.

.

20.5.2023

Museokesä alkoi!


Amuri on yksi lempimuseoistani. Pidän muutenkin kotimuseoista ja täällähän niitä koteja riittää. Amuriin on saatu hitusen enemmän äänimaailmaa kuin aikaisemmin, mutta enemmänkin sitä voisi olla. Ihan vaikka joka kämpässä. Pidän myös elävistä kukista ja ”ruoista” joita kattauksiin on lisätty. Olen käynyt Amurissa joka kesä vuodesta 1995 lähtien ja sen vuoksi on vaikea enää löytää uutta kuvattavaa (vaikka onhan täällä muutoksiakin.) Koetin kuitenkin ottaa kuvia sellaisista kuvakulmista, joita en ole juurikaan ennen käyttänyt.






















19.5.2023

Käsilaukkuni sai uuden remmin…

 

… ja lähti seikkailemaan Amurin museokortteliin!














Museoesineiden päälle laukku ei tietenkään hypähtänyt, sillä se tietää, että niihin ei saa koskea. Muuten sillä oli oikein mukavaa ja sen mielestä monessa kohdassa oli hyvinkin kodikasta. Erityisesti äänimaailma viehätti sen korvaa. Muutamia museolaukkujakin se tapasi ja vaihtoi ilahtuneena kuulumisia niiden kanssa.


18.5.2023

Koetan saada itseäni järjestykseen

 

Pohdiskelen introverttiutta ja sisäisten akkujen lataamista ja sen sellaista. Laskin tässä kevään aikana, että esim lapsuuden maisemissa on noin 15 ihmistä, joita pitäisi tavata, aina kun käyn siellä. Tai he odottavat, että ainakin tosi usein näkisin heitä. Introverttina ahdistun jo pelkästä ajatuksesta! Pariin viime kertaan en siis ole tavannut ketään, paitsi siskoani. En ole edes kertonut kenellekään, että olen maisemissa. Lähinnä väistellyt vaan. Ja sitä paitsi, lähes aina minulla on ihan oikea tehtävien lista, kun menen sinne. Olemme siskon kanssa tyhjänneet äitin ja isän asuntoa (tähän meni noin 4 vuotta!), järjestelleet, lakkaamatta suunnitelleet. Olemme tehneet omaa osaamme rempasta maalaamalla ja se työ on vasta alussa! Puutarhasta puhumattakaan. Tämän kaiken yhteen sovittaminen on välillä aika haastavaa. Jos sopii tapaamisen yhden käynnin aikana vaikkapa kolmen ihmisen kanssa, aikataulujen sovittaminen on välillä toivotonta. Siinä sivussa siis järjestelen, maalaan, teen hankintoja tai teen edes jotain puutarhajuttuja.


Silti tärkein asia siellä on akkujen lataaminen. Se, että pääsen hengähtämään lakeuksille ja nuuhkimaan tuttuja tuulia. Saan olla ajatusteni kanssa ja jutella poisnukkuneille. Katsella mitä siellä tapahtuu, olla näkemässä muutosta (vaikka usein inhoankin sitä!) Eräs Edith Södergranin runo sopii täydellisesti tähän: ”Yön tullen minä seison portailla kuuntelemassa. Tähdet parveilevat puutarhassa ja minä seison pimeässä.” Myös Lauri Tähkän biisi on täydellinen tähän tunnelmaan: ”Tuos on meirän pitkät pellot, tuos on meirän vainiot, sammaloituu talojen katot, kivinavetat ja harmaat ladot… ei enää elätä isäni pitkät pellot, ei enää elätä äitini notkuva pöytä…” Hiljattain myös vanha ystäväni lähetti minulle hänen lempirunonsa (Lauri Viitaa) ja se on kuin kansi vakan päälle tähän asiaan; ”Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu. Ikkunan edessä pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä. Kun olen kuollut, kun olen kuollut. Kesä jatkuu. Kesä.”


