttuurinnälkä on kyllä kasvanut minullakin tämän poikkeusaja myötä, sillä hyvin varovaisena en ole haahuillut missään.
 

15.1.2022

Zadam! Kevät...



Tämä valon lisääntyminen on ihan hurjaa! Viherkasvit tuntuvat oikein kylpevän valossa ja pieniä lehtinuppuja on jo ilmestynyt esim joulutähtiin ja jouluruusuun. Vielä ei ole se aika, että voisi kerätä kuvan mukaisia kimppuja omasta tarhasta, mutta ei siihen niin tolkuttoman kauankaan ole!

Kasvatan tämänvuotisia joulukukkia tarhaan istutettaviksi; muutama hyacintti ja pari jouluruusua muuttaa ulos, kunhan sää sallii. Joulutähdet saavat elellä sisällä. Katsotaan miten uudet lohenpunainen ja vaaleanpuna-valkoinen pärjäävät! Viime keväänä sain vanhan punaisen kukkimaan kauan ja valtoimenaan.

Tänään voisin ostaa kaupasta kukkamultaa ja ryhtyä ensi viikolla kylvöhommiin. Minulla on niitä eksoottisia siemeniä aika paljon ja niiden aika on NYT. Tomaatit ja muut hyötykasvit ehkä ensi kuusta lähtien. Kukkamultien vaihtokin alkaa olla kohta käsillä.






 

14.1.2022

Kevään tuntua




Tänään ensimmäistä kertaa tuntui kuin valo olisi keväinen! Vaikka aurinko ei paistakaan, niin jotenkin on raikas ja valoisa sää, joka ulottuu sisälle saakka. Sellainen, joka pistää haaveilemaan ja tekemään kaikenlaisia päätöksiä. Tekee mieli vaihtaa joululiinat keväisiin. Ja olen päättänyt, että kun seuraavan kerran menen kauppaan, ostan pitkästä aikaa kukkakimpun maljakkoon!

Olen katsastanut toissakesänä tilaamiani Do It Yourself-kosmetiikka-ainesosiani. Semmoisia kuin aloevoi, kaakaovoi, mangovoi, monoiöljy, porkkanaöljy, vadelmansiemenöljy, ym ym. Selasin reseptejä ja päätin, että tässä kuussa teen niistä jotain. Voiteita ja huulirasvoja siis lähinnä.





Olen myös tehnyt yhteenvetoa viime vuoden vaateostoistani. Ostin 30 vaatetta (sisältää kotimaisen vintagekankaasta teetetyn talvitakin ja kotimaiset talvikengät, mutta ei sisällä alusvaatteita, eikä naamiaisiin hankittuja keskiaikavaatteita), joka itse asiassa yllätti, sillä luku tuntuu isolta! Etenkin, kun tiedän, että aiempina vuosina olen ostellut holtittomasti vaatteita aina kun päähän on pälkähtänyt, eli luku on ollut vielä isompi!! 

Nyt kun minulla on tänä vuonna vain kolmena kuukautena lupa ostaa vaatteita, luulen, että luku tulee pienenemään aika lailla. Mutta toki tasapainon vuoksi olen viime vuonna tehnyt aika paljon poistojakin. Poistin seitsemän tai kahdeksan takkia, ainakin saman verran kenkiä ja muutaman huivin. Sekä romanihameen. Se painoi noin 10 kiloa ja vei kaapissa aivan käsittämättömästi tilaa! Se oli minulla 10 vuotta ja pidin siitä todella. Mutta enhän minä voi sitä missään oikein käyttääkään. Kymmenet röijyt lahjoitin jo muutama vuosi sitten teattereihin. Tämmöistä on keräilijän elämä; ensin haalitaan ja sitten poistetaan...

 

13.1.2022

Mä oon...




Koska tuo "Mä en oo koskaan..."-peli oli niin hauska, niin käännetäänpäs se nyt toisin päin! Tehdään peli "Mä oon..."! Käsi sydämelle - aloitetaan!

1) Mä oon pidellyt käsissäni kuolleen ihmisen kalloa. (Aika montaakin oikeastaan.)
2) Mä oon pidellyt käsissäni radioaktiivista esinettä. (Ja kyllä, se edelleen säteili!)
3) Mä oon pidellyt käsissäni satavuotiasta tuberkuloosinäytettä. (En tiedä oliko siinä enää eloa.)
4) Mä oon innostunu valtavasti kun töissä on löytynyt paskaa! (No se oli kylläkin vähintään satoja vuosia vanhaa... ja siitä voi saada irti vaikka mitä tutkimustuloksia!)





