Käännän pääni ja katson olkani yli vielä kerran kesään.
Tunnen hennon tuulenvireen, sellaisen jota sanotaan lehmän henkäykseksi.
Veden liplatuksen ja kalojen hyppimisen loiskinnan.
Auringon lämmön ja varjon viileyden.
Tuoksut!
En halunnut millään päästää irti kesästä.
Itkin kun näin kurkiaurojen taivaalla ottavan korkeutta.
Huokaisen, kun säkkipimeys tulee jo puoli yhdeksältä.
Enää ei voi istua portailla.
Ulkoelämä muuttuu sisäelämäksi.
2 kommenttia:
Uutta kesää odottaessa. Sitä kohti matkataan. 💚
Mia; Näinhän se on! 😊
Lähetä kommentti