Kotona raparperi kasvaa vallan hulluna. Tiedän kokemuksesta, että juuri nyt on se aika, kun siitä pitää alkaa tehdä herkkuja. Taidankin kaivella reseptikätköjäni heti tänään. Magnolia on kuin onkin elossa! Samoin Sirotuomipihlaja ja mustikkapensaat! Omenapuiden leikkaaminen alkaa olla loppusuoralla. Puutarha kutsuu ja alan virkistyä kaikin puolin. Hiippailen pihassa useita kertoja joka päivä ihastelemassa kasvun ihmettä. Tuntuu hyvältä, kun kevätankeus on väistymässä. Sähkön hinta on nyt naurettavan alhaalla; on siis aika pestä muutama koneellinen pyykkiä ja katsoa saako astianpesukoneen täyteen. Paitsi, että nyt on sitten närkästytty, kun ihmiset on oikeasti saaneet sähkön kulutuksen tosi alas. Nyt ”kulutetaan liian vähän” joten upouusi Olkiluoto menee säästöliekille. Onhan tämä nyt tämmöstä hullunmyllyä. Kohta meitä varmaan sakotetaan liian vähästä kulutuksesta.


Sokerikoukusta hitaasti eroon pääseminen etenee. En ole syönyt karkkia kuukauteen, suklaata pariin viikkoon ja nyt olen jättämässä energiajuomia pois. Olenkin muodostunut varsin pulleaksi tänä keväänä. Mutta ei auta hosua, kaikki voi mennä pilalle sen takia. En siis aio näännyttää itseäni jollain hullulla kuurilla. Huomenna aion piipahtaa kansainvälisellä ruokatorilla, josko sieltä löytyisi jotain hauskaa maisteltavaa. Viimeksi ostin sieltä krokotiilihampurilaisen, joka maistui hassusti kalalta. Tälläkin kertaa siitä voi tulla pieni seikkailu, jota ei kannata jättää väliin!


17.5.2023

Työnhakuvelvollisuudesta sananen

 

Ajattelin taas kirjoittaa aiheesta työttömän työnhakuvelvollisuus, koska olen huomannut, että tuttavapiirissäkin ihmiset on ihan kuutamolla aiheesta ja tekee valtavasti ihan turhaa työtä. Väännän tähän nyt siis rautalangasta muutamia faktoja ja jaan vähän tilannetta helpottavia ohjeita.


Jos olet 100% työtön, sinun pitää hakea neljää työpaikkaa joka kuukausi. Joitakin poikkeuksia voidaan myöntää, mutta pääsääntöisesti homma menee noin. Tiedän akateemisia ihmisiä ja muitakin, jotka uupumisen partaalla väsäävät työhakemuksia joka kuukausi sen neljä kappaletta. Kirjoittavat kohdennettuja hakemuksia, kun ovat ensin käyneet läpi sadoittain työpaikkailmoituksia, ja miettineet, että mitkä paikoista varmasti ovat juuri heille sopivia, eli mihin he varmasti voisivat tulla valituiksi. Minusta melko kohtuutonta, kun edes laki ei vaadi ketään toimimaan juuri noin! Kyseessä on väärinkäsitys, jota ei nähdäkseni ole kovin näkyvästi edes korjattu. Sikamaista!

Nyt siis pari faktaa;
• Ensinnäkin, jos olet osa-aikatyössä, (eli teet töitä 4 tuntia viikossa tai enemmän), sinun pitää hakea yhtä paikkaa joka kolmas kuukausi! Siinä on aikamoinen ero siihen, että haet joka kuukausi neljää paikkaa karenssin uhalla. Jos olet todella uupunut tähän systeemiin, koeta päästä edes pieneen osa-aikatyöhön, niin pääset helpommalla. Mutta muista, että jos teet työtä alle neljä tuntia viikossa, sinut lasketaan työttömäksi. Raja todellakin on neljä tuntia per viikko! (Alle 300€ palkka ei myöskään vähennä peruspäivärahaa tai ansiosidonnaista.)