5) Mä oon syönyt jäniksen munuaisia ja sydäntä. (Nammm!!)
6) Mä oon syöny sian kärsää, häntää, korvia ja sorkkia. (Keitettynä. Hyvää!)
7) Mä oon käyttäny mustaa huulipunaa, ja valkosta. (Teinipunkajat...)
8) Mä oon käyny Venäjällä savusaunassa. (Ihana tunnelma, mummon sauna!)
9) Mä oon kyntäny peltoa höyrykoneavusteisellä auralla Englannissa. (Jännitti!)

 

12.1.2022

Ruusuja sinulle!



Ruusu sinulle lukija!

Olen huomannut blogimaailman vaimenevan kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Siksipä ajattelin ojentaa teille kaikille kanssabloggaajille, sekä lukijoille suuren ruusun! Hiljaisempi blogimaailma johtuu tietysti muun somen kaappauksista. Instagram, face, mitä näitä onkaan. Minä rakastan blogimaailmaa, koska täällä voit vaikuttaa itse julkaisusi visuaalisuuteen. Täällä voit rakentaa aika vapaasti ulkonäön blogillesi, eikä joku hullu päivitetty somealusta sotke kaikkea työtä sekunnissa. Täällä kaikki on hidastempoisempaa ja ehkäpä syvällisempääkin. Ei kytätä tykkäyksiä ja ladata uutta kuvaa monta kertaa päivässä. Täällä saa jotenkin hengittää vapaammin! Täällä myös koen olevani henkilökohtaisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Ei ole vain peukkuja tai irrallisia lauseita joltain jostain. Saattaa olla jopa ihmisiä, joiden kanssa on tullut kommentoitua puolin ja toisin vaikka 10 vuotta!

Kiitos teille kanssabloggaajat, jotka yhä tuottatte julkaisuja, olivatpa ne sitten kuvia tai tekstiä tai molempia. Ei haittaa, vaikka julkaisutahti vaihtelee tai on hidastempoisempi. Kiitos myös kaikille lukijoille, jotka olette kurkistelleet mitä tänne blogimaailmaan milloinkin kuuluu! Aivan erityisen iso kiitos kommentoijille. Olette tärkeitä!

KIITOS!




 

11.1.2022

Mä en oo koskaan...




Oletteko koskaan pelanneet sellaista "mä en oo koskaan..."-peliä? Siinä pitää keksiä mahdollisimman tavallisia asioita, joita muut olis tehneet, mutta itse ei. Siitä saa pisteen jos joku muu on tehnyt niin ja tuplapisteet, jos kaikki on tehneet. Kannattaa tietysti ottaa huomioon peliseura, jotta osaa suhteuttaa sanomansa vaikkapa ikäpolviin.

No, aloitetaan!
1) Mä en oo koskaan kokeillu huumeita. (Teininä oli ehkä hilikulla etten olis kokeillu, jos joku olis tarjonnu. Onneks ei! Olen hyvin huumevastainen nykyään.)
2) Mä en oo koskaan ottanu tatuointia. (Kauniita on kyllä olemassa...)
3) Mä en oo koskaan laulanu karaokea. (Enkä laula!!)



4) Mä en oo koskaan matkustanut Euroopan ulkopuolelle. (Haluaisin kyllä...)
5) Mä en oo koskaan ajanu autoa. (Jos sitä ei lasketa, että pidin isän töissä kuorma-autonratista kiinni 5-vuotiaana.)
6) Mä en oo koskaan tehny täysmeikkiä (Siis värivoiteineen kaikkineen... mitä siihen nyt kuuluukin; kaikki!).



7) Mä en oo koskaan tanssinu discossa. (Enemmän hengaillu punkkeikoilla.)
8) Mä en oo koskaan käyny Alkossa alle 30-vuotiaana. (Olin absolutisti koska olin YH.)
9) Mä en oo koskaan käyny solariumissa. (Se oli niin juppia mun mielestä sillon.)



10) Mä en oo koskaan ollu pikkujouluissa. (Parin kaverin miittiä ei lasketa. Lasketaan isommat järjestetyt pikkujoulut; esim työpaikan.)
11) Mä en oo koskaan ollu polttareissa. (Voisin mennä, jos olis vaan joku savusauna tyttöporukassa tms.)
12) Mä en oo koskaan kävelly piikkikorkokengillä. (Enemmän maihareilla.)

