Tulvapeltoja ihastelemassa

Tehtiin viikonloppuna pieni kierros Etelä-Pohjanmaalla. Sielläkin niitä tulvia on jo ihan mukavasti! Muistan miten lapsena ihmeteltiin joka vuosi tulvia, kunnes jokiin tehtiin jotain parannuksia ja se hupi väheni. Vaan nyt oli taas teitä poikki sieltä täältä ja minä olin innoissani ”ihan ku lapsena”! 

Mustavalkokuva on otettu joskus ehkä 40-luvulla ja siinä sitä vettä vasta onkin! Sama tie oli nytkin aidalla suljettu, mutta vettä oli paljon vähemmän. Lisäksi telkussa pelastuslaitos paheksui tulvaturismia. No, järki päässä sinne pitääkin mennä tai olla sit kokonaan menemättä, ettei hankkiudu ite pulaan ja pelastettavaksi.

Laukkuja, osa 49

 

Tämä laukku on uusin vintagehankintani, eli ostettu Helsingistä viime kesänä. En tietysti olisi saanut ostaa yhtään uutta vintagelaukkua, mutta en vaan voinut vastustaa kiusausta! Kai sitä nyt leidi laukkuja tarvitsee. Laukku on käärmekuvioista nahkaa (ihan en ole varma onko se siis aitoa käärmeennahkaa, vai jotenkin kuvioitua muuta nahkaa) ja se on 1930-40-luvulta.

Laukku on tyylikäs ilman sen kummempia krumeluureja ja punainen väri miellyttää silmää myös.

Laukku ei ole kovin iso, mutta ei mikään minimaalinenkaan. Sen sisävuori on mokkanahkaa ja sisuksista löytyy yksi vetoketjutasku ja kaksi pientä avotaskua. Ihan pientä kulumaa laukussa on, mutta eipä tuommoinen ole mua koskaan haitannut. Tästä tulee juhlapäivien käyttölaukku!

Leppoisa lauantai

 

Heräsin aamulla siihen ihmeeseen, että käsi ei ole kipeä, vaikka liikutan sitä vähän. En usko, että se jännetuppi on vielä täysin parantunut, mutta ainakin se on parempi kuin joku aika sitten. Mietiskelin siinä samalla, että olispa ihanaa, kun mihinkään ei sattuisi, että ei tarttisi pelätä syöpää enää koko ajan, että sydän pelais hyvin kaikista sukurasitteista huolimatta (osa suvusta on kuollut jo tässä iässä sydänvaivoihin) ja että pää palautuis viime vuoden shokista. Mun matikkapää on muuten jo täysin palautunut ja se on ainakin loistojuttu! Makasin peittoon kääriytyneenä kuin perhosentoukka, katselin kattoon ja tunsin olevani aika onnellinen! Kuivurit vietiin eilen pois ja pian alkaa rakenteiden palautus ja sitten saan sisustaa konttorini uudelleen. Ja kesällä pihassa könöttää kasvihuone! Ja mä ripustan riippukeinun uuteen telineeseen ja voin lojua muuallakin kuin parvekkeella. Ja välillä voidaan ajella sähköisillä läskipyörillämme! (Josta on ollut sairauksien takia taukoa pari kesää.)

Me pohdittiin tuossa viikolla, että mentäiskö mökille nyt viikonloppuna, vaan sitten huomattiin, että pohjanmaan tulvat on nyt aika mageet ja eräs kirppiskin vetäis puoleensa, joten jäätiin kotiin ja aiotaan tehdä täsmäiskuja täältä käsin. Kirppiksiä me kierretään aika vähän nykyään, mutta sitten kun kierretään niin molemmilla on päässä aikamoisen tiukka seula. Vanhoja esineitä on ihana katella, mutta ei kaikkea tartte omistaa. Jos ostetaan, niin siihen on hyvä perustelu. Viimeks ostin Arabian musta-valkoraidallisen vanhan kukkaruukun, sellasen isomman jota mulla ei vielä olekaan. Kohta aion vaihtaa kukkiin mullat ja joitakin pitää aina siirtää isompaan ruukkuun. Yleensä ongelma on se, että lähes kaikki ruukut on aika pieniä. Niitä en enää ostele, mutta isot pääsee mun seulasta läpi. 