• Toiseksi; sinun ei tarvitse väsätä kirjallisia hakemuksia näihin työpaikkoihin! Kukaan ei vaadi niin, laki ei velvoita siihen! Työn hakemiseksi katsotaan esim Linkedin-profiilin laatiminen nettiin. Tai piilotyöpaikan etsiminen. Mikä on piilotyöpaikka? Se on paikka, joka ei ole ilmoitettu olevan haussa, mutta se voi silti olla ikään kuin olemassa yrityksen sisällä avoimena. Mistä tiedät että sellainen on olemassa? Et mistään, eikä sinun tarvitsekaan sitä tietää! Koska se on piilotyöpaikka, se ei ole missään julki. Silloin voit esim soittaa kiinnostavaan firmaan ja kysyä, olisiko heillä jotain paikkaa sinulle. Se todellakin hyväksytään työnhauksi. Tai voit laittaa vapaamuotoisen meilin johonkin paikkaan ja kysyä työtä. Tai voit astua sisälle johonkin työpaikkaan ja kysyä paikkaa kasvotusten. Esimerkiksi voit kysyä vaikka lähikaupasta, että olisiko heillä mitään työtä. Se on täysin hyväksytty haku myös. Kunhan muistat merkata itsellesi (ja työkkärin sivuille) ylös mistä ja miten ja koska olet paikkaa kysynyt! Työkkärin virkailija voi tarkistaa tämän ko työpaikasta ja silloin on hyvä, että faktat on sinulla takataskussa valmiina.

• Kolmanneksi; missään ei kielletä kysymästä vaikka joka kuukausi samasta työpaikasta yhä uudelleen sitä piilotyöpaikkaa! Leikitään, että olet kiinnostunut vaikka työskentelemään kirjastossa. Kukaan ei kiellä, ettetkö voisi kysyä siitä samasta kirjastosta joka kuukausi, että onko nyt jotain paikkaa auki! Se voi rassata kirjaston henkilökuntaa, mutta lakihan suorastaan ajaa ihmisiä kysymään yhä uudelleen samaa kysymystä kuukaudesta toiseen, samoista paikoista. Se on työnhaku, ja sillä sipuli.

• Neljänneksi; älä ota niin kirjaimellisesti sitä, että onko se paikka nyt varmasti sellainen, johon sinut valittaisiin! Itsekin olen ottanut osaa työpaikkailmoitusten laatimisiin ja tiedän, että ne on aina vähän sinne päin. Niissä on aina varaa katsoa vähän sormien läpi. Eli jos ilmoituksessa sanotaan esim että ajokortti vaaditaan, eikä sinulla sitä ole, mutta muuten asiat natsaa yhteen, niin pistä rohkeasti kyselyä eteenpäin vaan! Turha luulla, että paikkoihin valitut ihmiset läheskään aina täyttävät kriteerit 100%:sti. Tämä ”pykälä” tarkoittaa siis suunnilleen vaan sitä, että pelkällä amistaustalla ei kantsi hakea sydänlääkärin paikkaa - ja sitä rataa.

• Viidenneksi; jos et halua tulla valituksi jonnekin, niin opettele tekemään hakemus, joka ei ole hirveän houkutteleva työnantajan silmissä. Minusta tämäkin on ihan sallittua, jos perhana ihmisiä kiusataan tällaisilla vaatimuksilla! Työpaikan hakeminen on raskasta duunia ja kaiken hiominen tunnollisesti neljästi joka kuukausi on omiaan ajamaan kenet hyvänsä hulluuden partaalle. On aivan uskomattoman sokeaa katsoa diagrammeista, että meillä on näin ja näin paljon työttömiä ja näin ja näin paljon avoimia työpaikkoja, ja päätellä siitä, että ne eivät kohtaa, koska ihmiset on vaan laiskoja! Hyi helvetti! Katsokoot ensin pykäliä siitä, miten huonosti yrittäjät voivat palkata ihmisiä, ja sitä miten koulutus ja vaatimukset on eri planeetoilta, ennenkuin syyttävät työttömiä tästä kaikesta.

• Kuudenneksi; jos olet jonkun välitysfirman listoilla, niin riittää, että haet sitä paikkaa kysymällä ko firmasta aina uudelleen, että olisiko paikkoja auki tai että löytyisikö sinulle lisätunteja (jos teet jo valmiiksi heille osa-aikatyötä). Se ei varsinaisesti siis ole edes uuden paikan kysymistä, mutta tässä tapauksessa se on yhtä sallittua, kuin muukin haku.

