Vaatevuosi 2024

 

Kulunut vuosi oli vaatevuotena hyvin yllättävä! Lakkasin kyttäämästä itseäni ja pitämästä kiinni mistään kiintiöistä ja kuvittelin, että ostan vaatteita vain pari kolme kertaa vuodessa - etenkin kun olen koulinut itseäni siihen, että kaikkea kivaa ei tarvitse saada omaksi! 

Siksi yllätyinkin aika lailla, kun aloin loppuvuodesta katselemaan tämän vuoden vaateostojeni listaa. Lista oli yllättävän pitkä! Mitä ihmettä olen sekoillut? Yhteensä 23 vaatetta!! Tosin peräti 16 näistä on käytettyjä, eli ihan uutta on ostettu vain 7 kappaletta. Ja kolme näistä uusista on suomalaisen käsityöläisen tekosia, eli siitä erityisplussa.

Kaikista ostoista kolme oli hyvin tarpeellisia, eli 20 ostosta ilman olisin tullut mainiosti toimeen kyllä. Herättävää - taas kerran! Eli on otettava vähän takapakkia ja asetettava rajoja itselle taas. Minähän olen sillä tavalla vähän kajahtanut tyyppi, että pidän siitä, että asetan itselleni tiukkoja rajoja. Niissä pysyminen on kyllä suhteellisen helppoa myös. Mutta siitä en pidä, että joku ulkopuolinen - etenkään ylhäältä päin yhteiskunnassa - tulee rajoittamaan oloani millään tavalla.

Ja sitten se lista, aikajärjestyksessä.

1. Kimono Indiskasta tammikuun alesta. Kaunis puuvillakimono, kukkakuvioinen ja vanhanhenkinen. Ei välttämätön, mutta ihana ja tulee käyttöön kunhan saan raivattua kaikki sekavat pinot täältä. Niin, eli on roikkunut makkarin komeron ovessa vuoden käyttämättä! Pah.

2. Neulepipo, vihreä, Taito-Shopista. Hyvin tarpeellinen sytostaattikaljuun päähän! Ihana vaate, jota olen pitänyt ties kuinka paljon läpi vuoden! Enkä aio luopua, vaikka hiuksetkin jo kasvoi.

3. Ranteenlämmittimet, huopa, Billnäsistä. Heräteosto, mutta koska ranteenlämmittimet on mulla kulutustavaraa läpi vuoden ja edelliset oli kuluneet rikki monesta kohdasta, nämä tuli tarpeeseen ja käyttöön. Nytkin kädessä!

4. Kettupuuhka, jonka ristin ’Pentti-Puuhkaksi’, ostin paikalliselta kirpparilta. Järjettömän lämmin ja ihana! Pentistä tuli heti mun bling bling-kaveri, mun siniverinen uskottu, joka jäi kaappiin vasta kesän kynnyksellä. Uhmakkaasti ja ylpeydellä. Pentti for ever!

5.-6. Tunikat, 2 kpl, mustavalkoiset, Nansolta. Ihan perusvaatteita. En edes tiedä kauanko olen pukeutunut trikootunikoihin, mutta aika kauan. Ne on käytännöllisiä ja kauniita vaatteita. Mulla on kyllä paljon tunikoita, mutta monet on aika kulahtaneita tai oon lopen kyllästynyt niihin. Siksi pari uutta sopii pakkaan.

7. Trikoopaita, mustavalkoinen, Marimekko, paikalliselta kirpparilta. Marimekkoon aina tartun, jos se ei maksa maltaita. Ihan mukava hankinta, mutta ei pakollinen ollenkaan.

8. Pitsipaita, vaaleanpunainen, Zaran, Stokkan Relovesta. No tämä oli lohtuostos, kun Papun mekko meni ohi suun. Suoraan sanottuna melko turha hankinta! Olen tätä pitänyt kesällä, mutta syksyllä jo harkinnut poistavani. Tiukassa harkinnassa siis edelleen.

9.-10. Trikoopaitoja, 2kpl, Marimekko, Hesan Uffilta. Kuten jo sanoin, käpäläni hakeutuvat Marimekkoon aina kun mahdollista. Näitä tulee käytettyä sen verran paljon, että ostos ei ollenkaan ole huono!

