Amuri on yksi lempimuseoistani. Pidän muutenkin kotimuseoista ja täällähän niitä koteja riittää. Amuriin on saatu hitusen enemmän äänimaailmaa kuin aikaisemmin, mutta enemmänkin sitä voisi olla. Ihan vaikka joka kämpässä. Pidän myös elävistä kukista ja ”ruoista” joita kattauksiin on lisätty. Olen käynyt Amurissa joka kesä vuodesta 1995 lähtien ja sen vuoksi on vaikea enää löytää uutta kuvattavaa (vaikka onhan täällä muutoksiakin.) Koetin kuitenkin ottaa kuvia sellaisista kuvakulmista, joita en ole juurikaan ennen käyttänyt.
.
20.5.2023
19.5.2023
Käsilaukkuni sai uuden remmin…
… ja lähti seikkailemaan Amurin museokortteliin!
18.5.2023
Koetan saada itseäni järjestykseen
Pohdiskelen introverttiutta ja sisäisten akkujen lataamista ja sen sellaista. Laskin tässä kevään aikana, että esim lapsuuden maisemissa on noin 15 ihmistä, joita pitäisi tavata, aina kun käyn siellä. Tai he odottavat, että ainakin tosi usein näkisin heitä. Introverttina ahdistun jo pelkästä ajatuksesta! Pariin viime kertaan en siis ole tavannut ketään, paitsi siskoani. En ole edes kertonut kenellekään, että olen maisemissa. Lähinnä väistellyt vaan. Ja sitä paitsi, lähes aina minulla on ihan oikea tehtävien lista, kun menen sinne. Olemme siskon kanssa tyhjänneet äitin ja isän asuntoa (tähän meni noin 4 vuotta!), järjestelleet, lakkaamatta suunnitelleet. Olemme tehneet omaa osaamme rempasta maalaamalla ja se työ on vasta alussa! Puutarhasta puhumattakaan. Tämän kaiken yhteen sovittaminen on välillä aika haastavaa. Jos sopii tapaamisen yhden käynnin aikana vaikkapa kolmen ihmisen kanssa, aikataulujen sovittaminen on välillä toivotonta. Siinä sivussa siis järjestelen, maalaan, teen hankintoja tai teen edes jotain puutarhajuttuja.
17.5.2023
Työnhakuvelvollisuudesta sananen
Ajattelin taas kirjoittaa aiheesta työttömän työnhakuvelvollisuus, koska olen huomannut, että tuttavapiirissäkin ihmiset on ihan kuutamolla aiheesta ja tekee valtavasti ihan turhaa työtä. Väännän tähän nyt siis rautalangasta muutamia faktoja ja jaan vähän tilannetta helpottavia ohjeita.
16.5.2023
Taloussuunnitelmat uusiksi
Vuoden alussa laatimani taloussuunnitelma on ollut mielenkiintoinen. Sen kanssa eläminen vaatii tiukkuutta ja raameissa pysymistä. Kuten jo kerroinkin, huhtikuussa en pysynyt raameissa, vaan ryssin sen ihan huolella.
15.5.2023
Vekkuli luonto!
Kävimme äitienpäivänä katsomassa upeita lähteitä. Ilma oli kuuma ja minun alkaa olla vaikea taas sietää näitä kesän nousevia lämpötiloja, mutta luonnossa on jotenkin helpompi olla, kun valo siivilöityy viileämpänä jo hiirenkorvalla olevan lehvästön läpi. Katselin ihastuneena lähteen pulputusta ja seikkailin puronvartta eteenpäin, kuunnellen käen kukuntaa ja lintujen hillitöntä sirkutusta. Luonnossa jopa yksinkertaiset asiat näyttävät lähestulkoon mysteeriltä. Miten tuo vesi pulppuaa niin kauniisti tuolla puhtaassa hiekassa, onko se tehnyt niin vaikka tuhat vuotta? Kahdeksan tuhatta vuotta? Taukoamatta? Välillä pulppuavan kohdan yläpuolelle syntyy veteen pieni pyörre, josta muodostuu oma varjo lähteen pohjalle.
14.5.2023
Laukkuja, osa 6
Tämä laukku vaikuttaa silkiltä. Se on ollut minulla vuosikausia, mutta en muista mistä olen sen hankkinut. Mustaan etuosaan on kirjailtu metallilangalla kasviaiheita. Aikojen kuluessa metalli langan pinnasta on kulunut pois ja esiin on tullut keltainen ydinlanka. Takaa laukku on haalistunut. Laukussa on sisällä yksi pieni sivutasku ja nepparikiinnitys. Laukun rakenteissa tuntuu olevan pahvikovike. Laukku on käteen pehmeä ja mukavan tuntuinen, mutta jo hiukan heikkokuntoisen oloinen. Minulla ei ole mitään erityistä tunnesidettä tähän laukkuun ja koska pieniä juhlakäsilaukkuja on jo riittävästi, aion pistää tämän poistoihin.