*
Ja sitten on vielä eräs työnhakuun liittyvä asia, jota kovin moni ei halua leimaamisen pelossa sanoa ääneen. Ja se on sellainen asia, että ulkomaalaiset taikka ontuvasti suomea osaavat henkilöt eivät todellakaan sovellu kaikkiin työpaikkoihin! Jos työssä on ihan sama meneekö asiat tismalleen vai eivät - niin sitten sillä ei ole väliä, sinne vaan! Mutta esim hoiva-alalla (johon nimen omaan haetaan paljon työvoimaa ulkomailta, kun ei vaan viitsitä maksaa kunnon palkkaa kotimaisille konkareille) on todella todella tärkeää, että ymmärtää pilkun tarkasti ihan kaiken. Että tajuaa mikä ero on vaikka sanoilla ”peli” tai ”pelli”, tai ”tabletteja” on monia ihan eri asiaa tarkoittavia(!) tai ymmärtää murteet ja sanonnat, eikä vaan hymyile ja nyökyttele silloinkin kun on ihan kuutamolla. Tällä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa, vaan terveyden ja jopa hengen kanssa! Kiitos tällaisen työntekijän minulla alkoi taannoinen suonikohjuepisodi. Se oli toisaalta aika pientä, (ei mennyt henki) mutta silti näillä asioilla ei leikitä.

*
Miten minusta sitten tätä lakia pitäisi muuttaa? Ensinnäkin monia asioita siihen liittyen pitäisi muuttaa (koulutuspaikkoja, työpaikkojen vaatimuksia, työhönottoa JA työsuhteen lopetusta, monia aloja ylipäätään pitäisi luoda tänne uudelleen -kuten monenlaista teollisuutta- sen ainaisen kaukoidän sijaan), ja sitten tätä pakkohaun naurettavaa määrää! Sehän toimii kuin vettä vaan niille moniosaajille, jotka asuvat isoissa kaupungeissa, mutta kaikki muut sitten kärsivät. Pienikin vähennys auttaisi asiaa! Kuka ylipäätään on keksinyt tuon määrän ”neljä”?! Jos olet esim pitkälle koulutettu erikoisalan ihminen, niin sun paikkoja voi olla auki yksi vuodessa, jos hyvin käy, ja se voi olla 400km päässä. Eikä auta sanoa, että ”no haet sitte vaan sitä siivoojan paikkaa!” koska A) näinkö meidän koulutuksia arvostetaan; heittämällä ne hukkaan? B) ylikoulutettuja karsastetaan työnhaussa SEKÄ siellä työpaikalla! Voi olla siis, että et saa paikkaa ja jos saat niin työilmapiiri on kyräilevä. Ehkä max joku ’yksi haku kuukaudessa’ olisi lähempänä inhimillisyyttä, jos nyt sitten sellaista ylipäätään väkisin halutaan pitää yllä. Katsotaan mitä uusi hallitus tälle asialle keksii. Oma villi veikkaukseni on, että tämä systeemi romutetaan kohtuullisen nopsaan.



16.5.2023

Taloussuunnitelmat uusiksi

 

Vuoden alussa laatimani taloussuunnitelma on ollut mielenkiintoinen. Sen kanssa eläminen vaatii tiukkuutta ja raameissa pysymistä. Kuten jo kerroinkin, huhtikuussa en pysynyt raameissa, vaan ryssin sen ihan huolella.


Toukokuu tuo pieniä muutoksia aikaisempaan verrattuna; moottorisänky on maksettu, mutta kotimaanmatkoja tulee kaksi ja muutenkin menoja tuntuu olevan tiukkuuden vastapainoksi ihan riittämiin. Ex tempore tulin hankkineeksi lipun Jarkko Aholan keikalle. On myös yhdet syntymäpäivät ja tulossa on erääseen matkaan liittyvää shoppailua hotelleineen kaikkineen. Tajusin siis, että säästöön ei jää taaskaan latin latia. Ja olen siis luopunut kukista, kampaajakäynnistä, SPA:sta, hierojakäynnistä…

Kesällä menot ei ainakaan vähene, sen tiedän kokemuksesta! Kaikki ei siis toimi ihan niin, kuin olin ajatellut. Pitää olla ekstraa jotta on varaa yllättäviin menoihin! Ja mielellään pitäisi saada säästöönkin hitusen. Minun on siis mietittävä tämä paletti uusiksi. Sen verran tätä suunnitelmaa on nyt testattu, että tiedän miten se toimii ja nyt on aika säätää ”prototyyppiä käyttökuntoon”.