11. Neuleliivi, sinapinvärinen, virkattu, Hesan Uffilta. Vähän tämmönen hippivaate, johon ihastuin syvästi. Meni heti siltä istumalta käyttöön ja tykästyin suuresti!

12. Trikoomekko, hiekanväri-musta unikko, Marimekko. Hyvin harvoin maltan isompaa Marimekon vaatetta uutena ostaa (olisko tämä elämäni neljäs tai viides?) mutta nyt oli jotenkin pakko. Ja tätä pidin spessutilaisuudessa, nimittäin kun olin siskoni kanssa Hesan museoissa ja hotelleissa nuunailemassa. Ihastus!

13. Jakku/farkkutakki, punavalkoinen kukkakuvio, Treen vintage-Uffilta. Tämä oli pakko-ostos, koska olin lähtenyt kaupungille liian kevyissä vaatteissa ja ilma olikin hyvin viileä. Tykästyin kovasti ja olen pitänyt tätä kesätakkia useita kertoja.

14. Kimono, hopeanväri-musta, Treen Radiokirppikseltä. No okei mä selitän; mun kimonokuume juontuu vuoteen 1990, jolloin ostin Vaasasta ihanan mustan kimonon. Paaaaaaljon myöhemmin annoin sen jälkikasvulle ja sen jälkeen olen kaipaillut taas kimonoa itsellekin. Tämä hopeanvärinen ostos kuitenkin osoittautui vähän huonoksi ostokseksi, koska se on tekokuitua ja hyvin hiostava. Ei siis hyvä esim saunan jälkeen hengailuun. Olenkin harkinnut laittavani tämän takaisin kiertoon.

15. Neulepipo, alpakkaa, Purnun Suvidesign-tapahtumasta. Otettu hiljattain vasta käyttöön. En ehkä olisi todellakaan tarvinnut enää enempää pipoja, mutta no, käytän tätä kuitenkin.

16.-20. Hattuja, Tampereen Teatterin puvustomyyjäisistä. Näistähän minä jo kerroinkin! Aivan turhia, mutta niin peijakkaan ihania! Ei tämmöisestä voi leidi kieltäytyä! Ei todella!

21. Pyjama, sinivalkoraitainen, flanellia, Tampereen Teatterin puvustomyyjäisistä. Just tämmösestä pyjamasta olen haaveillut ehkäpä koko aikuisikäni. Tämmöinen ’herrainpyjama’ - lämmin ja hyvin käytännöllinen! Olen pitänyt tätä jo paljon.

22. Paita, Tampereen Teatterin puvustomyyjäisistä. En tiedä oliko tämä aivan tarpeellinen, mutta sen näkee ehkä ensi kesänä. Ainakin tämä sopii hyvin vintagemaailmaani. Vähän semmoinen Suomifilmimäinen kesäpaita. Nuo punaiset nauhat pitää vaan purkaa, koska ne päästää väriä.

23. Talvitakki, tekoturkiskaulus, viininpunainen, Treen vintage-Uffilta. Kävi nimittäin niin, että menin aikaa tappamaan Uffille ja nappasin heti ovensuussa takkirekistä kolme talvitakkia sovituskoppiin. Kaikki olivat ihania, mutta sain jotenkin itseni järkiini ja valitsin kolmen sijasta yhden. Mulla on joku krooninen talvitakkivaje. En tiedä juontaako se juurensa niiltä ajoilta, kun olin rutiköyhä ja kuljin 1940-luvun miesten diagonaalitakissa. Sellainen taksinkuljettajantakki, harmaa. Se on mulla vieläkin, koska en luovu siitä ikinä. Mutta niistä ajoista mulla on aivoissa ääni, joka sanoo; ’osta talvitakki aina kun kohdalle osuu!! Muuten jäädyt kuoliaaksi.’ Tästä viininpunaisesta tulikin jo lempparini. (Koska siihen mahtuu myös allit!)

Tässä linkki vuoden 2023 vaateostomärehdintään blogissani.

Tässä taas linkki vuoden 2022 ajatuksiin ja punnerruksiin.

Tässä vielä vuoden 2022 puolivälin mietteet.

