Walleniuksen Wapriikki 6/6

 

Walleniuksen Wapriikki.

Walleniukselle leipuriksi, sepäksi tai käsityöläiseksi?

 

Mökkiviikonlopun kirsikkana kakussa oli käynti Walleniuksen Wapriikissa Juupajoen Korkeakoskella! Kauden näyttelyt on päättyneet ja nyt on käynnissä uusi näyttelyhaku vuodelle 2025. Juttelimme hetken omistajan kanssa, joka sanoi heidän etsivän alueelle myös seppää, jolle olisi valmis paja odottamassa tehtaan vieressä (käsittääkseni vain ahjo puuttui). Myös kaikenlaisia muita toimijoita voisi näissä isoissa tehdastiloissa olla, kuten esimerkiksi leipuri, suklaantekijä, saippuantekijä, keraamikko, lasinpuhaltaja, tekstiilintekijä, ompelija… listahan on niin pitkä kuin mielikuvitusta riittää! Talvikaudella -ainakin toistaiseksi- paikassa on vain kahvila avoinna, mutta suunnilleen vapun jälkeen alkaa kesäkausi, jolloin suurin osa tehtaasta on auki. Talvikaudella työtiloissa voisi tehdä tuotteita hiki hatussa ja Kahvilan yhteydessä olevassa myymälässä voisi tuotteitaan pitää myynnissä läpi vuoden (eikä tarvitse olla tehtaassa käsityöläisenä, jotta saa tuotteitaan tänne myyntiin) ja kesäkaudella voi pitää vaikka omaa putiikkia auki paikan päällä. Tilojen vuokrauksesta voit lukea täältä. Tampereelta pääsee kiskobussilla korttelin päähän Walleniuksen Wapriikista! Junamatka kestää 40 minuuttia ja  vuoroja kulkee esim talvikaudella neljästi päivässä, ensimmäisen ollessa aamukahdeksalta ja viimeisen iltakymmeneltä. Tampereen suuntaan pääsee neljästi aamuseitsemän ja iltaseitsemän välillä. Lippu maksaa muutaman euron. Autolla kulkiessa matkaa Tampereelta Juupajoelle kertyy suunnilleen 60km.

Myös muutto Juupajoelle onnistuu, sillä paikkakunnalla on tällä hetkellä myynnissä 12 asuntoa. Kurkkaa vaikka tästä. Halvin näyttäisi olevan siistikuntoinen 70-luvun kerrostalokaksio hintaan 24 000€. Löytyy myös rivareita ja omakotitaloja. Jopa vanha hiihtokeskus tanssisaleineen, ravintoloineen, karavaanialueineen on myynnissä tai vuokrattavana. Tiedän tämän olleen suosittu paikka ja omakohtaisesti olen myös nähnyt miten siisti tämä paikka on. Parille asentajalle näkyy olevan työpaikkoja auki ja opettajille sijaisuuksia Juupajoella. Koulukeskuksessa voi opiskella 3. - 9. -luokilla. Kirkonkylän koulussa, 6km Korkeakoskelta, voi opiskella pienryhmissä 1. - 2. -luokilla, sekä esiopetuksessa. Siihen linkki tässä. Juupajoelta löytyy oma kirjasto, elokuvateatteri, liikuntahalli, kuntosali, nuorisotilat, apteekki, terveysasema, plus yksityinen lääkäriasema Pihlajalinna.

Kankaiden ja vaatteiden tehtaanmyymälä Myllymuksut vaikuttaa kiinnostavalta paikalta ihan näin netistäkin vilkaisten; voisin ostaa vaikka merinovillaponchon ja caprileggarit! Muista liikkeistä voisi mainita Salen, kodinkoneliikkeen, autokorjaamon ja Cafe58, jossa on kahvilan ja arki-päivittäisen lounaan lisäksi pitopalvelu, matkahuolto, posti ja polttoainejakelu. Jos ei halua oitis huomenna muuttaa Juupajoelle, voi majoittua Amorinrantaan, joka on ihana iso ja vanha hirsitalo! (Talo on muuten ollut aikaisemmin taiteilija Outi Heiskasen omistuksessa.) Paikka sijaitsee vain 500m päässä Walleniuksen Wapriikista ja näyttää niin kivalta, että turistina aloinkin heti suunnitella pientä visiittiä junalla Juupajoelle, Walleniuksen Wapriikissa hengailua ja lounasta ja sitten eväineni Rotkon ihmettelyä ja lopuksi yöpymistä Amorinrannassa, ehkäpä jopa jurtassa! Tästähän tulikin varsinainen sisäänheittopostaus Juupajoelle! Vaan jos Juupajoki tuntuu liian maalaiselta paikalta, niin 18km päässä on Orivesi, joka on huomattavasti isompi paikka. Mutta se sun täytyy kyllä tutkia itse.