Jostain siis pitää tinkiä ja toisaalta rahaa pitäisi saada enemmän. Palkan suhteen minulla on suunnitelmia kesän jälkeiselle ajalle. Mutta kulujen karsiminen täytyy aloittaa saman tien! No okei, ruokakaupoissa olen nykyään tarkempi. En ostele mitä huvittaa. Kampaajakäynnit voin jättää väliin, samoin kuin spat. Hierojalla tai fyssarilla taikka sitten vaihtoehtohoidoissa sitä vastoin on aika pakko käydä säännöllisesti, jos aion pysyä työkykyisenä. Tällä hetkellä olkapää on lähes kokonaan kivuton, mutta tiedän, että se voi taas äityä koska tahansa. Lonkkien suhteen olen samassa suossa inkivääreineni, kuin olen ollut jo yli puoli vuotta. Ei voi siis elää täysin kädestä suuhun, jos on vähänkin esim terveydellisiä epävarmuustekijöitä.

Kesä tuo tullessaan myös puutarhahankinnat. Minulla on ikuinen lista hankittavista kasveista ja tällä erää listalla on mm luumupuu, viinirypäle, sekä lukuisia pensaita ja muita pikkukasveja. Tietysti on se vaihtoehto, että en hanki mitään, mutta se kuulostaa vähän samalta kuin lakkaisin syömästä kesän ajaksi tai sitoisin silmät ja haparoisin pimeässä aina lokakuuhun saakka. Siis ei. Katsoin hiljattain työeläkekertymääni; se oli 353€. No sillähän sitä vasta kuuhun mennään! Eli ei tässä ainakaan parempaan suuntaan olla menossa, kun ikää karttuu. Täytyy vain hioa suunnitelmaa ja löytää sopiva yhdistelmä työn ja vapaa-ajan suhteen. Luulen, että minusta ei enää koskaan tule ihmistä, joka painaa viitenä päivänä viikossa kahdeksan tuntia töitä. Sitä jotain muuta systeemiä tässä ollaan hakemassa. Sillä tavalla, että mieli voi hyvin!


15.5.2023

Vekkuli luonto!

 

Kävimme äitienpäivänä katsomassa upeita lähteitä. Ilma oli kuuma ja minun alkaa olla vaikea taas sietää näitä kesän nousevia lämpötiloja, mutta luonnossa on jotenkin helpompi olla, kun valo siivilöityy viileämpänä jo hiirenkorvalla olevan lehvästön läpi. Katselin ihastuneena lähteen pulputusta ja seikkailin puronvartta eteenpäin, kuunnellen käen kukuntaa ja lintujen hillitöntä sirkutusta. Luonnossa jopa yksinkertaiset asiat näyttävät lähestulkoon mysteeriltä. Miten tuo vesi pulppuaa niin kauniisti tuolla puhtaassa hiekassa, onko se tehnyt niin vaikka tuhat vuotta? Kahdeksan tuhatta vuotta? Taukoamatta? Välillä pulppuavan kohdan yläpuolelle syntyy veteen pieni pyörre, josta muodostuu oma varjo lähteen pohjalle.











Kerran kun olimme täällä etsimässä geokätköä, näin puussa ilmiselvän kätköpöntön. Se oli ihan matalalla ja sen katto oli saranoilla avattavissa. Great! Olenpas minä taas nokkela, tässä se on, ihan selkeesti. Raotin kattoa ottaakseni pöntöstä geokätkörasian, kun äkkiä huomasin miten mustat nappisilmät karvaisessa naamassa tuijottivat minua pesän pohjalta… mitä hittoa?! Sekunnin sadasosassa tajusin mitä on tapahtunut! Tämä on sittenkin oikea linnunpönttö, mutta nälkäinen rotta on hiipinyt sinne syömään linnun poikaset ja sitten minä avaan kesken rotan herkkuaterian katon auki. Saakeli mikä roisto! Muutaman sekunnin kuluttua olisin heittänyt rotan hemmettiin linnunpöntöstä, ellei mies olisi huutanut viereiseltä pöntöltä, että hei näähän onkin liito-oravan pönttöjä! Häh, on vai?! Äkkiä kansi kiinni ja pois; ei se perhana ollutkaan mikään rotta ja olipa ihan hilikulla etten viskannut liito-oravaa pois pesästään kesken rauhallisen iltapäivän. Kuka näitä kaikkia rottia nyt erottaa hätäpäissään toisistaan? Toisilla vain on karvanen häntä ja toisilla ei…