Muutos.art-taidetalo 2024, osa 19

 

Kirjapinosta; Signe

 

Ihana Signe! Varhainen valokuvaaja Signe Brander, joka syntyi huhtikuussa 1869 Parkanossa ja kuoli toukokuussa 1942 Sipoossa. Kirja on Pirkko Soinisen kertomus kuvitellusta ajanjaksosta Signen elämän lopussa. Minäkertoja on Signe itse, se mitä hän sairasvuoteella ajattelee ja miten hän muistelee kuvausmatkojaan, kuviaan ja elämäänsä ylipäätään. 

Aluksi kirja tuntui surulliselta ja vähän raskaalta; olihan siinä niin paljon kuoleman läheisyyttä ja tummia sävyjä. Sitten pääsin kärryille! Soininen on nerokkaasti kuvaillut Signen suhdetta kuviin ja kuvaamiseen. En tiedä onko se kaikki keksittyä, vai onko siinä jokin arkistomateriaali taustalla, esimerkiksi Signen kirjeet tai päiväkirjat tai jotain sellaista.

Tämä kirja on sellainen, joka pitäisi lukea Signen kuvia selaillen! Ja joka tapauksessa katson Signen kuvia tämän jälkeen eri tavalla. Käyn läpi kirjahyllyäni; sukututkimusosio, alaotsikko Helsinki, Tampere… historia… missä on valokuvat? Missä Signe? Minulla piti olla Signen kirja, ellei useampi. Vai olenko aina köyhyyksissäni ajatellut, että joskus toiste sitten? Sillä tämä kirja sai janoamaan Signen kuvien tarkastelua! Alakuloisesta pohjavireestä huolimatta virkistyin kirjan loppua kohden yhä enemmän ja ahmin sen pikavauhtia. Kannattaa lukea, jos ”Helsinki” tai ”kartanot” tai ”valokuvauksen historia Suomessa” kiinnostaa. Ei kannata lukea, jos haluaa tietää Helsingin seurapiireistä 1900-luvun alussa. Mutta jos kiinnostaa työväestön elämä, tämä kirja antaa ajatuksia ja uutta näkökulmaa sekä lisäkiinnostusta!

Nytkö se jo

Joulu on ohitse ja taas tulee se tunne, ehkä voimakkaampana kuin koskaan ennen, että joko se meni, miten se nyt jo meni… Näissä päivissä on pysähtyneisyyttä ja outoa mielen tahmeutta. Jouluruokia on vielä (koska niitä osaa tehdä just sopivan määrän?) ja joulumusiikkiakin on kuunneltavaksi vielä monen cd:n verran. Vaikka näinhän se meillä yleensä on, että joulu venyy yli loppiaisen ja yleensä kuusi viedään pois vasta joskus helmikuulla. Aikuisiällä olen viettänyt ennen tähän taloon muuttamista kaikki joulut lapsuudenkodissa, mutta täälläkin on tullut vietettyä jo 17 joulua. Silti tämä oli toinen joulu (peräkkäin) kun meillä ei ollut minkäänlaista kuusta. Nyt tänne ei vaan mahdu ja sitä paitsi kuka sen olisi kaatanut, kun mies oli tosi kipeä koko joulun ja monta päivää ennen sitä. Itse en jaksanut edes havuja hakea pulloon, niin kuin joskus. Mutta minäpä poltin sitä kuusentuoksuista kynttilää koko joulun.

Alan ymmärtää niitä ihmisiä joille joulu on niin kipeä asia, että he vihaavat koko juhlaa. Ennen ajattelin, että hullua, miten kukaan voi vihata kaikkein ihaninta aikaa vuodesta. Joillekin lapsuuden joulut on olleet piinaa, joillekin aikuisuuden - syystä tai toisesta. Itselle keski-iän jouluissa uutta on ääretön kaipuu, alakulo ja jopa suru. Omien vanhempien poismeno ja monen sukulaisen lähteminen tuonilmaisiin. Lapsena ja nuorena se on niin kaukaista, mutta nyt se on tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Siihen ei auta, vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että se on osa elämää. Se ei auta yhtään. Nyt ymmärrän vanhusten yksinäiset ja surulliset joulut; se on vain kaksi askelta, kun itse on samassa tilanteessa. En käsitä kuinka siitä voi selviytyä. Arvostan suunnattomasti Hurstin tarjoamia jouluja, mutta samalla suren, että ne auttaa vain Helsinkiläisiä. Miten on Inarin tai Kokkolan yksinäiset? Taikka Imatran ja Ylistaron? Miten on Venäjän Karjalassa, Norjassa, Kanadassa? Tai sodan jaloissa olevien joulu? Ne lapset, jotka ei ole edes vielä nähneet rauhan ajan joulua. Kuinka voi maailma olla näin surullinen paikka? Koskaan ei jouluangsti olekaan tainnut iskeä näin kokonaisvaltaisesti.