Mitä SÄ et oo tehny koskaan?

 

9.1.2022

Talvinen Helsinki



Vastapainoksi maaseudun talvikuville muutama Helsingissä otettu talvinen kuva lähivuosilta.













 

7.1.2022

Isälinjan sukuaarre




Jos isäni eläisi, hän täyttäisi tänään 90 vuotta ja siksi julkaisen isäni isoisän kirjoittaman kirjeen. Hän jätti kirjeen rakentamansa talon tuvan lattialankkujen alle. Poliittinen tilanne näkyy selvästi tekstissä. Alemmassa kuvassa on tuo talo, josta kirje muutama vuosi sitten löytyi ja isoisäni lapsuudenperhe, jossa kirjeen kirjoittanut paappa istuu keskellä. 






 

6.1.2022

Tulitikkuja ostamassa



Talvella, siis etenkin talvella, poltan kynttilöitä oikein urakalla! Kakluunissa kotona ja takassa mökillä pidetään tulia päivittäin. Ja minähän en mitään sytkäriä käytä. Kunnon tulitikkuja vaan! Aika ajoin tulitikut käyvät vähiin, niin että on pakko etsiskellä uusia. Ja nimenomaan etsiskellä, sillä ei semmoisia hyviä vanhan ajan tikkuja niin vaan kaupasta enää mukaan siepata. Kaikki jotka on käyttäneet tulitikkuja 1980-luvulla, tietävät, että nykyiset tikut on surkeita ja hermot on koetuksella niiden kanssa. En ole todellakaan yksin tämän asian kanssa.

Ensimmäinen Suomalainen tulitikkutehdas (puoliksi tehdasmainen ja puoliksi kotivalmisteinen tuotanto) perustettiin 1840, ja viimeinen tehdas suljettiin 1995, eli 155 vuotta täällä on siis voinut käyttää kotimaisia tulitikkuja. Tosin aluksi ne olivat kalliita ja vaarallisiakin. Aluksi tikuissa käytettiin valkoista fosforia, joka aiheutti vakavia sairauksia. Tehtaissa fosforihöyryjä vuosia hengitelleet työläiset saivat luusairauksia, etenkin leukaluihin tuli kuolioita, myrkytyksen saaneiden kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi jopa hiukan hohtaa pimeässä.

Ylpeydellä voin kertoa, että Suomen suuriruhtinaskunta oli ensimmäinen maa maailmassa, joka kielsi valkoista fosforia sisältävien tikkujen käytön ja myymisen vuonna 1872! Hyvä Suomi!! Valkoinen fosfori korvattiin punaisella fosforilla, joka oli paljon parempi materiaali kaikin puolin. Myöhemmin tikkujen liiallista syttymisherkkyyttä ja muita epätoivottuja ominaisuuksia muokattiin lisää.

Nykyisin suurin osa Suomeen tuotavista tikuista tulee Ruotsista, Intiasta ja Puolasta. Intiassa esimerkiksi on noin 10 000 tulitikkutehdasta. Surkea syttyvyys on näissä nykytikuissa iso ongelma. Tikkua saa hipsutella raapaisupintaan vaikka kuinka monta kertaa, ennenkuin se syttyy, jos sittenkään. Usein tikku katkeaa jo heti ensi raapaisulla tai sitten sen pää on kastettu muurahaisen teelusikkaan. Ei toivoakaan sellaisen sytyttämisestä!

Kunnollisia tikkuja olen ostanut vuosituhannen vaihteessa Lenin-museon kaupasta ja sittemmin Helsingissä sijaitsevasta Venäläisestä kaupasta, Ruslaniasta. Lisäplussana näissä tikuissa on oivallisia etikettejä, jos ei ole kauhean tiukkapipoinen. Kaikkia ”suurmiehiä” löytyy; Che Guevarasta, Putiniin ja Trumpiin saakka ja monta muuta siltä väliltä. Minulle voi vinkata hyvistä tikuista ja niiden kauppiaista, jos mieleen sellaisia juolahtaa.





 

5.1.2022

Yhtä aikaa tässä ja menneessä



Katselen maisemaa ja sen koko ajan muuttuvaa valoa. Samalla mieli vaeltaa jossakin 1800-luvulla. Koetan haarukoida neljän perheen jälkeläisjoukkoa saadakseni ratkaisun erääseen arvoitukseen. Oikeastaan muuta ei tarvita, jotta mieli on tyyni ja olo on hyvä.