14.5.2023

Laukkuja, osa 6


Tämä laukku vaikuttaa silkiltä. Se on ollut minulla vuosikausia, mutta en muista mistä olen sen hankkinut. Mustaan etuosaan on kirjailtu metallilangalla kasviaiheita. Aikojen kuluessa metalli langan pinnasta on kulunut pois ja esiin on tullut keltainen ydinlanka. Takaa laukku on haalistunut. Laukussa on sisällä yksi pieni sivutasku ja nepparikiinnitys. Laukun rakenteissa tuntuu olevan pahvikovike. Laukku on käteen pehmeä ja mukavan tuntuinen, mutta jo hiukan heikkokuntoisen oloinen. Minulla ei ole mitään erityistä tunnesidettä tähän laukkuun ja koska pieniä juhlakäsilaukkuja on jo riittävästi, aion pistää tämän poistoihin.





12.5.2023

Alakuloa yön tunteina

 

On jo toukokuun puoliväli. Suren sitä ja mietin huolestuneena, miten nopeasti kesä vierähtää syksyyn. Siis montako kertaa ehdin pyöriä rakkailla lakeuksilla ennen syksyä? Kolme, neljä? Järkyttävää! En ole ikinä tajunnut kevätmasennusta, mutta nyt joku tahmea alakulo näyttää juuttuneen mieleeni. Valvon tämän tästä yöllä kolmeen ennen unen tuloa ja mietin kaikenlaista. Elämää, ihmisiä, sitä miten paljon olen tehnyt asioita päin helvettiä. Mietin sitä, miten nopeasti elämä on ohi. En pelkää kuolemaa sinänsä, vaan sitä, että tänne jää niin paljon esimerkiksi rakkaita paikkoja. Uskon, että rakkaat ihmiset tapaan uudelleen, mutta paikkoja en ehkä voi käydä katsomassa aina kun huvittaa. Mikäli nyt ylipäätään olen kuoleman jälkeen olemassa. Tää on paha rasti. Väistämättä pohdin, että mitä mikään kannattaa?


Olen miettinyt myös paljon ihmisiä elämässäni. On joitakin, jotka on olleet hyvin tärkeitä, mutta vähitellen ne on muuttuneet auringoista mustiksi aukoiksi. Vievät energiaa aivan tolkuttomasti. Aiheuttavat pahaa mieltä ja harmia ja jopa surullisuutta. Pähkäilen sitä, miten paljon välillä on tahallista ilkeyttä ja paljonko tahatonta väärinkäsitystä. Tuota ensinmainittuakin on ja se tuntuu käsittämättömän raskaalta! Käännän ja väännän asiaa mielessäni, että miten ratkaisisin tilanteen. Ehkä ottamalla etäisyyttä? Kaikkien kanssa se ei oikein toimi. Kissan nostaminen pöydälle tarkoittaisi hirveää sotatilaa ja asioiden puimista pohjamudissa uiskennellen. Sekään ei kuulosta siltä, mitä jaksaisin nyt tehdä. Keksin kyllä yhden asian; miksi en keskity enemmän niihin ystäviin, jotka ei koskaan tuota pahaa mieltä? Senpä taidankin tehdä! Toivottavasti sinulla on hyvä kevät ja kesän tulo tuntuu parhaalta!


