Päätin tehdä eläkevakuutusyhtiö Varmaan uuden kuntoutustukihakemuksen. Lähinnä siksi, että tässä mä nyt puolikuntoisena kulutan mun ansiosidonnaisiani, joita olisi järkevämpi käyttää sitten, kun palaan töihin ja teen alkuun vähäisempää määrää töitä (sen takia, että alkuun en edes jaksa täystahtia, mutta myös siksi, että mulla on valmiina osa-aikainen työ, jonka tunteja on vähän.) Nyt olis parempi saada kuntoutustukea (=määräaikainen sairauseläke) ja toipua kunnolla, kunnes palaan töihin. Parin kuukauden kuluttua ne ansiosidonnaiset on kulutettu ja sitten tipun peruspäivärahalle, joka on noin 500€/kk. Mietin, että miten pärjään 500 eurolla kuukaudessa, vaikka vuokraa ei tarvitsekaan maksaa. Meillä ei ole miehen kanssa yhteiset tilit, ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaankaan. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisella pitää olla omat rahat, joiden käytöstä voi päättää itse. Ei ole reilua miehelle, jos vaimo lohkaisee tilistä aimo annoksen, eikä ole reilua vaimolle, jos tottuu elämään toisen rahoilla. Siis meidän tapauksessa tulotaso on näin päin, mutta monella se voi totta kai olla toisinkin päin.
Tätä Varman hakemusta varten kävin toissa viikolla terveyskeskuksessa lääkärillä, joka yllättäen tuntui järkevältä ja kuuntelevalta. Hän otti tilanteeni kokonaisvaltaisesti, eikä esim keskittynyt pariin asiaan, kuten välillä muutama muu lääkäri. Olin yllättynyt, sillä mulla ei ole kovin hyvä kuva meidän paikallisesta terveyskeskuksesta. Sovimme, että lääkäri laittaa B-lausunnon suoraa Varmaan. Viikonloppuna ajellessamme kotiin pohjoisesta, päätin kurkata Varman sivuille, että onko hakemukseni otettu vielä käsittelyyn. Ällistys oli aika suuri, kun näin, että hakemus oli jo käsitelty! Siis viikossa! Ja hylätty. Tällä kertaa nojasin hakemukseni enemmän kokonaisvaltaiseen kuntoon, koska käsikin alkaa nyt jo olla parempi. Uusiakin kremppoja sitä vastoin on ilmaantunut, kuten esimerkiksi se polven nivelrikko. Katsoin Varman käsittelemät liitteet; siellä oli kaikki tämän vuoden työterveyslausunnot, sekä kaksi käsikirurgin lausuntoa (jotka menee tyyliin näin: ’käden jänne tulehtunut, muuten hyvävointinen nainen’!! - No enhän minä kiireiselle käsikirurgille ala kertoa kaikkia vaivojani. Tässä se nyt sitten kostautuu), mutta ei sitä TK-lääkärin uusinta lausuntoa!! Se kokonaisvaltainen, uusin ja kaikken paikkansapitävin lausunto siis uupuu kokonaan. Varma siis toteaa, että tilassani ei ole oleellista muutosta.
Soitin sitten tänään terveyskeskukseen. Kuulemma he eivät ole lähettäneet uusinta lausuntoa Varmaan, vaan Kelaan! No voi porsaan ikenet, hemmetti vieköön. Olin myös ihmetellyt sitä, miksi liiton rahat jumittaa. Ne piti olla tilillä viime viikon puolivälissä. Heiltä oli tullut viestiä, että he odottavat Kelan lausuntoa siitä, että mun sairauspäiväraha on todella loppu. Täh?! Selvitin heille, että tottakai se on loppu, kun mun 300 päivää tuli täyteen heinäkuussa. Että viimeinen kelan saikkuraha on maksettu kesäkuun lopussa. Että miksi sitä nyt yhtäkkiä kysytään, kun liiton rahaa on jo maksettu heinäkuun alusta saakka! Lopulta sain tietää, että he liitossa näkevät Kelassa uudestaan vireille tulleen saikkupäivärahahakemuksen 19.9.! Mitä siilin maitohampaita, enhän mä ole sellaista tehnyt… ei kun ahaa, nyt mä tajuan; se lääkärin väärään paikkaan lähettämä lausunto on nyt kelassa hakemuksena! Voi pyhän yrjön aluspaita ja unipipo, mä en jaksa näiden kanssa. Miettikää, että ensi sulle tulee aivan puskista vakava sairaus joka saa huojumaan kuoleman porteilla. Sitten toivut pikku hiljaa, mutta samalla koko ajan joudut hoitamaan asioita, katsomaan virkailijoiden perään, soittelemaan ja viestimään eri tahoille, korjailemaan vääriä sanamuotoja, tekemään valituksia… siinä tilassa, kun et ole henkisestikään vielä kunnossa ja muisti pätkii. Tuntuu reilulta ja mukavalta, eiks je?
Ei tässä vielä kaikki. Aion tehdä valituksen Varmaan. (Se on tehtävä tämän viikon aikana.) Tällä kertaa teen sen vaikka vittumaisuuttani, vaikka se ei hyödyttäisi ketään. Ja toinenkin juttu; sain tänään tulokset polven röntgenistä. Mulla on siis kesällä, joskus heinäkuun lopulla alkanut olla sellaisia aika isoja kipuja oikeassa polvessa, etenkin kun nukkuessa käännän kylkeä ja portaita laskeutuessa tuntuu inhalta ja polvesta kuuluu välillä rutinaa. No niin, kolme lääkäriä on sanonut, että mulla on alkava nivelrikko. Vaan eipäs olekaan. Röntgenkuva on aivan hyvä, ei kulumaa, sileä ja eheä rusto… että revi siitä nyt sitten. (Mielessä kävi, että olikohan ne oikeat mun röntgenkuvat ollenkaan…) En tiedä mikä mun polvessa on, mutta kipu siinä ainakin on. Mahtanee johtua Letrozoleista, en mä muutakaan oikein keksi. Täytyy sanoo, että hetkittäin tuntuu siltä, että hakkaan tabletin ja läppärin kirveellä kappaleiksi ja meen tuonne pihalle huutaan suoraa huutoa. Se turhautumisen ja ärsyyntymisen määrä on mittaamaton!!