Mäntän kuvataideviikot 2024, osa 10/13

 

Mäntän kuvataideviikot 2024.

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Rosalia Silfer

Järjetön helpotus

Perjantai-iltana, kun sain sen liiton kassan lähettämän viestin, että rahat on tilillä maanantaina, niin se tuntemus sillä hetkellä oli aivan valtavan helpottunut! Niin helpottunut, että melkein purskahdin itkuun. En tiedä mitä ne sekoili kaikki nää viikot? Lähetin heille ainakin kolme viestiä aiheesta näiden viikkojen aikana. Viimeisin viesti oli vähän kärttyisä, johon pyysin heitä selittämään millä perusteella he edelleen jatkavat tätä odottamista. Alkuperäinen selitys oli ’koska Kelassa näkyy olevan saikkupäivärahahakemus vireillä’ ja vaikka se väärä hakemus poistui, silti he odottelivat. Mitään selitystä en nytkään saanut, ilmoitus vain, että voit täyttää seuraavan hakemuksen saman tien. (Työeläkeyhtiö ja Kela ei ainakaan ole tehneet päätöstä, eli se ei ollut syynä liiton kummalliseen heräämiseen.)

Ite uumoilen, että siellä on joku nuori virkailija vaan juuttunut pykälään housunlahkeesta (tai sukkahousunkärjestä, sillä niitähän ne uoret naiset nykyään pelkästään pitää), eikä ole hoksannut, että asioissa on aina muitakin tapoja, kuin se pykälä ja siihen juuttuminen. Olen törmännyt lähiaikoina muihinkin vittumaisiin nuoriin naisvirkailijoihin, jotka vaan jankkaa pykäliään, eivätkä tajua inhimillisyydestä mitään. Yhdelle sanoinkin lopuksi, että ’kuule, ei sun tarvii puhua mulle kuin lapselle, vaikka mulla onkin sairautta ja muisti pätkii. Olet nuori asiakaspalvelija, mutta ota jatkossa huomioon, että asiakkaille ei puhuta kuin lapsille’. Hän vähän alkoi hiiltyä, eli ei tajunnut edes siinä vaiheessa olla fiksu. Onnea vaan hänelle, ehkä hän kehittyy vuosikymmenien mittaan, toivon ainakin. Tai voihan olla, että hän vaan oli luonteeltaan kusipää, kuka tietää. Siihen ei valitettavasti auta sitten mikään vuosikymmenten kuluminen.

Sandra Kantanen

Ihmettelen tässä sitä, että mitä ne virkailijat ylipäätään kuvittelee ihmisen tekevän, kun rahahanat väännetään putkitongeilla umpisolmuun. Mulla nyt on onneksi mies ja asutaan omassa talossa, niin että toisen palkalla selvittiin ruokaostoksista, eikä kadulle lentämisen vaaraa ollut. Mutta entäpä jos olisin ollu vuokralla, ei olisi puolisoa, olisin vaikkapa jopa useamman lapsen YH? Sossun jonot on myös melkoisia, etenkin nyt, kun yks ja toinen isokin firma pitää YT-neuvotteluja suunnilleen yhtä tiuhasti, kuin sanotaan aamulla huomenta. Ihmisiä joutuu kadulle. Ei ole rahaa ruokaan tai lääkkeisiin, jää laskuja maksamatta ja saa merkinnän luottotietoihin. Stressi on järkyttävä ja alamäki on pelottavana edessä. Ymmärrän kyllä senkin, että valtiolla ei riitä rahaa kaikkialle ja jostain pitää tiukentaa. 