11.5.2023

Arkikuulumisia

 


Puutarhatyöt on alkaneet! Ollaan purettu vanha laho grillikatos, jonka tilalle on tulossa uus kasvihuone. Odotan sitä tosi innokkaasti! Mietin jo ties monettako kertaa, että mitä kaikkee kivaa siellä kasvattelisin; ainakin pikkutomaatteja, kurkkua, paprikaa, chiliä, salaattia, yrttejä jne. Oh, siitä tulee kyllä ihanaa! Lisäksi ollaan raivattu seinustalla ollut vanha koiranhäkki (joka toimi meillä joskus kissanhäkkinä) ja sen sisällä kasvaneet vadelmat ym. Suunnittelen siihen laatoitusta (meillähän on notkunut pihassa ainakin 10 vuotta iso pino harmaita laattoja) ja sitten laitan puutarhapenkin siihen seinustalle. Penkin vierellä voisi olla erilaisia ruukkuja, joissa voin kasvatella ties mitä kaikkea hauskaa! Vanhassa grillikatoksessa on myös vanha kivipöytä. Sen uusi paikka tulee olemaan lähellä nykyistä grilliä. Pöytä on ehkä 2m pitkä, joten se voi olla ruokapöytänä ja myös kukkapöytänä. (Tosin mies jo ehti huolestua - hän tuntee minut ja aavistaa, että se on kolmen sekunnin kuluttua täynnä kukkajuttuja!) Kukkajuttuja tulee myös portaille ja parvekkeelle. Hui hai, en kyllä malttais odottaa! Löysin myös vanhan laattakivipolun nurtsin alta. Ilmeiseti meitä edeltänytkään talon omistaja ei siitä tiennyt, koska oli rakentanut yrttilaatikon osittain kivien päälle.

Kasvivaurioita on myös tapahtunut. Suurimpana syypäänä on kauriit, jotka on syöneet ainakin mustikkapensaita, marjakuusia, sirotuomipihlajaa ja magnoliaa. Vieläkin odottelen miten kasvit toipuvat siitä höykytyksestä. Magnolia on jossain odotustilassa, eikä yksikään silmu ole muuttunut miksikään. Marjakuuset on vähän surkeena, mutta elossa. Mustikoista on joka ikinen oksankärki syöty, enkä oikein tiedä onko ne ollenkaan elossa. En vaan älynny suojata niitä talveksi. Vähän ärsyttävää kyllä. Ja sirotuomipihlaja on syöty pelkäksi rangaksi. Mahtanee olla joko perinpohjin järkyttynyt, taikka sitten kokonaan eloton. Ensi talveksi suojaan kasvit semmosilla verkkoseinillä, että kukaan ei taatusti pääse syömään niitä! Päärynäpuu on jo sen verran pitkä, että kauris ei yllä sen latvuksiin enää, eikä siis pysty popsimaan sitä aivan kaljuksi. No onhan se pupujussikin riehunut pihassa ja myyrä maan alla. Että tämmösten kanssa sitä tässä taas väännetään käpälää. Mutta en jaksa niille vihanenkaan olla.

Käsilaukkuja oon pyöritelly ees taas. Valokuvannu sisältä, pistäny toppauksia sanomalehdestä jokaisen laukun sisälle. (Muistathan, että jos laitat laukkuihin -taikka kenkiin- sanomalehtitoppausta sisälle, älä tee siitä liian isoa ja kovaa palloa! Se venyttää niihin ajan mittaan jäljen. Sellainen toppaus riittää, että laukku ei lässähdä kasaan.) Mietin samalla koko ajan, että haluanko säilyttää arkikäsilaukkuni edelleen ja koska käyttäisin niitä. En tajua miten tää voikin olla niin vaikea kysymys! Mutta ne jotka rakastaa käsilaukkuja, ymmärtänee ehkä. Mutta sen tiedän, että lisää en saa enää vintagelaukkuja hankkia. Uusia laukkuja sen sijaan… no sen verran olen uutta hankkinut, että ostin itselleni cityrepun. Koin, että tarvitsen sellaisen, koska olkalaukun kantaminen on tälle kipeälle olalle ylimääräinen rasitus. Cityrepulle asetin pari vaatimusta; sen on oltava vähän isompi kuin olkalaukku, mutta vähän pienempi kuin matkareppu. Nyt kaksi päivää cityreppua käyttäneenä olen huomannut, että olkakipu on lähes poissa. Voihan se johtua alkuviikon fyssarikäynnistäkin, mutta ei tuo reppu ainakaan pahitteeksi ole!