Self help-tehtäväkirjoja

 

Rakastin lapsena tehtäväkirjoja ja koska silloin niitä ei ollut vielä paljon, keksin itse lehtikuvista tehtäviä ja loin uusia maailmoja yhä uudelleen samoista kuvista. Enkä ole miksikään aikuisena muuttunut! Jopa veroilmoitus ja jotkut kelan paperit on välillä saaneet innostumaan tähän tapaan; ”mitä siinä kysytään, ahaa, no pohditaanpa… voisko vastaus olla xxx…” No en toki ole mikään outokummajainen, niin etten samalla inhoaisi noita verottajan ja kelan lomakkeita jo enimmäkseen. Mutta kaikenlaiset kyselyt ja tehtävät (ihan niinkin tärkeät asiat selvittää, että ’mikä kaupunki olet’ tai ’mikä eläin olisit’ pitää aina heti selvittää, kun jossain testissä kysytään) ja siksi erityisesti nämä kirjat on löytäneet tiensä kotiini. Englanninkielisiä vastaavia välttelen, koska stressaannun siitä pinnistelystä, joka tulee vieraan kielen luetunymmärtämisestä. Julkaisen tässä jokaisen neljän kirjan etu- ja takakansikuvan, sekä yhden kuvan sisältä kirjasta. Näin niistä saa edes jonkinlaisen käsityksen.

Hetkeksi Helsinkiin

 

Eilen tein päivämatkan Helsinkiin! Olikin jo aikamoinen hinku päästä tepastelemaan pääkaupunkiin ja tapaamaan sukulaisia. Aika meni tietysti kauhean nopeasti, mutta yllätin itseni taas sillä, että jaksoin kävellä ihan suht reippaasti ainakin alkumatkan. Illalla olinkin sitten jo aika puhki.

No, koska en mennyt kaikkein aikaisimmalla junalla, ei sinne päinkään, niin ehdin napsia hyvän aamupalan taas Boulangerie Marcossa! Jos nyt oikein muistan, niin tuo keltainen on passionhedelmäleivos ja sen rakenne oli kuoren alla mukavan vaahtoinen. Tuo suolainen (en todella ole kovin kartalla leipomotermeistä, joten ei hajuakaan onko tämä joku croissantin tapainen vai leipä vai jotain muuta) oli erittäin hyvä! Kuori rapsakka ja sisällä erityisesti mainittakoon kivana yllärinä marinoitua punasipulia.

Ekana ostin Hesan aseman Ärrältä vuorokauden turistilipun, kuten aina. Sitten suhahdin metrolla Kamppiin, kävin Mujissa (jossa kyllä sais aikaa kulumaan enemmänkin!), kukkakaupassa ja jatkoin suhaamista metrolla kyläpaikkaan. Mujista ostin mustalla nauhalla kiinni solmittavan vihon, pikkuriikkiset muistilaput, kolme geelikynää ja Yuzu-tuoksuöljyä, jota aion tipottaa ilmankostuttimeen.

Kyläilyn jälkeen kerkisin vielä käväistä lempparikirjakaupassani Rosebudissa! Siellä on vaan se huono puoli, että aina tekis mieli ostaa puolet kaikesta!! Nyt matkaan tarttui kirja ”Kun maailma ei riitä” - kiinnostavaa talousjorinaa sekoitettuna ekologiaan ja tulevaisuusvisioihin. En tiedä onko se siunaus vai kirous, mutta usein tuntuu siltä, että liian moni asia kiinnostaa. Suoralta kädeltä voin sanoa vain yhden asian joka ei kiinnosta; urheilu! (Mutta sitten taas liikunta kiinnostaa…)

Ostin myös kirjan ”Mitä väliä”, mutta se oikeastaan kuuluu niin läheisesti hassuihin self help-kirjoihin, että teen niistä oman jutun jonain toisena päivänä. Semmonen pino mulla nimittäin notkuu sohvapöydällä ja niitä täytin mm syksyllä, kun en jaksanut sytopäissäni mitään muuta. Koetin piristää itseäni niillä aamuisin ja onnistuinkin!

Rosebud on ihan oikeasti kirjakauppa, josta löytyy myös vihot ja kalenterit jne., mutta ei esim suklaapatukoita ja toalettipussukoita ja sen semmoisia, niin kuin vaikkapa Suomalaisesta nykyään. Sitä minä arvostan! Että pysytään lestissä. Rosebudin vihot saa mut aina halkeilemaan liitoksistani, koska en vaan voi vastustaa niitä! Nytkin ostin ”Meeting notes”-muistilappuja ja häikäisevän kauniin kukkakuvioisen muistilappuvihon. Näillä mennään siihen saakka, kunnes singahdan taas Hesaan seuraavan kerran.