 

Joulun rauhallisuus

 

Olenkohan ikinä viettänyt näin rauhallista joulua? Olen lähinnä yksin syönyt laittamiani jouluruokia, selaillut niitä viime vuoden inventoinnista jäljelle jääneitä joululehtiä, polttanut kuusentuoksuista kynttilää, kuunnellut joululevyjä ja välillä käynyt koittamassa mieheltä kuumetta. Korkeimmillaan se oli 39,6.

Olen sytyttänyt portaille kynttilälyhdyn, joka palaa monta vuorokautta. Ajatellut, että se on kaikille edesmenneille rakkaille; äitille, isälle, kaikille isovanhemmille, tädille, ex-langolle, sekä Vallulle, meidän kissakuomalle, joka kuoli 2010.

Voimat riittävät minullakin vain vähäiseen puuhailuun; kakluuniin tulet, perunasalaattia kylmäkellarista, joululevyn vaihtamista. Mandariinin kuoriminen miehelle, jolla ei juurikaan ole ruokahalua.

Televisiosta Rare Exports ja Sisu, ne ihanat! Kanavien vaihtelua ja jenkkileffojen välttelyä. Pukeudun silti punaiseen mekkoon ja Nordkappista ostettuun neuletakkiin. Rintaan kiinnitän joulupukin tuoman uuden Lapponia-korun. Äitikin keräsi Lapponiaa.

Ajattelen paljon menneitä jouluja. Äitin joulupöytää ja lakeutta pakkasessa, kun henki huuruaa ja lumi narskuu askelten alla. Minä viihtyisin varmasti lapin joulussa.

Kunhan jaksan, ryhdyn laittamaan konttoria kuntoon ihan kaksin käsin. Tammikuun lopussa loppuu saikku ja luulen, että silloin palaan töihin, ellei mitään takapakkia tule. Odotan sitä ainakin rahatilanteen takia aika lailla. Vuoden alussa on ostettava ainakin uimahalliranneke tulevalle vuodelle!

Kevät. Odotan kevättä kuin kuuta nousevaa! Aion vaihtaa kukkiin mullat, pitkästä aikaa! Ja pestä ikkunat, vielä pitemmästä aikaa!

Keväällä herään eloon taas ja kesä on kaiken kirsikka. Sitä kohden mennään!

Ja yksi mikä pitää tehdä, on uusi aarrekartta, joka jäi kesken vesivahingon myllerrykseen viime vuoden lokakuussa. Paljon on menty eteenpäin, eikä ollenkaan olla siinä kuin kuvittelin, mutta elossa kuitenkin!

Joulukalenterin löydöt

 

Kerroinkin jo, että tänä vuonna kosmetiikkakalenteri on itse tehty! Kalenterin pohjana käytin viime vuoden Body Shop-kalenteria, eli sen pieniä kartonkisia numeroituja laatikoita. Täytyy tunnustaa, että joka aamu heräsin pirteänä tarkistamaan, mitä kalenterista tänään löytyy! Olin nimittäin unohtanut kätkemäni aarteet, koska aloin ostaa ensimmäisiä jo tammikuussa. Huono puoli tässä oli toisaalta se, että en muistanut mitä olin jo ostanut ja ostin lisää samaa tuotetta. Kuten kynsilakkoja. Mutta nyt kun huomasin, miten hauskaa tämä oli, aion tehdä ensi vuoden yllätyksistä vielä harkitumpia. Ihanaa!!

Kuva 1) 2kpl kasvonaamioita, 3kpl huulivoiteita, huulipuna, yövoide, 5kpl käsivoiteita, dödö, kynsilakka.

Kuva 2) Kölninvesi, makeisia, suihkusaippua, 4kpl kynsilakkoja, 2kpl käsivoiteita. Kuvista puuttuu chililakritsimakeispussi, jonka söin nälissäni jo ennen kuvaamista.