 

4.1.2022

Harmonia



Enpä voisi paremmin kuvata viime päivien olotilaa, kuin sanomalla ’harmonia’!
Olen edelleen mökillä. Nukun pitkälle, herättyäni keitän kahvit, katson kalenterista mitä olen ajatellut tälle päivälle (yleensä siellä lukee jotakin sellaista kuin ’sukupuu’), tuijottelen pihalle, vilkaisen nettiuutiset. Puolen päivän jälkeen laitan tulia takkaan, puuhastelen kirjoittamisen tai tutkimisen parissa, teen lumitöitä, haen puita, syön, luen blogeja, keskustelen mesessä, suunnittelen huomista.

Alla olevat kuvat sopivat erinomaisesti tämän päivän asioihini. Ajaton aika, hiljaisuus, yövaatteissa notkumista, kolme puhelua sukulaisten kanssa. Yhden kanssa kävimme pitkän ja mielenkiintoisen keskustelun tuonpuoleisesta, henkimaailmasta, uskosta ja siitä mihin täällä maanpäällä ehkä pyritään. Minähän en kuulu mihinkään kirkkoon tai lahkoon, mutta sisäinen uskoni henkimaailmaan on aina ollut vahva.

Opettelin tänään myös sellaisen käsitteen kuin DNA:n ”trianguloitu segmentti”. Luulen, että tämä kuvaton palapeli, jossa on ehkä 50 000 pikkuruista palaa, mutta joista suurin osa on kateissa, nimeltään sukututkimus, alkaa piirtyä yhä tarkemmin. Tiede on hyvä apulainen tässäkin asiassa! Kerroin tänään juuri sukulaiselle, että olen tutkinut sukua 40 vuotta, siis 10-vuotiaasta lähtien, mutta että tämä on loputonta. AINA on joku esivanhempi, jonka sisarukset kiinnostavat, sitten tulee ajatelleeksi mistä näiden puolisot ovat kotoisin, onko heillä lapsia, onko lapsilla perheitä… tämmöinen ei oikeastaan lopu koskaan. Tai ainakaan ihmiselämässä tätä ei saa valmiiksi. Huikean ihanaa!





 

2.1.2022

Mietteet menneessä




Viikonloppu on kulunut hyvin rauhallisesti, lähes uneliaasti, mökillä möllötellen. Eilen kävin vain sen verran ulkona, että hain puita vajasta. Tänään kävimme sentään ajelulla pitkin maaseutua. Muistelimme anopin sukujuuria, ajellen niiden talojen ohitse. Mökille palattuamme tutkailimme sukupuuta ja karttaa, ja totesimme lisäksi ajelleemme aika monen anopin esivanhemman kotipaikan ohitse. Maailma on niin pieni ja sukututkimus on niin loputon suo… tuntuu, että koko ajan törmään sukulaisiin, suvun paikkoihin ja tuhat sukuun liittyvää projektia on loputtomasti kesken.











 

1.1.2022

Uusi vuosi on kuin aloitus puhtaalta pöydältä




Vuoden ensimmäisenä päivänä on yleensä vähän hassu olo, ihan kuin elämä olisi yhtäkkinen ”tabula rasa”, puhdas ja avoin. Että kaiken voi aloittaa alkutilanteesta. Eihän se niin tietysti ole, mutta pienissä määrin tällainen ajattelu ja tunne on virkistävää. Se luo mahdollisuuden muutokseen, mahdollisuuden lähteä uusille urille. Ja toisaalta voi sanoa, että onneksi ei tiedä mitä vuoden päästä kuuluu. Huonoja uutisia ei halua tietää ja hyvistä tulee mukava yllätys!







Kuvat on muuten otettu Englantilaisessa hotellissa monta vuotta sitten. Parfyymit on edelleen elämässäni joka päivä. Lempituoksut on muuttuneet aikojen mittaan hyvinkin paljon rönsyillen. Aluksi oli ns markettituoksut, (kun muusta ei tiennyt), sitten Body Shopin tuoksut, sitten vähän arvokkaammat markettituoksut, sitten postimyynnin niche-tuoksut (joka on vähän niinkuin artesaanituoksu) ja nyt on maku laajimmillaan. Byredo on ehkä kaikkien aikojen paras merkki useilla erilaisilla mutta hyvillä tuoksuillaan. Nykyään sitä saa onneksi jo Stokkaltakin, joka on laajentanut kiinnostavasti tuoksuvalikoimaansa viime vuosina.