YSL; Paris

 

Paris-tuoksuperheeseen kuuluu 20 eri lanseerausta vuodesta 1983 vuoteen 2016. Tämä Paris-tuoksu on se vanhin, vuodelta 1983. Olen saanut pullollisen tätä teininä kummeiltani ja senpä takia ostin tämän uudelleen, enkä pettynyt. Mutta ensin sananen ranskalaisesta muotitalosta nimeltä YSL. Kirjainten takana on perustaja Yves Henri Donat Mathieu-Saint-Laurent. Yvesin ura muodin parissa alkoi 17-vuotiaana hänen työskennellessään Diorin assistenttina. Kun Dior kuoli, Yves nimitettiin Diorin muotitalon johtajaksi vain 21-vuotiaana. Möhemmin Yves perusti oman legendaarisen muotitalonsa vuonna 1961. Yves jäi eläkkeelle 2002 ja kuoli 2008. Muotitalo myytiin Guccille ja suljettiin myöhemmin, mutta YSL-tuotemerkki on edelleen Guccin omistuksessa.

Fragrantican sivuilla tuoksusta sanotaan näin;

Top Notes:

Rose, Mimosa, Hiacynth, Geranium, Green Notes, Nasturtium, Orange Blossom, Hawthorn, Cassia, Bergamot

Middle Notes:

Rose, Violet, Lily, Lime Blossom, Ylang-Ylang, Lily of the Valley, Jasmine, Orris Root

Base Notes:

Iris, Musk, Heliotrope, Sandalwood, Oakmoss, Amber, Cedar

Tuoksun kesto: pitkäkestoinen

Tuoksun voimakkuus: vahva

Kohderyhmä: naiset

Tämä tuoksu tuo minulle tietysti muistoja 1980-luvulta, mutta klassikkona se toimii edelleen. Tuoksu on lämmin ja täyteläinen, jotenkin pyöreä ja miellyttävä. Tuoksu on myös minusta aikuisten tuoksu, eikä sovi kovin nuorille. (Miltäköhän itse vaikutin, suihkiessani tätä jo teininä?) Minusta tuoksu on melko pitkäkestoinen ja aika voimakas, mutta ei häiritsevän päällekäyvä missään nimessä. Olen samaa mieltä fragrantican raadin kanssa siitä, että tämä on ehdottomasti naisten tuoksu. 

Työterveyspsykologilla

 

Kävin työterveyslääkärillä, joka laittoi mulle lähetteen työterveyspsykologille. Oikeestaan hän sanoi fiksusti, että mielen hyvinvointi heijastaa fyysiseen hyvinvointiin, niin siksi mun ois hyvä mennä sinne. Ja kyllähän sen ymmärtää, että ne kulkee käsi kädessä. Eikä se ainakaan pahenna asioita.

Koska mulla oli kesällä valtava shokki saada syöpädiagnoosi ihan puskista, nopealla aikataululla isoin mahdollinen leikkaus joka lantion alueelle tehdään, pitkä fyysinen toipuminen ja samanaikaiset sytostaatit aina itsenäisyyspäivään saakka ja nyt Letrot oireineen ja tieto siitä, että 80%:lla tämä syöpä uusiutuu, niin olispa ihme jos ei mieli vähän järkyttyisi! Joten olin samaa mieltä työterveyslääkärin kanssa, että ois varmaan hyvä idea mennä puhumaan työterveyspsykologille.

Kävin siellä viime viikon lopulla. Mulla oli tunnin aika, mutta se humpsahti ohi liiankin nopeesti. Ehdin avata asioita ja itkeä monia kertoja, mutta hän ei vielä oikein ehtinyt tarttua tähän kaikkeen. Ja kuulemma mulla on kolmen käynnin lähete, joten pääsen uudelleen pureskelemaan asioita sinne. Ja ens kerralla odotankin enemmän vastakaikua ja annan hänen enemmän puhua. Mä odotan jotain konkreettista, jotain selkeitä neuvoja. Mihin? No esimerkiksi siihen, miten pääsen yli tästä kaikesta ja miten elää pelkäämättä joka päivä, että mikä tää oire on ja mitä jos.

Kuvat oon ottanu toissakesänä Lapinlahden sairaalarakennuksessa olleessa potilaiden tekemän taiteen näyttelyssä.