Aion jatkaa samalla kosmetiikkalinjalla ja unohtaa nuo vähäisetkin makeiset pois ensi vuoden kalenterista.  Kynsilakkojenkin sijaan keksin jotain muuta. Suihkusaippuaa menee nykyään aika paljon, kun juoksentelen uimahalleissa. Ja mahdollisesti ekokosmetiikkahyllyistä löytyy jotain kivaa ensi vuodellekin! Todellakin suosittelen tällaisen tekemistä kaikille! Jos vaan lapsenmielistä intoa löytyy. Saa todellakin jokaisesta kalenterilöydöstä täysin mieluisan!

Rauhallista Joulua teille kaikille!

 

Jouluaattoon kuuluu Lumiukko ja Turun Joulurauhanjulistus! Joululehtien selailu ja herkkujen nakerrus. Ja etenkin nyt hyvällä mielellä, kun meidän kuumetautikin tuntuu vihdoin asettuvan. Helpotuksen huokaus!

Vuoden pimein aika ohi!

 

Tiedättekö, nyt ollaan jo valon puolella?! Vuoden pimein päivä oli ja meni. Onneksi! Pimeys on aina se mulle raskain juttu, musta ja vesisateinen pimeys eritoten. Vaikka nytkin sataa vettä, on lunta kuitenkin niin paksu kerros, että valkeaa joulua se ei vaaranna. 

Meillä on kaikki sellaiset jouluvalmistelut tehty, jotka on ne tärkeimmät. Kuten kinkku. Eilen tajusin, että enempää ei tarvii tehdä jouluksi, sillä kahdelle syöjälle ruokaa on enemmän kuin normaalisti. Teen aikomani jälkkärit ja kastikkeen ja päärynäsalaatin ja uunijuurekset vaikka ensi viikonlopuksi ja uudeksi vuodeksi. Mulla on tapana jouluisin kokeilla aina jotain uutta ja nämä menee sit siihen piikkiin. Elämä ei lopu jouluaattoon!

Sitä paitsi meillä sairastetaan yhä. Minä pääsin jo jotenkin tolpilleni, mutta miehen sairaus kääntyi huonommaksi. Kovaa kuumetta, järkyttävää yskää ja kaikki voimat pois. Me ei olla sairastettu lähes viiteen vuoteen! Se on mun elämän ennätys. Korona-aika vaikutti varovaisuuteen ja eristäytymiseen ja siksi sitä onkin pysynyt terveenä. Nyt en tiedä mistä tauti tarttui, mutta kyllä tämä tästä. Toivon!

Sitä mietin, että kuinka ne vanhukset, jotka asuu yksin jossain maalla, pärjää tämmösten tautien kanssa? Kuinka kukaan pärjää, jos on yksin? Se on hyytävää! Pitäis olla turvaverkkoja ympärillä. Mä haluaisin auttaa juuri sellaisia ihmisiä, mutta en tiedä kuinka. Niitä köyhimpiä, joilla ei ole varaa avustajiin. Niitä yksinäisiä, joille joulu on sydämen kipua ja kaipuuta. Missään ei ole tietokantaa köyhimmistä ja yksinäisimmistä. Kuntakaan ei enää taida antaa köyhien luetteloa millekään marttakerholle, niin kuin silloin 90-luvun alussa, kun he tupsahti mun ovelle. Ison laatikon kanssa, joka sisälsi riisiä ja kahvia ja sokeria ja jauhoa ja säilykkeitä ja suklaata. Tunsin syyllisyyttä, koska en mielestäni ollu niin köyhä. Vaikka taisin mä olla. Olin vain sopeutunut ja optimistinen. Kiitos heille suuresti täältä vuosien jälkeenkin!

Sammuta valot ja anna joulun vaan tulla

 

…koska  Joulu ei ole mikään kilpailu! Se ei ole mikään ihmisyyden mittari myöskään, jolla mitataan sitä miten hyvin olet suorittanut. Unohda kaikki mitä olet ikinä ajatellut joulusta. Kun mieli on aivan tyhjä, anna sinne hiljalleen tulla niitä muutamia asioita, jotka on tärkeimpiä sinun joulufiiliksen kannalta. Ja sitten sammuta valot, vietä joulu kynttilänvalossa, äläkä mieti yhtään mitä kaikkea et ole tehnyt. Mieti sitä, mitä olet tehnyt, esimerkiksi että ihanaa, olen (vaikkapa) selaillut joululehtiä kynttilänvalossa ja ulkona on lunta. Ja nauti joulusta television tai radion tai kirjojen ääressä.