12.5.2023
Alakuloa yön tunteina
On jo toukokuun puoliväli. Suren sitä ja mietin huolestuneena, miten nopeasti kesä vierähtää syksyyn. Siis montako kertaa ehdin pyöriä rakkailla lakeuksilla ennen syksyä? Kolme, neljä? Järkyttävää! En ole ikinä tajunnut kevätmasennusta, mutta nyt joku tahmea alakulo näyttää juuttuneen mieleeni. Valvon tämän tästä yöllä kolmeen ennen unen tuloa ja mietin kaikenlaista. Elämää, ihmisiä, sitä miten paljon olen tehnyt asioita päin helvettiä. Mietin sitä, miten nopeasti elämä on ohi. En pelkää kuolemaa sinänsä, vaan sitä, että tänne jää niin paljon esimerkiksi rakkaita paikkoja. Uskon, että rakkaat ihmiset tapaan uudelleen, mutta paikkoja en ehkä voi käydä katsomassa aina kun huvittaa. Mikäli nyt ylipäätään olen kuoleman jälkeen olemassa. Tää on paha rasti. Väistämättä pohdin, että mitä mikään kannattaa?
11.5.2023
Arkikuulumisia
Puutarhatyöt on alkaneet! Ollaan purettu vanha laho grillikatos, jonka tilalle on tulossa uus kasvihuone. Odotan sitä tosi innokkaasti! Mietin jo ties monettako kertaa, että mitä kaikkee kivaa siellä kasvattelisin; ainakin pikkutomaatteja, kurkkua, paprikaa, chiliä, salaattia, yrttejä jne. Oh, siitä tulee kyllä ihanaa! Lisäksi ollaan raivattu seinustalla ollut vanha koiranhäkki (joka toimi meillä joskus kissanhäkkinä) ja sen sisällä kasvaneet vadelmat ym. Suunnittelen siihen laatoitusta (meillähän on notkunut pihassa ainakin 10 vuotta iso pino harmaita laattoja) ja sitten laitan puutarhapenkin siihen seinustalle. Penkin vierellä voisi olla erilaisia ruukkuja, joissa voin kasvatella ties mitä kaikkea hauskaa! Vanhassa grillikatoksessa on myös vanha kivipöytä. Sen uusi paikka tulee olemaan lähellä nykyistä grilliä. Pöytä on ehkä 2m pitkä, joten se voi olla ruokapöytänä ja myös kukkapöytänä. (Tosin mies jo ehti huolestua - hän tuntee minut ja aavistaa, että se on kolmen sekunnin kuluttua täynnä kukkajuttuja!) Kukkajuttuja tulee myös portaille ja parvekkeelle. Hui hai, en kyllä malttais odottaa! Löysin myös vanhan laattakivipolun nurtsin alta. Ilmeiseti meitä edeltänytkään talon omistaja ei siitä tiennyt, koska oli rakentanut yrttilaatikon osittain kivien päälle.
Kasvivaurioita on myös tapahtunut. Suurimpana syypäänä on kauriit, jotka on syöneet ainakin mustikkapensaita, marjakuusia, sirotuomipihlajaa ja magnoliaa. Vieläkin odottelen miten kasvit toipuvat siitä höykytyksestä. Magnolia on jossain odotustilassa, eikä yksikään silmu ole muuttunut miksikään. Marjakuuset on vähän surkeena, mutta elossa. Mustikoista on joka ikinen oksankärki syöty, enkä oikein tiedä onko ne ollenkaan elossa. En vaan älynny suojata niitä talveksi. Vähän ärsyttävää kyllä. Ja sirotuomipihlaja on syöty pelkäksi rangaksi. Mahtanee olla joko perinpohjin järkyttynyt, taikka sitten kokonaan eloton. Ensi talveksi suojaan kasvit semmosilla verkkoseinillä, että kukaan ei taatusti pääse syömään niitä! Päärynäpuu on jo sen verran pitkä, että kauris ei yllä sen latvuksiin enää, eikä siis pysty popsimaan sitä aivan kaljuksi. No onhan se pupujussikin riehunut pihassa ja myyrä maan alla. Että tämmösten kanssa sitä tässä taas väännetään käpälää. Mutta en jaksa niille vihanenkaan olla.
Käsilaukkuja oon pyöritelly ees taas. Valokuvannu sisältä, pistäny toppauksia sanomalehdestä jokaisen laukun sisälle. (Muistathan, että jos laitat laukkuihin -taikka kenkiin- sanomalehtitoppausta sisälle, älä tee siitä liian isoa ja kovaa palloa! Se venyttää niihin ajan mittaan jäljen. Sellainen toppaus riittää, että laukku ei lässähdä kasaan.) Mietin samalla koko ajan, että haluanko säilyttää arkikäsilaukkuni edelleen ja koska käyttäisin niitä. En tajua miten tää voikin olla niin vaikea kysymys! Mutta ne jotka rakastaa käsilaukkuja, ymmärtänee ehkä. Mutta sen tiedän, että lisää en saa enää vintagelaukkuja hankkia. Uusia laukkuja sen sijaan… no sen verran olen uutta hankkinut, että ostin itselleni cityrepun. Koin, että tarvitsen sellaisen, koska olkalaukun kantaminen on tälle kipeälle olalle ylimääräinen rasitus. Cityrepulle asetin pari vaatimusta; sen on oltava vähän isompi kuin olkalaukku, mutta vähän pienempi kuin matkareppu. Nyt kaksi päivää cityreppua käyttäneenä olen huomannut, että olkakipu on lähes poissa. Voihan se johtua alkuviikon fyssarikäynnistäkin, mutta ei tuo reppu ainakaan pahitteeksi ole!























