Päivityksiä olotilasta

 

Nyt eletään kohdassa, jossa saikkua on jatkettu jo kolmesti kuukaudeksi kerrallaan ja oireet on vaihdelleet, tulleet ja menneet, vaimentuneet ja voimistuneet ja sitä rataa. Oikeastaan jaksan jo niin hyvin kävellä, että olen tosi iloinen tästä muutoksesta! Myöskään hienoista päänsärkyä aamuisin, rinnan aristusta tai tajunnan menetyksen tunnetta ei enää ole. Ranteiden ja olkapäiden aristusta, väsymystä ja kuumia aaltoja on paljon vähemmän kuin pari kolme viikkoa sitten, niin paljon vähemmän, että ei juuri ollenkaan.

 

Se mitä edelleen on, on leukanivelen lonksuntaa (suuta ei saa ajoittain suljettua ja nivel paukahtaa kun suljen suun voimalla), on napsusormisuutta peukalossa ja sen jälkitilana ilmeistä jännetulehduksen tapaista. Lääkäri ei ottanut siihen mitään kantaa, totesi vain, että näkyy olevan Letrojen oireena sitäkin. Se on tämänhetkisistä vaikein oire, sillä se vaikuttaa niin moneen asiaan; hampaiden pesuun, esineisiin tarttumiseen, pukemiseen, saksilla leikkaamiseen, esim teekannun nostamiseen, korkkien ja kansien avaamiseen, avaimen vääntämiseen lukossa, kirjoittamiseen, lehden selailuun, pyörällä ajoon… ja herra ties mihin kaikkeen muuhun, jota en ole vielä kokeillut! Joten kyllästyin (koska kipu on pirun kova niin monta kertaa päivässä, että ulvaisen aina kun vahingossa käsi käy väärässä asennossa - leposärkyä ei ole) ja katoin netistä, että mitä voin tehdä. Aloitin siis Burana 800mg syömisen, koska niitä mulla on jäljellä syksyltä. Kuuri tulehduskipulääkettä luulis auttavan tähän ja katotaan mitä sitten jatkossa.

Yskä, lonkkien jäykkyys ja neuropatia jalkapohjissa on ne muut oireet, joita edelleen on melko paljon. Tosin yskä saattaa olla joinakin päivinä poissa lähes totaalisesti! En tiedä johtuuko yskä siitä, että oikea keuhko on vähän lysyssä, että en liiku paljon, että kotona on pölyistä… vai letroista. Vai näistä kaikista yhdessä? Joka tapauksessa olen ryhtynyt puhaltamaan pulloon pari kertaa päivässä. Siitä ei käsittääkseni ole haittaa, vaikka tekisin sitä loppuelämäni. Typerää on se, että joudun itse arvailemaan mitä tässä nyt pitäis tehdä ja mistä mikäkin mahdollisesti johtuu. Pistän sen tyhjänpäiväisen lääkärin kieltolistalle uudelleen. Kohta mun täytyy joka tapauksessa mennä takaisin töihin (muutama kuukausi saattaa olla vielä armonaikaa, ennen kuin kela saa itkupotkuraivarit) ja olenkin tässä neuvotellut työnantajien kanssa tilanteesta. Ite haluisin kyllä palata viimeistään kesällä töihin. 

Laukkuja, osa 48

 

Tässä tulee yksi kauneimmista ja rakkaimmista laukuistani!

Olen ostanut tämän osto- ja myyntiliikkeestä 1990-luvulla. Tiedän, että laukun on omistanut ennen minua Tamperelainen opettajatar Meeri Ahola. Minä pidin laukkua kun menin naimisiin. Arvelen laukun olevan silkkiä sisältä ja ulkoa. 

Sisällä laukussa on kaksi avointa sivutaskua.

Ja tekijänleima! ”Made in Italy for SUSAN London”

Lukkomekanismissa on helmiäiskoristeet.

Ja sisällä laukussa on pieni silkkinen kirjekuorimainen irtotasku! Tässä laukussa on paljon kauniita yksityiskohtia. En ole malttanut käyttää laukkua montaa kertaa ja pidän sitä vastakin kuin kukkaa kämmenellä.

Boulangerie Marco

 

Ihan mahtavaa Marco! Tämä paikka ansaitsee ihan oman esittelyn.

Jos Tampereen Tullintori onkin ollut kulahtanut, puolityhjä, jotenkin C-luokan paikan tuntuinen, niin nyt on vetonaula! Ja se on tietysti etuoven kupeessa oleva vajaan vuoden ikänen Boulangerie Marco! Ranskalaisen miehen perustama konditoria, joka on saavuttanut huikean suosion.