Minulle joulun tekee valkea maisema - olkoonpa vaikka kuuraa! Joululaulut, hyacintti, rauhallinen lötköttely ilman lähtemistä mihinkään, kynttilänvalo, kinkku, savukala, perunasalaatti, sienisalaatti, pari laatikkoa ja suklaa. Joululehtien selailu ja kirjan lukeminen. Muistot. Niistäkin voisi vielä karsia. Mutta se on minun joulu. En enää pyrikään tekemään maailmaa valmiiksi jouluksi! Jotenkin viime vuodesta, kun olin kaikista sytostaateista aika naatti, opin ottamaan rauhallisesti. Ei se ole niin vakavaa!

Suolaiset joulutortut vaihe vaiheelta

 

Vuosia sitten kyllästyin jotenkin totaalisesti joulutorttuihin ja päätin kokeilla suolaisten torttujen ohjeella ihan uutta herkkua!

Ei nämä ehkä näytä miltään taidokkailta gourmettötteröiltä, mutta ihan sikahyviä ne mun mielestä on! Sen koommin en oo tehny muita versioita ja perheellekin nämä kelpaa hyvin.

1) sulata levyt, leikkaa ne muotoon, taittele, voitele ja ripottele sormisuolaa sakaroille.

2) lisää jotain ihanaa sinihomejuustoa reilu kimpale keskelle!

3) lisää päälle mytty ilmakuivattua kinkkua tai jotain vastaavaa.

4) lisää lopuksi siivut tai lohkot persimmonia ja ripottele pinjansiemeniä sakaroiden juureen. Paista uunissa 225 asteessa 15 min. Ja herkuttele!

Kaikki osat voi varmaan korvata jollain, mutta pääasia on suolaisen ja makean liitto! Ja se sinihomejuusto.

Tämä aika ei ole armelias

 

Flunssa on hellittänyt otettaan ja vointi on vähän parempi. Ajattelin tehdä tänään suolaisia joulutorttuja, jotka syrjäytti ne perinteiset luumuhilloversiot kertaheitolla jokunen vuosi sitten. Pientä siivoilua ja fiilistelyä.

Olen myös etsinyt Mika Waltarin Joulukirjaa, jonka olen viime vuonna laskenut käsistäni jonnekin ”tästä se sitten löytyy”-paikkaan. Rakastan Waltarin joulutarinoita! Ja seuraan henkeä pidättäen näitä uusia otsikoita Waltarin salaisten arkistojen avauduttua. En oikein ymmärrä kohua niiden takana. Entä sitten, jos hänellä oli raiskausfantasioita? Jos ajatusten perusteella tuomittaisiin, me olisimme kaikki Siperiassa. Viisi miljoonaa pikku siperialaista tässä päivää. Nykyajasta ei oikein voi olla varma. Jos joku tuomitaan moraalisesti, se tuomio on hirveämpi kuin murhakakku. Miettikää vaikka Jari Sillanpäätä. Hän on jo kärsinyt virallisen tuomionsa, mutta moraalinen tuomio ei lopu kai koskaan. Ja nyt sitten Lauri Tähkä. He ovat tehneet väärin (käsittääkseni), mutta sitä ei anneta anteeksi, eikä unohdeta koskaan. Suhteetonta ja julmaa. En tiedä olenko ajatukseni kanssa yksin, mutta en minä niin raivokas nyrkinheiluttaja ole, kuin välillä luulisi. Kaikki meistä on kännisekoilleet joskus. Enemmän ja vähemmän. Ja nyt saan äärifeministeiltä hirttoköyden kaulaani ja aika moni muu haluaisi vetää kynteni irti. Jotenkin vain näen, että tässä sitä taas mennään, kun radiokanavat kieltäytyvät nyt soittamasta Tähkän biisejä. Ihan kuin hän olisi joku Pohjois-Korean salainen kakkosjohtaja. Kenties tämä kirjoitus leimataan naisvihaksi. Mutta se, mitä tämä oikeasti on, on muistutus armosta. Enkä minä ole mikään jeesusagentti edes.