Mutta sitä on vähän vaikeuksia ymmärtää, että miksi pieni Suomi silti avustaa muita maita esim tänä vuonna lähes 400 miljoonalla eurolla? Mun oikeudentajuun menis ennemmin se, että kun on asiat hyvin, avustetaan muita ja sitten kun on aika huonosti, niin koetetaan tukea vain toisiamme. Yksityisten antamia lahjoituksiahan eri avustusjärjestöille maailmanlaajuisesti tässä ei edes ole mukana ja niitä tietysti voikin pyörittää ihan koko ajan. Senkin ymmärrän, että sotivissa maissa ja luonnonkatastrofien keskellä on väliaikaisesti tarve avulle, mutta miksi Suomen avustuslistalla on suurin osa maailman maista? Äkkilaskemalla ainakin 70 maata. Etelä-Afrikka? Marokko? Brasilia? Madagaskar? Nepal?

Tajuan senkin, että ne 17 pääryhmää, joissa eri maita autetaan rahallisesti, on tärkeitä, kuten esimerkiksi ’ei köyhyyttä’, ’edullista ja puhdasta energiaa’, ’ihmisarvoista työtä ja talouskasvua’, ’terveyttä ja hyvinvointia’ jne, mutta kyllähän se vähän vitsiltä tuntuu, kun samaan aikaan omassa maassa ajetaan näitä samoja asioita alas. Auttaminen on ihan hemmetin hyvä ja hieno asia, mutta kyllähän se vähän suhteettomalta tuntuu juuri nyt. Se on vähän sama, jos minä nyt pistäisin rahani ja vielä lainaisin rahaa parempiosaisilta tutuilta, jotta voin antaa rahaa köyhemmille tutun tutuille jatkuvalla syötöllä - se johtais henkilökohtaiseen konkurssiin ja ties mihin. Hirvittää tämä soten yt-hommakin. Esim Pirkanmaan sotesta on tavoitteena nyt säästää 12 miljoonaa. Eipä se terveitä ja rikkaita varmaan heilauta, mutta meitä muita kyllä. Omituinen on systeemi, en tajua.

Muutos.art-taidetalo 2024, osa 11

 

Kirjapinosta; Viisveisaamisen elämänmullistava taika

 

Juuri kun jätin kirjat tarkoituksella kotiin, koska mökillä on muutakin tekemistä, harhauduin lempidivariini Lukulaariin ja ostin kolme kirjaa. Ja sitten tunsin aikamoista moraalista krapulaa, koska rahaa on hyvin niukasti ja sitten menen ja ostan suurimmalla osalla rahoistani kirjoja. Tyypillistä minua. Ja tiedättekö, kun istun mökillä pöydän ääressä perjantai-iltana ja ahmin tätä kirjaa, saan liiton kassasta viestin puhelimeen; ’rahat ovat tilillä maanantaina’! Huh, mitä ihmettä!? Nyt se taas tapahtui, jota aina sanon jälkikasvulleni, että ’elämä kantaa kyllä’! Etenkin, juuri kun luulet kamelinselän katkeavan, universumi nappaa sinut ilmasta, milliä ennen kuin jysähdät kivikkoon. Tai jotain.

Sarah Knight kirjoittaa mukavaan tyyliin. Luin tätä divarissa jonkun verran, ennen kuin tein ostopäätöksen, kuten yleensäkin, sillä eihän sikaa säkissä kannata ostaa. No, tämä todellakin vertautuu (ja vertaa itse itseään) Marie Kondon siivous-kirjaan. Tässä vain keskitytään skippaamaan elämästä kaikki, jota tekee pitkin hampain. Esimerkiksi Sarah lakkasi menemästä ystävien baby showereihin, koska hän ei pitänyt niistä kemuista ollenkaan. Hän lähti vanhasta työpaikasta, jossa hän voi huonosti. Hän ryhtyi harrastamaan taas sitä, mitä todella halusi harrastaa.