Sen kai todistaa jo sekin, että tullessani tänne aamulla vähän yli kahdeksan (paikka avataan 7.30), oli jo kuhinaa ja piti vähän katsella missä on tyhjää pöytää. Täältä saa myös lounaan, jota en ole kylläkään vielä testannut. Leivosten lisäksi tiskissä on pullia ja leipiä, croissantteja ja muita (joiden nimiä en edes tiedä).

Ja koska aikuisella on monia elämän erioikeuksia, ostin aamupalaksi vihreää teetä ja kolme leivosta! Täällä muuten ei käy käteinen, mutta tässä tapauksessa annoin sen anteeksi. Maksoin kai toista kertaa elämässäni mitään kortilla.

Tuo vaaleanpuna-valkoinen on pavlova. Luulin ensin, että ne molemmat pallukat on vaahtomaisia, mutta ei, alempi onkin marenkia. Tein heti mokan, kun kruntsasin leivoshaarukan ylhäältä alas asti, voimalla. Osa marengista lensi lattialle, osa syliin ja osa pöydälle. Onneksi paljon jäi syötävääkin. Loput söin niin, että kauhoin haarukalla vaaleanpunaisen suuhuni ja sitten söin marengin lopuksi sormin, niin kuin leivän.

Tuo vihreä yllätti; luulin että alaosakin on jotain tytinää, mutta se olikin ihan taikinaa, jossa on sisällä suuri vaahdolla täytetty onkalo! Tämä oli suosikkini!

Tuo ruskea on suklaata ja kirsikkaa. Onnistuin yllättymään senkin kanssa, kun lohkaisin haarukalla päästä palasen. No se kaiken kattona ollut ohuen ohut suklaalastu kippasi melkein syliin. En selkeesti osaa syödä siististi näin fiinejä kaffileipiä, mutta aion opetella.

Parasta tässä oli se, että yksikään näistä ei ollut överimakea, joka on liiankin tavallista perinteisessä suomalaisessa leivosmaailmassa. Nämä olivat maukkaista, selkeästi enemmän makeita kuin suolaisia, mutta ei silti liian makeita. Hyvä!!

Yöpöydän kirjapino, osa 3

 

Eeva Kilven runot! Ostin tän kirjan viime kesän alussa Ateneumin kaupasta ja luin kirjaa puutarhassa monia kertoja. En ole lukenut kirjaa loppuun, mutta runokirjoissa se ei ole tarkoituskaan, että niitä kahlataan alusta loppuun saman tien.

”Siis kauneutta on.

Rakkautta on.

Iloa on.

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,

puolustakaa niitä!”

Yöpöydälle olen napannut jostain (taisi olla Myllykosken kirjahallista tämäkin) myös Antti Tuurin ”Ullan kirjan”. Tykästyin Antti Tuuriin jo joskus varhaisella 90-luvulla, mutta en ole lukenut läheskään kaikkia hänen kirjojaan. Ja koska tässä on kaikki maagiset jutut; vanha aika, Pohjanmaa sekä naisen tarina, niin tämähän vetää minua puoleensa.

Ullan tarina alkaa minäkertojan, Ullan, sujuvalla ja mukaansatempaavalla jutuselulla Anna Essevian hautaamisesta. Olen vasta kirjan alussa, joten en osaa sanoa miten kirja tempoo mukaansa vaikka sadan sivun jälkeen, mutta enpä sitä kyllä edes epäile. Miksi ei tempoisi? Kirjassa eletään 1700-luvun Euroopassa ja koetaan asioita Suomalaisen piikatytön Ullan kautta.

Sukututkijana oma mieli vaeltelee usein jonkun menneen ihmisen tarinassa, jonkun, jonka elämän kokonaisuuden vain minä hahmotan. Maailma on täynnä uskomattomia elämän kohtaloita ja kaikenlaisia käänteitä. Oikea elämä on jopa uskomattomampaa kuin keksitty. Niin oudolta kuin se kuulostaakin!