Sumuisia sisustushaaveita

 

Nyt kun kuume on nytistänyt petiin, niin on konttorin sisustaminenkin hyytynyt minimiin. Suunnittelen silti asiaa koko ajan ja onhan se sillä tavalla jo puoliksi tehty, eikös vaan?

Ihan ensimmäisenä huoneeseen muutti Lucia-lamppu. Kun tilasin Lucian viime vuonna, näin sen sieluni silmin juuri konttorissa. En tosin jakkaralla, mutta lopullinen paikka tarkentuu myöhemmin.

Tässä kohdassa mietin, että olisko se nyt siinä? Että jospa en toisikaan huoneeseen enää mitään muuta? Valmis! Mutta ehkä ei sittenkään. Vaikka olis niin houkuttelevaa nauttia melkein tyhjästä huoneesta.

Seuraavaksi huoneeseen muutti sixpack-mies, jolla on paapan lippis päässä. Hän on kolmen muun mallinukketorson kanssa valikoitunut jäämään meille niistä about 20:sta joita meillä joskus oli.

Ja koska olen tykästynyt vanhoihin opetustauluihin, niin niistäkin osa pääsee konttoria koristamaan. Erityisesti tykkään näistä vähän harvinaisemmista orient-aiheisista tauluista.

Ja koska huoneen ikkuna on juuri hyvä kukille, sai yksi viherkasvi jo muuttaa konttoriin. Tänne on tulossa aika monta kasvia ja koska kasvi-innostus on iskenyt yhä vahvemmin viime vuosina, on pakko jopa vähän yrittää suitsia niiden hankkimista.

Vanhan ajan henki ei ole mitään, ellei huoneessa ole tinapaperista tehtyä uskonnollista taulua!

Ja vaikka en vietäkään joulua tässä huoneessa, niin talvinen jouluverho tänne kuitenkin sopii. Kaikki mut tuntevat tietää, että mä oon verhoihmisiä ja vieläpä avarakatseinen sellainen. Onhan täällä riippunut mamelukkejakin (entisajan naisten pitsialushousut) ikkunalla! Talvinen pohjalaistalopihapiiriverho on mulle ihan paras valinta.

Tuleeko se joulu sieltä

 

Tai tulee, mutta miten ja minkälaisena? Kunto ei ole kuin silloin joskus, kun juoksentelin joulupuuhissa viikkotolkulla. Kunto tuskin on ikinä enää sellainen. Olen kuitenkin oppinut ottamaan matalamman profiilin mukaan ja priorisoinut. Tärkeimmät jouluruoat, tärkeimmät siivoukset, tärkeimmät kaikki valmistelut. Mutta nyt meidän joulutohinan lisäksi ohjelmassa on myös tuon remppahuoneen sisustus. Ei siksi, että se olisi jouluksi kivan näköinen, vaan siksi, että edes jokunen laatikko olisi poissa täältä olohuoneen ja ruokailuhuoneen röykkiöistä, koska olisi kiva viettää joulua muuallakin kuin sohvalla, kuten viime vuonna teimme. Mutta koska elämä ei ikinä mene suunnitelmien mukaan, meidän kultainen naapurimme, reilusti yli 80-vuotias rouva, sattui kaatumaan pihassaan hiljattain. Olen siis vähän autellut heillä sillä välin kun rouva on ollut sairaalassa, jotta heille tulisi edes jonkinlainen joulu. Ja entäs sitten tämä viimeisin kuuluminen? Tulin tässä kipeäksi. Päässä on outo fiilis, on kylmä, kurkkua aristaa ja yskittää. Eilen illalla kuume 38,6. Silti kaikki on paremmin kuin viime vuonna, kun sytot oli juuri takana ja käsi sai osumaa viimeisestä sytostaattipiikistä. Kämmenselässä on yhä vähän tummempi jälki ja ajoittain epätavallisia tuntemuksiakin. Nyt ollaan kuitenkin elossa ja edessäpäin näkyy vaan valoa.

Kuuntelen jouluradiota, vilkaisen välillä To Do-listaa ja teen jotain kevyttä jos jaksan ja koetan levätä suurimman osan aikaa.