Sisällysluettelossa on seuraavanlaisia päälukuja; 1) Välittämisestä ja viis veisaamisesta, 2) Päätä mistä et piittaa, 3) Viis veisaa, 4) Kuinka viis veisaamisen elämänmullistava taika muuttaa elämäni perin pohjin. Ja sitten löytyy alalukuja; Keitä ovat ne mystiset tyypit, joita ei kiinnosta tippaakaan? Lapset, Kusipäät, Valaistuneet. Lakkaa piittaamasta siitä, mitä muut ajattelevat. Mielikuvaharjoitus. Työ, Kokoukset, Pukukoodit, Ystävät, tutut, tuntemattomat. Pyhä kolminaisuus; Aika, energia, raha.

Tämä on empimättä juuri se kirjatyyppi, jota minä ahmin! Voi tietysti olla, että olen ensi viikolla unohtanut kaiken lukemani, mutta juuri tällä hetkellä lukeminen on nautinto ja mitä väliä muusta? Nautinto on etenkin pohtiminen, pähkäily, listojen tekeminen ja strategioiden miettiminen. Minkälaisen loistavan tilastotieteilijän maailma minussa menettääkään! Ja sitten väistämättä alkaa suupielestä nytkähdyttää, kun tämä tuli kuin tilauksesta eilisen tekstini jälkeen. Kiitos maailmankaikkeus! Ei tietysti ole helppoa opetella yhtäkkiä olemaan välittämättä, mutta toisaalta sellainen olen jossain määrin ollut jo pikku koululaisena ja enemmän teininä ja vielä enemmän nuorena aikuisena ja mutisten ja jupisten yhä enemmän nyt keski-iässä. Ei se voi niin vaikeaa olla! Yritän ainakin.

Jupinaa ja kaihoa

 

Eilen Sukuni Salat-ohjelmassa Juha Tapio luonnehti musta tosi hyvin suomalaista kansanluonnetta, että meidän elämässä on vähän sellasta jupinaa ja kaihoa, eli vähän pientä murinaa, urputusta ja kuitenkin kaihomielistä kauneutta. Allekirjotan kyllä täysin tämän! Mulla on tapana jupista tänne blogiin enemmän tai vähemmän ja se on mun keino pysyä kasassa, päästellä höyryjä. Joskus se on tuohtumusta, joskus mustaa huumoria, joskus ihan Hoo moilasena kaiken ihmettelyä taikka sitten kaikkea tätä sikin sokin. Lukija ei välttämättä aina hahmota, että koska siinä on enemmän huumoria kuin tympäännystä ja siksi kommenttikenttä on hyvä paikka lisäkeskusteluille. Tässä syöpävuoden aikana oon jupissu enemmän ja tiuhemmin kuin ikinä ennen, mutta syystäkin (ainakin omasta mielestä). Siksi sattuikin sisuksiin aika vihlaisevasti, kun eräs kaveri otti mun tekstit kirjaimellisesti, suostumatta kuuntelemaan mitä on tekstin takana. Ja samaan hengenvetoon totesi, että sä oot liian negatiivinen, sun pitäis vähän relata, vaikka tiesi kyllä syöpädiagnoosista.

Se sai mut rehellisesti sanottuna tyrmistymään ja synkistymään. Että jos syövän aiheuttama moninainen pelko ja kuoleman ajattelu ei ole syy ihmisen negatiivisuudelle, niin mikä sitten? Mä tiesin, että jos mä selviän, niin mä pääsen kyllä jaloilleni. Mut on keitetty sellaisissa vesissä, että pääsen lähestulkoon aina jaloilleni. Mutta hetkittäin on ollu aika rankkaa. Tästä tapahtumasta on kulunut jo aikaa, mutta en ole pystynyt vieläkään hahmottamaan, mitä sellaisen ihmisen mielessä oikein pyörii. Että elämä pitää ottaa kevyesti? Että hui hai, tuli mitä tuli? Että syöpä paranee kun vaan ajattelee niin? (Entä ne kaikki, jotka ajattelee ihan helvetisti, ja ovat positiivisia hampaat irvessä, mutta eivät siitä huolimatta parane??) Tätä mä aina välillä mietin. Ja opin taas, että kylläpä meitä onkin moneksi täällä metsien uumenissa.