Makuja ja taidetta Tampereella

 

Eilen vietin luxuspäivän siskon kans Tampereella. Pirun kylmä tuuli vähä haittas, mutta muuten oli huippua! Kaksi leidiä höpsöttelemässä pitkin kaupunkia. Päivä alko Tullintorilta Boulangerie Marcosta, josta en älynnyt ottaa edes valokuvia. Olin lukenu paikasta paljo kehuvia juttuja ja paikka todella löi ällikällä! Voin sanoa, että mitään konditoriaa ei ainakaa Tampereella voi verrata tähän. Haluaisin maistaa jokaista esillä olevaa leivonnaista!! Yks tosi iso miinus paikassa on; se on kiinni kahtena päivänä viikossa, sunnuntaina ja maanantaina! Rikollista!

Seuraavaksi kieppasimme Stokkan kautta KeskusGalleriaan! En käsitä miksi tässä galleriassa tulee käytyä hyvin harvoin, vaikka ikkunoita tuleekin kuolattua silloin tällöin. Nuo purkkakoirat vei mun sydämen! Keskimmäinen on mun ehdoton suosikki, mut ihan hysteerisen suloisia otuksia kyllä kaikkikin. Haluaisin vain suudella niitä koko ajan. Pus pus pus pus!

Tykästyin myös näihin patsaisiin. Musta tällasta kaikkee jotenki tarvitaan elämään, koska ei kaikki oo niin vakavaa. Ja etenki jos on vakavaa, niin etenki sillon tarvitaan vähä pilkettä ja hymyä.

Ja sit nuo Tampere-taulut on upeita! Esimerkiksi. Oisin ehkä ostanu tuolta muutaman kymmenen taulua, mutta ei ole tilaa. Rahaahan siis on.

Sit nää Sini Majurin upeet lasityöt on kans sellasia, joita oon kuolannu jo vuosia! En vaan oo jaksanu hankkia viel yhtään. 

No kun napa tuli täyteen taidetta, niin me siirryttiin Pyynikintorin vieressä sijaitsevan Heinätorin vanhaan vaakahuoneeseen, jossa luonnollisesti on Ravintola Heinätori.

Niin söpö miljöö, että melkein muutettiin sinne.

Syötiin alkupaloiks korvasienikeittoo ja pääpaloiks vain keskiviikkona tarjoiltavaa läskisoosia. Kantsii tsekata!

Mä en tiä miks, mutta vanhat peilit on kauheen kiehtovia. Kuten kaikenlaiset vanhat pienet ikkunatkin. Ja kellot. Ja talot. Ja naulakot. Ja huonekalut. Ja tekstiilit.

Ruokailun jälkeen me uhmattiin kuolemaa ja vaellettiin vaakatasossa tuulen tuiverruksessa Pyynikinlinnaan Aaltosen taidemuseoon.

Sitäkään en käsitä, että miks en oo ikinä täälläkään käyny? Vaikka oon asunu Tampereen huudeilla kohta 30 vuotta, niin en vaan oo saanu aikaseks tätäkään asiaa. Onhan se nyt aivan perkeleen vaivalloista kyllä.

Joku muikki ja Pentti Puuhkan esi-isä. Penttihän innostu aivan valtavasti, kun se näki tän talulun. Ei oo joka puuhkan esi-isä taidemuseon taulussa!

En tiä yllättääkö, mutta mä tykkään aika lailla monenlaisesta taiteesta. Kun vois luulla, että tykkään vaan jostain hämäristä moderneista teoksista, joissa on niittejä ja lasinsiruja, kun oon tämmönen vastarannankiiski. Mutta kyllä mä tykkään tämmösistäkin kuulkaa. Hedelmäasetelmia ja kukkia ja joku Lootin vaimo.

Sit pää täynnä taidetta me valuttiin Koskariin katteleen maihareita ja Nanson mustavalkosia tunikoita. Se oli niin ku ajan tappamista, ennen ku meil oli pöytävaraus Goldies’ssa.

Afternoon Tean merkeissä tietty.

Täytyy sanoo, että ihan joka ainoo ton tarjottimen jutuista oli tosi maukkaita! Ihmeteltiin vaan, että hassusti valittu lajtelma kahdelle. Jouduttiin tappeleen verissä päin noista kikkareista, kun melkein kaikki oli erilaisia. Hö.

Ja koska toi oli Napparin talossa oleva drinkkibaari, niin oli pakko kokeilla yhtä mocktailia, joka oli ihan jees. Vaan kyllähän tommonen afternoon tea sopis parhaiten johki kartanoon. Täytys olla ihan överi-bling-bling kupposet ja kaikki viimesen päälle. Mutta oli tää ekaks afternoon teaksi ihan hyvä silti. Ens kerta vois olla vaik Lielahden kartanossa. Vink vink joku!