Tänään mulle kuuluu sillä tavalla hyvää, että ollaan menossa vihdoinkin mökille viikonlopuksi ja pääsen mökin alkukantaiseen rauhalliseen elämään hetkeksi ja että tuo remppahuone etenee ja mä näen jo sieluni silmin, miten huonekalut asettuu uusille paikoilleen ja mitä kaikkea mä sinne pistän esille. Hiukan poistoja teen myös, kunhan pääsen näitä kaikkia laatikoita, jotka on sysätty pinoihin olkkariin ja ruokailuhuoneeseen ja keittiöön, vapaasti penkomaan! Sekin on mukavaa ja tuo lisäenergiaa. Niistä kuitenkin enemmän joku toinen päivä.

Mäntän kuvataideviikot 2024, osa 9/13

 

Mäntän kuvataideviikot 2024.

Pakko hehkuttaa tätä isoa ripustettua voikukan höytyväkukkaa ’Puhalluskukka’, joka oli aivan mieletön idea, kokonsa ja kauneutensa puolesta! Siitä oli valitettavasti vaikea saada kokonaiskuvaa, jossa se olisi näkynyt hienosti kokonaan. Tämä oli ehkä koko näyttelyn suurin ihasteluni aihe! 

Hanna Vihriälä: Puhalluskukka

Hanna Vihriälä, Sara Bjarland

Hanna Vihriälä

Hanna Vihriälä

Hanna Vihriälä

Hanna Vihriälä

Inka-Maaria Jurvanen

Inka-Maaria Jurvanen

Inka-Maaria Jurvanen

Inka-Maaria Jurvanen

Inka-Maaria Jurvanen

Haaveita

 

Aurinko paistaa niin kauniisti, että se saa mut aina hyvin haaveelliseksi. ’Kyllä tämä tästä’ ja ’vielä minä täältä nousen’! Ei ole pitkä aika pakkasiin, lumeen, jouluun. Ja meidän koti on jo vuoden ollu kaaoksessa sen vesivahingon vuoksi. Aluksi olin niin huonossa kunnossa, ettei huoneiden tyhjäämisestä tullut mitään (isoja täyspuisia huonekaluja ei mieskään yksin saa liikkumaan) ja sitten kun remppa vihdoin pyörähti keväällä käyntiin, niin se tyssäsi uudelleen alkukesästä siihen, että mun käden tulehduksen takia en pystynyt irrottelemaan tapetteja niiltä kolmelta seinältä, jotka päätettiin omaan laskuun ottaa mukaan tapetointiin. Vaan nyt käsi on hiljalleen asettunut sen verran, että pystyn pitelemään höyrytintä ja kaapimaan lastalla tapetteja veks. Miten hurjan onnellinen fiilis!!

Sandra Kantanen

Televisiossa on yks mainos jossa sairaan lapsen äärellä soi laulu ”kunpa huomenna ois ihan tavallinen  päivä…” ja se on jotenkin kolahtanut sieluun mullakin. Muistelen sitä, miten sängyn pohjalla katselin joskus vuosi sitten televisiosta urheilevia nuoria ja hurrasin heille mielessäni ’juokse tyttö, juokse ja hypi kun voit!!’ Nyt minä pystyn jo kävelemään aika hyvin ja olen onnellinen jokaisesta päivästä, jonka olen elossa. Ja tällä hetkellä mieli vaeltaa jouluun ja siihen, että jospa koti on muutaman kuukauden päästä taas tavallinen, jollainen se oli joskus. Sellanen ’meidän tavallinen’ -jossa on paljon tavaroita, mutta joka ei tunnu varastolta. Mä oon niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että asun kuin varastossa! Nyt mä katselen kalenteria ja mietin, että millä viikolla vois kutsua tapetoijat ja rempan viimeistelijät paikalle. Jos kaikki menee hyvin, se on ennemmin kuin huomaakaan!

Walleniuksen Wapriikki 5/6

Walleniuksen Wapriikki.